Sytyttääkö?

Vaikuta verkossa

Julkaistu: 25.3.2012

Miten verkossa vaikutetaan? Aihe kuullostaa tutulta, mutta luettele aidosti osaavia suomalaisia verkkotoimijoita? Siis kokonaisuutena? Eräs asiakkaani sanoi että heille tuputetaan ideoita, sisältöjä, verkkopalveluita, kampanjoita, sosiaalista mediaa, näkyvyyttä, hakusanamarkkinointia, mobiilimainontaa ja kaikkea muutakin mahdollista. Kukaan ei kerro mitä pitäisi oikeasti tehdä? Minäpä yritän. Tämä mielipide toistaa useammassakin kirjoituksessa vilahtaneita näkemyksiä, mutta päätin yrittää kiteyttää ne nyt kerran vielä yhteen. Asia on niin vaikea. Ja Ajankohtainen. Kiitos ”Kämälle” inspiraatiosta.

Saako numeroida? Päätetään että numeroidaan vaikkei nämä tärkeysjärjestyksessä olekkaan. Aloitetaan periaatteista ja mennään toimenpiteisiin.

1. Surffaus on kuollut. Kukaan ei etsi yrityksiä tai niiden palveluita verkossa, tai hyvin harvoin. Hakukoneet, yhteisöt ja sisällöt korvaavat tiedon etsimisen. Siis pelkkä kotisivu tai yhdessä osoitteessa viestiminen (teollisuusyritykset!) on kuin se himmein tähti koko linnunradalla. Passiivinen, kuollut, lähes näkymätön. (kuten huomaat hakemalla Turo Tailor, heidän sisällön tuottamisen puutteensa on korvautunut mm. omilla kirjoituksillani.) Jopa 90% liikenteestä tulee ”aiheiden perusteella” eikä vastausten perusteella. Mieti miten haet itse vastauksia? et kirjoita Burana, vaan pääkipu. Siksi burana.fi on todella himmeä tapa viestiä. Buranan pitäisi omia ne aihealueet johon sen käyttö liittyy, ja se ei onnistu Orion domainin kautta.

2. Hyvä sisältö leviää. Jos oma sivusto on ”piilossa”, voi tuottaa sisältöä. Villen osoite on Villetolvanen.com koska se on ennenkaikkea tapa lähestyä minua, tunnistaa itseni kaikkien muiden villetolvasten joukosta, mutta löytääkseen ”kilpailuedun”, kasvustrategian tai modernin tavan markkinoida, olen tuottanut sisältöjä aiheesta. Käytän avainsanoja ja yritysesimerkkejä, jotka lisäävät kirjoitusten löydettävyyttä hakukoneissa.

3. Apuosoitteet toimivat. Kun olet määritellyt mihin ongelmiin tarjoat ratkaisuja, tarvitset verkkodomaineja jotka verkottavat sisältösi ja palvelusi ”yhteisöksi.” Hakukoneet muuttavat toimintatapojaan ja niitä on mahdoton manipuloida, mutta koko verkon idea on osoittaa mitkä asiat ovat hämähäkinseitin keskiössä. Eli kyllä www.markkinointistrategia.net nousee yhä hakujen etusivulle, aivan ilmaiseksi. Ilman mainoksia. ”joku sanoo että mehän ostetaan näitä avainsanoja,” onhan siinä dramaattinen ero onko asia ostettuna mainoksena vai orgaanista näkyvyyttä, eli onko Google sitä mieltä että Kasvustrategia-asioissa tämä sivusta on se keskeisin. Tätä eroa ei pidä missään tapauksessa aliarvioida. Eikö juttu Kauppalehdessä tai Option kannessa ole aika paljon mainosta arvokkaampi? Niin on verkossakin.

4. Kampanjadomainit pitää kieltää lailla. Erityisesti lääketeollisuudessa on muotia tehdä www.kunkenkäpuristaa.fi tyyppisiä mainosratkaisuja. Idiootit! Hyvä sisältö kätketään keksityn osoitteen taakse joka ei indeksoidu, kukaan ei hoksaa hakea ja sitten yritetään vaatimattomalla tv-budjetilla opettaa kansalle uusia verkkopalveluosoite. Haaste on ihan sama kuin saada mikä tahansa uusi sana tunnetuksi. Lähes mahdotonta nykymaailmassa. Kampanjoinnin jälkeen asia ja osoite unohtuvat ja investoinnin voi vetää vessasta. Sama pätee myös Danoneen. Sata + miljoonaa tv-mainontaan eikä jälkeäkään verkossa? Valio pyyhkii mennen tullen ja palatessa. Katsokaapa Valion sisältöstrategiaa. Itse ainakin olen ihan sekaisin funktionaalisista elintarvikkeista ja niiden hyödyistä, mutta mitä apua puolen minuutin spotista on? TV alkaa olla aika raihnaista.

