Lehtemme on saanut palautetta. Jotkut lukijat ovat kertoneet kaipaavansa, että kirjoittaisimme enemmän nousevista tähtiyrityksistä. Kaipuun taustalla on varmaankin henkilökohtainen eduntavoittelu, mutta sehän ei ole lainkaan kelvoton motiivi talouslehtien lukemiselle.

Tässä nyt sitten tulee vinkki yhdestä ulkolaisesta, jo paljon julkisuuttakin niittäneestä yhtiöstä. Kyseessä on kiinalainen Baidu. Se on yksi maailman suurimmista hakukoneyhtiöistä, jonka markkina-arvo on kuitenkin vain yksi neljäskymmenesosa Googleen verrattuna, noin neljä miljardia dollaria. Eli halpa amerikkalaisserkkuun verrattuna.

Tosin on Baiduakin ehditty haukkua jo kalliiksi; osakkeen arvo on nelinkertaistunut viime vuonna tapahtuneen listautumisen jälkeen.

Joku ehti jo kolumnini palautteessa vinkata, että tässäpä sopiva ostokohde Nokialle. Strateginen huikopala.

Ruotsissa ollaan aina meitä edellä. Naapurissa perintövero poistettiin jo viime vuonna, ja moni tuntuu olevan sitä mieltä, että Suomen pitäisi seurata perässä. Tai jos ei veroa kokonaan poistettaisi, niin ainakin pitäisi nostaa verottoman perinnön rajaa nykyisestä 3400 eurosta ja keventää veroprosentteja.

Kannatan periaatteessa ajatusta koko veron poistamisesta. Jotenkin tökkii se, että valtion pitää päästä vielä kerran koskemaan omaisuuteen, jonka kerryttämiseksi tehdyn työn tulosta minua on jo verotettu. Tosin Raimo Sailaskin on muistuttanut, että samalla logiikalla ei bensasta tai mistään muustakaan pitäisi maksaa arvonlisäveroja tai valmisteveroja. Mutta kun se perinnön saaminen ei tunnu samalta asialta kuin bensan ostaminen. Mistä lie johtuukaan.

Perintöverotus aiheuttaa sitä paitsi turhaa veroteknistä kikkailua lahjoituksilla, jota kaikki eivät edes älyä tehdä. Lisäksi poistamalla vero säästyttäisiin joiltain murhenäytelmiltä, joissa perintö joudutaan laittamaan myyntiin verojen maksamiseksi.

Mutta kuten Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen varoittaa, perintöveron poistaminen voi johtaa ojasta allikkoon sen, joka haluaa myydä perintönsä. Luovutusvoiton verotus voisi tällöin aiheuttaa huomattavasti suuremman loven kukkaroon kuin perintövero. 

Niin tai näin, niin perintövero voi nousta yhdeksi tulevien vaalien talousteemoista. Kansantaloudellisesti pienehkö asia, mutta yksityisihmiselle suuri.

Mitä mieltä olet, perintöveroa vai ei?

Jones ehdotti edellisessä merkinnässä viiniin sijoittamista vanhuuden varalle. Tämän kirjoituksen perusteella voisi kuvitella kaikkien kirmaavan ostamaan viinifutuureja. Tuotto-odotukset 15-20 prosenttia vuodessa. Jos vedelle on kysyntää, niin eikö sitäkin ennemmin viinille. Ja jos ei sitten koskaan tulisikaan myytyä, niin olisi aika kiva vetää seitsemänkymppisenä 30 vuotta vanhaa Bordeauxia.

Pelkään vain, että viinisijoittajana haksahtaisin joskus lauantai-illan juhlissa käymään varomattomasti käsiksi pesämunaan.

Kirjailija Pekka Nuikki on kirjoittanut viinisijoittamisesta kirjankin In Vino Veritas. Ihan kivoja arvonnousuja.

Viinin etuna on monissa maissa, mm. Britanniassa se, että myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroa. Onkohan Suomessa sama juttu?

