SDP uhkaa lentää oppositioon kuin leppäkeihäs. SAK:n kohumainos toimi puolueelle kuin kuolemansuudelma. Luokkarailon repiminen ei suomalaiseen keskiluokkaan purrut. Päinvastoin. Mainoksen siivittämänä monen sisältä löytyikin pieni porvari, kun kerran valitsemaan pistettiin, niin oiva kuin mainos mainoksena olikin.

SDP:n harkinta kampanjassa petti, ja siitä vastaa puoluejohto, etunenässä tietysti puheenjohtaja Eero Heinäluoma. SDP:n on turha selittää mitään ”toisesta organisaatioista”. Puheenjohtaja on entinen SAK:n tappi, eikä ammattiliittojen keskusjärjestö olisi tehnyt näissä vaaleissa mitään konsultoimatta siitä demarijohtoa.  SDP:n helsinkiläinen ääniharava Erkki Tuomioja arvioikin jo ennakkoäänten tultua, että mainonta vei huomion asioilta ja indikoi selvää tyytymättömyyttä kampanjaan.

Silti pelkästään epäonnistuneen mainonnan piikkiin Sdp:n vaalitappiota ei voi panna. Oikeistotuulet näyttävät puhaltavan Suomessa niin kuin Ruotsissakin. Oikeisto voitti laajemminkin. Koko vasemmisto oli häviäjänä. Lisäksi suomalaiset ovat tottuneet odottamaan valtiovarainministeriltä toisenlaista puhetta mitä Eero Heinäluomalta kuultiin. Valtiovarainministeri on uskottava vain kantaessaan huolta valtiontaloudesta, ei murehtiessaan joidenkin ammattiryhmien asioita ja jakaessaan julkisia varoja puhumatta, miten ne rahat tehdään.

Mutta jos vaali-ilta oli joidenkin, oli se kokoomuslaisten. Puolue sai sellaisen rökälevoiton, että sitä tuskin kukaan uskalsi vakavissaan odottaa edes puolueen sisällä, vaikka puheenjohtaja näyttikin sormillaan puolueen saavan kymmenen uutta lisäpaikkaa Taloussanomien haastattelussa (20.2.). Puheenjohtaja Jyrki Kataiselle vaalitulos oli kova juttu. On ihme, jos vielä joku epäilee Kataisen asemaa porukkansa johdossa.

Kokoomuksen rökälevoiton jälkeen kokoomusta on täysin mahdonta sivuuttaa hallitusneuvotteluissa. Nyt voi vain ruveta jännittämään, saako Sauli Niinistö ulkoministerin vai valtiovarainministerin salkun. Jos veikata pitää, niin ulkoministerin salkku sopisi Niinistölle parhaiten. Siinä tehtävässä voisi mukavasti kasvaa korkoa tuleviin presidentinvaaleihin. Niinistö-hype ei selvästikään kuollut edelliseen presidenttikoitokseen. Mies sai henkilökohtaisia ääniä enemmän kuin kukaan koskaan on Suomessa saanut. 

Keskustalle vaali oli pettymys. Puolue hävisi, vaikka gallupit lupasivat voittoa. Kepulle kävi nyt vähän kuin viime presidentinvaaleissa. Lopputulos ei vastannut yleistä tunnelmaa eikä ennusteita. Keskustaa voi enintään onnitella torjuntavoitosta. Ja sekin jää vielä nähtäväksi.

Eduskuntavaaleista tuli odotettua jännittävämmät. Ennakkoäänten perusteella keskusta ei ole saamassa sellaista murskavoittoa, mitä gallupit puolueelle ennakoi, ellei pääkaupunkiseutu ole yllättäen villiintynyt puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhaselle. Kokoomus tai sosialidemokraatit voivat ääntenlaskun edetessä pyrähtää keskustan ohi, sillä pohjoisten äänet saadaan aina ennen etelää, ja etelässä keskustan kannatus on heikoin. Pääministeri Vanhanen ei turhaan ollut vaisun oloinen ennakkoäänten tultua julki.