5. Tuota sisältöä. Määrittele markkinointistrategiasi uudelleen ja priorisoi oma sisältö, omat kanavat ja ansaittu pr keskiöön. Kaikki brändit ovat medioita. Tästä olen puhunut 7 vuotta tuloksetta. Tarvitaan muitakin että saadaan kuoro aikaiseksi. Mitähän mediatoimistot suosittelevat? Onkohan suurin osa aivan pihalla? Ostetun median valta on heikkenemässä. Näkyvyys pitää rakentaa, ansaita ja onnistua voittamaan!

JA huomio! Tuotetieto ei ole sisältöä. Oma kehu ei ole sisältöä. Tarvitaan jotain joka puhuttaa, kiinnostaa ja kestää vertailua. Tässäpä haaste meille kaikille. Tarvitaan aivan uudenlaista luovuutta miettiä miten teollisesta komponentista tai taajuusmuuttajasta saadaan kiinnostava. Valitse oikeat kumppanit. Vaadi enemmän itseltäsi, älä anna periksi. perkele.

6. Ymmärrä toiminta eri tilanteissa. Tämä on kaikkein vaikeinta. Miten sisältö toimii eri alustoilla? Miten sitä pitää muokata. Käytän Roomaa esimerkkinä. Ajatellaan että Rooma haluaa tehdä yrityksille kilpailustrategioita. Verkkosaitilta löytyy palvelukuvaus kilpailustrategia. Miksi kukaan etsisi konsulttia? Niitähän on langan päässä miljoonia. Tarvitaan jotain enemmän. Varataaan osoite www.kilpailustrategia.net, kirjoitetaan aiheesta jatkuvasti Taloussanomiin ja tähän palveluun. Nostetaan aihe keskusteluun foorumeilla, twiitataan uusista artikkeleista keskustelufoorumeissa. Rakennetaan hakusanakampanja jossa syntyy näkyvyyttä hakujen kilpailuetu, kilpailukyky, kasvu, jne. ympärille. Ja mikä on viesti? Se on haluatko kasvaa, kehittyä tai rakentaa jotain uutta? Voisi olla parempikin, mutta eihän kukaan ajattele tarvitsevansa kilpailustrategiaa, vaan uutta kasvua. Siksi mainoksen pitää puhutella tarvetta eikä ratkaisua!!! Tämä ajatteluputki on ehkä vaikein asia ymmärtää verkossa vaikuttamisessa ja vaatii itseltänikin äärimmäistä paneutumista. Rakennan aiheeseen jonkinlaisen työkalun miten tätä voi monistaa.

Olen tehnyt tälläisiä vaikutustrategioita lukuisia kertoja itselleni ja asiakkaille. Jostain syystä ajattelu ei tunnu leviävän, aina ollaan mainostoimiston luukulla miettimässä jotain kevyttä, irtonaista, epärelevanttia ja kallista. On korkea aika herätä uuteen aikaan ja haastaa itsensä digiaikaan. Olet nytkin koneella kuten minäkin. Mieti mitä kello on ja miten päädyit tilanteeseen? onko koneen avaaminen jo selkeä rutiinisi, teetkö suurimman osan asoita koneellasi? Missä hemmetissä yrityksesi piilottelee?

Tästä aiheesta on niin paljon kerrottavaa että taidan tehdä siitä oman kirjoitussarjan, ehkä jonkin työkalunkin. Arvostaisin jos voisit kommentoida tai lähettää vaikka sähköpostilla ajatuksia mistä kannattaisi puhua ”verkossa vaikuttamisen” teeman alla. Aiheesta on tekeillä tv-ohjelmakin. Tai ainakin video. Verkkoon tietenkin.

Ai niin, mikä minulle antaa ”luvan” väittää jotain tälläistä? Jokainen voi yrittää, mutta kerron kuitenkin tehneeni virheitä internetissä yli 15 vuotta, rakentaneeni Intervisiosta verkkopaleluihin perustuneen kannattavan mediayrityksen 2002 ja olevani osakkaana Terve Mediassa, joka on merkittävä digitoimija hyvinvoinnin alueella. Ja olinpa perustamassa Verkossa Mediaakin joka on ollut mainio menestystarina. Oma kehu seis. Unohtu sanoa että +100 konsultointiprojektia on lusittu. Ehkä 2 reklamaatiota.

