Olkaa hyvät, tässä kahdeksan kuvaa Samujin syksyn ja talven 2012 kokoelmasta, joka esiteltiin viime perjantaina Kööpenhaminan muotiviikolla!

”Old Italy meets Finnish folklore”, suunnittelija on kiteyttänyt kokoelman estetiikan. Se tarkoittaa muun muassa hulmuhihaisia silkkipuseroita, pitkiä hameita, hyvin istuvia villakangastakkeja ja punaisia housuja.

Tyttömäisyyden estetiikka ja sen nyanssit, jotka suunnittelija hallitsee tarkoin, näkyvät uudella tavalla. Hiukan avarampina kaula-aukkoina, kankaiden metallinhohtona, cocktail-mekon niukkoina leikkauksina.

Minusta kokoelma on ihanan puhdaslinjainen, romanttinen mutta raikas. Se mikä on Samuji, näyttää vahvistuvan entisestään. Jos olisin varovainen jossain, niin liiallisessa nojaamisessa menneeseen.

Omia suosikkejani ovat niukasti leikattu ruosteenvärinen silkkimekko, hulmuhihainen valkoinen silkkipusero sekä metallinhohtoinen maximekko. Viimeksi mainitun kohdalla päätin lyijykynäpiirroksen ja kangastilkun nähtyäni, että hankin sen itselleni.

Ajatus ei ole muuttunut. (Pidettäisiinkö juhlat?)

Katsokaa myös näytösvideo, siten näette kokonaisuuden ja kuulette musiikin. Kaunista on sekin. Rauhoittavaa. Helmikuun tunnelmiin sopivaa.

Lopuksi sanon teille hei samalla tavoin kuin kuulin tutun venäläisen myyjättären lopettavan puhelunsa Milanon Prada-myymälässä.

”Harasoo, ciao, ciao!”, hän sanoi puhelimeen nopeasti, supattaen, ja katkaisi puhelun.

Kuvat: Juliana Harkki, kuvauspaikka: Didrichsenin taidemuseo

Salve!

Onhan viikkonne alku on ollut valoisa?

Minä olen aloittanut omani hymyillen ja aion jatkaa samalla tyylillä. Tyyneyttäni ei ole horjuttanut edes se, että elän kodissani välitilassa muovien ja maalien keskellä, kun kattoani korjataan.

Jos haluan katsoa televisiota, nousen tikkaille ja nostan muovin sen päältä. Jos haluan sulkea television, nousen tikkaille ja asetan muovin television päälle. Sama pätee pöytään, tuoleihin, lipastoon, kaikkeen ympärilläni.

Suostun näkemään ainoastaan magnolianoksat, jotka kukkivat kaiken keskellä. Mielessäni on myös kaksi asiaa, jotka haluaisin jakaa kanssanne.

Ensimmäinen on musiikkivideo, jonka linkkiin törmäsin perjantaina. Sen nähtyäni aloitin lauantain tanssien kevyesti ja tein muun muassa spagaatin.

Toinen tärkeä asia on yksi huolellinen vilkaisu ensi syksyyn. Se on ajankohtainen, sillä ensi syksyn ja talven kokoelmia esittelevät muotiviikot ovat alkamassa. Me muoti-ihmiset tunnemme olomme turvalliseksi aina, kun voimme katsoa – edes nopean vilkaisun verran – huomiseen. (Minusta se on parempi kuin että vilkuilisimme eiliseen.)

Sitten voimme tulla takaisin tähän hetkeen, keittää kahvia ja seurustella.

Video, se on M.I.A.:n uusin, enkä aio lausua siitä muuta kuin että kysymys on autoista ja naisista. Ja että Acnen ensi syksyn pre-kokoelmassa, josta oheiset kuvat ovat, on jotain samaa.

Ehkä se jokin on hopea, ehkä se on jokin muu. Yhdentekevää – molemmat ovat luonteikkaita ja kiinnostavia.

Tässä Acnen luovan johtajan Jonny Johanssonin lainaus siitä, miten uusi kokoelma syntyi:

”I remember the time when tv was the height of contemporary. For me, that tv generation was all about wait and anticipation. It was the expectation of what things could be, like seen on mtv.