Tulevan eläkkeeni suuruus arveluttaa minua. On esitetty prosentteja 41:stä 60:een, mutta pienempään saan kuitenkin tyytyä kuin suuret ikäluokat.

Olen herännyt siihen, että olisi korkea aika alkaa miettiä omaa eläkettä. Vaan nyt lisäeläkkeiltä vaaditaankin jo veroetua pois. Ja toisaalta eläkevakuutus on kallis tapa säästää ja  vakuutusyhtiölle ei tule riskiä.

Pankki on ehdottanut, että käyttäisimme 600 euroa (älytön summa) kuussa eläkevakuutuksiin. Jotain muuta tässä pitäisi keksiä.

Mitä muuta tuolla rahalla saisi? Maanmittauslaitoksen mukaan 600 eurolla saisi Pohjois-Karjalasta keskimäärin kolmessa kuukaudessa reilusti yli hehtaarin metsää. Vuodessa määrä olisi noin viisi hehtaaria ja 65 vuoden ikään mennessä perheellämme olisi 150 hehtaaria metsää. Ihan kiva Karjala-palsta, josta jäisi jotain konkreettista lapsenlapsillekin.

Metsän tuottolaskelmien mukaan itä-suomalaisesta metsästä saa noin 160 euroa/hehtaari vuodessa. Jos ilmasto lämpenee, metsän tuottavuus Suomessa saattaa vain kasvaa. Ehkä vuosituotto voisi olla ainakin jotain yli 20 000. Tuloista osa menisi tosin metsän hoitoon.

150 hehtaarin palstan hoito tuntuu työläältä. Jaksaako sitä mummona enää risuja raivata. Tai ostaa risunraivauspalvelua. Josko sittenkin pitäisi harkita veteen sijoittamista?

Yllättävä moraaliongelma syntyy siitä, kun on rikas ja joutuu ottamaan vastaan rahaa. Björn Wahlroosin maataloustuet ja Liliuksen optiot ovat saaneet lukijamme keskustelemaan siitä, onko näiden rahojen vastaanottajan omatunto kunnossa.

Moraalinen aspekti on näissä uutisissa jopa niin vahva, että osa toimittajistakin kokee, että tällaisista asioista uutisoiminen on jo kannanotto ilmiötä vastaan.
No, uutinen on uutinen, mutta moralisointi asoista on vaikeaa. Mitä jos Wahlroos palkkaa tuillaan pari työntekijää kartanon mailleen? Tai lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen? Tai pitäisikö kansaneläkkeen perusosasta tehdä harkinnanvarainen, jotta Aatos Erkko ei saisi yhteiskunnan tukea.

Ja pitäisikö tosirikkaan alkaa maksaa kaikki omasta pussista? Lasten koulukirjat, peruskoulun hernekeitot ja yliopistokoulutukset?

Aina toisinaan lehtihaastatteluihin eksyy haastateltavien suuhun kummallisia repliikkejä, joiden sisältö jää lukijalle vähintäänkin epäselväksi.

Yksi tällainen oli tänään Taloussanomissa. USA:n asuntokauppaa käsittelevässä jutussa JP Morgan Client Services -yhtiön pääekonomistin Anthony Chan kommentoi, ettei häntä huolestuta talojen myynnin hidastuminen.

– Se oli verinen isku, mutta ruumiin alla oli trampoliini.

Jaha. Mitäköhän tämä hiukan groteski kielikuva tarkoittaa? Että suhdanne iski kuolettavasti asuntomarkkinarukkaan, joka tipahti kuolleena alas. Asuntomarkkinavainaja osui onneksi trampoliiniin ja ruumis pomppasi sieltä takaisin huipulle.

Hämärää. Liekö taustalla joku sanonta, joka ei ihan suoraan käänny suomeksi.

Minulla ei omaisuudenkartoitusuunnitelmaa ole. Pitäisi varmaan olla. Suomalaisten kotitalouksien varallisuus on kasvanut ennätyslukemiin. Tilastokeskuksen mukaan porukalla on sijoitusasuntoja, metsää, vuokratuloja, osinkoja ja korkotuloja. Toinen ajankohtainen ilmiö on kotitalouksien velkojen kasvu.

