Musiikkia viikonlopun ratoksi
Olen pahoillani. Työkiireet ovat lykänneet päivä toisensa jälkeen ensimmäisen markkinointiaiheisen blogientryni julkaisua.
Ajattelin tässä odotellessa kuitenkin kirjoittaa jotain, vaikka keskustelu verkko-ostamisesta vielä käykin kuumana. Tällä kertaa luvassa on kolme levysuositusta pimeneviin syysiltoihin. Viikonlopuksikin luvattiin näköjään heikonpuoleista keliä, joten käykää hakemassa nämä CD:t levykaupasta ja pysykää neljän seinän sisällä.
Yritän saada naputeltua sen toisen jutun naputeltua kasaan viikonloppuna. Tai viimeistään alkuviikosta.
1.
Thievery Corporation: Radio Retaliation (ESL Music, Inc.)
Ennen tätä tuoretta CD:tään tämä Washington DC:stä kotoisin oleva duo on tehnyt enimmäkseen melko tylsää tusinaloungea. Tästä johtuen en oikein odottanut tältä uudelta levyltä mitään, enkä ollut ajatellut sitä edes hankkia. Kuulin kuitenkin pari toimivaa raitaa levyltä sattumalta kahdessa eri levykaupassa ja ostin sen saman tien. Radio Retaliation toimii muutaman päivän kuuntelun jälkeenkin oikein mainiolta pimeiden iltojen piristäjältä. Reggae- ja afrorytmit toimivat olennaisesti muutamaa edellistä levyä kypsemmin ja feature-artistit Femi Kutista Seu Jorgeen tuntuvat olevan mukana (kerrankin!) musiikillisista syistä.Â
2.
Jaska Lukkarinen Trio: Trane Ear (Rockadillo)
Alkuvuodesta Sony Jazz -palkinnon saanut, New Yorkissakin oppia saanut Jaska Lukkarinen on tuttu mies monesta. Taitavan rumpalin lahjakkuudesta ovat saaneet nauttia niin The Five Corners Quintetin, Dalindeon kuin UMO:kin yleisöt. Oman trion esikoislevy Trane Ear on lämmin kattaus hyvin kulkevaa, sielukasta nujazzia – ilman genreä yleisesti vaivaavaa steriiliyttä. Levy korvaa hyvin viikonloppumatkan New Yorkiin (jos ei katso ikkunasta ulos). Ihme, että tästä levystä ei ole puhuttu enempää.Â
3.
The Clash: Live At Shea Stadium (SonyBMG)
Olen aina ollut The Clash-fani ja tulen aina olemaan The Clash -fani. Ja vaikka Sony löytäisi jostain albumillisen bändin treenikämpän taustamelua, onnistuisivat he todennäköisesti myymään senkin minulle. Live At Shea Stadium -livealbumi ansaitsee tulla ostetuksi vähän pienemmälläkin fanituksella. Musiikki on peräisin vuoden 1982 – New Yorkin Shea Stadiumilla järjestetyltä keikalta, jolla bändi toimi The Who:n jäähyväiskiertueen lämmittelijänä. Bändi oli juuri julkaissut Combat Rockin ja alla oli iso Rock The Casbah-hitti. Bändin maine loistavana livebändinä kuuluu tiukkana soittona ja hienoina versioina tutuista biiseistä. Yleensä livelevyt ovat kauheaa kuunneltavaa kotioloissa. Tämä ei.
Lähetä
Minä kun jo luulin että täällä kehutaan renessanssimusiikkia..
”Musiikki on peräisin vuoden 1982 – New Yorkin Shea Stadiumilla järjestetyltä keikalta, jolla bändi toimi The Who:n jäähyväiskiertueen lämmittelijänä.”
Kappas kappas. Hienossa Clash-dokumentissa tuo lämppärin asema ei tule mitenkään esille, vaan vaikuttaa siltä kuin Clash olisi Beatlesin asemassa.
Kuuntelin uuden thieveryn läpi… sampleja myöten samaa takuuvarmaa TC:tä. En ymmärrä miten tämä olisi kypsempi kuin cosmic game tai sitä varhaisemmat (siis ne loistvat albumit, joita tusinaloungeksi menit nimittämään). Kyseessä on tyylillisesti tunnistettava soundi joka kantaa läpi koko tuotannon. En yleensä tuherra kommenttia millekään nettisaitille, mutta nyt pani vituttamaan kun disautit loungeguruja. Mielipiteet on mielipiteitä, mutta rajansa kaikella. :) Nojoo…. TC:n paras tarjontaa on ehkä kuitenkin läjät muiden musiikkia: Outernational Sound, Den Of Thieves ja niin edelleen. Tsekkaa jos et oo jo tsekannu T: jukka turusta