Sometimes these moments of nothing give you creativity, and that is where I started for pre-fall 2012. We played with the girls of the mtv generation pimping their school uniforms. Black and white stripes combined with techno silvers and tv test pattern prints.“

Videon näette tästä.

Tyylikästä viikon alkua!

Kuvat: Acne

Kukkiva muuri, Kivettynyt järvi, Kultatuli, Manhattan, Papillon.

Tiedättekö mitä ne ovat?

Nimiä, jotka taiteilija Björn Weckström on antanut suunnittelemilleen koruille. Tämä selvisi, kun kävin katsomassa niitä esittelevän näyttelyn Unioninkadulla, Lapponia Jewelryn liikkeessä, muutama viikko sitten.

Seisoin vitriinien edessä näyttelyluettelo kädessäni ja kysyin mielessäni, miten on mahdollista, että korut eivät ole tulleet minua vastaan aikaisemmin.

Jos olisimme Ruotsissa, Weckströmin korut olisivat yhtä tunnettuja kuin tanskalaisen Georg Jensenin tuotteet, väitän. Ne olisivat koruja, joita myös nuori sukupolvi käyttäisi.

Vertaus on kohtuuton, tiedän, mutta joskus kohtuuttomuus on parasta mitä voi toivoa.

Prinsessa Leialla nähdyn Planetaariset laaksot -kaulakorun muoto tuli kinoksesta, jonka tuuli oli muovannut jäällä, suunnittelija kertoi kysyessäni sen alkuperää. Esitin hänelle muutamia muitakin kysymyksiä, muodoista ja muista.

Kaunista päivää!

Korusi ovat ajattomia ja samalla hyvin ajankohtaisia nyt, kun muotimaailmassa nähdään orgaanisia muotoja, hopeaa ja kultaa. Mistä korujesi muoto on peräisin?

Kullan muotoilu alkoi vierailustani Lapissa. Kullankaivajat näyttivät minulle kultahippuja, ja se oli eräänlainen ahaa-elämys: en ollut nähnyt isoja hippuja aikaisemmin. Tuli ajatus, että tämähän on kullan olennainen luonne. Olin miettinyt pitkään, että haluaisin nostaa korumuotoilun modernin kuvanveiston tasolle. Siihen oli kaikki mahdollisuudet, sillä korua ei ole sidottu mihinkään funktioon. Kaikki on mahdollista. Korut ovat pienoisveistoksia, oli ajatukseni, ja päätin kehittää kolmiulotteisen, orgaanisen muotokielen, joka toisi uutta korumaailmaan.

Pian tämän jälkeen galleriaani Fredrikinkadulla tuli eräs rouva mukanaan kossupullo täynnä kultahippuja. �Jos taiteilija tekisi koruja, minulla on nuoria naispuolisia sukulaisia, ja haluaisin lahjottaa heille koruja�, hän sanoi. Tein isoimmista hipuista riipuksia ja ketjuja. Puolet pullosta oli kultahiekkaa, jolla pystyin kokeilemaan muotoja. Ryhdyin kehittämään orgaanista, veistoksellista muotokieltä ja ensimmäiset korut syntyivät tästä kullata.

Tällaista muotokieltä koruissa ei oltu nähty aikaisemmin. Kun aloin tehdä koruja Lapponialle, joka oli vielä pieni paja, se nousi vientiyritykseksi muutamassa vuodessa.

Osallistuin myös Rio de Janeirossa julistettuun muotoilukilpailuun ja satuin voittamaan grand prix -palkinnon, joka sai hirveästi julkisuutta alan lehdistössä ympäri maailmaa. Yhtäkkiä Lapponian puhelimet rupesivat soimaan ja kysyttiin, onko teillä kokoelma näistä. Kanavat avautuivat Pohjoismaihin, Saksaan, Hollantiin…

Muutaman vuoden kuluttua yrityksen silloinen omistaja halusi hopeakokoelman. Vuonna 1969 satuin näkemään New Yorkissa installaatioita. Se avasi ajatuksen, että veistosta voi kokea myös sisältäpäin. Koruhan voisi olla pienoismaisema, mietin. Käytin muotoja, joita lumi muotoilee järvillä kinoksista ja loin hopeasta lumimaisemia. Otin mukaan pieniä figuureja, jolloin katsoja saattoi kuvitella itsensä vaeltamaan hopeamaisemaan. Syntyi hopean muotokieli, joka on tuonut Lapponian tähän päivään.

