Palasimme Suomeen kaksi viikkoa sitten. Pahimman jetlagin ollessa takana ajattelin palauttaa mieleeni, millaisia muistoja matkasta jäikään. Opintomatka oli ensimmäinen vierailuni Yhdysvaltoihin, joten odotukset olivat olleet korkealla. Moni asia näytti paikan päällä kuitenkin hyvin erilaiselta kuin olin etukäteen kuvitellut.

Washington DC yllätti hiljaisella ja uneliaalla olemuksellaan. Jylhät virastotalot ja suuret nurmipihat niiden edessä toivat tilantuntua. Leveät kadut tungeksivat ihmisiä vain yhtenä päivänä; lokakuun 26. päivä juostiin Marine Corps Maraton. Ekskursiot keskittyivät yhdelle päivälle. Maailmanpankki, kongressitalo, IMF ja Suomen suurlähetystö olivat kaikki ehdottomasti vierailemisen arvoisia. Osassa keskityttiin rekrytointiin, osassa historiaan ja jossain finanssikriisiinkin. Ehdottomasti parhaiten mieleeni jäi IMF. Ruotsalainen puhujamme oli erittäin omistautunut asialleen ja innostunut työstään. Tylsän ja ankeahkon rakennuksen luoma kontrasti vain korosti miehen energisyyttä.

New York oli aivan toista maata. Nyt todellisuus vastasi jo enemmän mieleeni piirtynyttä kuvaa Jenkkilästä; asfalttiviidakkoa, pilvenpiirtäjiä, ihmispaljous ja värikkäitä valoja. Jos maan poliittisessa pääkaupungissa presidentinvaalitaisto oli pysytellyt pinnan alla ja pois katukuvasta, nyt näimme enemmän. �Obama, McCain condoms! Protect yourself!� mies huusi keskellä Times Squarea. Seuraavassa kadunkulmassa vanha herrasmies esitteli monipuolista rintamerkkivalikoimaansa. Varsinaiseen kampanjointiin en törmännyt - vaalikrääsään sitäkin enemmän.

Päivä Bostonissa oli upea eikä pelkästään auringonpaisteen takia. Cambridgen kampusalue teki vaikutuksen; Helsingin kauppakorkeakoulun päärakennus ei vedä vertoja MIT:n arkkitehtuuriselle taidonnäytteelle. Tapasimme ahkeria ja yritteliäitä opiskelijoita, jotka tietävät mitä haluavat ja ovat valmiita tekemään sen eteen kovasti töitä. Päättäväisyys oli toista luokkaa kuin koti-Suomessa.

Aikamme New Yorkissa huipentui Halloweenin juhlintaan Economistin hengessä. Vierailu talouslehden toimitukseen oli ehdottomasti yksi matkan kohokohdista. Vihdoinkin tapasimme ihmisiä, jotka eivät olleet kyllästyneitä puhumaan finanssikriisistä. Amerikkalaiset isäntämme osasivat puhua vakuuttavasti ja viihdyttävästi, jotta kuulijoiden mielenkiinto säilyi.

Amerikkalainen unelma näyttäytyi meille matkan aikana koko komeudessaan. Tapaamamme ihmiset olivat seuranneet unelmiaan ja siten päätyneet sinne, missä nyt olivat. Vain harva oli ajautunut tilanteeseensa sattumalta.

Opintomatka osoitti, ettei ura suuressa kansainvälisessä organisaatiossa ole utopistista ajattelua. Verta, hikeä ja kyyneleitä se todennäköisesti vaatii, eikä hyvästä tuuristakaan ole haittaa. Uskon, etten ole matkaryhmästämme laisinkaan ainoa, joka edelleen haaveilee urasta jossain vierailemistamme kohteista. Nyt vaaditaan enää uskallusta ja päättäväisyyttä seurata unelmiaan.