Kaikissa tapauksissa ennakkoäänten perusteella mikä tahansa kolmesta suuresta puolueesta voi nousta suurimmaksi. Näissä vaaleissa voi käydä myös kuten edellisvaaleissa, joissa päähallituspuolueen asema ratkesi vain joillakin tuhansilla äänillä.

Sauli Niinistöstä näyttää tulevan näiden vaalien äänikuningas. Jo ennakkoääniä Niinistölle ropsahti yli 18 000 ääntä. Oli kokoomuksen sija lopulta mikä tahansa, puolue on ilman muuta vaalivoittaja näissä vaaleissa, ja se nostaa kokoomuksen asemaa hallitusneuvotteluissa. Edellisvaaleissa kokoomus sai vain 18,8 prosenttia äänistä. Nyt puolueen luvut kipuavat joka tapauksessa yli kahdenkymmenen prosentin.

Jos puolueiden väliset marginaalit menevät kovin ahtaiksi, hallitusneuvotteluissa on odotettavissa todella mielenkiintoiset. Presidentinvaalit ehtivät tulla ennen seuraavia eduskuntavaaleja, ja tämä on varmasti puoluejohtajien takaraivossa, kun hallituspohjaa  mietitään. Ohjelmakysymyksistä kaikki kolme pystyvät kyllä sopimaan. Siitä ei ole epäilystä. Suurimmalla puolueella on nyt tarkan arvion paikka, kun se pääsee kumppaniaan valitsemaan.

Suomessa saatiin tsunami aikaan vesilasissa televisiomainoksesta, jossa pullea äijä kahmi kaksinkäsin sapuskaa huiviinsa. Moni ymmärsi, että lihava köriläs esittää ahnetta porvaria, joka nauraa tuulipukukansalle ryystäessään rasvoja suupielestään. On se järkyttävää. Miten tuollaista voidaan näyttää, purskauttaa nyt noin alitajunnan, tuon ajattomuudessaan tumman tunkkaisen kellarin kaikki mäihnät ihmisten silmille. Tolleen vaan. Vailla mitään pidäkkeitä.

Miten kamalaa olisikaan, jos työläinen esitettäisiin saamattomana laiskiaisena, joka päätöikseen (kun jotakin työtä on henkensä pitimeksi tehtävä) tehtailee tekosyitä maanantaipoissaoloille, kykkii loput neljä päivää avokonttorin sermin takana ja esimiehen sattuessa paikalle leikkii kuollutta (ei kun kiireistä). Voi kauhiaa. Joku voisi loukkaantua. Kauhiaa. Minähän voisin tunnistaa siinä itteni. Kauhiaa kauhiaa.

Onneksi SAK ymmärsi vetää törkymainoksensa pois ruudusta pahoittamasta ihmisten mieliä. Onneksi kaikki ovat vuoronperään juosseet pyytelemässä anteeksi mauttomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan. Kiitos siitä valppaille yrittäjille. Kiitos kokoomukselle, joka nosti tämän yhteiskunnallisen epäkohdan esille. Ja ennen kaikkea kiitos viisaalle ammattiyhdistysliikkeelle, joka ymmärsi kömmähdyksensä ja demareille, jotka sanoutuivat heti irti mainoksesta, kun kannatusluvut lurpahtivat alassuin.

Ja pieni vinkki vielä: vetäkää kaikki mainokset pois, varisinkin sellaiset, jotka sattuisivat joitakuita naurattamaan. Huumori on tunnetusti vaikea laji. Lakataan siis harjoittelemasta sitä.

Kiitos. Sammutin jo valot.

Poliitikot pelkäävät uudistuksia enemmän kuin äänestäjänsä. Siltä vaikuttaa, kun vertaa Evan tuoretta tutkimusta suomalaisten asenteista poliittisten puolueiden linjauksiin. Vaalitaktisista syistä kaikki puolueet kalastelevat lisä-ääniä hahmottelemastaan poliittisesta keskustasta ja puolustavat hyvinvointiyhteiskuntaa.

