Tervehdys, lukijat! 

Tässä hieman tunnelmia Marimekon eilisiltaisesta syksy-talvi 2009-10 -malliston näytöksestä.

Yksi illan riemastuttavimpia havaintoja oli, että yritys on tuonut uuden omistajan myötä täysin uudenlaista näytöselämää Suomeen. Sen lisäksi että Marimekon näytöksissä liehuu muotiväkeä ja sisäänostajia, kutsuvieraiden joukkoon on ilmestynyt pankkiireita puolisoineen.

 

 

Alan tunnettuja kasvoja näkyi paikalla useita, ja aistittavissa oli seurapiiritunnelmaa suuren maailman tyyliin: ruskettuneita pukumiehiä, Marimekon leninkeihin sonnustautuneita vaimoja.

Ilokseni pistin merkille, miten tarkkaavaisina muutamat herrat näytöstä katselivat, paraatipaikoilta catwalkin päädystä tietenkin. Mitä tuli taskuliinoihin ja kravatteihin, päivän väri oli kirkas punainen.

Näky oli valloittava.

Toisesta ääripäästä oli sisääntulon vieressä koko näytöksen ajan kumisaappaissa tanssinut japanilaistyttö, josta kuulin tutulta. Siinä oli asennetta.

Mutta itse näytökseen. 

 

 

Tila, Kaapelitehtaan Pannuhuone, oli puettu mustiin, catwalkin taustalla oli valtavia mustavalkoisesta Marimekko-tapetista tehtyjä puita. Tummanpuhuvaa oli myös Joel Hypénin säveltämä näytösmusiikki,  ja rytmikästä, siis täydellistä mallien astella.

Ensimmäinen ajatukseni, kun mallit astelivat lavalle, oli että Marimekon 2000-luvun hippitytöt tulevat. Pitkine laineille laitettuine hiuksineen, mustine rentoine eyeliner-rajauksineen ja noin 12 sentin pompadour-korkoineen nämä hoikat tytöt koikkelehtivat lavalle.

Se oli hurmaava avaus. Lupaus täysin uudesta ja erilaisesta Marimekosta, sellaisesta joka on ajassa ja samalla omilla täysin määrittelemättömillä sivupoluillaan.

 

 

Malliston teema, onnellinen ristiriita (happy contradiction), syntyi kun suunnittelijat vetäytyivät – Armi Ratian ajan käytäntöä mukaillen – kaupungin ulkopuolelle, vanhaan puutaloon ideoimaan.

”Meillä oli ristiriitainen olo. Toimitusjohtaja oli vaihtunut, mistä olimme iloisia, toisaalta kukaan ei tiennyt mitä odottaa. Samalla maailman talousnäkymät alkoivat synkistyä. Näemme että Marimekko on täydellinen yritys tuomaan taantumaan iloa. Meillä on ihania printtejä ja värejä”, luova johtaja Samu-Jussi Koski kertoo suunnittelun lähtökohdista. 

Samalla syntyi malliston väritys: paljon keltaista, murrettua sinistä, violettia, oliivinvihreää ja imelää pinkkiä. Ja värit, niistä ihmiset näytöksen jälkeen puhuivatkin. Niitä riitti, samoin kuin vaihtelevia materiaaleja ja muotoja.

Printtimekossa oli korsettiyläosa ja printtikankaasta oli tehty mikromittainen haalari, ja neuleiden helmat heiluivat viettelevästi mallien kääntäessä yleisölle selkänsä. Uutta olivat myös suunnittelijapari Rinne-Niinikosken neuleet heille tunnusomaisine kirjavine kuvioneen.

 

 

Omia suosikkejani oli Samu-Jussi Kosken maata vilistävä violetti hippimekko rimpsuineen (kuva ylinnä), mainitsemani mikrohaalari sekä minimittaiset babydoll-mekot.

Kokonaisuus oli hieno: irroitteleva ja rento, uutta luova. Mitä suunnitteluun tulee, mahdollisuudet kansainväliseen menestykseen löytyvät. Seuraavaksi 2000-luvulle pitäisi – elegantisti, omintakeisesti – tuoda pakkaus eli brändi. 

 

Mikäli Marimekko-naiset valtaavat ensi syksynä toimistot, tulemme näkemään sieviä mikromittaisia, juuri takapuolen peittäviä mekkoja, mainitsemiani mikrohaalareita ja korsettimekkoja – poolon kanssa puettuna – sekä suloisia samettimekkoja vöineen.

Minusta se on ihana, villi ajatus. Jos haluaa hillitympää elämää, voi pukea liehuvan hippimekon päälle.

 

 

Ja lopuksi uutinen. Marimekon syksyn katalogin stylistinä on ruotsalainen kuvittaja ja stylisti Liselotte Watkins.

Watkins on muotimaailman nousevia tähtiä, jonka yksi läpimurto olivat Miu Miun viime kevään ja kesän 2008 malliston kuosit. Muotimaailmassa sitä voidaan kutsua saavutukseksi.

Katalogin kuvaa valokuvaaja Sandra Frej, jonka kuvia näette tästä.

Hippikevättä ja -syksyä odotellen, hyvää viikonloppua!

