Maailma on täynnä design-aiheisia kirjoja, mutta en tiedä onko missään julkaistu kaunokirjallista teosta nimeltä Design.

Ensi syksynä julkaistaan.

Paikka on Suomi ja kustantaja Kustannusosakeyhtiö Siltala. Kirjailija on Kaj Kalin, muotoilun asiantuntija, joka tunnetaan muun muassa Designmuseon entisenä johtajana.

Kirjan aiheena on raha.

Mutta mitä suomalainen design – sanayhdistelmä, jonka ympärillä juuri nyt muun muassa yksi pääkaupunki kuhisee – on vuonna 2012?

Se on kysymys, jota lähestyttiin perjantaiaamuna lukuisten osallistujien voimin Ludvigin- ja Erottajankadun kulmauksessa, kun Design Forumin kustantama muotoilualan trendejä ja kysymyksiä heijastava Finnish Design Yearbook 2012-13 julkistettiin.

Yksi näkökulma oli, että suomalaisen designin lähtökohtana on kauneuden ja hienouden pelko.

”Ei saa näyttää hienolta, muuten näyttää liian kalliilta”, kuten keskustelua johtanut Saku Tuominen sanoi. Hän viittasi ruokakauppa Anton&Antonissa käymäänsä keskusteluun siitä, miksi esimerkiksi suomalaisten valmistajien hillopurkit näyttävät niin vaatimattomilta ruotsalaisiin verrattuna.

Design Forumin johtaja Mikko Kalhama mainitsi kuulleensa kysymyksen Mitä design on? viime päivien aikana kolmesti ja esitti epäilyksen, että ehkä designin suhteen ollaan eksyksissä.

Esitän arvauksen, että Kaj Kalinin kirja antaa kysymykseen vastauksia, joita emme ole osanneet odottaa. Toivon, se pitää sisällään myös hänen visionsa suomalaisen designin tulevaisuudesta, sillä Kalinilla on omaa luokkaansa oleva kirkas, riippumaton katse.

Toinen aamulla esille tullut näkökulma oli, että suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksessa – ei edes designjohtajan omaavassa Koneessa – ei ole suunnittelijoita, poikkeuksena Marimekko.

En tiedä, mikä on tilanne muualla Euroopassa, mutta se on yksi mittari, joka kertoo, mitä design ja kauneus meille todella merkitsevät.

Kuvat ovat Kokoro & Moin suunnittelemasta Finnish Design Yearbookin ilmeestä. Konseptiin kuuluu kollaboratiivisesti luotu Yo Freckles -kirjasintyyppi, jonka suunnitteluun osallistui kymmenittäin tekijöitä ympäri maailman. Ehdotuksia kerättiin viime syksynä avoimelle yofreckles.com-sivustolle, josta fonttitiedostoa jaetaan kaikille halukkaille.

Kaunis viikon alku, vai mitä?

Minä aloitin kevään käymällä shiatsuhieronnassa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli kuin käväisy paratiisissa, joten suosittelen kokeilemista kaikille teille, jotka tunnette väsymystä keväästä (oh, niin paljon valoa!), väsymystä muuten vain, suruja tai yksinkertaisesti haluatte vain rentoutua (hyvin).

Taustalla soinut linnunlaulu toi mieleeni Marimekon Esplanadin liikkeen ja se puolestaan viime viikolla Hongkongissa avatun liikkeen, josta ja jonka läheisyydestä oheiset kuvat ovat. Yrityksen tavoitteena on avata Kiinassa 15 myymälää vuoden 2016 loppuun mennessä.

Sympaattinen pieni liike, vai mitä?

Kiinnostava kysymys on, tuleeko aika, jolloin yritys uskoo johonkin toiseen kuosiin yhtä vahvasti kuin Unikkoon ja mikä kuosi se voisi olla. Se olisi merkittävä askel Marimekon ja koko sinivalkoisen muodin historiassa.

Sen voi toki tehdä joku toinen yritys tai suunnittelija. Katselemme uteliaina.

