Luova maailma

Neule on mielentila

kuva-21
Näyttökuva 2011-11-07 kohteessa 21.11.04

kuva-21
Parhaat asiat ovat yksinkertaisia.

Sellaisia kuin neule ja farkut – asukokonaisuus, johon en ole pukeutunut vuosiin. Tai rakkaus. Tai kuluneen viikonlopun ohjelma: loikoilua ja lukemista.

Neuleet ja farkut ovat pääosassa Mario Sorrentin Ranskan Voguen marraskuun numeroon ottamassa kuvasarjassa Never mind. Se on ollut mielessäni viime päivinä sään viilennyttyä.

Kuvat toivat mieleeni neuleet, joihin pukeuduin kouluaikoina. Ja farkut – vaatekappaleen, jossa minut näkee noin viiden vuoden välein.

Ne saivat minut haaveilemaan pitkistä päiväunista ja yksinkertaisemmasta elämästä päivien muututtua lyhyemmiksi. Utuinen, unelias värimaailma muistuttaa kauniilla tavalla myös keväästä. Se on siellä jossakin ja jotain, mistä unelmoida.

Minä aion hiipiä varovasti epämukavuusalueelleni ja pukea lähiaikoina ylleni farkut.

Uuden talvikauden merkiksi? Ehkä.

Uskon, että se tekee hyvää. On hyvä kyseenalaistaa tottumuksia ja tutkia jotain, mitä ei tunne. Siten pysyy eloisana.

Kaunista viikon alkua!

kuva-21
Never mind 3

kuva-21
Never mind 4
kuva-21

Never mind 5

kuva-21
Never mind 6
kuva-21

Never mind 7

kuva-21

Never mind 8

kuva-21
Never mind 12
kuva-21

kuva-21
kuva-21
Neuleet ja farkut ylhäältä alas: Dries Van Noten, Etro, Rodarte ja G-Star, Stella McCartney ja Oneteaspoon, Paul & Joe ja Plein Sud Jeanius, Isabel Marant, Missoni ja G-Star, Stefanel ja Hudson. Kuvat: Vogue Paris.

kuva-21

Tagit: ,

2 kommenttia

  1. LP kirjoitti:

    Hei. Juuri näin; mukavuusalueensa rajojen ylittäminen sille toiselle puolelle (itselleen sopivassa määrin) on niiiin palkitsevaa..! Sen jälkeen happi kulkee taas hieman pidemmälle, jälleen yksi pieni maailma on valloitettu! :)
    Nämä jakamasi kuvat ovat kauniita ja lempeitä, ja niissä tosiaan on häivähdys kevättä – ihanaa. Ja muutaman vkon päästä päivätkin jo pitenevät… Tuota ihanaa aurinkoa sinne! :)

  2. Pia Sievinen kirjoitti:

    LP, aurinkoa sinulle myös! Ja kiitos päivän pitenemiseen liittyvästä muistutuksesta – unohdan ajankohdan joka vuosi.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949