Olen pitkään ajattelut kertoa tilanteista, missä tälläiset kirjoitukset syntyvät. Eilen oli hyvä juttutuokio erään verkkokauppiaan kanssa, illalla menin aikaisin nukkumaan. Heräsin levänneenä klo 6, ja muut nukkuvat ainakin 3 tuntia. Edessä on litra vettä, kohta kahvia. On hyvä hetki pohtia ennen päivän rientoja. Asiat on tuttuja. Sata kertaa jauhettuja. Dave Grohl karjuu elämänohjeita korvissa. Muistan kuinka yksi mies otti näppeihinsä kokonaisen stadionin, muistan myös Bonon. Innostun. Edessähän on hieno päivä. Rock.

Kasvun johtaminen www.kasvustrategia.net

Julkaistu: 21.3.2012

Haastavinta on saada suomalaiset yrityksen sitoutumaan pitkäjänteiseen ja konkreettiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Aivan kuin Raikkönen vain ajaisi formulaa eikä ympärillä olisi kymmeniä ihmisiä rakentamassa menestyksen mahdollisuuksia, poistamalla esteitä formulakuninkaan mestaruudesta ja taistelemassa muita talleja vastaan.

Usein yrityksiä johdetaan tuijottamalla tuulilasiin. Suurin aika kuluu arkiaskareita puuhastelemalla, vuosisykliä rakentamalla ja palopesäkkeitä torjumalla. Kaikki päivät ovat täynnä yllätyksiä, aikavarkaita ja jatkuvasti eteen tulee yllättäviä käänteitä jotka vaikeuttavat navigointia. Paska osuu tuulettimeen.

Tarkastelemalla arvokkaimpia, kannattavimpia ja menestyvimpiä yrityksiä huomataan että ne yleensä ovat aika erinomaisia useimmilla eri toiminta-alueilla: Tuotekehityksessä, markkinoinnissa, myynnissä ja liiketoiminnan kehittämisessä. Asiakaslähtöinen toimintamalli, kilpailustrategia ja digitaalisuuden hyödyntäminen ovat asioita jotka puskevat jokaisen johtajan ajatuksiin laajentumisen, kannattavuuden, rahoituksen ja yrityskauppojen rinnalle.

Saavuttaakseen pitkäjänteiset tavoitteensa yrityksen on kyettävä mallintamaan itsensä kolmiulotteisesti visiotasolle (esim. 2020), tuhannen päivän päähän ja siitä taaksepäin. Synnyttämällä selkeät määrälliset, laadulliset ja toiminnalliset tavoitteet synnytämme kuvauksen yrityksestä minkä kokoinen, miten iso, millä toimintamallilla ja millaisilla asiakkailla unelmien yritys toimii? Vision konkretisoiminen kannattaa. Kaikki isot hankkeet ovat ”harhaisia” aluksi. Kuka olisi uskonut Nokian nousuun tai Ideaparkin syntyyn? Kaikki menestyshankkeet syntyvät visioiden kautta.

Kasvun edellytysten määrittely on vaikeaa. Mitä on pitänyt tapahtua kun olemme kasvaneet visiotasolle? Millaisia asiakkaita meillä on? Kuinka monta työntekijää on onnistuttu palkkaamaan? Miten johtoryhmä toimii? Onko meillä onnistuneita yrityskauppoja? Toimimmeko Afrikassa? Tässä vaiheessa tulee vaikeuksia. Epämukava huomio on se että menestystarinan luominen sisältää useita riskinottoja, epäonnistumisia ja valtavasti uudenlaista osaamista jota emme tänä päivänä hallitse. Alamme ymmärtää ettei Koneen kasvu ja menestys tullutkaan ihan pelkästään Munkkiniemessä juopottelemalla.

Kuva valmiista menestysyrityksestä ja kasvun edellytysten tunnistaminen antaa meille pohjan konkreettisten strategiavalintojen tekemiseen. Kasvu ei synny panostamatta rajusti uusiin asioihin. Olen vuosikymmenen seurannut teollisten yritysten kasvu- ja muutoshaaveita. Suurin ongelma näyttäisi olevan se että moni kuvittelee valtavan kasvun tulevan virvelillä sisään kelaamalla. Samoilla eväillä. Näin ei valitettavasti näyttäisi olevan oikeastaan millään toimialalla. Ei edes perinteisesti skaalautuvalla lääketoimialalla.