Olin odottanut ajankohtaisen, poikkeuksellisen räjähdysherkän, taloudellisen tilanteen olevan keskeisin puheenaihe kaikilla vierailuilla. Tähän asti kriisistä puhumista oli kuitenkin vältelty. Tiukoista kysymyksistäkin huolimatta puhujat olivat monissa vierailemissamme kohteissa taitavasti väistäneet aihetta. The Economist räjäytti potin.

Vain korttelin päässä keskuspuiston ruskan värittämästä maisemasta ryhmämme pakkautui viimeistä kertaa neuvotteluhuoneeseen kuulemaan finanssimaailman myrskystä. Kauan odotettu Economist-vierailu alkoi lyhyellä yritysesittelyllä.

Maailmankuulu talousalan laatulehti tarjosi meille tuhdin puolitoistatuntisen täynnä tiukkaa asiaa. Mukaansatempaava esitys kulki nimellä �Salvaging the wreckage�. Nimi viittaa siihen, että finanssimaailma on jo raunioina. On enää keksittävä, kuinka tuhot voidaan minimoida.

Ei tullut yllätyksenä, että myös Economistilla myönnettiin USA:n olevan virallisesti taantumassa. FED pyrki jälleen rauhoittamaan tilannetta laskemalla ohjauskorkoaan viime viikolla. Euroopassa tilanne ei vielä näytä yhtä pahalta mutta huolestuttavalta silti.

Matthew Bishop ja globaalitalouden kasvuennusteet

Mielenkiintoista on, että esimerkiksi IMF:lla meille kerrottiin suhdanteiden kääntyvän jo vuoden 2009 lopulla. Ehkäpä finanssimaailman palomiehenä toimiva instituutio ei halua heittää bensaa liekkeihin. Laskun taittuminenhan edellyttää luottamuksen palautumista.

Irrallisena osiona vierailun lopussa saimme kunnian tavata kuuluisan talousjournalistin ja kirjailijan, Matthew Bishopin. Hän esitteli meille uusinta teostaan Philanthrocapitalism. Teos kertoo kiteytettynä siitä, kuinka rikkaat voivat pelastaa maailman. Kehuttu kirja pureutuu mielenkiintoiseen, usein parjattuunkin aiheeseen; yksityisiin lahjoittajiin, jotka omalla valtaisalla omaisuudellaan pyrkivät parantamaan maailmaa. Puhuivatpa kriitikot totta tai eivät, karismaattinen mies teki moneen meistä vaikutuksen. Seuraavana päivänä bussilukemisena parillakin matkalaisella oli tämä tuore teos.

Economist jäi mieleemme paitsi erittäin antoisan ja opettavaisen vierailun myös Halloween –juhliensa ansiosta. Suomalaisryhmä nautti täysin siemauksin amerikkalaisten pyhäinpäivän aaton juhlinnasta. Jos me olisimme toimineet raatina, palkinto illan parhaasta asusta olisi mennyt hirttäytyneelle investointipankkiirille.

"Hyvästi julma maailma!" -Investointipankkiiri ahdingossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantaina suuntasimme vihdoin rahoitusmaailman keskukseen Wall Streetille. Rahoitusalan ikoniksi nousseen kolmitonnisen Wall Streetin härän kanssa otettujen pakollisten poseerauskuvien jälkeen astelimme Ground Zeroa sivuten rantaan kohti New York Mercantile Exchangeä (NYMEX), maailman suurinta hyödykepörssiä.

Suurin osa ryhmästä syysauringossa ennen NYMEX-vierailua

Isäntämme Justin käytti rajoitetun vierailuajan tehokkaasti tykittämällä tietoa ilmiömäisellä nopeudella. NYMEX on yksi maailman harvoista pörsseistä, joissa käytetään open outcry- eli avointa huutomenettelyä  eli joissa kaupat solmitaan fyysisellä kaupankäyntialueella huutamalla ja monimutkaisin käsimerkein, joista mekin saimme pikakurssin.