 

PS1 Oheiset näytöskuvat on ottanut Leena Aro.

PS2 Näytöstä varten valmistettu ”häämekko” oli yhdessä kuvista näkyvä, helmistä valmistettu minimekko. Sen tuleminen tuotantoon on vielä kysymysmerkki. 

PS3 Marimekko aikoo julkaista myöhemmin Joel Hypénin näytösmusiikkia.

 

   

 

Sijoittajat, vinkki: ostakaa Marimekkoa!

Ennen kuin se on liian myöhäistä, siis kallista.

Joel Hypénin kesäisen päivän ja Suomen luonnon inspiroimana syntynyt musiikki, linnunlaulu ja metsänäänet puun koputuksineen, täytti eilisiltana Suvilahden Voimalan, jossa Marimekko esitteli kevät/kesä 2009 mallistonsa lehdistölle, jälleenmyyjille ja kutsuvierasyleisölle.

Muotinäytös oli monella tapaa ainutlaatuinen.

Kyseinen mallisto on ensimmäinen uuden omistajan, Mika Ihamuotilan, aikana suunniteltu ja esitelty mallisto. Se on myös ensimmäinen kokonaisuus, josta voidaan lukea yrityksen uuden vaatetuksen luovan johtajan, Samu-Jussi Kosken, näkemyksiä Marimekon tulevasta linjasta.

Mennään asiaan, eli näytökseen.

Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila aloitti illan pitäen englanniksi puheen, jossa hän kertoi Marimekosta vastavoimana kiireiselle, arvoiltaan kovalle maailmalle. Valkoiseen takkiin, vaaleansiniseen puseroon ja tummansinisiin samettihousuihin pukeutunut Ihamuotila esiintyi edukseen: rauhallisesti, ikäänkuin yleisöä hieman kuullostellen.

Ehkä ilmassa oli jännitystäkin.  

 

 

Näytös alkoi Mika Piiraisen Aino-Maija Metsolan Kaarna-kuosiin suunnittelemilla mekoilla, joita seurasivat Erja Hirven Päiväntasaaja-kuosiset mekot.

Sievissä mekkomalleissa oli jotain raikasta ja kevyttä: sitä mitä Marimekko on parhaimmillaan. Tarvitset vain yhden vaatekappaleen ja olet salonkikelpoinen tilaisuudessa kuin tilaisuudessa.

Samu-Jussi Kosken Ministripe-mallistossa (kts. kuva ylinnä) oli jotain todella uutta ja jotain Marimekosta 60-luvulta. Lyhyitä haalarimaisia asuja, materiaalina viskoosin ja lyocellin yhdistelmä, ohutraitaisen kuosin väreinä olivat hurmaavat neonkeltainen ja syvä fuksia.

Mika Piiraisen mallisto Juhannusaatto oli valloittava lyhyine, pitkine, hihattomine, hihallisine mekkoineen, materiaalina ohuenohut puuvilla.

Kosken sifonkimaisesta Freli-mallistosta ei voi melkein puhua, se oli niin kaunis. Henkilökohtainen suosikkini oli sinapinkeltaisen trenssin ja sinisen mekon yhdistelmä (kts. kuva alla). Herkkäeleisen kaunis oli myös Erja Hirven Tiima-lasi-kuosista suunniteltu mekkomallisto.

 

 

Lyhyesti: näytös oli upea kokonaisuus. Minulle tuli sen nähtyäni ja salissa yleisön keskellä kierreltyäni tunne, että Marimekko saattaa olla nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.

Linnunlauluineen, arvoineen, näkemyksineen tulevasta. Jäin pohtimaan myös Ihamuotilan puhetta. Kyynisempi voisi pitää sitä naiivina, toisin ajatteleva rohkeana ja merkkinä jostain uudenlaisesta.

Tätä uutta tukee myös Samu-Jussi Kosken toteamus kevään mallistosta: ”Emme seuraa mitä maailmalla muut tekevät, vaan luomme omia tyylejä.” 

Peräänkuulutin keväällä blogissani linjaa Marimekkoon, kevät/kesä 2009 -malliston nähtyäni olen melkeinpä tyyni.

Pidän maritytöstä 2009. Se on raikas, yllätyksellinen, ihmimillinen ja elämää täynnä. Ihailijoitakin maritytöllä on, Alexander Stubbista Matti Alahuhtaan ja Ilkka Suppasesta Björn Weckströmiin.

Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa kevät/kesä 2009 garderoopin suunnittelu.  

Iloa viikkoon! 

 

PS1 Kaikki kuvat on ottanut muotikuvaaja Leena Aro. Lisää kuvia alla. 

PS2 Näytöksen mallien hiukset olivat poninhännällä, meikki oli luonnollinen, jalassa heillä oli mustia ja puuterinvärisiä balettitossuja.

PS3 Lisätietoja näytösmusiikin tuottaneesta Joel Hypénistä löydät täältä.        

 

Samu-Jussi Kosken Acapulcossa on Maija Louekarin upea ananaskuosi. 

 

Kukallisen lierihatun alla voi vaikka lukea kesällä 2009.