Vaan miten on, kun suomalaiset kannattavatkin työn verotuksen keventämistä ja perintöveron poistamista kokonaan? Ja pitävät tärkeimpänä, että yhteiskunnan tarjoamia palveluja on tarjolla ja ne ovat hyvin hoidettu - palvelun tuottajalla ei ole yhtä paljon väliä. Tai että julkisen sektorin toimintaa voisi tehostaa, jotta hyvät palvelut turvattaisiin ilman verorasituksen kasvua?

Vaikka tutkimuksen tekijä onkin Eva, elinkeinoelämän tuntosarvi ja puhetorvi, tulokset ovat sen verran vahvat, että oikeistolaiseksi tendenssitutkimukseksi sitä ei niin vain voi leimata.

Totta kai suomalaiset empivät julkisten palveluiden ulkoistamista ja yksityisten tarjoajien tuloa hyvinvointisektorille. Mutta niinhän me pelkäämme ulkoistamisprosesseja yksityiselläkin puolella. Monet ulkoistukset menevät mönkään yksityissektorilla, jossa on sentään kokemusta kilpailutuksista ja yhteistyöverkostoista. Ihmekö sitten, että samanlaiset uudistukset onnistuvat byrokraateilta vielä kehnommin?

Mutta yhtä kaikki, julkisten palveluiden tuotannossa tapahtuu jo nyt muutoksia, ja on jo tapahtunut.

Kuinka suuri parku syntyikään Postin myllerryksestä. Nyt suomalaiset ovat tyytyväisiä asiamiesten hoitamiin posteihin, varsinkin koska näiden toimipisteiden aukioloajat ovat paljon laajemmat kuin postikonttoreiden ennen vanhaan. Ymmärrettävä huoli syntyy, jos lähin toimipiste on paljon kauempana kuin ennen – ei niinkään siitä, että postikonttori on asiamiesposti huoltamon, ruokakaupan tai kioskin yhteydessä. Löytyyhän Alkokin nykyisin usein ruokakaupan naapurista.

Liian paljon hyvinvointivaltion ja julkisten palveluiden puolustaminen on vain vanhojen tuotantorakenteiden siilipuolustusta. Julkisten alojen ammattiliitot ja vasemmistopuolueet masinoivat tässäkin asiassa pelottelukampanjoita, ja yleinen muutospelko vahvistuu. Asetelma muistuttaa mennyttä talouspolitiikkaa, joka markan devalvointeineen ja rajasuojineen mitoitettiin aina raskaan vientiteollisuuden vuorineuvosten ja ammattiliittojen sekä MTK:n isäntien toiveiden mukaan enemmistön eli kuluttajien ja pienyrittäjien, samalla siis veronmaksajien eduista piittaamatta.

Ratkaisevaa pitäisi olla, että yhteiskunnan vastuulla olevien palveluiden tarjonta pelaa: palveluita on saatavilla riittävästi kaikkialla ja kaikille tarvitseville kohtuukustannuksin.

Lukuisten kyselytutkimusten mukaan suomalaiset eivät ole tyytyväisiä julkisten palveluiden nykytilaan – siis valtion ja kuntien, ei niinkään vielä yksityisyritysten tuottamiiin palveluihin. Tarvitaan korjaavia toimenpiteitä, ei pelkästään lisää määrärahoja. Asiakkaiden näkökulman pitää ratkaista, ei tuottajien.

Kansalaiset ovat fiksumpia ja käytännöllisempiä kuin vanhoja valtarakenteita puolustavat poliitikot.

Suvi-Anne Siimes kävi kyykyllä entisellä kotipesällään vasemmistoliitossa parahiksi juuri vaalien alla. Lääketeollisuuden tuleva toimitusjohtaja haukkuu tuoreessa kirjassaan entisen eduskuntaryhmänsä mennen tullen aina nykyistä puolueen puheenjohtajaa Martti Korhosta myöten.

