”Chanel is about life. Dressing women for life.”

Siinä kaksi lausetta, jotka aloittivat uuden viikon ja uuden ajanjakson elämässäni.

Olen nauttinut ihmeellisestä keväisestä viikon alusta voimistelemalla Helsingin kattojen yllä, lounastaen hyvässä seurassa Kruununhaan kodikkaassa Qulmassa ja lukemalla muutaman kappaleen Murakamin kirjaa Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Maanantai-iltana katsoin videon Karl Lagerfeldin haastattelusta, joka oli tehty Chanelin syksyn ja talven 2012/13 malliston esitelleen muotinäytöksen yhteydessä viime viikolla.

Lainaus – kaksi lausetta – on Lagerfeldin.

Pariisissa esitelty mallisto oli minusta muotiviikkojen ryhdikkäimpiä mallien reippaasti heiluvia poninhäntiä ja kimaltavia kulmakarvoja myöten. Syksyn siluetti kapeine housuineen, pitkine trenssimäisine takkeineen ja korkoineen oli valloittava ja sensuelli, ja kokonaisuudessa oli energiaa – sellaista, mitä ainoastaan Lagerfeld onnistuu luomaan.

Ainoa laatuaan on myös Chanelin kevään ja kesän mainoskampanja, jonka Lagerfeld on itse kuvannut. Siinä mennään Chanelin juurille, voimisteleviin naisiin rannalla. Kaikki alkoi yksinkertaista jerseyasuista, joissa on helppo liikkua. Esimerkiksi voimistella.

Mustavalkoiset kuvat vahvistivat entisestään ajatustani mustavalkoisesta keväästä ja toivat mieleeni aiheen, josta kirjoitin ylioppilasaineen. Se oli voimistelu, bien sûr.

Valoisaa, ihanaa viikkoa!

Kuvat: Karl Lagerfeld, Chanel

Tein maanantaina yhden viime viikkojen suurimmista päätöksistäni: panostaisin tänä vuonna aivan uudella tavalla jouluun.

Se on vallankumouksellista ihmiselle, joka ei ole nauttinut kuusen tuoksusta noin kymmeneen vuoteen.

Noh, liioittelen hieman. Jouluna 2002 sain erään talouden, jossa ei ollut nähty kuusta ehkä noin viiteentoista vuoteen, hankkimaan upean pitkän joulukuusen vetoamalla siihen, että joulua ei voi viettää ilman kuusta. (Tyytyväisenä katselin pieneltä etäisyydeltä, kun puun viereen kannettiin tikkaat koristelua varten.)

Ajatus, se oli hyvin vaistonvarainen ja tuli, kun kävin työpäivän jälkeen kukkakauppiaani luona. Pieni liike oli yhtäkkiä täynnä hileillä ja kiiltävillä maaleilla koristeltuja kukkia. Harsokukkia hileillä (harkitsen vakavasti), hopeisia lehtiä, kullanhohtoisia pallokukkia.

Miten mautonta, joku teistä saattaa puuskahtaa, ja niin minäkin olisin tehnyt aiemmin.

Nyt katselin näkyä hetken, ja hymyilevää kukkakauppiasta ja hänen apulaistaan, joiden molempien kasvot kimaltelivat hileistä. Sillä hetkellä se syntyi. Päätös.

Jouluvalmistelut alkoivat välittömästi.

Hankin Chamaecyparis pisifera Squarrarosa -nimisen pienen, elegantin havupuun. Keittiön ikkunalaudalle sijoittamani japanilaistaustainen puu muistuttaa hieman bonsaita, samalla siinä on häivähdys joulua.

Vaistoni kuljettamana kävin myös italialaisen muotitalo Miu Miun sivuilla ja ohessa näkyvät kuvat tulivat minua vastaan. Ne ovat muotitalon aikaan ennen kevättä suunnitellun resort-malliston kampanjasta.

David Simsin ottamat kuvat ja sana jouluromanssi – se vain tuli mieleen kuvia katsellessani – symboloikoot aikaa ennen joulua.

Hyviä hetkiä, missä vietättekin!

Kuvat: Miu Miu

Hei romantikot!

Eräässä asunnossa Katajanokalla vietettiin eilistä myrskyiltaa kynttilänvalossa tanssien ja laulaen. Taustalla soi kerta toisensa jälkeen, lukuisia ja lukuisia kertoja, yksi ja sama kappale.

Se on italialaisen Paolo Conten Via Con Me, eli lähde kanssani pois. Aloitin sillä tänään myös aamuni.