Meidän perheeseen on osunut enimmäkseen tuo jälkimmäinen. Ja huono omatunto.

Morkkis tulee siitä, että laskelmien mukaan minun olisi pitänyt ryhtyä rahastosäästäjäksi jo kymmenen vuotta sitten, kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikan. Samoin vapaaehtoisia eläkemaksuja olisi pitänyt älytä maksaa jo useamman vuoden ajan. Laskureiden mukaan olisin jo muutaman tuhannen euron voitolla rahastoissa. Ylimääräistä eläkettäkin olisi kertynyt jo satoja euroja ensimmäiselle kymmenelle eläkevuodelle.

Kun haimme autoa varten lainaa, pankkivirkailija oli vapaaehtoisesti arvioinut perheemme kustannusrakennetta. Laskelman mukaan meiltä pitäisi löytyä helposti 600 euroa kuussa laitettavaksi lainaturvaan, yksityisiin eläkevakuutusmaksuihin ja rahastosijoittamiseen. Elämme varmaan tuhlailevasti, koska 600 euroa ei ole todellakaan helppo rasti irrottaa säännöllisesti.

Joka kuukausi aika valuu hukkaan, jään yhä kauemmas fiktiivisestä tuotto-odotuksestani ja morkkis kasvaa.

Lohduttelen itseäni sillä, että jotain mätää on siinä, että pankit ja vakuutuslaitokset kaupittelevat säästöpalveluitaan pyytämättä ja yllätyksenä. Että josko tässä sittenkin taas tavallista pulliaista vedätetään samaan tapaan kuin teknokuplan aikaan, ja oma saamattomuus olisi sittenkin viisasta vastavirtaan kulkemista.

No, ostan ainakin muutamalla sadalla eurolla kastajantaimia, hedelmäpuita ja pioneja ja istutan ne mökkitontille. Iloa silmälle ja suulle muutaman vuoden kuluttua, Eikä paikan arvo kauniista istutuksista ainakaan laske.

Kirsi Piha (lue myös tämä) on havainnut, että äitiys kasvattaa naista johtajuuteen. Hän on kirjoittanut Äitijohtaja-kirjankin aiheesta.

Hesari haastatteli Pihaa sunnuntain lehdessä. Kirsi kertoi, että hänellä on nykyään kaksi kriteeriä työnteolle. Yksi: työnteon pitää olla vapaata. Kaksi: hän ei tee töitä paskapäiden kanssa.

Merkillisiä havaintoja äidille. Eikö se koliikkivauvojen, uhmaikäisten lasten ja itseään täynnä olevien teinien vanhempien viisaus ole juuri sitä, että oppii tinkimään noista kahdesta asiasta?

Pelkäänpä, että lehtiä ei julkaistaisi, jos Pihan teesit otettaisiin ohjenuoraksi. Yhteistoiminta muiden kanssa edellyttää niistä joustamista. Mikä on tietenkin ikävää ja miksi olenkin kade Pihalle. Hän onkin itsenäinen nainen, joka valitsee itse istuuko eduskunnassa tai Euroopan parlamentissa, onko televisiossa vai kotona Siiri-tytön kanssa.

Kirjoittaminen Pihalta sujuu. Piha on julkaissut jo neljä kirjaa. Mutta kirjoittaessa tehdäänkin töitä oman itsensä kanssa.

STT toteutti sen juttuidean, mikä itselläkin kävi mielessä. Kun ruotsalaisministerit jäävät nolosti yksi toisensa jälkeen kiinni pikkuvilpeistä yksityistaloudenhoidossaan, niin suomalaismediassa herää tietysti ajatus, että mitenkäs ne meidän poliitikot.

STT kysyi ministereiltä että onko a)televisio, b)onko tv-lupamaksu maksettu ja c)onko teetetty pimeitä töitä. Moni vastasi mutta Vanhanen ei. Hesari ennätti tivaamaan tv-lupamaksuista Mikael Jungnerilta. Yle toimitusjohtajalla oli nyt lupa, mutta opiskeluvuosina oli muutama vuosi mennyt maksamatta.

