Tavallisimpia lausahduksia, joita mustaan pukeutuva ihminen saa kuulla, on: ”Kun sinä olet aina niin mustissa”, ”Sinun pitäisi käyttää enemmän värejä” tai: – kun yllä on jotain muuta kuin mustaa – ”Hei, sinulla on jotain muuta kuin mustaa!”.

Mitä sellaiseen voi vastata? Muuta kuin todeta, että niin.

Mustaa väriä ihmettelevillä tuntuu olevan käsitys, että musta on väri, joka pitää sisällään synkkyyttä ja synkkiä ajatuksia – toisin kuin kirkkaat värit, jotka kertovat ilosta ja energiasta.

Olen täysin toista mieltä. Ja minulla on teoria. Aion paljastaa sen teille tämän kevään, josta ei millään meinaa tulla kevät, ja harmaansävyisen perjantain kunniaksi.

Se kuuluu näin: Mustaan pukeutuvilla ihmisillä on niin rikas sisäinen maailma, että sitä ei tarvitse korostaa pukeutumalla kirkuviin väreihin. Sama pätee valkoiseen. Tiedättehän, tarvitaan tasapainoa. Ja miksi muuten väriterapeutit suosittelisivat elämänilonsa menettäneille punaista ja oranssia?

Minulla on myös epäilykseni siitä, että ihmiset jotka pukeutuvat aina kirkkaisiin väreihin, olisivat niitä eloisimpia. Virkeimpiä tapaamiani ihmisiä on pienikokoinen, noin 80-vuotias juutalaisnainen, joka oli selvinnyt sodan kauhuista. Hänellä ei ollut yllään punaista tai oranssia.

Joku teistä ehkä ihmettelee, miksi jotkut mustaan pukeutuvat ihmiset pukevat kesäisin ylleen värejä. Yksinkertaista: silloin on loma. Loma vilkkaasta mielikuvituksesta, loma ajoittain liian eloisista ajatuksista ja ideoista.

Sen jälkeen – on aika palata mustaan.

Mutta, on mustaa ja mustaa. Mielestäni yksi hauskimpia kommentteja Suomen muotihistoriassa on stylisti ja muotitoimittaja Linda Koskisen toteamus Nyt-liitteen haastattelussa joitakin vuosia sitten. ”Musta trikoopaita on sellainen vaatekappale, että siihen voisi vaikkapa kuolla”, hän totesi.

Kuolematonta, eikö vain? Mustien trikoopaitojen kanssa on hyvä olla varuillaan.

Poikkeuksiakin on. Eräs opiskelukaverini, miespuolinen, pukeutui koko opiskeluajan mustiin trikoopooloihin ja housuihin. Hän opiskeli huippuajassa, järjesti viikonloppuisin teknobileitä ja pian tämän jälkeen hän rakensi menestyvän, hirvittävää vauhtia kasvavan yrityksen. Nykyisin hän kunnostaa vanhaa ruukkia.

Hyvää sadepäivää!

Pia

Kuva on Acnen syksyn/talven 2011-2012 mallistosta.

PS Newyorkilaisia mustissaan näet täältä.

Uudessa Gloriassa on häkellyttävän kaunis muotijuttu (kts. kuvat), teemana ajattomuus.

Jutun tekijät ovat muotisuunnittelija, Marimekon entinen luova johtaja Samu-Jussi Koski ja valokuvaaja Nina Merikallio. Koski on valinnut juttua suosikkinsa kevään muodista: mustaa, valkoista, harmaata, yksinkertaisia, hengästyttävän kauniisti leikattuja vaatteita.

Juttu ja sen tyyni tunnelma toi häkellyttävällä tavalla mieleeni juuri näkemäni Prada-filmin First Spring.

Glorian helmikuun numero on ensimmäinen uuden päätoimittajan Sami Sykön johdolla tehty. Sykkö kertoo pääkirjoituksessaan siitä, miten hän on nimityksestään asti saanut lähes jokaiselta tapaamaltaan ihmiseltä neuvoja lehden tekoa varten.

”Lisää taidetta! Vähemmän taidetta! Lisää luksusta! Ei ainakaan enää sitä luksusta!”, neuvot ovat kuuluneet.

Aloitus on raikas ja häikäisevä, suvereenisti.

Sitä on myös päätoimittajan taitoluistelija Kiira Korvesta kirjoittama kansijuttu Ihmetyttö, kuvia ja tyyliä myöten. Syköllä ja hänen tiimillään on taito nähdä – ja tehdä – toisin.

Häikäisevää päivää!