Vietin viime viikolla viisi päivää pienessä villassa Pohjois-Italiassa. Paikka oli paratiisi. En muista että mikään paikka aiemmin olisi lumonnut minua kokonaisvaltaisella kauneudellaan samalla tavalla.

Kaunis rakennus, ympärillä näkymät vuoristosta veteen, asukkaina joukko ihmisiä joka oli kuin päivitetty versio Agatha Christien henkilögalleriasta. Vanhempi herrasmies aavistuksen verran nuorempine vaimoineen, hääpari, nuori trendikäs englantilaispariskunta, eripurainen saksalaisperhe, yksin matkustava nainen (minä) jne.

Kutsun paikkaa Villa A:ksi.

Oli ilta, kun saavuin. Kun olin purkanut tavaroitani, astelin alakerran ravintolaan, jossa tarjoiltiin illallista. Tavallisesti ravintola levittäytyy rakennuksen ympärillä oleville terasseille, mutta nyt ilta oli kylmempi ja ihmiset illallistivat sisällä. Tunnelma oli rauhallinen, hienostunut ja samalla teeskentelemätön. Takassa paloi tuli, ruoka oli taivaallista.

Nukuin ensimmäisenä yönä pitkään. Seuraavana aamuna astelin uteliaana ja virkeänä aamiaiselle.

En ole nähnyt Iittalan klassista Teema-astiastoa yhtä kauniissa ympäristössä. Villa A:ssa se oli käytössä aamiaisesta illalliseen, sillä paikan toinen omistaja on suomalainen nainen.

Kolmantena tai neljäntenä aamuna mietin cappucinoa siemaillessani kansantaloustieteen opettajaani Vilho Mäkelää ja vähenevän rajahyödyn teoriaa. Mäkelä käytti aikoinaan esimerkkinä voileipiä. Ensimmäinen leipä maistuu parhaimmalta ja niin edelleen.

Teoria toimii myös cappucinon, hyvän aamiaisen ja minkä tahansa nautintojen, myös kauneuden, suhteen. Lopulta seuraa turtumus. Onneksi.

Minun on kerrottava vielä jotain.

Villa A:n henkilökunnassa oli tarjoilija nimeltä Luca. Arviolta hieman yli nelikymppinen, hyvin pitkä, hyvin hoikka mies, joka kiisi keittiön ja terassin väliä uskomattomalla nopeudella.

Hän ilahdutti ja nauratti niitä, jotka sitä tarvitsivat – hienotunteisesti, juuri oikeina hetkinä – ja lauloi Sinatran soidessa taustalla. Kun eräänä päivänä istuin terassilla, hän toi pöydälle talon ympärillä kasvavista yrteistä, laventelista ja rosmariinista, sitomansa kimpun ja sanoi: ”Because we love our customers”.

Kun tulin kotiin, laitoin kuivuneen kimpun ikkunalaudallani olevaan Aalto-maljakkoon. Paratiisi on nyt maljakossa.

Hyvää perjantai-iltapäivää teille, lukijat, ja kiitos palautteesta sekä keskustelusta, jota olette luoneet.

Tagit: Italia, villa

Merkintä julkaistiin 18.7.2008 klo 15:45 osioon kauneus, matkustaminen. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 -feedin avulla. Voit kommentoida tai viitata merkintään omasta blogistasi.