Ajatuksia, arvauksia?

Kuvat: Marimekko

Asioita, jotka ovat saaneet minut viikon alkaessa hymyilemään: hennon beigeen trenssiin pukeutunut säveltäjä, joka pyöräili varhain aamulla minua vastaan Ekbergin kohdalla, osteopaattini Hannu (milloin hymyilinkään viimeksi?), sinivalkoinen mekko, joka sai minut tuntemaan itseni päiväkotilapseksi (havaitsin lounasaikaan, että yksi takaosan napeista oli ollut avoinna koko aamupäivän).

Matkalla Milanoon muutama viikko sitten hymyilin toisenlaista hymyä.

Lentokentällä tekemäni ilahduttava aikaisen aamun havainto oli, että lähes kaikki vaatekappaleet ja asusteet ylläni – takki, mekko, käsilaukku, käsineet, kaulaketju – olivat suomalaisten yritysten valmistuttamia. Kannoin Stockmannin muovikassia, jossa oli pullo suomalaista lähdevettä, suomalainen suklaakonvehti, ranskalainen huulipuna ja Monocle-lehti, jonka kansikuvassa oli saamelaispariskunta.

Sinivalkoisuus oli yllätys ja ylpeydenaihe ja toi lisäksi esille erään toisen seikan.

Epäilin jokin aika sitten, että mitä tulisi pukeutumiseen, keväästä tulisi mustavalkoinen.

Viikonloppuna tekemäni laskutoimitus paljasti, että omistan kuusi sinistä takkia ja niistä kolme on hankittu vuoden sisällä. Takkien lisäksi kolmen viimeaikaisen suosikkiasuni värit ovat sininen ja valkoinen.

Oheiset kuvat ovat Palazzo Clericistä Milanosta, jossa designviikon ajaksi rakennetussa The Future in the Making -näyttelyssä Artek oli mukana tarjoten kalusteet näyttelyn pohjaksi. Vanhan ja uuden yhdistelmä näytti hienolta jo rakennusvaiheessa, palatsia esitellyttä henkilöä lainaten: italialainen renessanssi kohtaa suomalaisen puun.

Sinisissä ja valkoisissa, kosmopoliittisissa ajatuksissa omistan tämän postauksen Aatos Erkolle. Ilman hänen uudistusmielistä tyyliään ei tätäkään blogia olisi.

Keväistä, kaunista viikkoa!

Kuvat: Artek, Achim Hatzius

Siinä yksi filosofia paidan väristä.

Yksinkertaista, vai mitä?

Sellaisia, tavattoman yksinkertaisia, elämän tärkeät kysymykset yleensä ovat. Ja niiden ratkaiseminen, se tapahtuu tavallisesti ennen kuin niistä on tullut kysymyksiä.

Minun filosofiani kevättakin käytöstä (kun siihen pukeutuu kerran, paluuta aiempaan ei ole) osoitti heikkoutensa tänään, ja olin aloittaa tämä postauksen ilmaisulla hrrr. Tulin toisiin ajatuksiin.

Kaunis pianomusiikki, ihastuttava pieni video, muutama totuudenmukainen ja viisas kommentti ja yksi sängyssä nautittu sashimiannos saivat minut ajattelemaan elämän suloisia ja yllättäviä puolia.

Musiikkia. Kesää. Sashimia. Keskusteluja.

Värejä ja niiden yhtäkkistä ilmaantumista omaan puvustoon.

Yllättävyyteen perustuu myös Acnen tänään lanseeraama kirja Snowdon Blue. Se esittelee sinisen värin ilmenemistä muotokuvistaan tunnetun lordi Snowdonin ottamissa kuvissa. Otsikon lainaus on hänen, Kensingtonissa maaliskuun lopussa kuvatusta videosta mieleen jäi myös tämä:

”I was always bad at fashion, because I didn’t like it”.

Kaikessa ei tarvitse olla hyvä. Etenkään sellaisessa, mistä ei pidä.

Huojentavaa?