Kaikki alkoi muotitalo Valentinon uuden parfyymin mainosfilmistä, johon törmäsin maanantaina iltapäivällä. Kappale soi siinä taustalla. Illalla kotiin tultuani avasin koneen, katsoin filmin useampia kertoja, sitten Spotify, valot pois ja lopun tiedättekin.

Mitä tulee filmiin, se on minusta täysin vastustamaton. Syntymäpäiväjuhlat, ilta, autoja, helikopteri, Rooma – ja tietenkin rakastavaiset. Ohjaaja on ruotsalainen Johan Renck, Valentina on tanskalainen Freja Beha Ericsen.

Jos filmi ja sen musiikki ilahduttaa teistä jotakuta yhtä paljon kuin minua, hymyilen leveästi. Asiat eivät ole aivan huonosti – maailman myrskyistä huolimatta.

Näette filmin tästä.

Suloista tiistaita!

Kuva: David Sims, Valentino

Huomenta!

Olitte mielessäni eilisiltana, avec le sourire, siis hymyn kanssa. Päätin jatkaa hymyillen myös tänä aamuna, siksi postaus tulee vasta nyt.

Melkoisena fiaskona alkaneen maanantain yllättäviin valopilkkuihin kuului Chanelin uusi Mademoiselle Coco -tuoksun mainos, johon törmäsin harhaillessani Vogue Paris’n horoskooppiosiossa (kyllä, seuraan horoskooppeja). Siinä neiti Coco nousee aamulla vuoteesta, sipaisee ylleen parfyymia, pukeutuu ja lähtee moottoripyörällään – Chanelille, bien sûr!

Perillä häntä odottaa luonnollisestikin mies.

Enempää en kerro, sillä haluan että katsotte mainoksen. Muun muassa elokuvan Ylpeys ja ennakkoluulo ohjanneen Joe Wrightin ohjaama filmi on hienoin – ja hauskin – ikinä näkemäni tuoksumainos, pienimpiä yksityiskohtia myöten. Se ohittaa Vanessa Paradis’n lintuhäkissä ja Sofia Coppolan Miss Diorin yhtä kevyesti kuin Keira Knightley moottoripyörällään pariisilaisnuorukaiset liikennevaloissa.

Toivottavasti filmillä on teihin yhtä ilahduttava vaikutus kuin minuun. Voilà: le film.

Näkemiin!

Aloitin lomani tällä viikolla ja ensimmäisen lomapäivän kunniaksi vaihdoin aamukahvini. Hain maanantaina uutta kahvia Kaffa Roasteryn omistajien La Torrefazione -kahvilasta, jossa en ole hetkeen käynyt. Onneksi kävin nyt.

Viime keväänä ja kesänä tutuksi tullut paikka ja sen hyvä tunnelma olivat ennallaan, mikä oli ilo havaita. Sellainen ei ole aina itsestäänselvää. Kivatkin paikat ajautuvat joskus yllättäviin romahduksen tiloihin.

Olin perehtynyt kahvivalikoimaan hieman etukäteen, mutta kysyin suositusta. Sellaisen sain, kahvin nimeltä Nacimiento del Jura. Kahvi on hyvin hedelmäinen ja aromeista löytyy myös tummia marjoja. Kahvi jättää kermaisen ja miellyttävän tuntuman suuhun ja on olemukseltaan makea, kuuluu luonnehdinta.

Kahvi oli taivaallista ja laadun vaihtaminen merkiksi loman alkamisesta fantastinen idea, vaikka itse sanonkin.

Oheiset kuvat ovat Miu Miun syksyn kampanjasta, joka vain tuli eteeni eilisiltana. Ne eivät ruohoa lukuun ottamatta ole kovin kesäisiä, tiedän, mutta halusin silti jakaa ne kanssanne. Sitä paitsi, syksy on edessä – kaukana, mutta on kuitenkin.

Tämä on viimeinen postaukseni ennen kahden viikon taukoa, jonka pidän blogista. Niinpä toivotan kaikille teille – olette siellä jossakin, kauempana ja lähempänä – mitä ihaninta kesää! Paljon makaamista ruohikolla ja kalliolla, lukemista, pyöräilyä, croissantteja ja aamukahveja, esimerkiksi.

Kiitos myös siitä, että olette lukeneet blogia, jopa viime viikkojen kuumuudessa.

À bientôt!

Kuvat: Miu Miu

Viikon alussa, eilen ja tänään, ajatuksissani ovat olleet japanilaiset puut ja niiden tuoksu, autoilevat naiset ja heidän pukeutumisen salaisuutensa, ihmiset jotka pukeutuvat mustaan ja Café Ekberg, jossa aloitin tänään aamun ystäväni kanssa.

