


Edellinen postaukseni kesästä ilman miehiä osoitti heti voimansa: perjantai-illan rankkasateessa olohuoneen katostani alkoi putoilla vesipisaroita. Miten nainen voi selvitä sellaisesta ilman miehen tukea? Je ne sais pas!
Mutta, uuden viikon alkaessa, puhutaan mieluummin vaikka Pariisista. Siellä avautuu kolmas lokakuuta maanantaina suomalaista nuoren sukupolven muotia esittelevä näyttely Fin Noir.
Ajoitus on täydellinen, ja huolellisesti valittu, sillä avajaisia vietetään Pariisin muotiviikkojen aikaan. Tärkeimmät muotimaailman vaikuttajat, medioiden edustajat, mielipidevaikuttajat ja ostajat, ovat tuolloin kaupungissa. Myös näyttelytila, 800-neliöinen Le Passage du Désir, on muoti-ihmisten tuntema. Avajaisia edeltävänä päivänä siellä järjestetään Comme des Garçonsin näytös.
Näyttelyyn osallistuvat muun muassa suunnittelijat Paola Suhonen, Tiia Vanhatapio, Samu-Jussi Koski, Kirsi Nisonen ja Minna Parikka. Lisäksi mukana on muita muotialan ammattilaisia, kuten stailaajia, valokuvaajia ja kuvittajia. Näyttelyn tunnuksen on suunnitellut Ville Koponen ja arkkitehtuurista vastaavat Aino Kavanterä ja Federica Capitani.
Fin Noirin takana on osaava, lukuisissa erilaisissa hankkeissa muodin parissa Suomessa ja maailmalla toiminut työryhmä, johon kuuluvat Jani Maunula, Lotta Veromaa, Ulla Jaakkola ja Suvi-Elina Enqvist. Esitin heille muutaman kysymyksen.

Mistä ja milloin Fin Noir sai alkunsa?
Ystävykset Lotta Veromaa ja Jani Maunula käynnistivät hankkeen elokuussa 2010, kun muun muassa Lontoon muotiviikoilla, Berliinissä ja Roomassa muotitapahtumien parissa työskennellyt Lotta oli palannut Suomeen. Molemmat olivat havainneet suomalaista muotialaa yhdistävän toiminnan tarpeen. Niinpä Pariisin muotiviikoille päätettiin toteuttaa näyttelyhanke, joka esittelisi nuoren sukupolven suomalaisia suunnittelijoita. Suomen Ranskan instituutti lähti mukaan ja seuraavaksi tiimiin tulivat tuottaja, graafikko, AD sekä PR- ja markkinointivastaava. Hankkeeseen lähti mukaan myös Helsinki World Design Capital 2012.
Oletteko törmänneet vastaaviin näyttelyihin maailmalla?
Olemme. Ruotsin Svenska Institutet järjesti pari vuotta sitten vastaavanlaisen kiertonäyttelyn. Se alkoi Lontoosta, jossa muotimuseossa järjestetty näyttely esitteli 13 ruotsalaista suunnittelijaa.
Mistä Fin Noirin rahoitus muodostuu?
Suomen Ranskan instituutti Pariisissa tukee näyttelyn järjestämistä merkittävällä tavalla. Näyttely on myös WDC:n virallinen satelliittitapahtuma Pariisissa.
Mihin näyttelyn nimi Fin Noir (fin=hieno, loppu; finnois=suomen kieli; noir=musta) viittaa?
Se viittaa suomalaiseen pimeyteen konkreettisesti, mutta myös omaan ”pimeyteemme” eli suomalaiseen hulluuteen ja tahdonvoimaan.
Mitkä ovat näyttelyn tavoitteet?
Tuoda esille nuoria suomalaisia suunnittelijoita, yhdistää alan toimijoita (suomalaisia keskenään ja kansainvälisten toimijoiden kanssa), nostaa alan arvostusta Suomessa lähelle sitä tasoa mikä design-alalla on, kasvattaa suunnittelijoiden vientiä ja liiketoimintaa sekä tehdä hankkeesta vuotuinen tapahtuma. Suomessa muotiteollisuus on verrattain pientä, kansainvälisesti se on merkittävää liiketoimintaa. Haluamme näyttelyn kautta nostaa myös muotia osaksi kulttuuriamme.
Kenelle Fin Noir on suunnattu?
Ensisijainen kohderyhmä on kansainvälinen media, sisäänostajat ja mielipidevaikuttajat. Näyttely on avoin kaikille eli tavoittelemme mahdollisimman suurta yleisöä. Tavoittelemme hankkeella myös päättäjien huomiota Suomessa: haluamme herättää rahoittajien ja valtion mielenkiinnon alaa kohtaan. Kansainvälisen muotiteollisuuden ammattilaisille näyttely on tarkoitettu ”hengähdystauoksi” kiireisen muotiviikon aikaan. Fin Noirin on tarkoitus kiertää jatkossa muotiviikkojen aikaan kaikissa muodin pääkaupungeissa eri puolilla maailmaa.
Onko Pariisin näyttelylle kaavailtu jatkoa?
Tavoitteena on, että tapahtuma kiertäisi jatkossa kaikissa muodin pääkaupungeissa muodin ostokalenterin mukaan. Seuraava näyttely toteutetaan mahdollisesti Tokiossa, Japanissa on ollut sille jo kiinnostusta. Pariisi on hyvä paikka aloittaa. Se on vaikein ja paras.

Fin Noir Le Passage du Désirissä, 85-87 rue du Faubourg Saint-Martin, 3.-16.10.2011.