Kauneinta iltaa tai aamua, missä vietättekin!

Kuvat: Acne Studios

Muistatteko Vahram Muratyanin ja kysymyksen: Pariisi vai New York?

Tämän aamun – tai päivän, miten vain – ainoat tärkeät kysymykset ovat:

Kengät vai auto?

Ja:

Laukku vai aurinkolasit?

Minä valitsin kengät ja laukun. (Aurinkolasit ovat käsilaukussa.)

Ihanaa viikonloppua!

Kuvat ovat Vahram Muratyanin Pradalle tekemästä Parallel Universes -kampanjasta, joka löytyy täältä. Aiheena ovat Pradan kevään ja kesän 2012 asusteille omistetut kokoelmat.

Väreistä.

Jos yksi värillinen housupari voi meidän kulmillamme aiheuttaa sensaation, Pariisissa näky ei saa aikaan edes olankohautusta.

Siinä on pukeutumisen ero kulttuureissa, joissa elämme arkeamme.

Esitin suunnitteluun liittyviä kysymyksiä 18 vuotta sitten Pariisiin muuttaneelle Anna Ruohoselle, joka aloitti suunnittelemalla vaatekokoelman miehille. Hän jos kuka tuntee pariisilais- ja helsinkiläismiesten mieltymykset.

Oheiset Leena Aron ottamat kuvat ovat viime lauantain salonkinäytöksestä.

Ensimmäinen suunnittelemasi mallisto oli kokoelma miesten vaatteita. Miksi juuri miesten?

Taideteollisen korkeakoulun lopputyöni vuonna 1994 oli kokeileva miestenvaatemallisto. Vielä silloin miehillä oli kaksi vaihtoehtoa pukeutumiseen: puku tai verkkarit. Lopputyöni oli puhdas provokaatio tätä yksitoikkoisuutta vastaan. Silloin ja edelleen koen, että miesten pukeutumisessa on paljon tehtävää. Yksilöllisiä miestyyppejä on paljon enemmän kuin mitä vaatemaailma tarjoaa. Mielestäni se aliarvioi miehiä ja heidän erilaisia tyylejään.

Testaatko suunnittelemiasi vaatteita etukäteen tuttavillasi?
Etukäteen ehdin harvoin, jälkikäteen asiakkaat ja ystävät testaavat ja kommentoivat. Useat Black-mallistoni tuotteet ovat juuri niitä hiottuja, pitkään testattuja parhaita paloja. Kuuntelen asiakkaitani ja opin heiltä käytännön yksityiskohdista. Haastan heitä muodoin ja värein.

Mikä on kokoelmasi suosituin miestenvaate?
French jacket eli paksusta villaneuloksesta tehty kapealinjainen pidempi pikkutakki. Materiaali on rento ja laadukas, malli tyylikäs ja helppokäyttöinen.

Mikä on miesten ja naisten ero vaatteiden ostajina?
Mies arvostaa helpoutta sekä ostamisessa että vaatteissa. Kun kerran on löytynyt hyvä malli ja liike, miehestä tulee nopeasti kanta-asiakas. Mies ostaa samalla kolmet samanlaiset housut. Helppoudella, laadulla ja mukavuudella on suurempi merkitys kuin hinnalla.

Mikä inspiroi sinua syksyn ja talven 2012/13 kokoelmaa suunnitellessasi?
Talven valo väreissä, persoonalliset ihmiset ja erilaiset tyylit kankaissa. Uudet muodot ja leikkaukset ovat jatkuva inspiraation ja työn kohde, erilaisten materiaalien taipuminen ihmiskehon ympärillä innostaa ikuisesti. Muotoilu on kaiken kauneuden lähtökohta. Se ei synny paperilla vaan muotoilemalla nuken tai ihmisen päällä.

Mikä on oma suosikkisi kokoelman vaatekappaleista?
Hmmmmm. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen ja väriyhdistelmiin. Pidän pitkästä loose fit -neuleesta, se on klassikkomalli joka kehittyy ja muuntautuu, korkeakauluksellisesta paidasta ja raglanhihaisista takeista. Nämä ovat miesten perusvaatteiden uusia muunnelmia.

