Uuh!

Se on oikeastaan sana, joka kiteyttää parhaiten viime päivinä mielessä pyörineet asiat. Valittaminen ei kuulu tyylini, niinpä en tee sen suhteen poikkeusta nytkään.

Sen sijaan toivon, ja tiedän, että te lukijat olette niin rohkeita ja elämää arvostavia ihmisiä, että kohtelette kanssaihmisiänne – tuntemattomiakin – ystävällisesti arjessa. Sanotte kiitos, kun joku avaa oven, katsotte silmiin, kun joku esittää teille kysymyksen, hymyilette ainakin joskus, pyydätte anteeksi, kun astutte jonkun varpaille raitiovaunussa.

Pariisissa on esitelty tällä viikolla ranskalaisten muotitalojen ensi kevään ja kesän mallistoja, joista joitakin olen käynyt sopivissa kohdissa vilkaisemassa. Muutama päivä sitten näkemässäni Givenchyn mallistossa oli jotain, mikä inspiroi minua välittömästi vaikuttaen myös omaan pukeutumiseeni.

Ilahduin, kun ystäväni keskiviikkoaamuna kysyi hyvin yksinkertaisesta – väljä musta silkkipusero, lyhyt nahkahame, ohuet mustat sukat, mustat nilkkurit – asustani ja sanoi kohteliaisuuden.

”Olen ollut Givenchy-tunnelmissa”, totesin ja kerroin mallistosta sekä kuvasta, joka jäi mieleen – ehkä avainkuvaksi koko kaudesta. Kokonaisuus vain oli niin sievä, mallin hiuksia ja ehostusta myöten – ja epätyypillisempi keväälle – että jäi jonnekin kaiken taustalle.

Pidin hyvin paljon koko mallistosta: värimaailma oli eteerinen ja rauhoittava, leikkaukset olivat sensuelleja. Suosittelen myös Valentinoa (maailman kauneimpia pitsimekkoja) ja Miu Miu:ta (jotain, mitä ei voi heti analysoida).

Perjantaiaamun tai -päivän kunniaksi kehoitan teitä katsomaan videon Givenchyn näytöksestä. Siinä muun muassa suunnittelija Riccardo Ticsi kertoo, mitä hänellä oli mielessään mallistoa suunnitellessa. Sanan uuh sijaan annan pari vihjettä: merenneito ja surffaaja.

Video löytyy tästä ja koko malliston näette täältä.

Tuulista, mutta lempeää päivää!

Kävin viikonloppuna Pariisissa. Ja Pariisi tuli kotiini, olohuoneeseeni, täysin odottamatta.

Luin uudesta Gloriasta jutun Givenchyllä Pariisissa miestenvaatteiden suunnittelijana työskentelevästä Tuomas Merikoskesta. Sami Sykön taidokkaasti kirjoittamassa jutussa esitellään suunnittelijan Marais’n kaupunginosassa, Rue Vieille du Templella, sijaitseva koti.

Suunnittelijan tyttöystävä löysi aikoinaan punaovisen, 1600-luvulla yhden perheen kaupunkiresidenttinä sijainneen talon, kirjoitti talon asukkaille kirjeet ja jätti ne postilaatikoihin. Kukaan ei myynyt asuntoaan, mutta myöhemmin yksi asunnoista tuli myyntiin.

Ajattelin kaikkia tekemiäni matkojani muotikaupunkiin, jossa valo on tähän aikaan vuodesta omanlaisensa, Pariisin valo, kuten Sykkö kirjoittaa jutussa. Sitä se on.

Ajattelin keväistä viikkoa joitakin vuosia sitten, kun asuin ystävän asunnossa ja elin Pariisia sieltä käsin. Ajattelin kesämatkaa yli kymmenen vuoden takaa, kun olin lähteä kaupungista kesken pois. Älkää kysykö miksi, ehkä Pariisiin tullaan ja lähdetään samoista syistä.

Ajattelin Miu Miulta Rue de Grenelleltä ostamaani mustaa valmistujaismekkoa, joka oli ja on edelleen yksi kauneimpia ja kalleimpia hankkimiani vaatekappaleita. Ajattelin nuoruuden matkoja, kun Pariisi tuntui kaoottiselta ja ihmiset töykeiltä.

Jutun lukeminen – luin sen kaksi kertaa – , kuvien katseleminen ja tunnelma lievittivät Pariisin ja Milanon kaipuutani hieman. Mieleeni jäi erityisesti kohta, jossa Sykkö kirjoittaa Merikosken pyöräilevän aamuisin halki Pariisin töihin Givenchyn muotitaloon. Valkoinen polkupyörä on kuin auto, mutta Pariisissa ei ajeta itse autoa – se ei ole Pariisia.

Päätin että seuraavalla kerralla aion mennä kaupunkiin vaivihkaa, ilman suunnitelmia, mukanani aikaa ja kaunis keväinen – tai syksyinen – puvusto.

Pariisiin voi mennä takaoven kautta.

Uudessa Gloriassa on häkellyttävän kaunis muotijuttu (kts. kuvat), teemana ajattomuus.

Jutun tekijät ovat muotisuunnittelija, Marimekon entinen luova johtaja Samu-Jussi Koski ja valokuvaaja Nina Merikallio. Koski on valinnut juttua suosikkinsa kevään muodista: mustaa, valkoista, harmaata, yksinkertaisia, hengästyttävän kauniisti leikattuja vaatteita.

Juttu ja sen tyyni tunnelma toi häkellyttävällä tavalla mieleeni juuri näkemäni Prada-filmin First Spring.

Glorian helmikuun numero on ensimmäinen uuden päätoimittajan Sami Sykön johdolla tehty. Sykkö kertoo pääkirjoituksessaan siitä, miten hän on nimityksestään asti saanut lähes jokaiselta tapaamaltaan ihmiseltä neuvoja lehden tekoa varten.

”Lisää taidetta! Vähemmän taidetta! Lisää luksusta! Ei ainakaan enää sitä luksusta!”, neuvot ovat kuuluneet.

Aloitus on raikas ja häikäisevä, suvereenisti.

Sitä on myös päätoimittajan taitoluistelija Kiira Korvesta kirjoittama kansijuttu Ihmetyttö, kuvia ja tyyliä myöten. Syköllä ja hänen tiimillään on taito nähdä – ja tehdä – toisin.

Häikäisevää päivää!