Leijuvan tiistain rauhallisiin hetkiin kuului Acnen uuden Pariisin liikkeen kuvien katselu. Maailman kauneimpien värien, kuten vaaleanpunaisen; tilan, jossa voisin asua.

Liike, entinen autotalli, avattiin eilen keskeistäkin keskeisempään kohtaan Marais’n kaupunginosaa, osoitteeseen 3, Rue Froissart. Se on Acnen toinen liike Pariisissa, mikä ei ole ihme, sillä yritys on herättänyt kiinnostuksen kaupungissa, jota pidetään muotipiireissä lähes mahdottomana paikkana lyödä läpi.

Mikäli ei ole ranskalainen, tarkoitan.

Sain aavistuksen asiasta viime kesänä: liike oli alennusmyyntien aikaan niin täynnä, että olisi ollut typeryyttä mennä sisään. Joogaretriitillä Italiassa huomasin eräällä very Parisian naisella Acnen t-paidan ja farkut. Kun tiedustelin hienovaraisesti niiden alkuperää, vastaus kuului:

”Acne est très populaire à Paris!”

Sitä seurasi perustelu, miksi yksinkertaisesta mustasta t-paidasta kannattaa maksaa 60 euroa. Näkemiin Isabel Marant!

Otsikko on lainaus Acnen luovan johtajan Jonny Johanssonin toteamuksesta uudesta liikkeestä:

“Let’s just say it’s not French. I absolutely love Paris, but I had to do something Swedish. Especially the colour, it’s very non-Parisian. It used to be a garage (hopefully you won’t recognize it) and when I passed this garage I was really excited about this sexy sweat shop, but I couldn’t help myself – I had to make it Swedish.�

Kaunis liike, vai mitä?

Kaunista päivää!

Kuvat: Acne

Hei!

Toivottavasti viikkonne on ollut hyvä ja integriteettinne vahva. Sitä tulee vaalia, jos haluaa olla vapaa ja itsenäinen.

Minä juhlistin tiistain itsenäisyyspäivää laatimalla herättyäni henkilökohtaisen itsenäisyysjulistuksen. Pian itsenäisyysjulistukseksi nimeämäni lista pitää sisällään kolme asiaa, joista yhden voin paljastaa myös teille.

Se kuuluu näin: enemmän sosiaalisia tilaisuuksia. (Tarkennus: ainakin kerran kk.)

Käyn hyvin harvoin erilaisissa tilaisuuksissa – juhlissa, avajaisissa, lanseeraustilaisuuksissa – siihen nähden, miten usein minulla on ilo vastaanottaa niihin kutsuja. Toisaalta, tiedän tarkkaan mihin ja milloin haluan osallistua.

Aloitin seuraelämän välittömästi ja suunnistin eilen Anna Ruohosen minimuotinäytökseen Uudenmaankadulle. Paikka oli Fleuriste-niminen hurmaava ranskalaishenkinen kahvilan ja kukkakaupan yhdistelmä, jossa pöytään oli katettu juustoja ja viiniä.

Mallit, kolme nuorta naista ja yksi mies, esittelivät tulevan kevään ja kesän mallistoa, jonka materiaaleja suunnittelija esitteli näytöksen kuluessa itse. Me, yleisö, istuimme pöytien ääressä ja arviomme keskustelun lomassa näkemäämme.

Ah, värejä! Ruohonvihreää, vaaleaa taivaansinistä, hohtavaa harmaata, valkoista, laventelia!

Ja ah, materiaaleja ja leikkauksia! Laadukkaita silkkejä, puuvillaa, pellavaa, epäsymmetrisyyttä, avoimia kaula-aukkoja!

Voisimmeko aloittaa kevään, nyt heti?

Olen ihaillut Anna Ruohosen suvereenia tyyliä aiemminkin, ja kevään mallisto osoittaa, että suunnittelija on ajattomalla, ajan hengessä olevalla tyylillään maamme kiinnostavimpien suunnittelijoiden kärkeä.

Siinä on kolme syytä tutustua mallistoihin ja astella Uudenmaankatu 4-6:ssa sijaitsevaan liikkeeseen. Syksyllä suunnittelija avaa liikkeen ja ateljeen Pariisiin, Boulevard Raspaille.

PS Oheiset kuvat ovat kevään malliston näytöksestä lokakuulta. Kuvaaja: Leena Aro.

Jos ja kun olen aivan rehellinen, minun on myönnettävä, että liikuttuneena katselin viikonloppuna – lauantaiaamuna, -iltapäivänä, -iltana – kuvia tiedätte kyllä mistä. Yllätin itsenikin.