Mikä erottaa parisiilais- ja helsinkiläismiehet pukeutujina toisistaan?
Värit. Ranskalaismies pukeutuu rohkeammin väreihin, vaaleanpunainen paita ei ole harvinaisuus Pariisin katukuvassa. Hienostuneet yhdistelmät pysäyttävät usein.

Vähän Pariisia, paljon Helsinkiä ja kevättä odottelevia helsinkiläisiä, lasillinen valkoviiniä. Siinä ainekset lauantai-iltapäivän muotinäytökseen, jota minulla oli ilo istahtaa katsomaan.

Se oli Anna Ruohosen perinteeksi muodostunut salonkinäytös ja paikka Artekin 2nd Cycle -myymälä Pieni Roobertinkadulla. Yhdistelmä – kokoelma syksyn ja talven 2012-2013 vaatteita, pariisilaisvivahtein, helsinkiläisten mallien yllä, ajattoman suomalaisen designin keskellä – oli onnistunut.

Minusta tuntuu, että tämänkaltaiset rennot, luontevat uuden ja vanhan yhdistelmät tulevat luomaan muodin kulttuuria Helsingissä ja erottamaan sen vaikkapa Tukholmasta.

Keskiviikkoaamuna sain osallistua toisenlaiseen muodin kulttuuria edistävään tilaisuuteen. Paikka oli Chez Dominique Rikhardinkadulla ja kutsujana Nanso Group.

Listalla oli 91-vuotiaan vaatetusteollisuusyrityksen vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseksi laatima ohjelma ja siihen liittyvien seitsemän vastuullisuuslupauksen julkistus. Kiinnostavaa on, että lupaukset pitävät sisällään 19 konkreettista toimenpidettä, joilla on yritys pyrkii kehittämään ja liiketoimintaansa aidosti vastuullisemmaksi taloudellisilla, sosiaalisilla ja ekologisilla mittareilla mitattuna.

Me tilaisuuteen osallistuneet, eri rooleissa muodin alueella toimivat ihmiset, kävimme aiheesta keskustelua yrityksen johdossa toimivien henkilöiden kanssa. Aamun kysymyksiä olivat: Miten suomalainen vaatetusteollisuus voidaan säilyttää?, Onko vaatteen valmistusmaalla merkitystä?, Miten alan opiskelijat ja yritykset voisivat kohdata toisensa nykyistä paremmin?

Sekä tietysti: Mikä tekee vaatetusyrityksestä kiinnostavan?

Vastaus: hyvä suunnittelu. Sitä ilman kaikki muu on melkeinpä yhdentekevää.

Vaatebisneksen koko Suomessa on noin 4 miljardia euroa ja tuotannon osuus on tästä viidesosa. Vaatetusteollisuus työllistää noin 2000 ihmistä. Yksi tulevaisuuteen liittyvä uhka on alan osaamisen katoaminen, kun työntekijät ikääntyvät ja jäävät eläkkeelle.

Nanso Groupin itselleen laatiman ohjelman tavoitteena on herättää keskustelua suomalaisen vaatetusteolisuuden kilpailukyvystä ja tulevaisuudesta ja vastata muun muassa edellä mainittuihin haasteisiin. Keinoina ovat esimerkiksi yrityksen oma kisälliohjelma, ensi syksynä käynnistyvä nuorten suunnittelijoiden suunnittelukilpailu, vanhojen vaatteiden kierrätyskampanjat, ympäristöystävällisten raaka-aineiden ja uusiutuvien energiaraaka-aineiden käytön lisääminen.

Aamun keskustelu oli hyvin kiinnostava, ja jäin pohtimaan tilaisuuden jälkeen sitä, miten jännittävä Nanson tekemä avaus onkaan. Emme voi vielä tietää, miltä vaatetusala tulee näyttämään kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, mutta ilmassa on energiaa.

