Dopplr vai karma?
Â
Â
Täysin vastoin tavanomaista teknologiakäyttäytymistäni kävin pari iltaa sitten tutustumassa liikematkustajille suunnattuun Dopplr-palveluun.
Mitä tulee uusiin sähköisiin innovaatioihin, en yleensä innostu niistä ensimmäisten joukossa. Omaksumiskäyrällä sijaitsen laskevassa kohdassa suuren massan jälkeen. Siis täysin vastakkaisessa kohdassa kuin vaikkapa muodin tai live-elämän ilmiöiden suhteen.
Uteliaisuuteni heräsi, kun päätoimittaja lähetti tiedotteen, jossa kerrottiin Dopplrin uusista rahoittajista.
Joukossa ovat mm. Tyler Brûlé, Ami Hasan ja Kim Weckström. Mainitut herrat ovat briljantteja ja osaavia kaikki omilla aloillaan, joten päätin rohkaistua.
Hetki oli otollinen. Takana oli useampi toipilaspäivä kotona ja olotila vaaleanharmaa: ei saa unta, ei jaksa lukea, ei jaksa keittää viidennettä kuppia vihreää teetä etc.
Menin sivuille tietämättä palvelusta yhtään mitään. Olen lukenut aiheesta uutisia, lukuisia, mutta tiedättehän: joskus muisti on valikoiva.
Siirryin kohtaan About ja nopeasti luin läpi yrityksestä kirjoitetut artikkelit. Niitä on ollut arvostetuissa julkaisuissa Timea, The Wall Street Journalia ja Fortunea myöten.
Hauskin oli Vivienne Waltin Time-artikkeli, jossa hän vertasi Dopplria karmaan: ”But if karma isn’t quite working out for you, Dopplr could be the next best thing.”
Â
Â
Kyse on kapeamman kohderyhmän Facebookista, jossa viiteryhmänä ovat työkseen paljon matkustavat ihmiset. Ideana on, että voit jakaa palvelussa matkusteluun liittyvät tietosi matkustavien tuttaviesi kanssa. Kun näet Dopplr-tutun olevan samaan aikaan Moskovassa, voitte sopia treffit.
Ei mennyt kuin muutama kymmenen minuuttia, ja minulla oli profiili palvelussa. ”Welcome to Dopplr” palvelu aloitti kommunikointimme ja teki minuun vaikutuksen kohteliaisuudellaan ja selkeydellään.
Pidän Dopplrin ulkonäöstä: se on yksinkertaisen tyylikäs ja raikas. Etusivussa viehättävät vaihtuvat kaupunkikuvat ja tekstit tyyliin: Paris 68 trips today, 202 this week.
En ole business traveller enkä siten kuulu kohderyhmään, mutta en välitä vähääkään.
Iloitsen pienestä uudesta viiteryhmästä (minulla on kaksi Dopplr-ystävää) ja siitä, että yrityksen taustavoimat ovat suomalaiset. Keksin palvelulle myös oman käyttötavan.
Hitaasti, hyvin hitaasti aion tutustua Dopplriin ja tehdä siitä vapaa-ajan matkustamiseni kalenterin ja hiljaa sykkivän keskuksen. ”You are at home in Helsinki”, palvelu kertoo tänään, mutta suunnitelmissa ovat Tokio, New York, Pariisi ja Düsseldorf.
Te lukijat olette edelläkävijöitä, mitä tulee sähköisiin palveluihin, joten en ala suosittelemaan Dopplria teille. Kaltaisiani epäilijöitä kannattaa sen sijaan yrittää houkutella mukaan.
Olisin myös kiinnostunut kuulemaan mielipiteitänne uudesta palvelusta.
Â
PS Ajankohtaista tietoa Dopplrin maailmanvalloituksesta löydät täältä.
Â
Tagit: Ami Hasan, Dopplr, Kim Weckström, Tyler Brûlé, Vivienne Walt





Kohta sinulla on kolme Dopplr-ystävää
Hanna
Hyvä nimi palvelulla jos ei muuta, ”dopleri”.
Olen ollut dopplr’ssa mukana beta-vaiheesta asti. Matkoja on kertynyt todella harvakseltaan. Vertailussa muiden vastaavien palveluiden kanssa, tyylikkyydessä ja selkeydessä dopplr vie voiton.
Palvelun elinikä on luokkaa kaksi vuotta. Sinä aikana vihreät arvot ovat tulleet mukaan kaikkialle ja jotenkin ne pitää huomoida. Hyvä niin. Ihan saumattomasti ne eivät istu liikelentämiseen, joka on dopplr’in alkuperäisiä kulmakiviä. Niinpä nettipalvelu on saanut omat ”vihreät feature’t”.
No Dopplerin ilmiöönhän tämä tämä palvelu viittaa noin ajatuksellisesti.
Taustalta löytyy CEO Liisa Sounio ja co-founderina Marko Ahtisaari.