Olen tehnyt koko ikäni erilaisia liiketoimia. Lähtenyt sukellusbisnekseen, ostanut/myynyt Blogilistan ja perustanut joukon yrityksiä. Useimpia tekojani ei voi oikein loogisesti selittää. Yhden idean syntymisestä ja toteutuksesta minulla on kuitenkin poikkeuksellisen selvä kuva. Se on Ipanapan tarina.

Olin joulukussa 2006 perheeni kanssa New Yorkissa muutaman päivän kaupunkibreikillä ennen matkan jatkamista sukelluslomalle. Tyttäreni oli tuolloin puolivuotias. Tallottuamme kaupunkia yhdessä ristiin ja rastiin, avovaimoni halusi lähteä viettämään laatuaikaa yksin toiselle puolelle kaupunkia. Minä jäin tyttäreni kanssa alakaupunkiin.

Ensimmäinen missioni oli löytää ei-vaaleanpunaisia vaatteita tyttärelleni. Jostain syystä Amerikassa myydään vain vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä vauvanvaatteita. Halusin katu-uskottavat farkut. Mielellään Carhartt-merkkiset. Muistin, että muutaman korttelin päässä, Kuudennella avenuella, oli näitä miehekkäitä työvaatteita myyvä liike. Mainoskyltistä huolimatta pieniä kokoja ei löytynyt.

Kävellessämme Union Squarelle lounastreffeille syntyi ensimmäinen itselleni tärkeä havainto: Lapset eivät tarvitse merkkifarkkuja, saati minkään erityisen värisiä vaatteita. Vanhemmat haluavat toteuttaa tällaisilla ostoksilla vain omia mielihalujaan.

Seuraava oivallus syntyi Zen Palatessa syödyn lounaan jälkeen, kun menimme naapurissa sijaitsevaan nelikerroksiseen vauvatavaratalo Babies-R-Us:iin (kokemus sinänsä). Siellä oli tarjolla kymmenittäin Suomessakin myynnissä olevia Baby Einstein -tuotteita sekä Fisher Price -brändättyjä levyjä “Bach for Babies�-hengessä.

Vauvojen Bach-kokoelma teki minuun syvän vaikutuksen. Sama Bach-kokoelma maksoi sadan metrin päässä sijaitsevassa Virgin Megastoressa ilman Fisher Price -logoa seitsemän taalaa, mutta Fisher Pricen logolla brändätty Bach for Babies maksoi viisitoista dollaria! Fantastista!

Tästä huomiosta juontui parikin eri oivallusta: Ensinnäkin: Lapsille halutaan ostaa laatua ja jotain mikä saa vanhemmat näyttämään fiksuilta. Toisaalta pidin tätä Fisher Pricen “hienoa oivallusta� paitsi hienona brändiarvon realisaation osoituksena — myös melkoisena kusetuksena.

Kolmas avainoivallus syntyi vähän myöhemmin keskustelustani avovaimoni kanssa. Puhuimme siitä, että halusimme antaa tyttärellemme samanlaisia hienoja pieniä kokemuksia, kuin mitä itse pieninä olimme saaneet kokea. Tähän nostalgian tunteeseen on helppo vedota. Katsokaapa vaikka tv-mainoksia.

Pari viikkoa myöhemmin lentokoneessa matkalla takaisin kotiin näistä kolmesta avainajatuksesta muotoutui konsepti lastenviihteestä. Aluksi ajattelin ryhtyväni valmistamaan soittorasioita, joissa olisi London Callingin ja Anarchy In The UK:n -tyyppisiä klassikoita – ärsyttävien fürelisejen ja Ode For Joyn sijaan. Aika pian ajatus jalostui lasten viihdebrändiksi, joka ensisijaisesti tuottaisi laadukasta lastenmusiikkia.

Yksi syy tähän oli se, että joku teki jo näitä rock-soittorasioita. Kuulemma.

Olin sitä paitsi jo aikaisemmin kiroillut kotimaisen lastenmusiikin tasoa. Olen itse kasvanut pienestä pitäen musiikin parissa. Ensimmäiset englanninkielen sananikin liittyivät musiikkiin (ne olivat “Rod� ja “Stewart�). Halusin antaa tämän “musiikillisen� lahjan myös lapselleni.

Näistä ajatuksista syntyi Ipanapa Records -levymerkki, jonka omistan yhdessä EMI Finlandin kanssa. Sen tarkoituksena on julkaista laatumusiikkia 0–100-vuotiaille lapsille.

Palattuamme takaisin Suomeen tapasin heti seuraavana päivänä eräissä pikkujouluissa vanhan kollegani, EMI:n A&R-velhon Timo Kuoppamäen (joka ansaitsee kunnian Ipanapa-nimen keksimisestä). Selitin ideani välittömästi glögilasi kädessä Timolle: Tehdään laadukkaita lastenlevyjä, koska vanhemmat haluavat lapsilleen parasta – ja varmasti suostuvat myös sellaisia levyjä ostamaan. Otetaan parhaat soittajat ja tuottajat. Pyydetään kovimmat pop- ja rock-artistit mukaan. Levyjen soundin pitää olla moderni, mutta myös nostalginen, jotta vanhemmat voivat muistella omaa lapsuuttaan. Soita maanantaina, jos olette hommassa mukana.

Maanantaina joint venture oli syntynyt. Huhtikuussa järjestettiin ensimmäiset studiosessiot ja Ipanapa 1 -kokoelma julkaistiin syyskuussa. Levy on myynyt pikkuisen alle platinarajan. Lisäksi olemme julkaisseet vuoden katsotuimman elokuvan Risto Räppääjän -soundtrackin ja vastikään kauppoihin ilmestyneen Paukkumaissin toisen albumin Popkornitorni. Lokakuun lopussa julkaistaan Ipanapa 2.

Ipanapan tapauksessa konsepti ei ole rakettitiedettä. “Kuka tahansa olisi voinut� jne. On kolme muutakin asiaa:

1. Ajoitus ja toteutus. Aika oli Ipanapalle oikea. Ilman Lasse Kurjen fantastista näkemystä ja tuotantoa Ipanapa 1 olisi saattanut olla aivan hirveä levy.
2. Tai ilman Pirkosen Ossin hienoja kansia.
3. Toteutuksessa kaikki toimi. Viimeinen asia on intohimo: ilman kaikkien mukanaolevien tahojen intoa ja omistautumista asialle tästä ei olisi tullut mitään.

Musiikkibusiness ei — kuten kaikki ovat lukeneet — ole näinä päivinä mikään kultakaivos. Mutta Ipanapa on ihan kelpo bisnes.

Ja etenkin se on projekti, josta moni mukana ollut on saanut hyvän mielen.

Tagit: Ipanapa

Merkintä julkaistiin 29.9.2008 klo 11:05 osioon Musiikki. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 -feedin avulla. Kommentointi on suljettu.