Vaaliblogi

Arkisto: Maaliskuu 2007

Demareita uhkaa oppositio

Julkaistu: 18.3.2007

SDP uhkaa lentää oppositioon kuin leppäkeihäs. SAK:n kohumainos toimi puolueelle kuin kuolemansuudelma. Luokkarailon repiminen ei suomalaiseen keskiluokkaan purrut. Päinvastoin. Mainoksen siivittämänä monen sisältä löytyikin pieni porvari, kun kerran valitsemaan pistettiin, niin oiva kuin mainos mainoksena olikin.

SDP:n harkinta kampanjassa petti, ja siitä vastaa puoluejohto, etunenässä tietysti puheenjohtaja Eero Heinäluoma. SDP:n on turha selittää mitään ”toisesta organisaatioista”. Puheenjohtaja on entinen SAK:n tappi, eikä ammattiliittojen keskusjärjestö olisi tehnyt näissä vaaleissa mitään konsultoimatta siitä demarijohtoa.  SDP:n helsinkiläinen ääniharava Erkki Tuomioja arvioikin jo ennakkoäänten tultua, että mainonta vei huomion asioilta ja indikoi selvää tyytymättömyyttä kampanjaan.

Silti pelkästään epäonnistuneen mainonnan piikkiin Sdp:n vaalitappiota ei voi panna. Oikeistotuulet näyttävät puhaltavan Suomessa niin kuin Ruotsissakin. Oikeisto voitti laajemminkin. Koko vasemmisto oli häviäjänä. Lisäksi suomalaiset ovat tottuneet odottamaan valtiovarainministeriltä toisenlaista puhetta mitä Eero Heinäluomalta kuultiin. Valtiovarainministeri on uskottava vain kantaessaan huolta valtiontaloudesta, ei murehtiessaan joidenkin ammattiryhmien asioita ja jakaessaan julkisia varoja puhumatta, miten ne rahat tehdään.

Mutta jos vaali-ilta oli joidenkin, oli se kokoomuslaisten. Puolue sai sellaisen rökälevoiton, että sitä tuskin kukaan uskalsi vakavissaan odottaa edes puolueen sisällä, vaikka puheenjohtaja näyttikin sormillaan puolueen saavan kymmenen uutta lisäpaikkaa Taloussanomien haastattelussa (20.2.). Puheenjohtaja Jyrki Kataiselle vaalitulos oli kova juttu. On ihme, jos vielä joku epäilee Kataisen asemaa porukkansa johdossa.

Kokoomuksen rökälevoiton jälkeen kokoomusta on täysin mahdonta sivuuttaa hallitusneuvotteluissa. Nyt voi vain ruveta jännittämään, saako Sauli Niinistö ulkoministerin vai valtiovarainministerin salkun. Jos veikata pitää, niin ulkoministerin salkku sopisi Niinistölle parhaiten. Siinä tehtävässä voisi mukavasti kasvaa korkoa tuleviin presidentinvaaleihin. Niinistö-hype ei selvästikään kuollut edelliseen presidenttikoitokseen. Mies sai henkilökohtaisia ääniä enemmän kuin kukaan koskaan on Suomessa saanut. 

Keskustalle vaali oli pettymys. Puolue hävisi, vaikka gallupit lupasivat voittoa. Kepulle kävi nyt vähän kuin viime presidentinvaaleissa. Lopputulos ei vastannut yleistä tunnelmaa eikä ennusteita. Keskustaa voi enintään onnitella torjuntavoitosta. Ja sekin jää vielä nähtäväksi.

 

Mikä tahansa on mahdollista

Julkaistu: 18.3.2007

Eduskuntavaaleista tuli odotettua jännittävämmät. Ennakkoäänten perusteella keskusta ei ole saamassa sellaista murskavoittoa, mitä gallupit puolueelle ennakoi, ellei pääkaupunkiseutu ole yllättäen villiintynyt puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhaselle. Kokoomus tai sosialidemokraatit voivat ääntenlaskun edetessä pyrähtää keskustan ohi, sillä pohjoisten äänet saadaan aina ennen etelää, ja etelässä keskustan kannatus on heikoin. Pääministeri Vanhanen ei turhaan ollut vaisun oloinen ennakkoäänten tultua julki.