Miten Planetaariset laaksot päätyi Tähtien sota -elokuvaan?

Sain 70-luvun alussa puhelun Lontoosta, jossa naisääni sanoi, että olen herra Lucasin sihteeri ja Lucas on toivonut, että tekisitte korut hänen uuteen elokuvaansa. En tiennyt kuka Lucas on, sillä hän ei ollut vielä tunnettu. Sihteeri kysyi riittääkö kuusi viikkoa. Sitten hän soitti uudelleen viikon kuluttua ja kysyi, voisiko jotain saada viikon kuluttua. Elokuvan loppukohtaus kuvattaisiin tuolloin. Se on täysin mahdotonta, sanoin, mutta Bond Streetillä olisi liike, jossa korujani myydään. Pian sain teleprintin, jossa luki, että herra Lucas on löytänyt erittäin sopivia koruja. Kyseinen koru on nostettu esiin vasta myöhemmin, netissä on jopa tarkat ohjeet siihen, miten sen voi tehdä itse.

Useilla koruillasi on avaruuteen viittaavia nimiä, yhden kokoelman nimi on Avaruushopeaa. Miksi?

Olin aikoinaan hyvin kiinnostunut zen-buddhismista ja ajattelin unimaisemia ja ihmisen sisäistä avaruutta. Kun ensimmäinen kuulento tehtiin 1969, nimet liitettiin avaruuteen, mutta alun perin lähtökohtana oli sisäinen avaruus.

Kaunein suunnittelemasi koru?

Valopilkkuja on ollut joitakin. Viimeksi tein vaimolleni Lissulle syntymäpäivälahjaksi sormuksen, joka onnistui oikein hyvin.

Korut ylhäältä alas: Kultatuli, Kukkiva muuri, Planetaariset laaksot, Kivettynyt järvi

Jos saisin valita, viettääkö kaksi kuukautta pakkaselämää vai lukeako kirjoja uimapuku yllä sisätiloissa, valitsisin jälkimmäisen. Ajatus kirjapinosta ja joutilaisuudesta tuntuu tänään houkuttelevalta.

Viikon alku on ollut mielenkiintoinen. Onko teitä luultu koskaan koiraksi? Esitän kysymyksen, sillä minulle kävi tänään niin.

Ohitseni Museokadulla kulkenut koira tervehti minua puskien jalkaani siten, että asiasta ei voinut erehtyä. Täysin yhdentekevää näytti olevan se, että jalassani oli korkokengät ja kädessäni laukku.

”Se luuli sua koiraksi, kun sulla on turkki”, tuttu ihminen sanoi viitaten tekoturkistakkiini.

Lähetänkin terveiset takin suunnitelleelle Paolalle: takista tuli aidonnäköinen!

Oheissa kuvia Tuula Pöyhösen Marimekolle suunnittelemista vaatteista ja laukuista.

Vietin sunnuntaita kutsumalla itseni kylään suunnittelijaystäväni Tuulan ja hänen perheensä luokse. Oivalsin kutsun esitettyäni, että olen hyvin onnekas: minulla on ystävä, jonka luokse voit kutsua itseni mutkattomasti, soittaa ovikelloa ja astua sisään.

Se on paljon kalenterien aikakautena.

Tunsin oloni myös hyvin ruotsalaiseksi, sillä viikon takainen matka Tukholmaan oli herättänyt kaipuun välittömään, kodikkaaseen yhdessäoloon. Sellainen sunnuntaista tuli. Mysig.

Seurustelua, kahvia, pullaa, monta tuntia. Hieman keskustelua suunnittelusta, siitä mikä on hyvää ja kiinnostavaa, ja mitä voisi tehdä toisin. Esitin Tuulalle myös muutaman virallisen kysymyksen, sillä hän on suunnitellut kevääksi vaate- ja laukkukokoelman Marimekolle.

