Jos saisin valita, viettääkö kaksi kuukautta pakkaselämää vai lukeako kirjoja uimapuku yllä sisätiloissa, valitsisin jälkimmäisen. Ajatus kirjapinosta ja joutilaisuudesta tuntuu tänään houkuttelevalta.

Viikon alku on ollut mielenkiintoinen. Onko teitä luultu koskaan koiraksi? Esitän kysymyksen, sillä minulle kävi tänään niin.

Ohitseni Museokadulla kulkenut koira tervehti minua puskien jalkaani siten, että asiasta ei voinut erehtyä. Täysin yhdentekevää näytti olevan se, että jalassani oli korkokengät ja kädessäni laukku.

”Se luuli sua koiraksi, kun sulla on turkki”, tuttu ihminen sanoi viitaten tekoturkistakkiini.

Lähetänkin terveiset takin suunnitelleelle Paolalle: takista tuli aidonnäköinen!

Oheissa kuvia Tuula Pöyhösen Marimekolle suunnittelemista vaatteista ja laukuista.

Vietin sunnuntaita kutsumalla itseni kylään suunnittelijaystäväni Tuulan ja hänen perheensä luokse. Oivalsin kutsun esitettyäni, että olen hyvin onnekas: minulla on ystävä, jonka luokse voit kutsua itseni mutkattomasti, soittaa ovikelloa ja astua sisään.

Se on paljon kalenterien aikakautena.

Tunsin oloni myös hyvin ruotsalaiseksi, sillä viikon takainen matka Tukholmaan oli herättänyt kaipuun välittömään, kodikkaaseen yhdessäoloon. Sellainen sunnuntaista tuli. Mysig.

Seurustelua, kahvia, pullaa, monta tuntia. Hieman keskustelua suunnittelusta, siitä mikä on hyvää ja kiinnostavaa, ja mitä voisi tehdä toisin. Esitin Tuulalle myös muutaman virallisen kysymyksen, sillä hän on suunnitellut kevääksi vaate- ja laukkukokoelman Marimekolle.

Kokoelma on minusta uskomattoman hieno. Ruotsalainenkin se on – Tuulan suunnittelussa on ollut aina heille tyypillistä raikasta konseptuaalisuutta.

Normi-laukuista tulee uusia klassikoita, uskon.

Olet luonut Marimekolle tähän kevääseen vaate- ja laukkukokoelman. Mitkä olivat suunnittelun lähtökohdat?

Olin tehnyt omalle Onni-merkilleni uuden malliston, jota pyysin Nooran katsomaan. Marimekko-mallit syntyivät osittain sen pohjalta. Mielessäni olivat sota-ajan työtä tekevät naiset. Nimetkin viittaavat sotaan ja rauhaan, ja materiaaleissa ja leikkauksissa on sen ajan henkeä.

Miten kokoelman muodot ja värit syntyivät?
Ilme syntyi suorakaiteenmuotoisen, kolmiulotteisen taskun ympärille. Olin kehitellyt sen jo 90-luvulla enkä ollut nähnyt samanlaista aikaisemmin. Laukkujen taskuissa oli aluksi sama rakenne. En yleensä suunnitteluvaiheessa ajattele juuri mitään teemoja. Etenen fiiliksen pohjalta, nimeäminen tapahtuu jälkikäteen. Lappi-vaatekokoelmaa tehdessäni mielessäni olivat vahvasti lapinpukujen frillahelmahameet, hartialiinat ja saalimaiset pääntiet.

Kuka on nainen, jolle olet suunnitellut vaatteet?

Olen aina vierastanut kohderyhmäajattelua. Mielestäni suunnittelu on parasta, kun tekee sellaista, mistä itse pitää ja mitä voisi käyttää. En usko, että oma makuni poikkeaa niin hirveästi siitä, mistä muutkin voivat pitää.

