Mainoskatko

Tequila maistaa omaa lääkettään

Julkaistu: 30.10.2006

Markkinointitoimisto Tequila avaa oman radionsa keskiviikkona. Radio Tequila on avoinna kolme päivää taajuudella 105,5 MHz. Netissä sitä voi ihmetellä kolmen viikon ajan.

Toimitusjohtaja Timo Häkkisen mukaan Tequila haluaa näyttää, että markkinointi- ja mainostoimistojen on syytä maistaa omia lääkkeitään tunnettuuden lisäämiseksi.

Tosiaan. Vain muutamat mainostoimistot Suomessa markkinoivat ja mainostavat itseään eli käyttävät omia tuotteitaan ja palveluitaan. Se on nurinkurista. Voi näyttää siltä, että toimistot eivät luota palvelunsa tehoon.

Tequila tekee nyt toisin. Se tuo itseään esille, mutta samalla se haluaa nostaa markkinoinnin puheenaiheeksi. Ei ainakaan pöllömpi ajatus markkinointitoimistolta. 

Uudet tavoitteet Effie-kisaajille

Julkaistu: 24.10.2006

Mainonnan tehokkuutta mittaavasta Effiestä nousi Suomessa jonkinlainen kohu, kun osa alan ammattilaisista ajatteli palkintojen menneen väärään osoitteeseen. Effiet on jaettu myös Saksassa, missä yksi voittajakampanja joutui myrskyn silmään jo viime vuonna. Siellä yhteiskunnallisten kampanjoiden sarjassa Kultaisen Effien voitti Du bist Deutschland – eli Sinä olet Saksa -kampanja.

Se ei kelvannut kaikille. Osa saksalaisista paukutteli henkseleitä kampanjan johdosta, osa häpesi sitä. Joidenkin mielestä se oli liian kansallismielinen ja unohti yhteiskunnan vähäosaiset ja vähemmistöt. Toisia se ärsytti siksi, että heidän mielestään kaikki Saksassa asuvat eivät mitenkään voi olla saksalaisia.

Vastustajat heräsivät alkumetreillä. He aloittivat vastaiskun ja tekivät vastamainoksia. Viikkojen ajan kampanja oli yksi eniten keskustelluista aiheista saksalaisilla nettisivuilla.

Du bist Deutschland oli Saksan historian suurin yhteiskunnallinen kampanja. Sen tavoitteena oli vaikuttaa oman maan kansalaisiin eli markkinoida Saksaa saksalaisille. Lukujen valossa se on tuntunut onnistuvan pikemmin kuin epäonnistuvan. GfK Market Researchin mukaan 38 miljoonaa ihmistä eli noin puolet saksalaisista muisti kampanjan myöhemmin. Haastateltujen mukaan se oli vaikuttanut myönteisesti heidän mielipiteisiinsä.

Jos Suomessa olisi vastaava kampanja, sen tulisi tarttua yli 2 miljoonan ihmisen mieleen. Siinä riittää tavoitetta kampanjoille, jotka osallistuvat Effie-jahtiin ensi vuonna.

Sony Bravia teki sen taas

Julkaistu: 19.10.2006

LCD-televisio Sony Braviaa esittelevä uusi mainosvideo on valmis. Levitykseen se tuli tällä viikolla. Se on hämmästyttävä, värikäs ja spektaakkelimainen kuten oli edellinenkin, palkittu superpallomainos. Myös uusi video taitaa saada miljoonat uteliaat liikkeelle netissä.

Nokiakin mainostaa 6131-puhelintaan värein, tosin pienimuotoisemmin kuin Sony Bravia. Taiteellisen mainoksen on luonut Satama Interactive. Jokainen kävijä saa jättää sivuille oman puumerkkinsä. Käytössä ovat nettimaailman vesivärit. Mainoksen nimi on Color the World

Mainoksia oppii lukemaan

Julkaistu: 17.10.2006

Kolme ja puolivuotias tuttavani katselee televisiosta mieluiten mainoksia. Hänen toinen suosikkinsa on Haluatko miljonääriksi? -ohjelma. Sen hän haluaa nähdä aina lauantaisin. Miljonäärifani hänestä tuli Lasse Lehtisen aikana, mutta hyvin on kelvannut Ville Klingakin.

