Luomu – Suomen huonoin brändi
Olen ollut kasvissyöjä vähän yli 19 vuotta. 80 ja 90-lukujen taitteessa  – vieläpä entisenä McDonalds -työntekijänä (N2 on siis tavallaan paluu juurille) muutos oli melkoinen. Alunperin terveyssyistä alkanut kasvissyönti ”jäi päälle”, vaikka myöhemmin olisin voinut palata lihallisten himojen äärelle.
Tuohon maailmanaikaan kasvissyöjiä ei varsinaisesti hellitelty ravintoloissa. Ainakaan Tampereella. Tässä epäkohdassa oli kuitnekin kannaltani yksi hyväkin puoli: Opin laittamaan itse ruokaa ja sain siitä myös hyvän harrastuksen.
Myöhemmin olen – kiitos ammattilaisystävieni – oppinut ruuasta paljon: Raaka-aineista, mauista ja rakenteista. Ehkä enemmän kuin kotikokin tarpeiksi.
Yksi asia on ”ruokaopissa” noussut aina ylitse muiden: Raaka-aineiden laatu. Yksinkertainen ruoka voi olla maukasta – lihattomuudesta huolimatta – kun raaka-aineet on kohdallaan.
Luomuraaka-aineet tulivat tutuiksi 2000-luvun vaihteessa, kun asuimme Lontoossa. Kasvikset olivat ehkä pienempiä, mutta myös paljon maukkaampia. Ja kauniimpia.
Paluu Suomeen oli monella tavalla kylmä. Luomuinnostus ei ollut vielä alkanut. Ja kun luomukasviksia vihdoin tuli kauppoihin, olivat ne pääsääntöisesti rumia, nahistuneita ja törkeän kalliita – vain joskus hyvän makuisia. Valitettavasti tässä suhteessa juuri mikään ei ole muuttunut. Lisäksi, hämmentävästi, Suomesta ei saa mihinkään vuodenaikaan hyvänmakuisia tomaatteja. Luomua tai ei.
Arvostamani Eat & Joy Maatilatorin toinen vetäjä Aki Arjola sanoi muutama viikko sitten Vihreä Lanka -lehden haastattelussa, että luomu saa olla kalliimpaa, mutta ihmisten pitäisi oppia hyödyntämään raaka-aineet paremmin, jotta annoshinta pysyisi kuosissa.
Ei onnistu. Suomi-luomu on ylihintaista. Ja se syyllistyy markkinointinäkökulmasta tänä päivänä fataaliin virheeseen: Over-promise – underdeliver.
Luomu-brändiin liittyy itseasiassa niin paljon negatiivista, että se pitäisi kuopata ja ”luonnonmukainen ravinto” pitäisi brändätä kokonaan uudestaan: Eri tuotteilla ja eri hinnoilla.




Syytä kauppaa ja jatkojalostajia luomun kalliista hinnasta. Tuntuu että viljelijä ei saa hintaa senkään vertaa kuin tavanomaisesti viljellystä
Suomalaiset luomutuotteet vaativat kokonaisuudistuksen…
Alex Niemisestä suomalaisen luomun pitäisi uudistua kokonaan: ”Luomuraaka-aineet tulivat tutuiksi 2000-luvun vaihteessa, kun asuimme Lontoossa. Kasvikset olivat ehkä pienempiä, mutta myös paljon maukkaampia. Ja kauniimpia. Paluu Suomeen oli monel…
”Suomi-luomu on ylihintaista. Ja se syyllistyy markkinointinäkökulmasta tänä päivänä fataaliin virheeseen: Over-promise – underdeliver.”
Tähän on helppo yhtyä. Tarvitsemme luomutehtaan, kuten hyvä ystäväni tokaisi taannoin.