Vanhan SKP-SKDL:n raunioille rakennetusta vasemmistoliitosta voi olla mitä mieltä tahansa, samoin entisten taistolaisten toimintatavoista. Mutta normaalitapoihin ei kuulu luututa pöytää entisillä kavereilla etenkin, kun ilman vasemmistoliittolaisten suomaa ministerinsalkkua Siimes todennäköisesti kykkisi jonkin tutkimuslaitoksen nurkissa.

Vasemmistoliitto veti piirun vasemmalle tiistaina julkistamassa ohjelmassaan. Liitto ei enää ole vapaamielinen kansalaisliike niin kuin Siimeksen aikaan, vaan aatteellisesti se ”samaistuu sosialistiseen ajatussuuntaan”. Puolueilla on arvopohjansa. Ennemmin yksi lähtee kuin koko muu porukka. Pienemmällä narsismilla tuota ei ole kauhean vaikea ymmärtää.

Toinen itkijä on Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen, joka sättii Stora Enson johtoa siitä, että se jätti maksamatta voittopalkkiot henkilökunnalle laittomien lakkojen vuoksi. Ahonen pitää metsäjätin toimintaa ”lapsellisena kostona”.

Hellan lettas sentään. Se nyt vielä puuttuisi, että laittomuuksista palkittaisiin. On tainnut tulla kentältä nurinaa Ahoselle, kun muiden menetysten lisäksi työmarkkinaselkkaus vei työntekijöiltä 500 euron ylimääräiset tulot per nenä. Kannattaisi katsoa, ettei tarvitsisi katua.

Elinkeinoelämä on saamassa läpi tavoitteensa yhdistää taideteollinen korkeakoulu, kauppakorkea ja teknillinen korkeakoulu niin sanotuksi huippuyliopistoksi. Asiasta puhui EK:n nykyinen puheenjohtaja Antti Herlin jo syksyllä. Vastaava ajatus sisältyi professori Turo Virtasen syksyiseen ehdotukseen, jossa taideoppilaitokset olisi lyöty yhteen ja osa teknillisestä korkeakoulusta liitetty kokonaisuuteen. Esitys sai tyrmäävän vastaanoton.

Opetusministeriön piirustuslaudoilla korkeakoulujen yhdistämisiä ja tiedekuntien karsimisia on veivattu jo pitkään. Ilmeisesti ideat pitää aina kirjata valtiosihteeri Raimo Sailaksen nimiin ennen kuin asiat lähtevät maassa rullaamaan.

ps. Seiniä siirtelemällä huippuyksikkö ei synny. Jotakin pitäisi tehdä korkeakoulujen ja Akatemian pätkätyösuhteille, jos maan parhaat aivot aiotaan saada opetus- ja tutkimushommiin.

Kokoomusmeppi Alexander Stubb haluaa selkeän aikataulun Suomen Nato-jäsenyydelle. Stubbin mukaan armeija tarvitsee myös ammattimaistumista ja lisää rahaa; 50 000-60 000 miestä on varustettava huippuvarustein, ”kokardi ja rynkky eivät riitä”, Stubb kirjoittaa Aamulehdessä (11.2.).

Stubbin oma kokardi on arvoitus. Toisin kuin muut yhteiskunnalliset vaikuttajat, Stubb ei kerro sotilasarvoaan Kuka kukin on -kirjassa. Liekö mies sotamies, korpraali, ali-kersantti, kersantti vai peräti jousipyssymies? Harrastuksensa Stubb sen sijaan paljastaa. Se on urheilu yleensä, ja golf erityisesti. Hevostelusta ei ole erityismainintaa.

Stubb itse ei ole eduskuntavaaleissa ehdokkaana, mutta paiskii töitä vaalikentillä auttaakseen niitä, jotka auttoivat häntä eurovaaleissa. Kiitollisuussuhteilla voi olla kysyntää. Myöhemminkin.