Tietysti hän katselee myös Puuha-Peteä ja muita lastenohjelmia. Ne ovat kuitenkin vaikuttaneet häneen vähemmän kuin mainokset. Mainokset elävät kaikkialla, esimerkiksi ruokakaupassa. Siellä hän löytää oikeat hyllyt nopeasti, vaikka parhaiden mainosten tuotteet eivät hänen mielestään aina maistu parhaalle.

Tällä hetkellä hänen suosikkejaan ovat Danonen mainokset. Hän katsoo ne alusta loppuun. Vielä vähän aikaa sitten hän pelkäsi niitä. Häntä arasteli mainoksen loppua, jossa ruutuun ilmestyy isolla teksti Danone ja sen alle piirtyy punainen viiva. Kädet lennähtivät aina silmien eteen.

Pikkupojan arvion mukaan Sonera on lisännyt mainontaansa viime aikoina. Hän huomasi heti myös uuden automainoksen ja tykkää Valion Oltermanni-mainoksesta, jossa seikkailee animaatiohahmo. Hän muistaa kaamean kapulan ja muut lentävät lauseet.

Mainonnan neuvottelukunta on päättänyt soveltaa Suomeen Media Smartia, joka on ei-kaupallinen mainonnan lukutaito-ohjelma 1–6-luokkalaisille kouluissa. Ohjelma on kehitetty Britanniassa. Suomalaiseen opetuskäyttöön sopivaksi sen on muokannut Mainostajien Liitto.

Jos alle kouluikäiset ovat mainonnan suurkuluttajia, niin viimeistään koulussa mainonta kannattaa ottaa puheeksi. Luultavasti Media Smartille riittää kysyntää.

Mainonnan neuvottelukunta julkaisee Media Smartin Mainonnan Viikon yhteydessä lokakuun lopussa.

Olutta uhkaa aina joku

Julkaistu: 13.10.2006

Olutta ja oluen saantia tai käyttöä uhkaa aina joku Suomessa. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö STM aikoo rajoittaa alkoholin mainontaa televisiossa. Olutmainoksia saisi näkyä yhdeksän jälkeen illalla, ei aiemmin. Tietysti suuri osa suomalaisista tyrmää ajatuksen.

Ristiretkelle on lähtenyt ainakin Markkinoinviestinnän Toimistojen Liitto MTL toimitusjohtajansa Markus Leikolan johdolla. MTL vastustaa alkoholimainonnan rajoituksia.

Leikola korostaa, että olutmainonta vaikuttaa markkinaosuuksiin. Oluen kulutusta mainonta ei Leikolan ja Panimoliiton arvion mukaan lisää.

Toinenkin asia hirvittää suomalaisia. STM haluaisi lisätä pulloihin tarrat, jotka varoittavat keskioluenkin vaaroista. Leikolan mielestä se on väärin. Hän kysyy, muuttaako riskiryhmä – eli raskaana olevat alkoholisoituneet naiset – käyttäytymistään varoitustarran ansiosta. Tuskin. Muiden terveyttä alkoholi ei tunnu niinkään uhkaavan.

Työterveyslääkäri Juhani Seppäsen kirja, Selvästi juovuksissa, asettaa varoitustarrat ja mainonnan rajoitukset toisenlaiseen valoon. Enää niitä ei ainakaan varauksetta voi täysin tyrmätä. Pikaisesti Seppäsen ajatuksiin voi tutustua lukemalla esimerkiksi Anna-Stina Nykäsen kirjoittaman artikkelin Helsingin Sanomissa.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949