Laukkukokoelmasi nimi on Normi. Millaisia asioita on ollut mielessäsi laukkuja suunnitellessasi?

Tuotteiden työnimet olivat A2, A3, A4 ja A5. Suunnittelu lähti kokojen ja funktioiden kautta. A-koko-nimet olivat jo käytössä, joten piti keksiä uudet. Pasi tulee passista, Olga olkalaukusta, Toimi on toimistolaukku, johon mahtuu kone. Kauko on suurin, se sopii viikonloppukäyttöön ja matkalle.

Mikä on Tuula Pöyhösen oma normi?

Innostun yleensä jostain yllättävästä tai uudesta. Aika usein se on jotain käytännöllistä, sitä että kaksi asiaa yhdistyy uudella tavalla. Jotain yllättävää pitää kyllä tapahtua, että energiaa liikkuu.

Helsinki. Tukholma. Helsinki.

Tänään oli vuorossa sunnuntaiaamu Helsingissä. Viimeviikkoinen alkoi kävelyllä lähes lumettomassa Tukholmassa, Norrmalmstorgetilta Moderna Museetiin, ja ensimmäisiä havaitsemiani asioita oli teksti Acnen liikkeen näyteikkunassa.

Peace, love & sale

Nerokasta? Ja monitasoista.

Katsoessani tänään kuvia uudelleen ajattelin ystävääni, joka lohdutti minua heikolla hetkelläni sanoen, että parasta mitä voi ihminen voi itselleen tehdä, on tehdä jokainen – pienikin – valinta puhtaasti sen mukaan, mikä on itselle kaikista parasta. Ainoastaan siten voi olla onnellinen.

Arvokas muistutus.

Jos ajatuksen siirtää Acneen ja alennusmyyntien näyteikkunaan, voi ajatella, että tehty tekstivalinta on ollut – ehkä – paras mahdollinen. Mikäli haluatte shoppailla, tehkää se rauhanomaisesti ja rakkaudella.

Minusta iskulauseita tarvittaisiin tässä maailmassa enemmänkin. Työssä, rakkaudessa, kaikkialla.

Hyvää uuden viikon alkua!

Peace & love!

”Ah, olet asetelmaihminen”, sisustussuunnittelijatuttava totesi muutama vuosi sitten pistäytyessään luonani.

Katse oli käväissyt eteisen lipaston päällä, jossa avaimet, huulipunat ja sormukset olivat omilla kohdillaan. Arvio oli väärä.

Se, mikä näytti ulospäin äärimmäisen harkitulta, oli sitä – mutta vain osittain. Tarkasti suunnitelluilta näyttävät asetelmat järjestyvät arjessani usein puolihuolimattomasti, olen havainnut.

Vaatekappale jää sinne, kenkälaatikko tänne ja värit asettuvat paikoilleen sattumalta. Ehkä myös alitajuisesti.

Arkisella estetiikalla on nimi: wabi-sabi.

Ilmassa on asetelmia, huomasin viime viikonloppuna Tukholmassa käydessäni. Niitä, osin harkitusti, osin huolettomammin syntyneitä, oli siellä ja täällä.

Maljakoita, kynttilöitä, kirjoja pinoissa, lehtiä, hedelmiä, kukkia.

Hotellissa, liikkeissä, kahviloissa, ravintoloissa.

Ne näyttivät raikkailta ja arkisen kauniilta – siltä kuin joku olisi juuri käynyt tässä.

Kuvat: hotelli Nobis, Snickarbacken 7 Café

Keltainen? Kirkas sininen?

Harmaa?

Musta?

Ehkä kuitenkin valkoinen?

Siinä kysymyksiä, joita olen esittänyt viime päivinä itselleni ja katsellut kotiani arvioivalla katseella.

Ajatukseni ovat risteilleet väreissä. Tammikuun valo on herkistänyt minua niin, että olen haaveillut jopa Svenskt Tennin tummankeltaisesta pellavaisesta tyynynpäällisestä.