Itse asiasta, Nato-jäsenyydestä, Stubbin kanssa on vaikea olla eri mieltä. Ei tarvitse kuin miettiä Itämeren alueen strategisen merkityksen kasvua Venäjälle, ja katsella Venäjän vaurastumisesta johtuvaa varustautumista Pietarin alueella, kun kellot alkavat kilkattaa päässä.

Taisi olla rovasti Toivo Rapeli, joka aikanaan sanoi, että on ihmisiä, jotka potkaisevat, kun niitä kumartaa, ja kumartavat, kun niitä potkaisee. Joittenkin maitten kanssa asiat suottaapi olla samalla tavalla.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissanen on jäämässä eläkkeelle. Eroilmoitus ja paikantäyttö tulivat mukavasti ennen vaaleja. Oikeusministeri Leena Luhtanen (sd. ei jurist.) ehtii vielä tyrkkiä paikalle omaa suojattiaan. Yrityksille paikan täyttö ei ole yhdentekevä asia. Oikeusministeriö vastaa muun muassa yhtiölainsäädännön valmistelusta.

Naisilla on yllättäen taas ystäviä. Ei löydy puoluetta, jossa ei ennen vaaleja kannettaisi huolta siitä, että naiset saavat keskimäärin viidenneksen pienempää palkkaa kuin miehet. Huolen ymmärtää. Naiset äänestävät vilkkaammin vaaleissa kuin miehet.

Jopa kokoomus on alkanut vaatia tasa-arvotupoa ja valtiolta erityispanostusta kuntiin, joiden pussista sisarhentovalkoisten, opettajien, sosiaalihoitajien ja muiden pienpalkkaisten naispuurtajien liksat maksetaan. En muista kokoomuksen tätä vaatineen Sauli Niinistön kaudella.

Demarileiri säikähti kuitenkin riittävästi kokoomuksen tuloa sen tupotontille. Puolue ärähti, että väärin sammutettu: palkkojen jakaminen ei kuulu puolueille. Eipä tietenkään, paitsi sosialidemokraateille, joilla on yksinomainen nautintaoikeus tupojen rakenteluun.

Naisten ja miesten välistä palkkaeriarvoisuutta taivasteltiin myös kolmikannassa torstaina. Eduskunnassa järjestetyn samapalkkaisuusseminaarin sanoman voi kiteyttää siihen, että katseella on seurattu ja katseella seurataan jatkossakin.

Parhaiten samapalkkaisuutta edistettäisiin, kun lakattaisiin kälättämästä tasa-arvosta. Todettaisiin suoraan, että akat eivät täällä mellastele, ja toki presidentiksikin nainen voi päästä, mutta vasta sen jälkeen, kun instituutiolta on valta riisuttu. Ja jos joku taho haluaa ammattikuntansa palkkatasoa varjella, varokoon naisvaltaistamasta alaansa, ja sama toisinpäin: jos kustannuksia halutaan pienentää, tunkekaa alalle naisia. Esimerkiksi puolustusvoimien henkilöstömenoja voitaisiin karsia tätä kautta.

Miksi kokoomus ei sano suoraan, että naisvaltaisten alojen palkat nousisivat eniten, jos niiden työnantajapuolelle saataisiin kilpailua. Se olisi uskottavampaa kuin vaatia samaan aikaan suuria menolisäyksiä ja verotulojen vähennyksiä julkiselle puolelle. Sitä paitsi millään kertakorotuksella kuntapuolen palkka-asia ei ratkea. Julkisen sektorin verotuottojen pitäisi kasvaa jatkossa yhtä jalkaa laajenevan hoivasektorin palkankorotusten kanssa. Yhtälö on mahdoton. Jopa naisen järjellä.

