Hei!

Toivottavasti viikkonne on ollut hyvä. Omani on ollut…hmm…ihana.

Parasta ovat olleet aamuiset keskustelut ystävien ja tuttavien kanssa, aiheina muun muassa muutos ja sen kauneus, mainostoimistojen nykytila, kohteliaisuussanojen vähäinen käyttö suomen kielessä ja tietenkin kesä.

Kommenttina jälleen ajankohtaiseen ihmettelyyn siitä, miten ruotsalaiset osaavat tehdä hienoja brändejä, nostan esille suomalaisbrändin, josta myös ruotsalaiset ovat kiinnostuneet.

Kyseessä on ruokakauppa Anton&Anton, jonka omistajaan Niina Hietalahteen törmäsin keskiviikkoaamuna Kaivopuiston Mattolaiturissa. Hän odotti ryhmää tukholmalaisia IHM Business Schoolin opiskelijoita, jotka haluavat tutkia, löytyisikö Porvoossa ja Helsingin Töölössä toimivalle yritykselle markkinoita Ruotsista. Esitin A&A:n Annica Svibergille muutaman kysymyksen aiheeseen liittyen.

Miten opiskelijat löysivät Anton&Antonin?
Sisareni, joka on ryhmän ohjaaja, kautta. Hän, kuten koko opiskelijaryhmä, on hyvin kiinnostunut ruoka-alasta ja uusista ruokatrendeistä.

Miksi he valitsivat tutkimuskohteeksi juuri Anton&Antonin?
Ruotsista ei heidän mielestään löydy tällä hetkellä vastaavaa konseptia ja he haluaisivat nähdä, että A&A asettautuisi myös Ruotsiin. A&A on opiskelijoille hyvä kohde, koska olemme dynaaminen kasvuyritys, jolla on hyvät kasvumahdollisuudet.

Mitä vastaavanlaisia yrityksiä opiskelijat ovat maininneet Ruotsista?
Tärkeimmät kilpailijat ovat heidän mielestään Cajsa Warg sekä kaikki kauppahallit.

Ilahduttava esimerkki, eikö vain?

Eikä Anton&Anton ole ainoa. Meillä on muitakin hienoja brändejä, jotka herättävät kiinnostusta maailmalla. Monet niistä ovat pieniä ja kasvavia, kuten Samuji, mutta pieniä ovat olleet ruotsalaiset menestysbränditkin aikoinaan. Esimerkiksi H&M osti 70-luvulla Seppälältä, jolla oli oma housutehdas, ja yritykset ostivat yhdessä tuotteita Aasiasta.

Ruotsalaisopiskelijoiden tyyliin suosittelen tutustumista Anton&Antonin, Artekin, Byredon, Kaffa Roasteryn, SIS. Delin ja Mattolaiturin kaltaisiin pieniin, yksityiskohtia vaaliviin yrityksiin – ja niihin, joita näette arjessanne. Siten, tutkimalla mistä hienous on peräisin, brändeistä oppii eniten.

Visiitin arvoinen on myös Strindbergin ja Marimekon yhteistyössä toteuttama Marikahvila. Se avautuu Pohjoisesplanadilla kesäkuun lopussa.

Ruotsalaiseen tyyliin kuuluu lisäksi kehuminen. Se tekee meistä kaikista onnellisimpia. Onneksi olkoon ja hyvä ovat fraaseja, joista on helppo aloittaa.

Kaunista perjantaita!

PS EVA:n tekemä raportti Heja Sverige! löytyy täältä.

Osallistuin viime viikolla tilaisuuteen, jossa Åbo Akademin professori Alf Rehn puhui aiheenaan fanit ja fanittaminen sekä näiden suhde brändeihin.