Hyvä kasvustrategia vaikuttaa toimintasuunnitelmaan välittömästi. Aletaan ymmärtämään mitä pitäisi olla tekemässä, mitä täytyy kiireesti aloittaa ja mitkä epäkohdat on poistettava menestyksen tieltä. Syntyy näkemys tulevasta, konkreettinen ymmärrys kehitysalueiden priorisoinnista. Sanotaan että sitä saa, mitä tilaa. Vahva ja konkreettinen näkemys yrityksen tulevaisuudesta auttaa kummasti menestystarinan luomisessa.

Stockmannin digiajan markkinointistrategia

Julkaistu: 20.3.2012

Olen joskus kysynyt onko Stockmann.com Suomen huonoin verkkokauppa? Nyt tunsin pistoksen sielussani. On syytä tarkentaa, mitä oikein ajattelin? Miksi menin näin sanomaan?

Stockmann on kiistatta verraton menestystarina. Tavaratalokaupan-, venäjän ja onnistuneiden strategialiikkeiden edelläkävijä. Zara, Seppälä, Hullut Päivät ja Venäjä. Siinä joitakin onnistumisia. Mutta elääkö yritys tätä päivää?

Stockmann on selkeästi medialiiketoimintaa tai toisin sanottu modernia vähittäiskauppaa. Sesongit, tuotteistetut sesonkikonseptit ja shopinshopit pumppaavat kauppaan väkeä ja tuloja valituille kumppaneille. Rahaa tulee myös päämiehiltä erilaisesta näkyvyydestä. Markkinointitukea. Stockmann on palveluoperaattori joka konvertoi kävijöitä liikevaihdoksi erilaisille tuotevalmistajille. Jos kauppa ei käy, ei tuotettakaan pian näy.

Stockmannilla on kuuluisa kanta-asiakasjärjestelmä, asiakaslehtiä ja kuukausiedut. Tuttuja juttuja ainakin edelliseltä vuosituhannelta. Verkossa yrityksellä on ankea verkkokauppa ja kotisivut, oikein konserni-tyyliin. Vähän asiaa ja paljon pönötystä.

Ihan sivistyksen vuoksi kannattaa asioida muutamissa verkkokaupoissa. Nelly.com (liikevaihto 75meur), Brandos jne. tarjoavat erinomaisen laajan valikoiman, järkevään hintaan ja hyvillä ehdoilla. Ostoksen jälkeen yritykset todella keskittyvät asiakkuuden rakentamiseen erilaisilla kirjeillä ja promootioilla. Onko Stockmannin peli pelattu? Onko samettivallankumous niin pitkällä ettei junaan ehdi enää mukaan? Yrityskaupoilla ehtii, tottakai. Toivottavasti Stockmann ei luule ”siirtävänsä” asiakkaita verkkoon kun heidän mielestään ”aika on valmis?”

Nyt on kyllä aika ja ajattelu mennyt eri suuntiin Stockmannilla. Johtuisikohan asia  käynnissä olevasta sukupolvenvaihdoksesta? Edellinen on saamassa asioita ”valmiiksi” ja seuraavaa ei vielä ole päästetty uudistamaan toimintaa nykypäivän mukaiseksi.

Mitä minä tekisin? Haastaja on velkaa ratkaisun. Minun ratkaisuni olisi imaista konsernin murheenkryyni Hobbyhall uuden markkinointistrategian ytimeksi ja Stockmannin etäkaupan veturiksi. Tappaisin brändin heti. Hobbyhallissa on kaikki etäkaupan eväät valmiina, infra, asiakaspalvelu, osaaminen ja osoitteellinen suoramarkkinointi. Johtaisin uutta Stockmann.comia kuin verkkokauppaa parhaimmillaan. Loputon virtuuaalivalikoima, tilaustuotteita ja investointiostoksia. Autoja, huonekaluja, matkoja. Uskoisin yrityksellä olevan varaa rakentaa viikottain ilmestyvä ”howtospendit” verkkoon osaksi yrityksen ”hyvää juuri nyt” sisältöosiota, jossa olisi myös erilaiset ”neuvojat”, kysy asiantuntijalta ja monenmoiset muoti&trendit keskustelupalstat. Indiedayzin parhaat blogaajat varmistaisivat ettei sisältövinkit lopu kesken. Sukula rakentaisi viikonlopun menyyt ja minä voisin vaikka valita viinit. Suoramarkkinointi, yhteisöt ja dialogi asiakkaiden kanssa. 24/7 yhdessä osoitteessa. Ja tietysti hyvä mainospaikka päämiehille. Lisätuottoja mediamyynnistä.