Rakastan värejä, tai oikeammin: ajatuksia väreistä. Todellisuudessa olen yliherkkä niiden olemassaololle lukuun ottamatta nopeasti katoavia asioita, kuten kukkia ja ruokaa.

”Punainen”, totesin painokkaasti viikko sitten maanantaina, kaikkien näiden kysymysten jälkeen. Sitten kävin huolettomana nukkumaan.

Olin katsonut Pradan miesten ensi syksyn ja talven malliston näytöksen, kuunnellut ja kuunnellut näytöksen pianomusiikkia, ja katsellut jälleen näytöstä.

Kaiken lähtökohtana oli punainen matto. Sitä pitkin miehet kävelivät korkeavyötäröisissä housuissaan ja kaksirivitakeissaan läpi näytöstilan, rintapielissään kunniamerkkejä ja neilikoita. (Viimeinen kysymys: voisivatko kukat rintapielessä tulla jo takaisin?)

Yleisö vihelsi. Miksi, siihen jotkut teistä tietävät jo syyn.

Mitä tulee värikysymyksiin, odotin saavani niihin vastauksia käväistessäni viikonloppuna Tukholmassa. Vastauksia ei löytynyt, mistä olen helpottunut.

Ainoat näkemäni värit olivat kukissa: häivähdys fuksiaa valkoisissa freesioissa ravintola Richessä ja violetit krookukset hotelli Nobiksessa.

Oheiset kuvat ovatkin Jussi Nivan näyttelystä Galerie Forsblomissa. Se on täydellinen tammikuun näyttely: paljon valkoista, aavistus tummaa keltaista ja kirkasta sinistä, häivähdys fuksiaa.

Suosittelen myös Pradan näytöstä. Se on esimerkki siitä, millainen vaikutus yhdellä huolellisesti valitulla värillä voi olla.

Kaikkea hyvää, missä elättekin!

Työt ylhäältä alas: Bond, Reverse IV, Reality Check, Beat, Reflex, Knot

Tietäisittepä, mistä olen haaveillut tästä iltapäivästä lähtien.

Siitä, että olisin retkellä.

Ei, tämä ei liity lumeen ja pakkaseen. Päinvastoin: niillä on aivan oma rauhoittava, kodikas tunnelmansa.

Ajatus tuli mieleeni nähdessäni oheisen kuvan. Siinä esineet – puhelimet, lompakot, nitojat – ovat ikäänkuin retkellä. Kaupassa pistäytyessäni oivalsin, että minähän ostan usein ruokaa, jota retkellä syödään: leipää, juustoa, lihaa, hedelmiä. Olen siis tavallaan retkellä koko ajan.

Ainakin hyvin usein.

Ihana ajatus, eikö vain?

Kuvassa, joka oli Fredrikinkadulla sijaitsevan Gaudeten lähettämässä uutiskirjeessä, on yhdistetty raikkaasti Acnen yksinkertaisia nahkatuotteita ja arkisia tavaroita. Ne ovat kuin kotonaan raidallisilla räsymatoilla.

Se oli näkymä, joka toi mieleeni retket. Ja tietenkin puut, joiden alla retkellä oleillaan.

Parasta päivää!

Kuva: Gaudete

Helsinki herää sunnuntaisin hyvin hitaasti, huomasin istuessani sunnuntaiaamuna kahvilassa Esplanadilla. Kello oli yksitoista, kaduilla ei liikkunut juuri ketään.

Viikon kuluttua katselen, miten Tukholma herää sunnuntaihin – ja lupaan kertoa asiasta myös teille. Sitä ennen kuitenkin lempikukkiin, lempivaatteisiin, lempituoksuihin ja Matti Klenelliin.

Mitä arjen designia ilman et voisi elää?
iPhoneani. Inhoan sitä, miten riippuvainen siitä olen. Siinä on kuitenkin niin paljon hyvää. Mikään muu esine ei ole niin hyödyllinen, ja se on myös kaunis.