Luomu-brändistä
Itse olen luomutuottaja ja olen huomioinut saman paikalliskauppojen hyllyillä. On käsittämätöntä, että hyvä tuote päätyy tuollaisena kauppaan. Olenkin maalla asuvana yrittänyt jättää välikädet pois ostamistani luomu tuotteista. Tämähän taas onkin sitten sitä ns. lähiruokaa, mutta omat luomutuotteeni kuitenkin matkaavat rapakon taakse. No osittain ne kyllä palaavat tänne meillekin päin, hieman jalostetummassa muodossa. Se siitä lähiruuasta sitten ja paltakseni luomuun.
Minun lähikaupasta ei löydy yleensä moniakaan kotimaisia luomutuotteita, vaan aivan jossakin muualla tuotettuja ruoka-aineita. On olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miksi kotimaisen myynti ei kannata kotimaassa…
Olisikohan syynä vientituet? Noin 20 vuotta sitten haettiin suomalaista voita ruotsista. 10-20 vuotta sitten muistan, että ruotsista sai halvemmalla suomessa valmistettuja maatalouskoneita. Nyt olen käynyt itäisestä napurista ostamassa valion tuotteita, ym. oltermannia hieman halvemmalla…
Ilmeisesti kuljetus on niin halpaa ja energia myös, että vientituet kattavat kustannukset.
PS: Syön tässä juuri puolalaisesta luomuviljasta valmistettu puuroa ja hyvää on….
Labbyn Kartanolta voi tilata hyvää luomu-hannesta kotiin kuljetettuna. Ei ehkä halvimmasta päästä, mutta tuleepa tehtyä ja syötyä enemmän kasvis safkaa. Aina on mukana peruskamat – porkkana ja peruna ellei sitten halua perunatonta laatikkoa on tilalla jotakin muuta, yllättäen. Ja on muuten hyvät tomaatitkin!
Suosittelen.
Olen kirjoittajan kanssa osin samaa mieltä.
Itse pidän luomun arvoisena myös luonnonjärvistä pyydettyä kalaa, joka ei kuitenkaan mahdu luomumääritelmään. Pohjois-Lapin vapaasti laiduntava poro ja samoin hirven liha sopisi hyvin luonnonmukaisen ravinnon määritelmään.
Mutta navetoissa kasvatettujen eläinten asemaan luomukriteerit tuovat kyllä parannusta. Niillä on enemmän tilaa, ne ulkoilevat. Tästä joutuu maksamaan jotain.
Elävästä olennosta tuotetun ravinnon ei mielestäni edes kuulu olla liian halpaa. Halpuus on todennäköisesti tae siitä, että eläimen olosuhteet kasvatuksen aikana eivät ole olleet riittävän hyvät.
Luonnonmukainen on Wikipedian mukaan Toivo Rautavaaran keksintöä. Toivon kirjat luettuaan – ja ymmärrettyään – ei kukaan järkevä ihminen tarvitse ylihinnoitellulta Eat&Joy Maatilatorilta enää mitään.
Kun kasvoin kauan sitten, ei Suomessa muuta ollutkaan kuin luomua ja tämän olen tuonut esille monissa tilaisuuksissa. Kerrankin eräässä, jossa oli paljon mm.lääkäreitä ja professoreja, sanoin että kasvuaikana söin vain luomua ja näin pieneksi jäin. Kukaan ei sanonut mitään. En suinkaan vastusta luomua ja ostankin sitä joskus, mutta vaimo hoitaa ruoka-asiat. Ostan kaliita kotimaisia tomaatteja, kun niissä mielestäni on parempi maku kuin Etelä-Euroopasta tuoduissa, joista joskus saan mahavaivoja.
Kerran kävin USA:ssa erään kaupungin luomu (organic)torilla ja esim. juurekset olivat aika surkean näköisiä. Tunnen vähän maanviljelystäkin, koska olen maalaitalossa kasvanut. Silloin samassa talossa oli sekä karjaa että viljanviljelyä, joten osa lannoitteista oli ”kotikutoista”. Sitten tuli vihreä aate, joka kielsi karjanlannan ja virtsan levittämisen pelloille, muka Itämeren likaantumisen takia. Viljelijöiden oli pakko siirtyä keinolannotteisiin. EU alkoi määrätä, mitä maanviljelijä saa tehdä, eikä nämä päätökset ole aina suinkaan älykkäitä, kun niitä suunnittelevat tytöt ja pojat, joilla ei ole maataloudesta minkäänlaista käsitystä muuten kuin kuulopuheiden perusteella.