Paperit, taitto, postittaminen, spämmäys. Siinäkö tämän päivän markkinointi-ideat? Jos tilat toimivat mediana niin miksei markkinointikin? Nyt olisi korkea aika laatia uusi strategia ja katsoa mitä on tehtävissä. Mikäli tuntuu ettei vielä ole aika niin olet väärässä. Stockmannin kokoisen laivan kääntäminen kestää varmasti kolme vuotta, ainakin tuhat päivää. Se on pitkä aika menettää markkinaosuuksia. Ja mikäänhän ei estä levittämästä Stockmann.com osaamista Puolaksi, Venäjäksi, Ukrainaksi jne.. olisiko siinä siemen seuraavan sukupolven kasvustrategiaksi?

lisää sisältöstrategian rakentamisesta verkkoon osoitteessa www.markkinointijohtaja.com

Rakenna oma Roomasi www.kasvustrategia.net

Julkaistu: 19.3.2012

Suomalaisia yrityksiä on todella vaikea saada kunnon kasvutalkoisiin. Saada johtoa innostumaan kehittämään ja parantamaan toimintaansa. Lopputuloksena hyvästä johtamisesta on väistämättä yrityksen kannattava kasvu. Kasvun ei kuitenkaan tarvitse olla pelkästään onnistumisen lopputulos, vaan tulevaisuutta voi suunnitella myös etukäteen. Tulevaisuutta on syytä luodata pidemmälle, seuraavalle vuosikymmenelle, kuten ”liiketoiminta 2020″ artikkeleissa on kirjoitettu. Erityisesti ”tuhannen päivän kasvusuunnitelma” olisi kaikille yrityksille erinomaisen hyvä idea. Ja selkeä työkalu yrityksen johtamiseen.

Kirjoitin kasvustrategian laatimisen perusteista osoitteeseen www.kasvustrategia.net Työkaluja, ajattelua ja osaamista löytyy myös osoitteesta www.romeadvisors.com

Mukavia lukuhetkiä. Toivottavasti kasvun inspiraatio puraisee ja liityt joukkoomme. Edustamme ihmisiä joille matka on määränpää. Halu kasvaa, kehittyä ja menestyä ihmisenä on aito ja hyvä tavoite elämässä. Tervetuloa!

ps. Keskustelemme yritysten kehittämisestä osoittessa http://www.linkedin.com/groups/Rome-Business-Buzz-4344532?gid=4344532&trk=hb_side_g

Paljonko maksaa saamattomuus?

Julkaistu: 17.3.2012

Mikkelissä oli kiva opiskella. Helsinkin Kauppakorkeakoulun kansainvälisellä kampuksella oli pieni ja innokas joukko kansainvälisyyteen tähtääviä opiskelijoita. Juhlinnan ja opiskelun suhde oli kutakuinkin samankaltainen kuin poikaporukalla toteutetulla hiihtoretkellä. Jotakin jäi kuitenkin mieleen. Vaihtoehtoiskustannuksen käsite erityisesti. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaihtoehtoiskustannus

Kuinka paljon saamattomuus tulee maksamaan? Onko sillä edes vaihtoehtoiskustannusta? Mielestäni on. Minua on aina häirinnyt asiakkaiden tapa pohtia mitä saatiin tehtyä eikä häiriintyvän siitä, mitä on tekemättä. Ehkä vasarakauppias näkee vain nauloja? Minä siis. Täytyy pohtia. Mennä itse syvemmälle.

Meillä Suomessa aina juhannus tai joulu painaa päälle. Nousukaudella ei ehditä kehittää ja taantumassa ei jakseta mitään tehdä. Koskaan ei ole aikaa laittaa perusasioita kuntoon. Koskaan ei päästä toiminnan tasokorotuksiin. Ainakin tuntuu siltä.

Olen tavannut asiakkaita jotka hymyillen toteavat ettei ole tarvinnut osata markkinointia. Pohdin minkä rikoksen johto tekee omistajilleen? Paljonko rahaa jää saamatta? Paljonko tulosta tekemättä? Mitä jos huonot ajat iskevät eikä ole millä puolustaa markkinaosuutta? Moniko jää saamattomuuden takia työttömäksi? Eikö johtotason ihmisen tulisi ymmärtää kulun ja investoinnin välinen hiuksenhieno ero?