Rehnin ajatus on, että brändikeskustelu on passé ja fanit ja fanittaminen tulee muuttamaan sen brändiajattelun, johon olemme tottuneet. Taustalla on ajatus ns. uudesta kuluttajasta, joka on kriittinen ja osallistuva sen sijaan, että ottaisi brändit vastaan sellaisina kuin ne hänelle esitellään. Rehnin esitys oli mielestäni äärimmäisen raikas ja hyvin ajankohtainen, joten esitin hänelle muutaman kysymyksen aiheesta.

Fans beat brands eli fanit lyövät brändit. Mitä tämä tarkoittaa?

Aikana, jolloin jokainen yritys kilpailee brändäämisellään ja kaikkea kutsutaan brändiksi, tärkeiksi nousevat ne tuotteet, palvelut ja yritykset, joilla oikeasti on faneja – sellaisia, jotka eivät vain paina ”Tykkää”-nappeja vaan ovat aktiivisesti mukana organisoimassa mm. yrityksen markkinointia. Tosifanit, ne jotka ovat enemmän kuin pelkästään kuluttajia tai asiakkaita, ovat toimijoita tuottajan ja kuluttajan väliltä, siis osallistuvia tekijöitä. Kuluttaja voi olla brändilojaali, mutta fani on mukana muokkaamassa brändiä, sitä miten se mielletään ja otetaan vastaan. Fanit lyövät brändit tarkoittaa, että meidän täytyy ymmärtää näitä aktiiveja paremmin – eikä vain jäädä kiinni siihen, että ”kyllä hyvä brändi riittää”.

Mitkä suomalaiset brändit ovat mielestäsi sellaisia, jotka voisivat huomioida faneja ja hyödyntää faniajattelua esimerkiksi markkinoinnissaan?

Uskoisin, että monilla olisi mahdollisuuksia tehdä näin, mutta koska fanit ovat usein hieman hankalia, monet eivät uskalla käydä näihin kiinni. Tosifani ei vain ”tykkää”, vaan on herkkä kommentoimaan, kritisoimaan ja ehdottamaan parannuksia – eli hankala. Artek ja Marimekko ovat brändejä, joilla on ja jotka ovat lähestyneet faneja, ainakin jonkin verran. Nokia on taas brändi, joka ei oikein ole kyennyt hyödyntämään niitä monia faneja, joita sillä kaikesta riippumatta on. Tällaisia ovat myös suomalaiset ruokayritykset. Nykykuluttaja on huomattavan intohimoinen ruuan suhteen, mutta harva firma on yrittänyt hyödyntää tätä kunnolla.

Millä tavoin brändit voisivat tehdä yhteistyötä fanien kanssa?

Tämä vaatisi oikeastaan ajattelutavan muutosta. Yritykset ovat vielä kiinni vankassa hallintalogiikassa, jonka mukaan kamppikset pitää hallita, imagoa ja viestiä täytyy hallita. Yhteistyö fanien kanssa vaatisi, että lähtee ajatuksesta, että kaikkea ei voi hallita ja että fanit tulevat aina osittain organisoimaan ja pervertoimaan (hyvässä mielessä) brändiviestintää. Fanien kanssa eläminen vaatii, että hyväksyy epävarmuutta, ulkoa tulevia tulkintoja, rosoisia mielipiteitä. ”Yhteistyö” kuulostaa siltä, että voisi laatia ohjelman jolla faneja voi hallita paremmin, ja tämä ei toimi.

Tällä hetkellä monet brändit haluavat näkyä blogeissa. Onko tässä kyse fanien hyödyntämistä?

Ehkä, koska blogosphere on myös fanien temmellyskenttä. Mutta eihän se riitä, että näyt blogissa: sinun täytyy pystyä muuttamaan ajatusmallia huomattavan paljon avoimempaan suuntaan. Monien brändien blogi-ihastus on jatkoa vanhalle markkinointiajattelulle – vain uudessa kanavassa. Kiinnostavampaa olisi, jos brändit avautuisivat sille kritiikille ja niille ideoille, joita bloggaavat fanit tuovat.

PS Kuvassa oleva kirjan kansi on luonnos projektista, joka Alf Rehnillä ja Saara Taalaksella on työn alla.