Mistä puhun kun puhun muodista, 1/2
Julkaistu: 13.3.2012
![]()

![]()
![]()
”Chanel is about life. Dressing women for life.”
Siinä kaksi lausetta, jotka aloittivat uuden viikon ja uuden ajanjakson elämässäni.
Olen nauttinut ihmeellisestä keväisestä viikon alusta voimistelemalla Helsingin kattojen yllä, lounastaen hyvässä seurassa Kruununhaan kodikkaassa Qulmassa ja lukemalla muutaman kappaleen Murakamin kirjaa Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Maanantai-iltana katsoin videon Karl Lagerfeldin haastattelusta, joka oli tehty Chanelin syksyn ja talven 2012/13 malliston esitelleen muotinäytöksen yhteydessä viime viikolla.
Lainaus – kaksi lausetta – on Lagerfeldin.
Pariisissa esitelty mallisto oli minusta muotiviikkojen ryhdikkäimpiä mallien reippaasti heiluvia poninhäntiä ja kimaltavia kulmakarvoja myöten. Syksyn siluetti kapeine housuineen, pitkine trenssimäisine takkeineen ja korkoineen oli valloittava ja sensuelli, ja kokonaisuudessa oli energiaa – sellaista, mitä ainoastaan Lagerfeld onnistuu luomaan.
Ainoa laatuaan on myös Chanelin kevään ja kesän mainoskampanja, jonka Lagerfeld on itse kuvannut. Siinä mennään Chanelin juurille, voimisteleviin naisiin rannalla. Kaikki alkoi yksinkertaista jerseyasuista, joissa on helppo liikkua. Esimerkiksi voimistella.
Mustavalkoiset kuvat vahvistivat entisestään ajatustani mustavalkoisesta keväästä ja toivat mieleeni aiheen, josta kirjoitin ylioppilasaineen. Se oli voimistelu, bien sûr.
Valoisaa, ihanaa viikkoa!
![]()
![]()

![]()
![]()

![]()
![]()

![]()
![]()

![]()
![]()

![]()
![]()
![]()
Kuvat: Karl Lagerfeld, Chanel
![]()