Joskus ehdotin asiakkaalle että maksakaa satatonnia vuodessa niin tehdään teille maailman parasta markkinointia. Ei kelvannyt. Kyseisissä yhtiöissä ei sen jälkeen ole tapahtunut mitään muuta kuin vuosikertomusten kuvamuokkausten kilpavarustelua. Tuotteistus, sisällöt, kampanjointi seisovat. Pelkät teipit viestivät.

Viisi vuotta sitten olin varma että kannattaa ottaa verkko haltuun. Globaalisti. Marginaalisilla kuluilla toiminnnan saisi digitalisoitua ja globaalille markkinoinnille tehokkaan alustan. Ei kelvannut. Piti nähdä että joku muukin tekee. Miksi aina pitää olla perässähiihtäjä? Eikö olisi hienoa joskus tehdä oikeita asioita ensimmäisenä? Mitä väliä jos ei onnistu jos vaihtoehtona on saamattomuuden järkyttävät vaihtoehtoiskustannukset? Jos nyt aloittaa niin kuinka kauan kestää saneerata hometalo edelläkävijäksi?

Valon voimat

Julkaistu: 15.3.2012

Mikä on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua? Mieleeni palaavat lukion psykologian oppitunnit ja Maslowin tarvehierarkia. Päällimmäisenä muistan olleeni tosi rakastuneeni lähes kaikkiin luokan tyttöihin. Ainakin hetkittäin.

Mikä on parasta mitä ihminen voi tehdä toiselle? Antaa positiivista palautetta. Osoittaa hyväksyntää. Sitä tarvitsee jokainen. Muistan valmentaja Timo Erämetsän luennot ja hyvät harjoitukset positiivisen palautteen voimasta.

Unohdamme arjen harmaudessa kertoa ajatuksistamme toisten työtä ja tekemistä kohtaan. Ainakin nyt tuntuu siltä kun kohtaa palautetta joka saa naaman näkkärille ja koko kehon roihuamaan. Kirjoitin teille joskus Riikasta, kosmopoliitista ja naisesta joka toteuttaa itseään etsimällä, luomalla, jakamalla ja välittämällä laadukkaita sisustustuotteita. Tavaroita, jotka lämmittävät. Kerroin nainen joka elämästä selviämisen sijaan komentaa sitä. (http://www.werannas.com/fi/)

Sain Riikalta maailman parasta palautetta. Tai siltä se tuntuu, koska siitä tuli niin hyvä mieli. Riikka osoitti jälleen luovuutensa yhdistelemällä parhaita paloja allekirjoittaneesta, maailman todellisilta guruilta ja toteuttamalla visuaalisen viestinsä yhdistämällä blogin Pinterestiin. Jälleen kerran elävä esimerkki uuden talouden valosta ja voimasta! Saatavana kaikkialla internetistä! http://werannas.blogspot.com/ Toisen kerran luettuna tuli kyyneleet silmiin. Sitä tapahtuu muutaman kerran vuosikymmenessä. Kiitos Riikka. Toivotaan jokaisen kokevan joskus tälläistä. Tehdään näin muillekin. Annetaan hyvän kiertää. Paha kiertää välillä turhankin hyvin.

Olen päätellyt laiskottelun, masennuksen ja epätoivon olevan ihmisluonteen vastaista. Aina tulee ainakin uusi sukupolvi joka haluaa kokea maailman riennot. Rakentaa, tienata ja saada jotain aikaiseksi. Olen verrannut meitä ihmisiä muurahaisiin. Rohkaissut rakentamaan jotain uutta, luopumaan pimeän pelosta. Johtamaan itse elämäänsä.

En ole ainoa huolestunut. Olen saanut viime viikkoina paljon viestejä kollektiivisesta murjotuksesta. Suomesta puuttuu talvisodan ja lama-ajan jälkeisten aikojen uudisrakentamisen henki. Kaikki on samanaikaisesti liian hyvin ja huonosti. Kaksi vuosikymmentä on mennyt liian hyvin ja nyt menee samanaikaisesti huonosti kunnissa, Nokiassa ja monella muulla. Joukkueen kärsiessä on yksilöiden tehtävä herätellä ryhmää liikeelle. Viedä suon yli niin että heilahtaa. Näin tekee myös viisas mies nimeltä Mikael Orkomies Rooman keskusteluryhmässä http://www.linkedin.com/groups/Rome-Business-Buzz-4344532?home=&gid=4344532&trk=anet_ug_hm&goback=%2Egmp_4344532