Pörssisali oli kuin elokuvissa ikään; lukemattomia näyttöruutuja ympäri seiniä pöytiä, paljon miehiä huutamassa, viittilöimässä ja puhumassa puhelimeen. Jossain pörssissä jo aiemmin vierailleille oli kuitenkin yllätys nähdä moista huutoa, käsieleitä ja värikkäitä työtakkeja (eri yritysten työntekijöiden erottamiseksi). Kyseessä oli kuulemma harvinaisen hiljainen päivä, mikä aiheutti epäuskoista hymähtelyä.

Pörssin lattiat olivat valkoisenaan paperiroskaa. Tiedustellessamme sen syytä kuulimme, että taustalla oli puhdas käytännöllisyys; pörssissä on ollut ja on edelleenkin niin kiireistä, että roskien vieminen roskakoriin – joita salissa ei siis edes ollut – saattaisi merkitä hyvän diilin menetystä! Kuvaa emme valitettavasti saaneet, koska valokuvaaminen oli kiellettyä.

Saimme kuulla, että jokaisen pörssissä kauppaa käyvän yrityksellä täytyy olla omat, itsenäiset välittäjänsä, joten suurien (ex-)investointipankkien työntekijöitä ei kaupankäyntilattialla näkynyt. Useimmat siellä häärivät ja viittilöivät miehet ovat päätyneet sinne joidenkin henkilökohtaisten kontaktien kautta; taikasana networking nousi jälleen esiin.

Niin, lattia oli täynnä miehiä. Vain 4 kaupankäyntialueella toimivista 816 välittäjästä oli naisia, ja heistäkin yksi oli käyntihetkellä äitiyslomalla. Salin lattialla oli musta, neljästä pystypuusta tehty kehikko, josta meille kerrottiin sen toimineen suojakaiteina äitiyslomalle jääneelle välittäjälle; salin vilskeessä oli haluttu varmistaa tulevan äidin turvallisuus ja estää joutuminen puristuksiin täyden kaupankäyntisalin tohinassa.

Vierailuisäntämme kommentoi naisten vähäistä määrää toteamalla, että harva nainen varmaankaan haluaisi viettää päiviään moisessa stressaavassa ympäristössä, ja että moni hyödykejohdannaiskaupasta kiinnostunut nainen kävisi varmaankin mieluummin kauppaa elektronisesti vaikkapa kotoaan.

Toteamus särähti korvaan: on varmasti totta, ettei montaakaan naista kiehdo hyödykepörssissä näkemämme työ, mutta eipä se kiehdo kaikkia miehiäkään. Eniten häiritsi sisällön sijaan vierailuisäntämme tapa ilmaista rivien välistä, että tämä sitten ei varmastikaan kiinnosta naisia. Vierailun jälkeen suoritettu pikagallup osoitti, että melkein kaikki sukupuoleen katsomatta olivat sitä mieltä, että paikka oli todella mielenkiintoinen nähdä, mutta että moiseen työhön ei kukaan haluaisi itse ryhtyä.

Isäntämme heitto naisista käymässä hyödykekauppaa kahvikupponen kädessä kotonaan oli vain pieni kommentti, mutta se oli hyvä esimerkki siitä, kuinka liike-elämässä kuten muillakin aloilla sukupuoleen liittyy paljon ennakkoasenteita, joista muodostuu itseään toteuttavia ennustuksia.

Tasa-arvosta liike-elämässä puhutaan paljon, mutta havahduin siihen, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiaa sivuttiin matkamme aikana. Syvällisiin keskusteluihin tasa-arvosta, lasikatoista tai kulttuurin yksilöä muovaavista vaikutuksista ei ollut aikaa, kun suuntasimme pörssistä kohti viimeistä vierailukohdettamme, The Economistia. Jäin kuitenkin miettimään, kuinka paljon vastaavia asenteita työelämässä onkaan; vain harvat mielipiteet tulevat erikseen näkyviin “naiset ja kahvikuppi, miehet ja pörssi” -tyyppisten kommenttien muodossa.