Henkilökohtainen remonttireiskani kertoi vitsin. Miksi morsian pukeutuu valkoisiin? No tietysti siksi, että kodinkoneet ovat valkoisia. Tähän voisi lisätä, että naapuriin hankittiin integroitu keittiö. Vaimo integroitiin keittiöön.

Tiistain Taloussanomien julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan yritysjohtajien suosikki seuraavaksi pääministeriksi on keskustan Matti Vanhanen. Hyvä kakkonen on kokoomuksen Sauli Niinistö, joka ei ole edes pääministeriehdokas. Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen Sauli-ongelma tuntuu jatkuvan. Toisaalta, kuten Kaija Lähteenmaa lehden uutiskommenttissaan totesi, Niinistön suosio sataa koko puolueen laariin - varsinkin jos hän pystyy siivoamaan oman narsisminsa syrjään ja osaa tukea nuorta seuraajaansa.

xxxxxxxxxxxx

Kataisen uskottavuutta syövä Sauli-varjo on saanut valtavasti huomiota. Kritiikki vähenee luultavasti vaaliyönä, kun Niinistön keräämä äänisaalis selviää.

Mutta kuka oikeasti kuvittelee kokoomuksen nousevan suurimmaksi eli pääministeripuolueeksi. Katainen hallituksen vetäjänä ei ole todellisuutta, mutta parhaimmillaan hän pystyy – Niinistön vetoavulla – kiskomaan puolueen sittenkin seuraavan hallituksen toiseksi pääpuolueeksi.

xxxxxxxxxxxxxxxxxx

Ainakin vaalitaistelun alkupuolella kokoomus on tavanomaisten oppien mukaisesti tavoitellut lisää äänestäjiä poliittisesta keskustasta – ei siis välttämättä vain Vanhasen leiristä, vaan liikkuvia äänestäjiä siitä kuuluisasta Sdp:n, kokoomuksen ja vihreiden ja nukkuvien välillä vellovasta kaupunkilaismassasta. Kokoomuksen edustajat ovat kompuroiden ja kumarrellen tavoitelleet palkansaajien ääniä.

Kataisen uskottavuutta puoluevalinnassaan epäröivien palkansaajien keskuudessa ei syö pelkästään Sdp:n ja SAK:n pelottelukampanja. Heinäluoman Eeron lisäksi palkansaajaäänestäjiä karkottanee lyhyempi Eero eli Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti, joka tavoittelee kovalla kirillä uusmaalaisia yrittäjä-ääniä. Lehti on ilman muuta Kataisen toinen varjo, tai pikemminkin puolueen vaalikuvioita nakertava oikea laitahyökkääjä – pikemminkin sooloilija.

Lehti on järjestöpomonakin vetänyt räyhälinjaa, mutta nyt vaalitaistossa hän on ottanut erikoispopulistisen vaihteen käyttöön. Hän on vaatinut tupon romuttamista. Nyt maanantain Aamulehdessä hän vaati pääluottamusmiehille ensimmäisenä eikä viimeisenä potkuja massairtisanomisten yhteydessä.

Tällainen puhe vetoaa taatusti osaan yrittäjistä, mutta paljonko Kataisen koko puolueen etua vaaliva linja siitä mahtaakaan kärsiä. Mutta toisaalta reippaasti oikeistolainen yrittäjä ainakin jarruttaa kaikkien pk-yrittäjien äänten valumista keskustan laariin Uudellamaalla.

Yrittäjä-ääniä on Uudellamaalla rajallisesti tarjolla, ja kokoomuslaisen Lehden potentiaalista äänisaalista verottavat tietenkin Niinistö ja Vanhanen, jotka molemmat ovat siis yritysjohtajien ja yrittäjien suosiossa. Lehti on suosiomittauksissa sillä hilkulla, nouseeko hän Arkadianmäelle Vaalijärjestelmämmehän on kuitenkin sellainen, että Niinistön ennustettu jättipotti saattaa ääntenlaskussa auttaa ratkaisevasti Lehteäkin.