Monet ulkosuomalaiset ovat syystäkin huolissaan tilanteesta Suomessa. Arvaan monen miettivän muuttoa muille maille. Nyt tarvitaan yrittäjiä, koko yrittäjä-termin merkityksen uudistamista, valonkantajia, miekkamiehiä ja koko yhteisön voimaa. Synergiaa. Ainoa tapa rakentaa synergiaa on nostaa käsi pystyyn ei virheen vaan valmiuden merkiksi. Sanoa partiolaisten tapaan ”olen valmis”, minä välitän ja haluan tehdä asioille jotain. Haluan jakaa valoa, lämpöä ja rakkautta. Käyköön maailmalle, taloudelle tai firmalle kuinka tahansa meillä on kuitenkin toisemme. Yhdessä olemme valo joka lämmittää arjen pimeydessä. Valo joka tekee matkasta uurastuksen arvoisen.

Moderni markkinointistrategia

Julkaistu: 14.3.2012

Löytyy osoitteesta www.markkinointistrategia.net jossa uusin kirjoitukseni aiheesta.

Tervetuloa!

Ville

Tarvitseeko liikeidea huoltoa?

Julkaistu: 14.3.2012

Teemme yleensä sitä mihin meidän totutetaan, tai muuten vaan totumme. Harva kyseenalaistaa työpaikkansa liikeidean, kasvustrategian tai toimintakultuurin. Miksipä tuota miettimään? Pitäisikö kuitenkin? Kysymysten esittäminen ei ole toiminnan vastustamista tai krittiikkiä. Ei ole. Se on yksi merkittävimistä kehittämisen muodoista. Hyvät kysymykset ovat tulevaisuuden henkivakuutus. Lähtökohta kestävällä kehittämiselle ja arvokkaan tulevaisuuden rakentamiselle.

Hyvä liikeidea sisältää kirkkaan kilpailuedun. Lisää ajatuksesta http://www.romeadvisors.com/1080-liikeidean-kirkastaminen/ Kilpailuetu ei ole pelkästään yrityksen tuottama lisäarvo vaan jatkuvasti huollettava ja toimintaympäristön muutospaineissa säädettävä kokonaisuus. Kirkas liikeidea antaa edellytykset strategian valinnalle, kehitysalueille ja tuloksen johtamiselle. Mitä parempi liikeidea sitä helpommin henkilöstön, alihankkijoiden ja asiakkaiden on siihen samaistua. Ryhtyä toimeen yhteisten tavoitteiden toteutumiseksi. Varmistaa yrityksen tulevaisuus.

Liikeidean vuosihuolto kannattaa tehdä ennen varsinaista vuosisuunnittelun tai strategian päivittämistä. Olisi parasta toteuttaa huolto yhdessä omistajien tai hallituksen kanssa. Mikäli johdon mandaatti on vahva, voi johtoryhmä olla myös oikea työväline liikeidean kirkastushuoltoon. Itse suosin iskuryhmää jossa on mukana myös kriittisiä ajattelijoita, erilaisia näkemyksiä ja edustusta yrityksen eri toiminnoista.

Tarve liikeidean huoltamiselle ei ole konsulttien keksintöä. Tarpeen synnyttää jatkuvasti muuttuva maailma. Toimialojen rakenteet muuttuvat, uudenlaiset kilpailijat haastavat markkinoilla ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat eri markkinatilanteissa. Olisi kummallista ajatella että olemme ikuisesti terästehdas koska sellaiseksi satuttiin syntymään. Nokiankin olisi pitänyt hanskata palvelut paljon aiemmin. On huomattavaa että kaikki Nokian palveluyritykset Club Nokia, OVI, Musiikki, N-Cage jne. kaikki vedettiin vessasta. Haastetta on siis turha aliarvoida. Ei Nokia niin huono ole eikä ollut. Liikeidean määrittely vaatii vain jatkuvaa ylläpitoa, huolta ja huolenpitoa. Se on osa yrityksen omaisuuden hoitoa ja vaalimista. Sanoisin kehittämisen olevan säilyttämistä tärkeämpää, sillä se mitä ei kehitetä, ei taida säilyä elävänä.

Lisää ajatuksia osoitteessa www.villetolvanen.com & www.romeadvisors.com

www.markkinointijohtaja.com avattu

Julkaistu: 13.3.2012

Avasin pienen www.markkinointijohtaja.com palvelun. Yritän rakentaa sinne markkinointivaikuttajille suunnattua ajattelua markkinoinnin roolista, johtamisesta, kehittämisestä ja digitaalisoitumisen vaikutuksista. lue artikkeli sisältömarkkinoinnista verkossa.