Tunnelma Massachussets Institute of Technologyn taloustieteellisen tiedekunnan seminaarihuoneessa on rennon välitön. Kaikuvien salien ja puhujanpönttöjen sijaan maailmanluokan huippuyliopiston tilat koostuvat vaatimattomista työhuoneista ja intiimeistä ryhmätyöluokista. Näyttävyys ja suuren maailman prameus loistavat poissaolollaan. Kuten MIT:n taloustieteiden professori Bengt Holmström asian ilmaisee: �MIT:ssa panostetaan ihmisiin, ei rakennuksiin�.

Suomen todennäköisimmäksi taloustieteen nobelistiksi veikatun Holmströmin tapaaminen oli monelle ekonomistinalulle matkan odotetuin vierailu, eikä Holmström tuottanut pettymystä. Karismaattinen taloustieteilijä vangitsi kuulijansa asiantuntemuksellaan ja helposti lähestyttävällä olemuksellaan.

Tarkkaa agendaa Holmström ei ollut vierailulle kaavaillut, vaan peräänkuulutti avointa keskustelua yliopistomaailmasta ja -koulutuksesta. Keskustelulle mielenkiintoisen lisän toi Harvardissa tohtorintutkintoa suorittava suomalainen Erkko Etula. Hän valotti elämää yhdysvaltalaisessa huippuyliopistossa opiskelijan silmin. Teknillisessä korkeakoulussa opiskellut ja MIT:sta valmistunut Etula tiesi, mistä puhui vertaillessaan suomalaista yliopistoelämää rapakon takaiseen.

MIT:ssa opiskelijoiden ja professoreiden välinen yhteistyö on tiivistä ja välitöntä. Tutkimusta ja projekteja tehdään yhdessä, eikä professoreille työskentely ole tavatonta edes opiskelun alkuvaiheessa. Tälle edellytyksen luovat kurssien pienet ryhmäkoot. Kolmensadan opiskelijan massaluentoihin tottuneet kylterit kohahtivat kuullessaan täkäläisestä kurssikoosta; kuusi  opiskelijaa, professori ja assistentti.

Rahalla saa ja hevosella pääsee, myös yliopistomaailmassa. Matkalla kestopuheenaiheeksi noussut opintojen maksullisuus puhutti myös MIT:ssa. Ryhmäämme kiinnosti Aalto -yliopiston hallituksessa istuvan Holmströmin mielipide suomalaisen koulutuksen maksuttomuudesta kilpailuvalttina. Professori ei haluaisi ajatella Aalto –yliopiston maksuttomuutta houkuttelukeinona potentiaalisille opiskelijoille. Yliopiston tavoitteena on tarjota korkeatasoista suomalaista opetusta, mutta maailman huippuyliopistolistoille ei lähitulevaisuudessa tähdätä.

�Asenneilmaston on suomalaisessa yliopistomaailmassa muututtava.�
Holmström pitää eurooppalaisen korkeakoulutuksen kompastuskivinä kilpailun puutetta ja siitä johtuvaa tehottomuutta. Näihin ongelmiin hän toivoo Aalto –yliopiston tuovan helpotusta Suomen tasolla. Professori peräänkuuluttaa korkeatasoista tutkimusta yliopisto-opetuksen perustana – kuitenkaan opiskelijaa unohtamatta. Kilpailun myötä laadukkaan opetuksen asema korostuisi, sillä asiakas, tässä tapauksessa opiskelija, pystyisi valitsemaan oppimistaan parhaiten tukevan vaihtoehdon.

Menestyskonseptia luotaessa korkeatasoisen tieteen ja opetuksen onkin välttämätöntä kulkea käsi kädessä. �Yliopiston täytyy tiedostaa, että ilman opiskelijoitaan se ei ole mitään�, Holmström tiivistää.

