Joukossa viisaus tiivistyy
Viime viikolla Yle hyllytti Taloustutkimuksen puoluekannatuslukujen ilmoittamisen toistaiseksi. Syynä oli Yleisradion mukaan epäilys Taloustutkimuksen luvuissa ilmenneestä systemaattisesta virheestä kokoomuksen kannatusluvuissa. Kokoomus on ollut asiasta erityisen närkästynyt, koska kukaan ei ollut osannut ennustaa puolueen kirivän suosiossa SDP:n ohi. Asiaa voi tietysti selitellä vaikka kurjalla vaalikelillä, joka sai ehkä juuri demareiden vahvoilla alueilla ihmiset jäämään kotiin.
Mielenkiintoinen vertailukohde Taloustutkimukselle löytyy osoitteesta http://www.vaaliennuste.net. Tässä kokeiluna toteutetussa vaalikyselyssä kuka tahansa saattoi ennustaa vaalien lopputulosta. Hankkeen ideana oli testata, kuinka hyvin ”joukot” osuvat oikeaan.Vastauslogiikka oli toisenlainen kuin gallupeissa. Ideana on, että veikkaamalla mahdollisimman oikein voittaa jotakin, joko reaalista tai virtuaalista hyötyä.Tulokset olivat mielenkiintoisia. Virallisesta tuloksesta oli filtteroitu kaikkein huonoimmat vastaukset pois. Selkeästi paremmin oikeaa vaalitulosta ennakoi kuitenkin se veikkaus, jossa kaikki älyttömätkin vastaukset olivat mukana. Tämä veikkaus vastasi jopa paremmin lopullista tulosta kuin Helsingin Sanomien tai Yleisradion raportoimat gallupit.
Vaaliennusteen tapaisista ennustemarkkinoista on povattu yhtä tulevaisuuden menetysteknologiaa. Gartnerin hypekäyrällä prediction market -järjestelmät ovat keikkuneet jo muutaman vuoden ja nyt käytännön sovelluksia alkaa löytyä.
Yksi tunnetuimpia on Hollywoodin virtuaalinen HSX-osakepörssi, jossa kävijät voivat sijoittaa elokuvien, näyttelijöiden ja Oscar-ehdokkaisen menestymiseen. Yrityksissä ennustemarkkinoita käytetään jo uusien liikeideoiden kehittämisessä.
Ennustemarkkinoissa voisi olla tilaisuus uudenlaiselle suomalaiselle verkkopalvelulle. Veikkauksen suunnalta voisi odottaa tulevan avauksen asiasta pian.




paremmin oikeaa vaalitulosta ennakoi kuitenkin se veikkaus, jossa kaikki älyttömätkin vastaukset olivat mukana.
Johtopäätös: Myös todellisuudessa osa meistä on älyttömiä, tai ainakin äänestävät älyttömästi?
Great…
love your blog, http://adrianese.livejournal.com/ ,Thanks again….