Kokoelma on minusta uskomattoman hieno. Ruotsalainenkin se on – Tuulan suunnittelussa on ollut aina heille tyypillistä raikasta konseptuaalisuutta.

Normi-laukuista tulee uusia klassikoita, uskon.

Olet luonut Marimekolle tähän kevääseen vaate- ja laukkukokoelman. Mitkä olivat suunnittelun lähtökohdat?

Olin tehnyt omalle Onni-merkilleni uuden malliston, jota pyysin Nooran katsomaan. Marimekko-mallit syntyivät osittain sen pohjalta. Mielessäni olivat sota-ajan työtä tekevät naiset. Nimetkin viittaavat sotaan ja rauhaan, ja materiaaleissa ja leikkauksissa on sen ajan henkeä.

Miten kokoelman muodot ja värit syntyivät?
Ilme syntyi suorakaiteenmuotoisen, kolmiulotteisen taskun ympärille. Olin kehitellyt sen jo 90-luvulla enkä ollut nähnyt samanlaista aikaisemmin. Laukkujen taskuissa oli aluksi sama rakenne. En yleensä suunnitteluvaiheessa ajattele juuri mitään teemoja. Etenen fiiliksen pohjalta, nimeäminen tapahtuu jälkikäteen. Lappi-vaatekokoelmaa tehdessäni mielessäni olivat vahvasti lapinpukujen frillahelmahameet, hartialiinat ja saalimaiset pääntiet.

Kuka on nainen, jolle olet suunnitellut vaatteet?

Olen aina vierastanut kohderyhmäajattelua. Mielestäni suunnittelu on parasta, kun tekee sellaista, mistä itse pitää ja mitä voisi käyttää. En usko, että oma makuni poikkeaa niin hirveästi siitä, mistä muutkin voivat pitää.

Laukkukokoelmasi nimi on Normi. Millaisia asioita on ollut mielessäsi laukkuja suunnitellessasi?

Tuotteiden työnimet olivat A2, A3, A4 ja A5. Suunnittelu lähti kokojen ja funktioiden kautta. A-koko-nimet olivat jo käytössä, joten piti keksiä uudet. Pasi tulee passista, Olga olkalaukusta, Toimi on toimistolaukku, johon mahtuu kone. Kauko on suurin, se sopii viikonloppukäyttöön ja matkalle.

Mikä on Tuula Pöyhösen oma normi?

Innostun yleensä jostain yllättävästä tai uudesta. Aika usein se on jotain käytännöllistä, sitä että kaksi asiaa yhdistyy uudella tavalla. Jotain yllättävää pitää kyllä tapahtua, että energiaa liikkuu.

Helsinki. Tukholma. Helsinki.

Tänään oli vuorossa sunnuntaiaamu Helsingissä. Viimeviikkoinen alkoi kävelyllä lähes lumettomassa Tukholmassa, Norrmalmstorgetilta Moderna Museetiin, ja ensimmäisiä havaitsemiani asioita oli teksti Acnen liikkeen näyteikkunassa.

Peace, love & sale

Nerokasta? Ja monitasoista.

Katsoessani tänään kuvia uudelleen ajattelin ystävääni, joka lohdutti minua heikolla hetkelläni sanoen, että parasta mitä voi ihminen voi itselleen tehdä, on tehdä jokainen – pienikin – valinta puhtaasti sen mukaan, mikä on itselle kaikista parasta. Ainoastaan siten voi olla onnellinen.

Arvokas muistutus.

Jos ajatuksen siirtää Acneen ja alennusmyyntien näyteikkunaan, voi ajatella, että tehty tekstivalinta on ollut – ehkä – paras mahdollinen. Mikäli haluatte shoppailla, tehkää se rauhanomaisesti ja rakkaudella.

Minusta iskulauseita tarvittaisiin tässä maailmassa enemmänkin. Työssä, rakkaudessa, kaikkialla.

Hyvää uuden viikon alkua!

Peace & love!

