Tervehdys lukijat! Ajattelin teitä eilen iltapäivällä kävellessäni kaupungissa ja ihastellessani valoa, joka täytti Esplanadin.

Kaupunki näytti ihmeelliseltä. Kevät.

Kuljin kohti Kluuvikatua ja elokuvateatteria – arvaatte kyllä, mitä elokuvaa katsomaan.

Ystävältä tuli myöhään perjantai-iltana viesti:

”Voi Pia, olo ihan haikee ja vaikuttunu… olipa hieno leffa!”

Olimme viikkoa aiemmin jännittäneet yhdessä, millainen Tom Fordin esikoisohjaus A Single Man olisi.

”Olen jo päättänyt etukäteen, että pidän elokuvasta”, ystäväni sanoi.

”Niin minäkin. Päätin asiasta, kun näin trailerin”, vastasin. Totuus on, että olin päättänyt asiasta luettuani, että Fordilta tulee elokuva.

On asioita, joiden kohdalla totuus on yhdenlainen ja yhdistelmä Ford-Firth-Moore on sellainen.

Itkin, kun elokuvasta oli mennyt noin 15 minuuttia. Loput voittekin arvata.

Mutta takaisin suunnittelijaan. Ystäväni laskeskeli elokuvasta – ja ennen kaikkea Fordista – keskustellessamme liikuttuneena euromäärää, jonka Fordin luomuksiin tämän Gucci-aikoina sijoitti.

”Voin myös seistä asunnossani, katsoa ympärilleni ja kysyä, miksi neliöitä ei ole enemmän.”

Sanoisin, että kyse on rakkaudesta. Jörn Donner totesi muutama viikko sitten Helsingin Sanomien sunnuntaisivujen Minä rakastan -juttusarjassa: ”Toisilla on koira tai kaktus, mutta minulla on kirja.”

Ja lopuksi arvonta. Lähettäkää viesti kommentteihin, arvon keskiviikkoon mennessä osallistuneiden kesken kolme avec-lippua A Single Mania tai jotain muuta elokuvaa katsomaan.

Hyvää viikkoa!

PS Kuvassa Tom Ford ohjaa Colin Firthiä.

Vietin hetki sitten muutaman suloisen minuutin nauttien kauneudesta ja dramatiikasta, jonka muotisuunnittelija Tom Ford on luonut valkokankaalle. Huolellisesti valituista yksityiskohdista: oranssinpunaisesta ruususta, autokolarista, ruskean ja vihreän sävyistä, aseesta lipastossa, Julianne Mooren hymystä – ja, huokaus, musiikista.

Päivän suloisin hetki? Ehkä.

Viikon paras uutinen on, että Fordin esikoiselokuva A Single Man tulee Suomeen maaliskuun alussa.

Christopher Isherwoodin novelliin vuodelta 1964 perustuva elokuva sijoittuu Los Angelesiin vuonna 1962 ja kertoo George Falconer -nimisestä professorista, joka on menettänyt pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Jimin ja kadottanut elämänhalunsa.

Elokuva kuvaa Georgen elämää, siihen liittyviä tapahtumia ja kohtaamisia yhden päivän aikana.

Luin Englannin Voguen tammikuun numerosta Fordista haastattelun Fantastic Mr Ford, joka oli kiinnostava kurkistus ihaillun, menestykseen auraa kantavan muotisuunnittelijan ajatuksiin.

Jutusta kävi ilmi, että Ford on ihminen, joka hallitsee yksityiskohdat. Hän muisti Voguen toimittajan vuosien takaa, ajalta jolloin häntä ei tunnettu; toimittaja oli sen sijaan unohtanut Fordin tapaamisen. Kun toimittaja kysyi, mitä Ford oli tuolloin, aikaa ennen Guccia, suunnittelija vastasi:

”En kukaan. Assistentti.”

A Single Man ja erityisesti sen päähenkilö George jäi Fordin mieleen vuonna 1982, kun hän Isherwoodin tavattuaan luki kirjan.

”Hän on mies, joka ajattelee että hänen elämänsä särkyy, jos hänellä ei ole kalvosinnappeja. Onko hän Tom? En aio tehdä psykoanalyysia, mutta Georgen tavoin hän on äärimmäisen intohimoinen, intensiivinen, tarkka mies”, Georgea näyttelevä Colin Firth totesi Fordista Voguessa.

Pidän Georgesta jo nyt, ja odotan hänen tapaamistaan. Mitä mieltä elämässä olisi ilman yksityiskohtia? Fordilla on paikka listallani Ihmiset, joiden kanssa haluaisin illastaa.