Kävin surffailemassa blogosfäärissä, josko tästä olisi jo lähtenyt meemi (blogista toiseen kiertävä kysely omasta itsestä) liikkeelle. En löytänyt muuta kuin tällaisen aikaisemman järjettömän pitkän meemin, jossa asiaa sivutaan. Ehkä ei innosta näihin kysymyksiin vastaaminen, koska kovin moni joutuisi toteamaan langenneensa.

Vastaanpa itse näihin kysymyksiin, vaikkei STT minulta mitään kysynytkään. Vastaukset ovat:

a) on b) on c) en ole ihan varma

Täsmennykset b:hen ja c:hen. Niin kuin Jungerillakin niin itselläkin on parina ensimmäisenä opiskeluvuotena jäänyt tv-lupa maksamatta. Miehen opiskeluympäristössä teekkarikylässä se oli niin yleistä, että tv-lupatarkastajille oli jätetty rappukäytäviin viestit, jotka kuuluivat jotenkin näin: ”Tv-lupamaksun maksamatta jättäminen ei ole rikos, joka oikeuttaisi kotietsintään. Ei kannata tulla koputtelemaan.” Mutta heti kun tulot vakiintuivat jotenkin säälliselle tasolle, kiiruhdimme hankkimaan tv-luvan. Rauhallisen omantunnon ja hyvän kansalaisuuden tunne oli palkitseva. Lupa on maksettu viimeiset kymmenen vuotta, tuorein muistaakseni viime kuussa. Määrää en kyllä enää muista.

Olen teettänyt työtä, josta on maksettu kaikki lain mukaiset sivukulut. Esimerkiksi lastenhoitotyötä. Hirvittävä sotku kaikkien työeläkemaksujen, ennakonpidätysten ja vuosiraporttien kanssa. Kiusaus hoitaa asia puhtaalla käteisellä ihan mukavuussyistä on kova. Mutta on siis mennyt virallista tietä.

Toisinaan tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa maksamme palveluntarjoajalle suoraan käteisellä. Näin esimerkiksi saaristossa, jossa tarvitsemme välillä apua paikallisilta kalastaja-monitoimi-maatila-matkailu-yrittäjiltä. Nuo maksut hoituvat käteisellä veneessä. Tiedä sitten, kulkevatko millaisen kirjanpidon kautta.

Onko Ruotsin tilanteesta jotain opittavaa? Ainakin se, että tv-lupamaksu ja työn sivukulut koetaan yleisesti varsin kohtuuttomiksi järjestelmiksi. Palkan sivukulujen tilittäminen on lisäksi ylivoimaisen työlästä tavikselle, joka ei ole ammattimainen palkanlaskija. Itseään kunnollisenakin pitävä ihminen voi kiertää systeemin, ilman, että omaatuntoa pahemmin kolkuttaa.

Toinen oppi liittyy sitten ammatinvalinta-asioihin. Joissakin ammateissa pitäisi ehkä maksaa rehellisyyslisää. Oman talon rakennuttaminen tulee poliisille tai tuomarille kalliimmaksi kuin vaikka rakennusurakoitsijalle. Näin ainakin väitti poliisituttuni, joka aiheutti pahan ahdistuskohtauksen metsurille, joka tuli kaatamaan puuta pihalta. Metsuri oli tivannut moneen kertaan: ”Että ihan tosissasiko sinä haluat tämän kuitilla, kun se on sitten kaksi kertaa kalliimpaa…?”

Huomio autokaupan maksuehdoista. Autokauppa tarjosi meille vaihtoauton rahoitussopimukseen 5,9 prosentin korkoa. Mukava tunnelma jäähtyi heti.

Olisi pitänyt tehdä se autonvaihto pari vuotta sitten, kun rahaa sai liki ilmaiseksi autokaupoistakin. Täytyypä pirauttaa pankkiin ja alkaa tinkaamaan korkoa tuosta alas. Jos vaikka pääsisi viiteen. Neljä ja puoli lienee unelmaa.