Viimeksi mainittu on mielestäni keväisin paras paikka – kaunis, elävä, täynnä hyväntuulisia ihmisiä – aloittaa päivä. Tänään puheensorina täytti kahvilan jo kello kahdeksan ja pöydät olivat täynnä. Eräänä aamuna toissaviikolla silmiin osui oli valloittava näky: isä aamiaisella pienen puuroa syövän tyttärensä kanssa.

Minä ja ystäväni puhuimme puista. (Kyllä, kyseessä on nainen omenapuudraaman takaa.) Fiaskohenkisen maanantaini päätepiste oli nimittäin ollut se, että tuijotin koneeltani mustavalkoista kuvaa puusta. ”Puut rauhoittavat”, ystävättäreni totesi kuin ajatukseni lukien. ”Saan niistä kaiken elämän eliksiirini.” Itse en ole vielä niin pitkällä, mutta matka on mitä ilmeisimmin alkanut.

Toinen ajankohtainen asia – autoilevat naiset ja heidän pukeutumisensa – on ollut viime aikoina ajatuksissa tiiviisti, mutta siihen palaan tuonnempana. Kohtalokasta tai ei, tiistain yllättäviin iloihin kuuluivat oheiset Louis Vuittonin syksyn/talven 2011-2012 mainoskampanjan kuvat.

Kampanja on minusta ranskalaismuotitalon kaikkien aikojen hienoimpia – ehkä hienoin. Kuvien autot ovat vintage-autoja, mallit nuoria tulokkaita. Kuvat on otettu vanhalla lentokentällä Brooklynissa.

Steven Meiselin ottamien kuvien naiset ovat ymmärtäneet, mitä jokainen autoja rakastava nainen (tai mies) joskus tarvitsee: oman kuljettajan. Tilauksessa olisi yksi. Luotettava ja komea, kiitos.

Kuvat: Steven Meisel, mallit: Zuzanna Bijoch, Daphne Groeneveld, Gertrud Hegelund, Nyasha Matonhodze, Anaïs Pouliot, Fei Fei Sun

Yksi kauneimpia asioita tammikuussa on mustavalkoisuus.

Valkoisuuden ja mustan vaihelu on hämmentävää ja vaativaakin, mutta sellainen tammikuu on. Lupaus jostakin, mitä ei vielä ole.

Ajattelin tammikuuta, ja mustan ja valkoisen puhtautta, kun näin oheiset Valentinon kevään/kesän 2011 mainoskampanjan kuvat joitakin päiviä sitten. David Simsin ottamien kuvien eteerisyys, tunnelma, mallien asentojen ja ilmeiden kauneus pysäyttivät hetkeksi.

Kampanja on samalla kuin uuden alku kliinisten, nopeiden ja räikeiden muotimainosten kauden jälkeen.

Mustavalkoiset kuvat ja kyseinen kevään mallisto ovat myös kauneimpia milloinkaan näkemiäni. Ne ovat lupaus keväästä ja valosta, joka häikäisee ja lävistää kaiken.

Kaunista tammikuun viikkoa.

Ilahduin ja yllätyin viime viikolla ohittaessani Marimekon Pohjois-Esplanadin liikkeen.

Ikkunoissa oli linjakkuutta, jota liikkeen näyteikkunoissa ei ole nähty vuosikausiin. Vaatetangoille ripustetut mekkorivit näyttivät upeilta yksinkertaisuudessaan: Marimekolta.

Selkeä linja näkyi myös liikkeen yläkerrassa. Kevään mallisto oli esillä maltillisesti, kuoseittain. Samu-Jussi Kosken kauniit leveäraitaiset kesämekot yhdellä suunnalla, unikot toisaalla.

Mitä liikkeen sisällä oli tapahtunut, en tiedä. Remontista ei ole kyse, esillepanon remontista kylläkin. Harmoniaan vaikuttanee myös kevään malliston vaalea väritys.

Toinen odotettu välähdys oli alla näkyvä kevään malliston mainos Glorian juuri ilmestyneessä huhtikuun numerossa. Ah!

Tukholmassa muodikkaassa viestintätoimistossa työskentelevä ystäväni kertoi, että hänen tukholmalainen tuttavapiirinsä – muodin ja median parissa työskenteleviä nuoria ihmisiä – katsoo Marimekkoon kiinnostuneena, odottaen mitä seuraavaksi.