Odotan myös Georgen ystävätärtä Charleytä näyttelevän Julianne Mooren näkemistä. Ehkä Mooren asuissa on häivähdys sitä, mitä Tom Fordin ensimmäinen, talvella 2011 liikkeisiin tuleva naistenmallisto tulee olemaan.

”En osaa tehdä asioita muuten kuin niin, että niissä on hieman glamouria. Todellisen tekeminen minulle vaikeaa. Paranneltu todellisuus, oli kyseessä elämä tai vaatteet, on minulle luontevampaa”, suunnittelija kuvaili tyyliään Voguessa.

Suurimman vaikutuksen Fordissa – se oli myös yllätys – teki jutusta ilmi käynyt seikka, että suunnittelija-ohjaajan suosikkikirjailijoihin kuuluu henkisen kirjallisuuden klassikon Läsnäolon voima kirjoittaja Eckhart Tolle. Tollea suosittelen myös teille.

Ford, George ja Firth olivat ihanasti mielessäni tänä aamuna, kun taksi ohitti Uspenskin katedraalin viereisen puiston Katajanokalla. Sillä hetkellä valkoisuuden keskeltä käveli mies harmaassa takissa viininpunaisine kauluksine.

Se oli Björn Wahlroos.

Lukijat, suloista keskiviikkoa. Tästä näette Ford-trailerin.

PS1 Lukekaa myös New Yorker -lehden Fordin lähdöstä Guccilta kertova essee vuodelta 2004.

PS2 Arvon blogissani ennen elokuvan ensi-iltaa 5.3. muutamia leffalippuja.

Cari lettori, olitte mielessäni viikonloppuna, kun kävin katsomassa R&A-festivaaleilla muotidokumentit September Issue ja Valentino: The Last Emperor.

Ensin mainittu kertoo Amerikan Voguen vuoden tärkeimmän numeron eli syyskuun muotinumeron tekemisestä, pääosassa on lehden päätoimittaja Anna Wintour. Jälkimmäinen on kurkistus syksyllä 2007 eläkkeelle jääneen, 45 vuotta muotimaailmassa työskennelleen Valentinon maailmaan.

Kiinnostavinta elokuvissa oli, että molempien pääosissa on ihmisiä, jotka ovat työskennelleet alalla ja sen huipulla kymmeniä vuosia. Esimerkiksi Wintour yli 20 vuotta ja Valentino mainitut 45. Jalat pysyvät maan pinnalla ja näkemystä löytyy, kun mekkoja, näytöksiä, salamavaloja, kansia ja kuvauksia, onnistuneita ja epäonnistuneita, on takana useampia.

Elokuvat muodostivat äärimmäisen mielenkiintoisen jatkumon Valentinon Haute couture -maailmasta ja pukuja viime hetkellä ennen näytöksiä käsin ompelevista ammattilaisista muotilehden kaoottiseen toimitukseen kymmenine rekkeineen ja solmussa olevia vöitä pursuavine laatikoineen.

Ennen kaikkea dokumentit ovat hieno katsaus siihen, miten muotimaailma on muuttunut. Kuten Valentinon kumppani Giancarlo Giemmetti totesi, nykyisin ydin on raha. Muotilehdissä muutos näkyy julkkiskansina ja -sisältönä.

Voitte arvata, missä asui glamour. Noh, Italiassa. Siellä asui myös temperamentti.

Maailman kauneimpia iltapukuja ompelevat, italiaa puhuvat hurmaavat ammattiylpeät rouvat ja muotisuunnittelija kumppaneineen olivat toista maata kuin Voguen käytävillä sisarensa kanssa eksyneen näköisenä pyörivä Sienna Miller.

Oma suosikkini elokuvissa esiintyneistä henkilöistä oli Amerikan Voguessa työskentelevä André Leon Talley. Jos olisin suunnittelija, valitsisin hänet muusakseni ja uskotukseni hetkeäkään miettimättä.

Talleyssä kiteytyy se, mikä muodissa ja muotimaailmassa on parasta. Aito, syvä rakkaus kauneuteen, pukeutumiseen ja vaatteisiin, intohimo alaan ja ilo. Tilanteesta – tenniskenttä, muotinäytökset, arki – riippumatta.

Kaikki muu on tarpeetonta.

Suosittelen elokuvia teille, joita muotimaailma kiinnostaa. Ne ovat mitä ihastuttavinta ajanvietettä iltojen pimetessä. Kauneutta, si. Suomessa elokuvat eivät ole tulossa teatterilevitykseen, mutta ainakin Amazon näyttää niitä myyvän.

Parasta viikon alkua toivottaen,

PS.