Mitä kauneus ja estetiikka merkitsee sinulle?
Se on jotain, minkä parissa työskentelen ja elän joka päivä, joten sillä on suuri merkitys. Tavarat jotka toimivat, ovat kauniita, ja kauniit tavarat ovat toimivia. Kauneuden merkitys piilee erilaisissa tilanteissa ja siinä, miten ne kokee. Olen melko tunteellinen suhteessani tavaroihin, mutta käytännöllinen ja rationaalinen työskennellessäni niiden parissa.

Mikä on lempivaatekappaleesi?
Neulepuserot. Niissä on jotain äärimmäisen kodikasta. Paras milloinkaan hankkimani vaatekappale on Martin Margielan kymmenen vuotta vanha ruskea neulepusero. Se on hajoamispisteessä, olen käyttänyt sitä niin paljon, mutta en voi olla käyttämättä sitä.

Lempitaiteilijasi?
Niitä on lukuisia. Mieleeni tulee Olafur Eliasson. Häntä on mahdotonta ohittaa. Toinen on Andrea Zittel, jonka näyttelystä Magasin 3:ssa Tukholmassa pidin paljon.

Lempikaupunkisi?
Tokio. Pidän kaupunkiin liittyvästä tunteesta, että olen täysin eksyksissä, mutta silti täysin turvassa.

Kirja, joka on vaikuttanut sinuun eniten?
Albert Camus’n Sivullinen, jonka luin 18-vuotiaana. Kirja sai minut ymmärtämään, että kirjallisuus on kiinnostavaa ja sen luettuani aloin lukea.

Lempielokuvasi juuri nyt?
Christopher Nolanin Inception, se on tajunnanräjäyttävä. Toinen suosikki on Ingmar Bergmanin Persona. Pidän myös Julian Schnabelin elokuvasta Perhonen lasikuvussa ja Sofia Coppolan Lost in Translationista. Klassikoihin kuuluvat Thomas Vinterbergin Juhlat ja Citizen Kane. Hankin viime viikolla von Trierin Melancholian ja aion katsoa sen viikonloppuna. Se voi olla uusi suosikkini.

Lempikukkasi?
Unikko. Pidän myös liljoista ja isoista punaisista ruusuista.

Lempivärisi?
Musta ja harmaan eri sävyt. Olen ollut aina parempi piirtämään kuin maalaamaan.

Lempituoksusi?
Kahvin tuoksu aikaisin aamulla. Se on vastustamaton ja liittyy olennaisesti uuden päivän aloittamisen prosessiin.

Viikon lähestyessä loppua rohkenen esittää teille kohtalokkaan kysymyksen:

Ainoat todelliset asiat elämässä – mitä ne ovat?

Toisin sanoen: miten elämää tulisi elää?

Onko tärkeintä työ, perhe, ystävät, rakkaus, terveys, kauneus? Onnellisuus? Se, että on uskollinen itselleen?

Kysymys on lainaus Merete Mazzarellan kirjasta Ainoat todelliset asiat – Vuosi elämästä, jonka ilmestymistä olen odottanut ja jonka avasin tänään kotiin tultuani.

”Satakaksivuotias mies muuttaa Englannista Uuteen-Seelantiin, koska ei halua joutua myöhemmin katumaan sitä, ettei tarttunut tilaisuuteen siirtyä toiselle puolen maapalloa.

Merete Mazzarella aloittaa uuden kirjansa siteeraamalla brittiemigrantista kertovaa lehtiuutista – samanlainen elämänrohkeus ja uteliaisuus on luonteenomasta hänelle itselleen. Hän tosin muuttaa vain parin kilometrin päähän, muutta kyse on siitä, että hän myy lapsuudenkotinsa ja muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon. Tulee aikuiseksi 65-vuotiaana, hän kirjoittaa”, lukee kirjan takakannessa.