”Marimekko on ollut kulturtanta, mutta nyt siltä odotetaan uutta”, kuulin.

Eikä vain siksi, että Norrmalmstorgetin liike sijaitsee kaupungin paraatipaikalla Acnen vieressä, vaan Suomi ja Helsinki kuulemma kiinnostavat juuri nyt muutenkin.

Mitä ruotsalaiset ajattelevat, se on yhdentekevää, mutta mainittakoon tämä esimerkkinä.

Lopuksi joudun kertomaan, mitä Esplanadin linjakkuudelle oli tapahtunut loppuviikosta. Se oli poissa!

Mekkorivien eteen oli ilmestynyt olkihattuja ja pieniä kukkaruukkuja. Kun käytte katsomassa ikkunoista – mekot ovat esillä edelleen – kuvitelkaa näkymä ilman mainittuja yksityiskohtia.

Toivon, että graafinen linja säilyy. Se on raikas ja vahva. Marimekkomainen.

Torstaina Marimekko esittelee medialle ensi syksyn ja talven malliston. Se on ensimmäinen Virva Launon ohjauksessa syntynyt.

PS1 Printtimainoksen kuvaaja on Kaapo Kamu.

PS2 Alla näkyvän Tasaraita-ilmoituksen kuva päätyi myös International Herald Tribune -lehteen Pariisin muotiviikkojen aikaan.

Mitä nainen tarvitsee, kun ulkona on sata astetta pakkasta ja keväästä ei ole tietoakaan?

Vastaus: Esimerkiksi Sonia Rykielin merihenkisen jakku-shortsi -yhdistelmän ja kiilakorkosandaalit, joissa voi kulkea kepein askelin kadulla. Tai kuvassa näkyvän kristallimekon ja -kengät. Niissä voi tanssia rytmikkäästi, mutta sensuellisti.

Rytmikäs ja sensuelli oli myös tanssi, johon törmäsin varhain sunnuntaiaamuna Pradan saitilla käydessäni. Kevään mainoskampanjaan kuuluva video on yllättävä sekoitus nostalgiaa ja rytmikkäitä 2000-luvun biittejä. Siis mitä virkistävin aloitus päivälle.

Helmikuu kaiken kaikkiaan on inspiroivaa aikaa meille muoti-ihmisille. Uudet mallistot saapuvat liikkeisiin – se tarkoittaa kevätgarderoopin suunnittelua – ja ilmassa on uudistumisen henkeä, kun muotiviikoilla suunnataan katse tulevan syksyn ja talven mallistoihin. Rytmikkäälle tanssille on paikkansa.

Lopuksi, muistutuksena siitä mistä tässä kaikessa on kysymys, Coco Chanelin määritelmä muodista:

”Muoti ei koske vain vaatteita, vaan se on jotain, mikä on ilmassa. Se on uudessa muodissa puhaltava tuuli, sen tuntee, sen haistaa. Muoti on taivaalla, se on kadulla; muodissa on kysymys ideoista, elämäntavasta, siitä mitä tapahtuu.”

Hyvää viikkoa!

Siitä on aikaa, kun Stockmann on onnistunut säväyttämään kampanjoinnilaan yhtä paljon kuin muutama päivä sitten ilmestyneen uuden kanta-asiakaslehti Premieren lanseerauksessa.

Kampanjassa on tyyliä ja jopa edelläkävijyyttä, jota tavaratalo joskus aikoinaan edusti. Valloittava oli myös Marie Antoinette -elokuvaa jäljitellyt Kingdom of Shopping muutama vuosi sitten, mutta milloin sitä ennen tapahtui jotain kiinnostavaa? En muista.

Ystäväni, graafinen suunnittelija, ei ollut vaikuttunut kampanjan typografiasta enkä itsekään, mutta se on pientä. Kampanja tuo hohtoa remontin alla olevaan tavarataloon ja Jonas Lundqvistin kuvaamassa, Anna Komosen stailaamassa kampanjailmeessä on raikkautta, oivaltavuutta – sitä jotain! Sitä on oltava tavaratalossa, jossa jotkut meistä viettävät paljon – jopa huolestuttavassa määrin – aikaa vuodessa.

Nerokkainta on mielestäni se, että mallin upea bleu-blanc-rouge -henkinen asu on kotimainen, Tiia Vanhatapion suunnittelema.

Helmikuun lopussa Vanhatapio on mukana New Yorkin muotiviikoilla. Siitä enemmän pian.

Vaan lukijat, mitä mieltä te olette tuoreesta kampanjasta?

À tout à l’heure, eli kuulemisiin!