Lauantai-iltapäivän näytöksellä ja keskiviikkoaamun keskustelulla oli myös yhteinen tekijä. Ensi syksynä tiedämme, miltä näyttää Anna Ruohosen Nansolle suunnittelema vaatekokoelma.

Kaunista viikon alkua!

PS Nanson vastuullisuuslupaukset löytyvät täältä.

Yksi viikon aloitus on pitänyt sisällään kesämekkojen sovittelua, kesäkenkien sovittelua, tämän postauksen ja sanan love pohdiskelua, love-nimisen teen juomista ja vähän sitä ja tätä.

Kaksi ensiksi mainittua ovat parhaita tuntemiani tapoja valmistautua kesään – paljain säärin tietenkin – ja kieltäytyä näkemästä lumihiutaleita, jotka yllättäen leijailevat ikkunan ulkopuolella.

Tiistai-illan aiheena oli pyjama.

Pohdin, miksi pelkkä ajatus pyjamasta on tuntunut viime aikoina niin kodikkaalta ja rennolta. Haluanko nukkua läpi elämäni? Pitäisikö minun nukkua? Pitäisikö minun nukkua läpi elämäni?

Käydessäni viikonloppuna Milanossa havaitsin, että pyjamaelämä on ollut jonkun muunkin mielessä. Pradalla minua tuli vastaan lakeerinahkainen kenkäpari, joka muistutti tereineen miesten aamutohveleita.

Slippers, myyjätär valisti minua.

Stella McCartneyn kevään kokoelman aamutakki on kauneimpia näkemiäni kukkamekkoja. Eilisen oivallus oli, että Samujilta hankkimani valkoinen kesämekko muistuttaa erästä valkoista yöpaitaa, joka ylläni lähdin aikoinaan isäni kanssa sairaalaan kaaduttuani tyynysodassa.

Hmmm.

Oheiset kuvat ovat sieltä, missä olen viikon alkua katsellut.

Ylhäällä on näkymä Samujin liikkeen ikkunasta Pohjoisesplanadille. Siinä on jotain, mikä saa ohikulkevat ihmiset pysähtymään ja katsomaan sisälle. Alhaalla on näkymä kodistani ja välitilasta sovittamisten keskeltä.

Aurinkoista päivää!

Vihreä (parsa, persilja, minttu, pääsiäiskukkani hortensia) ja keltainen (sitruuna, viini, parmesan) olivat paitsi tämän pääsiäisen värini, myös värit, jotka kulkivat mukana Self Service -lehden kevään ja kesän numeron kuvasarjassa, joka ilahdutti ja sai minut hymyilemään lauantaina.

Yksi ja toinen julkaisu on jäänyt viime aikoina odottamaan sitä oikeaa hetkeä, joten olen nauttinut pyhien aikana paitsi loikoilusta, ruoanlaitosta ja satunnaisista joogatunneista, myös muutaman huolellisesti valitun lehden ja kirjan hitaasta lukemisesta, aloittamisesta ja lopettamisesta.

Kotona vaihtelevissa asuissa vietetyt päivät ovat omassa luokassaan parasta mitä tiedän, mutta vieläkin tärkeämpää on palata ulkomaailmaan, havaitsin pistäytyessäni eilen kahvilassa Esplanadilla.

Ihmiset ja kevään kirkas valkoinen valo tuntuivat kotielämän jälkeen hiukan kummalliselta, mutta virkistävältä.

Ah!

Kuvien, jotka on otettu Los Angelesissa joulukuun alussa, malli on Sofia Coppolan elokuvassa Sowewhere näytellyt Elle Fanning, valokuvaaja on Marc Jacobsin luovana johtajana työskentelevä Venetia Scott.

Lopuksi pari mainittavan arvoista artikkelia.

Yksi on Carla Sozzanin haastattelu Self Servicessä, toinen Alber Elbazin Vogue Paris’n huhtikuun numerossa. Viimeksi mainittu sai minut nauramaan.