Kaikissa tapauksissa ennakkoäänten perusteella mikä tahansa kolmesta suuresta puolueesta voi nousta suurimmaksi. Näissä vaaleissa voi käydä myös kuten edellisvaaleissa, joissa päähallituspuolueen asema ratkesi vain joillakin tuhansilla äänillä.

Sauli Niinistöstä näyttää tulevan näiden vaalien äänikuningas. Jo ennakkoääniä Niinistölle ropsahti yli 18 000 ääntä. Oli kokoomuksen sija lopulta mikä tahansa, puolue on ilman muuta vaalivoittaja näissä vaaleissa, ja se nostaa kokoomuksen asemaa hallitusneuvotteluissa. Edellisvaaleissa kokoomus sai vain 18,8 prosenttia äänistä. Nyt puolueen luvut kipuavat joka tapauksessa yli kahdenkymmenen prosentin.

Jos puolueiden väliset marginaalit menevät kovin ahtaiksi, hallitusneuvotteluissa on odotettavissa todella mielenkiintoiset. Presidentinvaalit ehtivät tulla ennen seuraavia eduskuntavaaleja, ja tämä on varmasti puoluejohtajien takaraivossa, kun hallituspohjaa  mietitään. Ohjelmakysymyksistä kaikki kolme pystyvät kyllä sopimaan. Siitä ei ole epäilystä. Suurimmalla puolueella on nyt tarkan arvion paikka, kun se pääsee kumppaniaan valitsemaan.

 

  

 

 

 

Pois kaikki mainokset

Julkaistu: 5.3.2007

Suomessa saatiin tsunami aikaan vesilasissa televisiomainoksesta, jossa pullea äijä kahmi kaksinkäsin sapuskaa huiviinsa. Moni ymmärsi, että lihava köriläs esittää ahnetta porvaria, joka nauraa tuulipukukansalle ryystäessään rasvoja suupielestään. On se järkyttävää. Miten tuollaista voidaan näyttää, purskauttaa nyt noin alitajunnan, tuon ajattomuudessaan tumman tunkkaisen kellarin kaikki mäihnät ihmisten silmille. Tolleen vaan. Vailla mitään pidäkkeitä.

Miten kamalaa olisikaan, jos työläinen esitettäisiin saamattomana laiskiaisena, joka päätöikseen (kun jotakin työtä on henkensä pitimeksi tehtävä) tehtailee tekosyitä maanantaipoissaoloille, kykkii loput neljä päivää avokonttorin sermin takana ja esimiehen sattuessa paikalle leikkii kuollutta (ei kun kiireistä). Voi kauhiaa. Joku voisi loukkaantua. Kauhiaa. Minähän voisin tunnistaa siinä itteni. Kauhiaa kauhiaa.

Onneksi SAK ymmärsi vetää törkymainoksensa pois ruudusta pahoittamasta ihmisten mieliä. Onneksi kaikki ovat vuoronperään juosseet pyytelemässä anteeksi mauttomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan. Kiitos siitä valppaille yrittäjille. Kiitos kokoomukselle, joka nosti tämän yhteiskunnallisen epäkohdan esille. Ja ennen kaikkea kiitos viisaalle ammattiyhdistysliikkeelle, joka ymmärsi kömmähdyksensä ja demareille, jotka sanoutuivat heti irti mainoksesta, kun kannatusluvut lurpahtivat alassuin.

Ja pieni vinkki vielä: vetäkää kaikki mainokset pois, varisinkin sellaiset, jotka sattuisivat joitakuita naurattamaan. Huumori on tunnetusti vaikea laji. Lakataan siis harjoittelemasta sitä.

Kiitos. Sammutin jo valot.

 

 

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949