”Ah, olet asetelmaihminen”, sisustussuunnittelijatuttava totesi muutama vuosi sitten pistäytyessään luonani.

Katse oli käväissyt eteisen lipaston päällä, jossa avaimet, huulipunat ja sormukset olivat omilla kohdillaan. Arvio oli väärä.

Se, mikä näytti ulospäin äärimmäisen harkitulta, oli sitä – mutta vain osittain. Tarkasti suunnitelluilta näyttävät asetelmat järjestyvät arjessani usein puolihuolimattomasti, olen havainnut.

Vaatekappale jää sinne, kenkälaatikko tänne ja värit asettuvat paikoilleen sattumalta. Ehkä myös alitajuisesti.

Arkisella estetiikalla on nimi: wabi-sabi.

Ilmassa on asetelmia, huomasin viime viikonloppuna Tukholmassa käydessäni. Niitä, osin harkitusti, osin huolettomammin syntyneitä, oli siellä ja täällä.

Maljakoita, kynttilöitä, kirjoja pinoissa, lehtiä, hedelmiä, kukkia.

Hotellissa, liikkeissä, kahviloissa, ravintoloissa.

Ne näyttivät raikkailta ja arkisen kauniilta – siltä kuin joku olisi juuri käynyt tässä.

Kuvat: hotelli Nobis, Snickarbacken 7 Café

Keltainen? Kirkas sininen?

Harmaa?

Musta?

Ehkä kuitenkin valkoinen?

Siinä kysymyksiä, joita olen esittänyt viime päivinä itselleni ja katsellut kotiani arvioivalla katseella.

Ajatukseni ovat risteilleet väreissä. Tammikuun valo on herkistänyt minua niin, että olen haaveillut jopa Svenskt Tennin tummankeltaisesta pellavaisesta tyynynpäällisestä.

Rakastan värejä, tai oikeammin: ajatuksia väreistä. Todellisuudessa olen yliherkkä niiden olemassaololle lukuun ottamatta nopeasti katoavia asioita, kuten kukkia ja ruokaa.

”Punainen”, totesin painokkaasti viikko sitten maanantaina, kaikkien näiden kysymysten jälkeen. Sitten kävin huolettomana nukkumaan.

Olin katsonut Pradan miesten ensi syksyn ja talven malliston näytöksen, kuunnellut ja kuunnellut näytöksen pianomusiikkia, ja katsellut jälleen näytöstä.

Kaiken lähtökohtana oli punainen matto. Sitä pitkin miehet kävelivät korkeavyötäröisissä housuissaan ja kaksirivitakeissaan läpi näytöstilan, rintapielissään kunniamerkkejä ja neilikoita. (Viimeinen kysymys: voisivatko kukat rintapielessä tulla jo takaisin?)

Yleisö vihelsi. Miksi, siihen jotkut teistä tietävät jo syyn.

Mitä tulee värikysymyksiin, odotin saavani niihin vastauksia käväistessäni viikonloppuna Tukholmassa. Vastauksia ei löytynyt, mistä olen helpottunut.

Ainoat näkemäni värit olivat kukissa: häivähdys fuksiaa valkoisissa freesioissa ravintola Richessä ja violetit krookukset hotelli Nobiksessa.

Oheiset kuvat ovatkin Jussi Nivan näyttelystä Galerie Forsblomissa. Se on täydellinen tammikuun näyttely: paljon valkoista, aavistus tummaa keltaista ja kirkasta sinistä, häivähdys fuksiaa.

Suosittelen myös Pradan näytöstä. Se on esimerkki siitä, millainen vaikutus yhdellä huolellisesti valitulla värillä voi olla.

Kaikkea hyvää, missä elättekin!

Työt ylhäältä alas: Bond, Reverse IV, Reality Check, Beat, Reflex, Knot

Tietäisittepä, mistä olen haaveillut tästä iltapäivästä lähtien.

Siitä, että olisin retkellä.

Ei, tämä ei liity lumeen ja pakkaseen. Päinvastoin: niillä on aivan oma rauhoittava, kodikas tunnelmansa.