Eräs suosikkikohdistani, joka on otsikon J-12 (oletan, että kyseessä on viittaus 12 tunnin työpäivään) alla, kuuluu näin:

”Minulle esitetään seuraavanlaisia kysymyksiä: kuka on kaikista tärkein, onko se toimittaja X, Y vai Z, joka sanoo: ‘oh, miten nerokasta’? vai ostaja X, Y tai Z, joka sanoo: ‘oh, miten nerokasta, give me ten‘? Lopulta teen juuri niin kuin haluan.”

Ja toinen, kohta jossa Elbaz kertoo Irving Pennin hänestä ottamasta muotokuvasta:

”Kun näin kuvan, lähetin sen äidilleni ja sanoin: ‘ouh, katso mikä kauhea valokuva’. Äitini vastasi: ‘Alber, minun on kysyttävä sinulta jotain. Miksi sinä olet niin surullinen? Ja miksi sinä pelkäät?’ Siinä pieni kertomus elämästäni.”

Kaunista uutta viikkoa!

Kuvat: Venetia Scott, Self Service

”Meditation is a techinique to allow you to transcend. So you start transcending, and what you find is life gets better. It’s the key for human beings and it’s absurd that everyone isn’t transcending everyday. It’s what we’re supposed to be doing. And you grow fast, evolving fast towards enlightenment.”

Lainaus on David Lynchin haastattelusta, jonka luin talvella 09/10 ilmestyneestä Acne Paper -lehdestä.

En tiennyt lehteä lukiessani, että haastattelu – sen aiheena oli Lynchin pitkään harjoittama Transsendenttinen Meditaatio – tulisi olemaan yksi niistä harvoista artikkeleista, joiden vaikutus elämääni tulisi olemaan jotain aivan muuta kuin vain yhden hyvin kirjoitetun, pitkän haastattelun.

Sanat jäivät mieleeni ja vaikuttivat jossain kaiken taustalla, kunnes viime syksynä, lähes kaksi vuotta myöhemmin, ilmoittauduin meditaatiokurssille.

Sunnuntaina Lynch ja artikkeli tuli jälleen mieleeni tehdessäni päätöksen, että ottaisin meditaation pienen tauon jälkeen osaksi päivittäistä elämääni. Se ei oikeastaan ollut edes päätös, vaan kirkas havainto siitä, että meditaatio on jotain, mitä minun olisi hyvä tehdä joka päivä.

Joten tästä viikosta tuli paitsi pääsiäisviikko, myös viikko, jolloin palasin meditaation pariin.

Hiljaa, hymyillen olen nauttinut sen lähes välittömästi mukanaan tuomista vaikutuksista: rauhallisuuden ja kiireettömyyden tunteesta, kärsimättömyyden hiipumisesta ja pienistä sisäisistä muutoksista, joita säännöllinen harjoittaminen tuo. Vaikutukset eivät ole täysin uusia, sillä olen harjoittanut hatha-joogaa, joka on hyvin meditatiivista.

Parhaimmillaan meditaatio ikäänkuin ohjaa niitä oikeita asioita kohti, joita ihminen kullakin hetkellä tarvitsee.

Minä tarvitsin tänään hiljentymistä ja pääsiäiseen valmistautumista, joten pistäydyin työpäivän jälkeen Ekbergillä hakemassa Neuhausin pääsiäismunia (parhaita) sekä pullon hyvää viiniä.

Sen jälkeen tulin kotiin ja puin ylleni raidallisen kotiasuni.

Oheiset kuvat ovat kodistani, jossa havaitsin olevan muun muassa seuraavanlaisin listoin varustettuja lappuja: 1. cover picture, 2. logos, 3. layout, 4. symbols; 1. kala, 2. sal., 3. leikkeleitä, 4. lammaspyörykät; Miu Miu, Prada, Liselotte Watkins, Hyvä elämä?

Kuka ne on kirjoittanut, minulla on siitä epäilys, mutta en ole aivan varma asiasta.

Kuulemiin!

PS David Lynchin haastattelu löytyy selailemalla täältä, otsikolla Three wise men.