Turo Tailor: Paluu!

Julkaistu: 10.3.2012

Jos valittaa, on syytä tarjota myös ratkaisuja. Siispä ehdotan Turolle ainakin yhtä ratkaisua. On jotain pohjaa miettiä mitä pitäisi tehdä. Onnea Turo!

Tärkein huomio alkuperäisessä kirjoituksessa oli siis se, että brändien on itse rakennettava haluttavuutta. Jakelutie ei ole niinkuin ennen. Mutta Turosta ei tule kasvutarinaa jos jokin asia fundamenteissä ei muutu. Ja nyt en tarkoita uutta vetoavampaa mallistoa. En muotimaailman ratkaisuja vaan strategisia liikkuja. On pakko tehdä ”Applet.” On löydettävät kestävä kilpailuetu tuotteista, valikoimasta, jakelusta, hinnoittelusta tai promootiosta. Tai Applen tapaan näistä kaikista. Promootio on vaarallisin. Paljon rahaa Helmenkalastajiin eikä mitään tapahdu. Vai tapahtuiko? Hintaan ei kosketa. Jos ei päätetä nostaa. Jakelustrategia näyttäisi olevan oikeassa suunnassa. Kohti omia liikkeitä. Iittalan, Luhdan ja muiden jäljillä.

Jäljelle jää valikoima ja itse tuote. Ehdotan strategista muutosta valikoimaan joka positoi uudelleen koko Turon ainakin Suomessa ja tekemällä siitä muotitalon, Suomen ”Tom Fordin.”

Lähes jokaisella muotitalolla on kasvot. Tom Ford, Renzo Rosso, Burtonin Jack. Mitkä ovat Turon kasvot? Suomessa on vain yhdet käyttökelpoiset kasvot. Arman Alizadin. Kiistaton guru ja sopivan ikäinen niin pankkiirille kuin Duudsonillekkin. Ostakaa Armanin pukimo. Tehkää 10 vuoden suunnitelma. Saatte mallistoon yläkulmaan räätälöidyt puvut jotka nostavat Turon tasavertaiseksi liikemiehen silmissä ainakin Bossin kanssa. Älkääkä tehkö nuorekasta! Jokainen nuorimies haluaa olla James Bond eikä Justin Timberlake. Enemmän Gordon Gekko kuin Justin Bieber.

Räätälöinnin ja nykyisen massaräätälöinnin yhdistäminen osaksi vetävän lippulaivaliikkeen mallistoa lopettaa napinan Baltiasta ja liimasaumoista. Ainakin enemmistön edessä. Vähemmistöstä ei kannata välittää.

Tuomalla Armanin kasvot osaksi yritysilmettä luodaan auktoriteetti. Mies joka kertoo kuinka jokainen voi olla oman elämänsä ”James Bond” ja mitä se tarkoittaa tänään, huomenna ja ensi keväänä. Räätälöinti ei ole liiketoimintaa vaan markkinointia, massamalliston edistämistä. Suurin osa on kuitenkin klassisia pukuja, joita ostetaan (liian) harvoin. Tehdään asusteilla ihmeitä.

Luokaa Tiger of Swedenille kilpailija. Ei sellaista liian hoikkaa kulmahousumiestä vaan aito skandinaavinen viikinki. Mies joka pelastaa naiset, maailman, itsensä, no, ainakin pullosta. Näyttäkää että pohjoisenpekkakin voi olla komea yrittämättä olla italiaano. Rakentakaa oma näkemys. Tehkää Iivanat itämeren alueelle. Miettikää Venäjä erikseen. Ehkäpä siellä voi olla italiaano uskottavasti. Muttei loputtomasti.

Ilman uudelleenpositiointia firma junnaa paikallaan. Rahaa ei tarvita kun Arman näkyy ja kuuluu, Armanin nimissä voidaan kirjoittaa sisältöjä, julkaista kirjoja ja antaa haastatteluja. Suomi huutaa auktoriteettia joka edustaa niin teollisuutta, muotia kuin kuluttajaakin. Kosmpoliittia joka voi mennä Iivanan kanssa Pariisin ja sano ylpeästi olevansa Suomesta. Ei Jaakko Seliniä vaan suomalaista urhoa.

Tekemällä Turosta aidosti laadukkaan oloinen, ajankohtainen ja edustava saadaan kauppa kasvuun ja uutta kanavaa putkeen. On rahaa millä kehittää toimintaa. Ja Armanilla onnellinen eläke.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949