Vihreiden Osmo Soininvaara on tehnyt kirjan Vauraus ja aika. Kirjassa Soininvaara pohtii, tuoko jatkuva kasvu myös onnellisuuden kasvua, vai onko se vain meille ihmisille uskoteltua harhaa.

Vain täydellä mahalla voi pohtia onnen ja vaurauden suhdetta, mutta kuka nyt laittaisi yhtäläisyysmerkin täyden vatsan ja onnen välille. Täysi vatsa (vauraus) on pikemminkin välttämätön ehto sille, että voisi tulla onnelliseksi (vaikka sitten pohtimalla onnen ja vaurauden välistä suhdetta tai sitä, onko mahdollinen suhde luonteeltaan looginen, kausaalinen tai jokin muu).

Jos kadunmieheltä kysyy, tekeekö raha onnelliseksi, saa todennäköisesti spontaanin vastauksen, että ei, mutta muuten sitä olisi mukava saada. Ihminen tajuaa intuitiivisesti, että vauraus ja onni ovat eri koppaan kuuluvia käsitteitä. Vaurautta voi mitata, onnea ei. Onni on tunne, vauraus sitä harvemmin.

Sama viisaus muuten piilee kansan lausahduksessa, että käärinliinoissa ei ole taskuja. Jokainen voi miettiä kohdallaan, kuinka tärkeän sijan raha saa omalla kuolinvuoteella.

Sairasvuoteella rahalla tosin näyttää olevan merkitystä. Vastikään tuli kansainvälinen vertailu, joka kertoi, että Suomessa hoidon taso vaihtelee merkittävästi sairaan vaurauden mukaan.

Talouskasvusta kannattaa siis huolehtia. Silloin useampi voi keskittyä olennaiseen eli oman onnensa pohtimiseen.

Keskusta esittelee hallitus/vaaliohjelmansa tiistaina. Yksi virallinen putkahti puoluetoimistosta jo aiemmin. Nyt on vuorossa hallitusohjelma 30+. Seuraavaksi varmaan esitellään 40+, sitten aikuisten oikeesti. Vai liekö ensimmäinen ollut sitä aikuisviihdettä.

Keskustasta sentään löytyy aina uutta nuorta politiikan taitajaa, vaikka rakennemuutoksen perusteella kepunuoria pitäisi löytyä vain kotiseutumuseoista. Sen sijaan demareiden virallista nuorta esitti vuosikymmenet Jouni Backman. Nyt tehtävää hoitaa Osku Pajamäki (36). Menestystä hänelle tulevina vuosikymmeninä.

Kokoomuksessa korva kuuntelee. Kohta tosin kuulolaitteen kanssa. Sen verran vanhaa sotaratsua pukkaa vaaliareenalle. 

Vankeinhoidon surkeaa tilaa taivastellaan korkeimmalla tasolla. Oikeusministeri Leena Luhtanen (sd.) asetti oikein selvitysmiehen toteamaan, että vankiloissa on liikaa töitä resursseihin nähden. 

Outoa olisi, jos ei olisi. Yksikään budjetti vuosikausiin ei ole tuonut edes inflaatiokorjauksia vankeinhoidon menoihin. Allekirjoittanut on pitkään ihmetellyt, miten vankeinhoitolaitosten toiminta on ylipäätään mahdollista.

 Vinkki: Oikeusministerin kannattaa kääntyä pikemminkin valtiovarainministerin (sd.) kuin selvitysmiehen puoleen ongelmissaan.

Iltalehti revitteli viikonvaihteen jutussaan, miten miehensä murhannut hienostorouvakin joutuu vankilassa tekemään tarpeensa sankoon. Onko siinä jotakin hienoa? Miksi ylipäätään kenenkään pitää hoitaa tarpeensa ämpäriin? Vai liekö syynä se, että jopa vasemmistopoliitikko kerää mieluummin irtopisteitä lupailemalla töitä työttömille poliiseille kuin hoitamalla vankilat sivistysvaltion tasolle.