Elämää sulostuttavat, pintapuoliset, mutta tärkeät asiat olivat mielessäni aamulla kuunnellessani, kun ruotsalaissuunnittelija Matti Klenell kertoi Iittalalle suunnittelemansa juomalasin lähtökohdista.

Harva lasi näyttää niin kauniilta pinottuna kuin Klenellin arkikäyttöön suunnittelema Lempi-niminen lasi, huomasin ajattelevani.

Kauneudesta voi nauttia, kun asiat ovat hyvin; murheidenkin keskellä kauneus voi lohduttaa. Tyynnyttävää voi olla se, että katselee kukkia, jopa se, että juo vettä kauniista lasista.

”Voisin juoda hillopurkista”, totesi suunnittelija ja lisäsi:

”Kaikki riippuu tilanteesta.”

Esitin hänelle muutamia kysymyksiä, otsikon kysymyksen – Mikä on lempikukkasi? – mukaan lukien. Ainutlaatuisen tärkeitä asioita, joihin palaan pian.

Ohessa näette kuvia Klenellin laseista.

Lempeää perjantaita!

Aina, melkein aina, on oikea hetki katsella yksi hieno muotikuvasarja. Sellainen, kuten Italian Voguen joulukuun numerossa julkaistu Steven Meiselin kuvaama Body By Kloss.

Olen selaillut sen läpi useamman kerran kuluneiden parin viikon aikana, ja kuvat ovat mielestäni joka kerta yhtä pysäyttäviä. Ylväitä, raikkaita, kepeitä.

Lumen keskellä. Keväisten kukkien keskellä. (Hain sellaisia, vihreitä, heti viime viikon alussa uuden vuoden alkamisen kunniaksi.)

Kevät tulee, sitten aikanaan.

Kevyttä, parasta pakkasviikkoa!

Kuvat: Steven Meisel, Vogue Italia

Mustasukkaiset, nyt on aika vaihtaa sukat, ellette halua olla uuden vuoden aluksi aivan passé.

Luitte oikein. Mustien sukkien aika on ohi – ainakin yhdeksi päiväksi.

Lueskelin välipäivinä uutta tammikuun Gloriaa, jonka muotijutun Lämmin lomakaveri pallosukat vangitsivat katseeni hetkeksi. Yhdeksi illaksi.

En nähnyt niistä unta, mutta en saanut niitä myöskään mielestäni. Niinpä astelin Wolfordin liikkeeseen seuraavana aamuna ja hankin sukat omakseni. He olivat ensimmäinen ja ainoa alennusmyyntihankintani.

Kauniit, eikö vain?

Kaapissa odottelevat myös leopardisukat. Aion yhdistää ne kuoseihin ja väreihin, tietenkin, en missään nimessä mustaan.

Ai miksi? Se olisi liian ennalta-arvattavaa ja tylsää. Ja sellaisia emme halua olla tammikuussa, kun kaikki, kokonainen uusi elämä, on vasta aluillaan.

Ihmeellisen kaunis vuoden ensimmäinen päivä, vai mitä?

Heräsin auringon nousuun ja vietin lähes koko päivän pyjamassa nauttien myöhäistä aamiaista, lueskellen lehtiä ja katsellen aurinkoa ja näkymää kattojen yli.

Aurinko ei lähtenyt tuijotuksesta huolimatta minnekään, vaan paistoi hiljaa, uskottamattoman kauniisti, tammikuisesti. Toivon, että se oli symboli ja enne tälle vuodelle.

Kaikkea hyvää teille, vuoteen 2012 ja uuteen viikkoon!

Kuvat: Gloria, Sanna Saastamoinen-Bartois

PS Glorian juttu toi mieleeni Ranskan Voguen marraskuisen muotijutun Never mind, jossa oli neuleita, farkkuja ja ranta. Oli tuttuus sattumaa tai ei, muotimaailmakin referoi itseään.