Pahoittelut blogin huonosta päivittämisestä viime viikkoina. Olin ensin kiireissäni, koska olin lähdössä lomalle. Ja sitten olin kaksi viikkoa lomalla.

Lomasta toki olen vain riemuissani. Voin 18 vuoden kokemuksella lämpimästi suositella tätä marras-joulukuun vaihdetta kesäloman ajankohdaksi muillekin. Jos työ siihen antaa mahdollisuuden.

Tässä pari hyvää syytä:

1. Marras-joulukuussa Suomessa on yleensä pimeää, märkää ja muutenkin kamalaa.
2. Thanksgivingin ja joulun välissä ainakin amerikkalaisten suosikkilomakohteissa on sekä halpaa että väljää, mutta kaikki palvelut toimivat. Toisin kuin sesonkien alussa ja lopussa.
3. Kun reissulta palaa joulu on ihan justiinsa – ja sitten alkaakin jo kevät. Syysangsti tulee pätkäistyä mainiosti.

Taloussanomien bloggaajan hommassa on paljon hyviä puolia: Glooriaa ja mammonaa tulee ovista ja ikkunoista. Parasta on kuitenkin se, että voi julkisesti esitellä hävettäviä tapojaan ja persoonallisuushäiriöitään.

Katson televisiota nykyään hieman keskimääräistä enemmän. Tosin 24-sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta alkaen tv-ohjelmat tulee katsottua melkein yksinomaan DVD:ltä (The Wire, Flight of the Conchords, OC [jep], Entourage, Lost). ”Oikeita ohjelmia” telkkarista tulee katsottua vain House ja Greyn anatomia.

Kaksi viime aikojen televisioilmiötä on onnistunut laittamaan päiväjärjestykseni uusiksi: Ensimmäinen oli World Poker Tour, jota tuli seurattua pokeri-innostuksen alkuaikoina viikonloppuöisin. Toinen on kuluneen vuoden aikana televisionkatsomiseni aivan uudelle tasolle nostanut tatuointi-reality-show Miami Ink.

Ohjelmassa seurataan Miamin South Beachilla toimivan tatuointiliikkeen työntekijöitä ja sen asiakkaita: Ihmiset tulevat liikkeeseen, piirretään kuva, kuva tatuoidaan ja ihmiset kertovat miksi haluavat kyseisen tatuoinnin. Repeat. Lopputulos on täydellistä roska-tv:tä, joka on jostain syystä aivan älyttömän addiktoivaa.

Onneksi kaapelitelevisiotaloudessa asuminen tekee Miami Inkin fanittamisen todella helpoksi. Hyvänä iltana ohjelmaa on mahdollista seurata yhteensä viisi tuntia eri jaksoja! Eikä siis viikossa, vaan yhdessä illassa.

Perjantaisin ohjelmaa lähetetään kaksi jaksoa peräkkäin Discovery Travel & Living -kanavalla alkaen klo. 16.25. Discoveryllä tulee yksi jakso seitsemältä. JIM näyttää oman jaksonsa kymmeneltä ja digiboksilla voi nauhoittaa DTL:ltä klo. 22.25 alkavan myöhäisillan viimeisen tatuointifiksin! 

Tämän lisäksi samoja jaksoja uusitaan aamuöisin ja aamupäivisin. Miami Inkiä voi kaapelista seurata kolmelta eri kanavalta yhden vuorokauden aikana kymmenen tuntia. Hitti? Kyllä. Yliannostuksen vaara? Aivan varmasti.

Kuten CSI:stä ja ikisuosikki Law & Orderista (Kova laki?), myös Miami Inkistä on jo ehtinyt syntynyt joukko spinoffeja. London Ink pyörii Discovery Channelilla viikonloppuisin (ei hyvä). Itse odotan ruutuun LA Inkiä, jossa pääroolissa on Miami Inkissäkin esiintynyt Kat von D. Wikipedian mukaan myös Rio Ink pyörii televisiossa jossakin päin maailmaa.

Tatuointiohjelman fanittamisessani huvittavinta on se, että en ole koskaan vakavasti ajatellut ottaa tatuointia itselleni.  Reilu viisi vuotta sitten harkitsin noin tunnin ajan, että Soundin Juho Juntunen voisi tatuoida karikatyyrin Rumba-koirasta selkääni. Pelkäsin kuitenkin Juhon, huumorimiehenä, tatuoivan koirani sijaan selkääni jotakin aivan muuta. Esimerkiksi sarjakuvistaan tutuksi tullutta tematiikkaa – ja päätin sitten unohtaa koko homman. 

Kymmenien katsottujen tuntien jälkeen oma sosiaalinen hyväksyntäni tatuoinnille on kasvanut (kyse on toimistomme sosiaaliantropologin mukaan familiarisoitumisesta). Jopa siinä määrin, että mietin jo mantarauskun tatuointia pohkeeseeni. Se lienee ainoita paikkoja keski-ikäistyvässä kehossani, jonka suhteen ei ole välitöntä huolta siitä, että iho alkaisi roikkumaan. 

Mutta ei kai sitä enää tässä iässä. Sehän olisi vähän sama kuin hankkisi moottoripyörän.

Ehkä isompi homma tulee jonkun vuoden päästä olemaan tyttäreni (2,5 v) pitäminen kaukana noista pahamaineisista tatuointifriikeistä. Syytä huoleen on luvassa. Hän kun tuli perjantaina syliini kädessään Pipsa Possu -aiheinen siirtotarra, jota hän paineli käsivarteensa ja totesi, että ”tää on mun tatuointi”.

Huonot vaikutukset sikseen. TV:stä katsottuna tatuointi on älyttömän hyvää viihdettä. Mutta kuten Seiskan lukeminen takavuosina, ei tästäkään harrastuksessa viitsi kavereiden kanssa illallispöydässä ääneen jutella. 

Voidaanhan sopia, että pidetään tämä tieto meidän väisenä juttuna. Ok?