Oheiset kuvat ovat kuitenkin teitä varten. Kävin ottamassa ne varhain maanantaiaamuna viikko sitten La Sociéte -ravintolasta Place Saint-Germain-des Préltä. Nautin siellä aamiaisen edellisenä päivänä.

Kun astuin ovesta sisään kymmeneltä sunnuntaiaamuna, ravintola oli tyhjä. Kiinnostukseni ei laskenut hetkeksikään. Päinvastoin. Sain seurata, miten yksi Pariisin suosituimmista ravintoloista heräsi päivään, juoda kahvia ja lukea päivän lehdet (ykkösaiheita oli Pradan parin päivän takainen listautuminen Hong Kongin pörssiin) mitä kauneimmassa ympäristössä, auringon paistaessa ikkunasta sisään, klassisen musiikin soidessa taustalla.

Yksinkertainen aamiainen – greippituoremehu, kahvi, leivonnaisia – oli katettu kauniisti hopeatarjottimelle. Mitään ylimääräistä ei ollut, seikka, joka erottaa paikan ja paikan.

Se, että ravintola on auki joka päivä kello yhdeksästä lähtien, oli asiakkaita tai ei, on minusta ihana kuriositeetti. Mutta suosio tulee ja menee. Ystäväni, joka on Pariisissa nyt, lähetti viestin, että tänä iltana paikka on täynnä.

Lopuksi vielä pari sanaa Hustvedtin Kesästä ilman miehiä. Kirja – Un été sans les hommes – näytti olevan myös pariisittarien kuumin kesäromaani. Sitä luettiin metrossa ja se oli keskeisiä syitä, miksi sain tiukasta kiellosta huolimatta ottaa oheiset kuvat.

Mainitsin ystävälliselle naiselle, joka antoi minulle lopulta luvan, myös lokakuisesta Fin Noir -näyttelystä sekä esittelin parhaani mukaan blogini (nainen löysi sen nopeasti puhelimellaan) sisältöä ja Taloussanomia.

”Mademoiselle, oui, voitte ottaa kuvia. Haluatteko kahvin tai lasin vettä? Sanokaa, jos voin auttaa teitä jotenkin.”

Rakastan asioiden järjestymistä, ovien aukeamista. Ja nehän aukeavat, jos vain haluaa.

Kaunista viikkoa!

Iltaa!

Sillä aikaa, kun teistä joku – kuinkakohan moni? – on kerännyt yrttejä ja kieriskellyt nurmella rakastettunsa pihamaalla, minä lähdin Pariisiin, muun muassa hakemaan juustokakkua yhdestä lempiravintolastani.

Löysin myös sen täydellisen punaisen huulipunan. Oikeaa punaista sävyä etsinyt ja etsinyt tietää, mitä tarkoitan. Se tapahtui näin:

Lauantaina kaupunkiin saavuttuani otin taksin osoitteeseen 111 boulevard Beaumarchais nauttiakseni lounaan Merci-liikkeen ravintolassa. Paikan kahvila (se on se paikka, missä voi nauttia jonkun taivaallisen henkilön leipomaa juustokakkua ja sanoa hyvästi kaikelle muulle) on minulle tuttu, nyt oli aika käydä ravintolassa.

Mikä ihana paikka! Tilasin carpaccion rucolalla ja parmesaanilla ja vettä, jälkiruoaksi espresson ja juustokakkua. Kaikki oli erinomaisen hyvää, kattaus yksinkertaisen kaunis, lasku noin 25 euroa.

Käynnin opetus oli, että on toimittava välittömästi, kun näkee jotakin, mitä haluaa. Minä näin tarjoilijatterella täydellisen punaisen huulipunan. Lähtiessäni kysyin vaivihkaa, mikä se oli. Nuori nainen avasi yhden tiskin takana olevista laatikoista, otti sieltä käsilaukkunsa ja kaivoi esille tutunnäköisen mustan hylsyn.

Rouge Allure, 14, Passion, Chanel, siinä luki. Voisiko pariisittarella olla mitään muuta?

”Quel est le mot cheesecake en français?”, mikä on juustokakku ranskaksi, tiedustelin samalta tarjoilijattarelta maanantaina, matkalla lentokentälle.

”Le cheesecake”, kuului vastaus.

Paljastan teille samassa yhteydessä, että Mercistä voi ilman sen suurempaa numeroa tilata palan juustokakkua mukaan. Mukaan tulee lautasliina ja kaunis puinen lusikka. Pakkaus aiheuttaa hälytyksen läpivalaisukoneessa, mutta se on mitätön hinta täydellisestä palasta kakkua.

Kauneutta ja nautintoja viikkoonne!