Olin kerran eräässä tilaisuudessa ja jouduin keskusteluun erään henkilön kanssa. Hänen veljensä oli luomuviljelijä. Hän naurahti ja sanoi, että luomuviljelyssä on neljä palstaa, joita ”kierretetään” eli yksi tuottaa tuotetta ja kolme muuta palstaa tuottaa ravintoa neljännen palstan kasveille.
Muuten kyllä ne entiaikojen karjanlannalla kasvatetut juurekset olivat aivan hyvännäköisiä. Mistä muuten tietää varmasti, että jollakin Lontoon torilla myytävät juurekset ja vihannekset varmasti ovat todella luomusellaisia.
Luomun hinta on kauppiaasta kiinni. Vaimoni kanssa anoimme lähikauppiaitamme ottamaan luomutuotteita myyntiin. Kieltäytyminen oli ehdotonta ja K-kauppias ivallisesti sanoi ”teidän pitää perustaa oma kauppa”. Idea oli sen verran mainio että niin sitten teimmekin. Sijoitimme kauppa-kahvilamme K ja S kaupan väliin. Perheemme on ollut 100% luomuruualla 8 vuotta. Hintaesimnerkki meidän kauppa ja Stocman. Sama tuote eli lassen luomutomaatit. Stocman 14,80 € kg ja meillä 2 €. kgSisäänosto hinta oli tuolloin 1 € kilo joten on stockalla hieman katetta. On väärin syyttää luomua kun kauppiaat aiheuttavat tahallista haittaa.
Suurin osa suomesta on ”Over-promise – underdeliver.” eikä luomu ole poikkeus. Sama pätee lappiin, suomalaiseen koulutukseen, ammattitaitoon ja ahkeruuteen. Lista on loputon. Eikä tarvitse asua ulkomailla kuin vuosi huomatakseen tämän.
olen mietiskellyt ihan samaa. luomu-brändillä on taakkanaan kaikenlaista ituhippeilyä ja muuta epämääräistä. luomu on suomessa positioitu marginaali-ilmiöksi. uudelleenbrändäys olisi todellakin tarpeen.
esim. UK:n ”organic”-brändäyksen ytimessä on ylivoimainen laatu ja puhtaus. siellä kuvio on ikäänkuin päinvastoin kuin suomessa: jos tuote ei ole organic, on se jotain epämääräistä, epäluotettavaa, b-luokan kamaa.
Moi!
Käythän tutustumassa meidän luomukahvilaan ja kauppaan.
Mielestämme hintammme ovat vähintään kohdallaan:
Luomukahvi ja luomukorvapuusti 3,50 -
Luomuaamiainen 4,90 – 7,90-
Luomulounas 7,90-
Viikonlopun ateriat 11,90-
Tuoreluomutofu 1,- euro / 100 gr
Samsaran luomukaurapatonki 2,60-
Luomuruisleipävuoka 2,60-
Luomutagliatelle durum pasta 2,- (500gr)
Osoite on Fleminginkatu 7, Helsinki, Kallion kirjaston lähellä
Suomessa kasvatetaan maukkaita tomaatteja! Makueroja toki on, ja ne johtuvat osittain lajikkeista. Suurin syy tomaatin mauttomuuteen on kuitenkin se, että ne kerätään (kaupan vaatimuksesta) lähes raakoina. Olipa tomaatti kotimainen tai espanjalainen, ei se varastossa kypsyessään tule maukkaaksi. Kun tomaatti saa kypsyä valmiiksi ennen poimimista, sen maku on jotain aivan muuta kuin tavanomaiset kaupan tomaatit. Hyviä tomaatteja saa esim. ruokapiirien kautta.