Ajatus tuli mieleeni nähdessäni oheisen kuvan. Siinä esineet – puhelimet, lompakot, nitojat – ovat ikäänkuin retkellä. Kaupassa pistäytyessäni oivalsin, että minähän ostan usein ruokaa, jota retkellä syödään: leipää, juustoa, lihaa, hedelmiä. Olen siis tavallaan retkellä koko ajan.

Ainakin hyvin usein.

Ihana ajatus, eikö vain?

Kuvassa, joka oli Fredrikinkadulla sijaitsevan Gaudeten lähettämässä uutiskirjeessä, on yhdistetty raikkaasti Acnen yksinkertaisia nahkatuotteita ja arkisia tavaroita. Ne ovat kuin kotonaan raidallisilla räsymatoilla.

Se oli näkymä, joka toi mieleeni retket. Ja tietenkin puut, joiden alla retkellä oleillaan.

Parasta päivää!

Kuva: Gaudete

Helsinki herää sunnuntaisin hyvin hitaasti, huomasin istuessani sunnuntaiaamuna kahvilassa Esplanadilla. Kello oli yksitoista, kaduilla ei liikkunut juuri ketään.

Viikon kuluttua katselen, miten Tukholma herää sunnuntaihin – ja lupaan kertoa asiasta myös teille. Sitä ennen kuitenkin lempikukkiin, lempivaatteisiin, lempituoksuihin ja Matti Klenelliin.

Mitä arjen designia ilman et voisi elää?
iPhoneani. Inhoan sitä, miten riippuvainen siitä olen. Siinä on kuitenkin niin paljon hyvää. Mikään muu esine ei ole niin hyödyllinen, ja se on myös kaunis.

Mitä kauneus ja estetiikka merkitsee sinulle?
Se on jotain, minkä parissa työskentelen ja elän joka päivä, joten sillä on suuri merkitys. Tavarat jotka toimivat, ovat kauniita, ja kauniit tavarat ovat toimivia. Kauneuden merkitys piilee erilaisissa tilanteissa ja siinä, miten ne kokee. Olen melko tunteellinen suhteessani tavaroihin, mutta käytännöllinen ja rationaalinen työskennellessäni niiden parissa.

Mikä on lempivaatekappaleesi?
Neulepuserot. Niissä on jotain äärimmäisen kodikasta. Paras milloinkaan hankkimani vaatekappale on Martin Margielan kymmenen vuotta vanha ruskea neulepusero. Se on hajoamispisteessä, olen käyttänyt sitä niin paljon, mutta en voi olla käyttämättä sitä.

Lempitaiteilijasi?
Niitä on lukuisia. Mieleeni tulee Olafur Eliasson. Häntä on mahdotonta ohittaa. Toinen on Andrea Zittel, jonka näyttelystä Magasin 3:ssa Tukholmassa pidin paljon.

Lempikaupunkisi?
Tokio. Pidän kaupunkiin liittyvästä tunteesta, että olen täysin eksyksissä, mutta silti täysin turvassa.

Kirja, joka on vaikuttanut sinuun eniten?
Albert Camus’n Sivullinen, jonka luin 18-vuotiaana. Kirja sai minut ymmärtämään, että kirjallisuus on kiinnostavaa ja sen luettuani aloin lukea.

Lempielokuvasi juuri nyt?
Christopher Nolanin Inception, se on tajunnanräjäyttävä. Toinen suosikki on Ingmar Bergmanin Persona. Pidän myös Julian Schnabelin elokuvasta Perhonen lasikuvussa ja Sofia Coppolan Lost in Translationista. Klassikoihin kuuluvat Thomas Vinterbergin Juhlat ja Citizen Kane. Hankin viime viikolla von Trierin Melancholian ja aion katsoa sen viikonloppuna. Se voi olla uusi suosikkini.

Lempikukkasi?
Unikko. Pidän myös liljoista ja isoista punaisista ruusuista.

Lempivärisi?
Musta ja harmaan eri sävyt. Olen ollut aina parempi piirtämään kuin maalaamaan.

Lempituoksusi?
Kahvin tuoksu aikaisin aamulla. Se on vastustamaton ja liittyy olennaisesti uuden päivän aloittamisen prosessiin.