YK-ekskursiolla puhuttiin YK:n tavoitteiden ja niiden toteutumisen lisäksi järjestön organisaatiosta sekä päätöksentekoon ja muuhun toimintaan liittyvästä byrokratiasta. YK:ta on kritisoitu tehottomuudesta ja siitä, että viiden valtion veto-oikeus invalidisoi järjestön tapauksissa, joissa käsittelyssä on yhtä tai useampaa turvallisuusneuvoston pysyvää jäsentä kansallisesti kiinnostava asia. Isäntämme sekä paikalla olleet YK-harjoittelijat vahvistivat, että byrokratia tuottaa usein ongelmia. Isäntämme totesivat myös, että YK:n organisaatiossa näkyy vieläkin toisen maailmansodan jälkeinen todellisuus. Jää nähtäväksi, laukaiseeko tai ainakin kiihdyttääkö nykyinen finanssikriisi tätä kaivattua uudistamisprosessia.

Keskiviikon YK-vierailulla oli luonnollisesti YK:n tehtävien ja Suomen roolin lisäksi keskustelua myös isäntiemme urapoluista. Kumpikin pääpuhuja oli käynyt KAVAKU:n, ulkoministeriön kansainvälisten asioiden valmennuskurssin. Aihe oli herättänyt paljon kiinnostusta jo visiitillämme Suomen suurlähetystöön Washingtonissa; yli puolet matkalaisista viittasi kysyttäessä, kuinka moni on kiinnostunut KAVAKU:sta tai pitää sitä mahdollisena vaihtoehtonaan tulevaisuudessa. En yllättynyt siitä, että kansantaloustieteilijän alkuja kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, mutta määrä yllätti minut. Esitetyistä kysymyksistä huomasi myös, että moni oli selkeästi hankkinut kurssista tietoa jo etukäteen.

YK-vierailun jälkeen KAVAKU:sta tuli puhetta pienemmässäkin porukassa, ja joillakin mielenkiinto kurssia kohtaan tuntui suurlähetystö- ja YK-vierailujen jälkeen vain kasvaneen entisestää. Jotkut taas totesivat jatkuvien ulkomaankomennusten olevan ehkä liiankin raskaita muun elämän järjestämisen kannalta.

Kansainvälisen uran ja muun elämän yhdistämisestä on keskusteltu matkan mittaan muutenkin. Useimmilla matkalaisistakin on kiinnostusta työskennellä jossain vaiheessa ulkomailla, mutta ainakin itseäni tulevaisuus hieman askarruttaa. Olenko valmis viettämään vuosia ulkomailla? Suuntaisinko ensin muutamaksi vuodeksi ulkomaille ja palaisin sitten Suomeen vai haluaisinko ehkä tehdä lyhyempiä ulkomaankomennuksia silloin tällöin?

Asioita ei voi pilkuntarkasti suunnitella, mutta tässä vaiheessa tiedän ainakin sen, että haluan jossain vaiheessa asua ja työskennellä ulkomailla. Isäntämme Maailmanpankissa kiteyttivät asian mielestäni hyvin: jos tekee sitä, mistä on kiinnostunut, päätyy todennäköisesti työhön josta pitää. Tämä sopii mielestäni ohjenuoraksi, on kyse sitten opiskeluista, uravalinnoista tai elämästä ylipäätään.

Välillä voi kuitenkin olla vaikea sanoa, mikä kiinnostaa eniten; matkalla käydyistä keskusteluista on huomattavissa, että moni pohtii Suomi-ulkomaat -akselin lisäksi myös sitä, haluaisiko ensisijaisesti töihin liike-elämään vai non-profit -organisaatioihin tai julkiselle sektorille. Epävarmuutta helpottaa se, että elämän aikana ehtii tehdä monia asioita.

YK-ekskursio tarjosi maailmanpolitiikan lisäksi pohdittavaa myös henkilökohtaisella tasolla. Lisää mietittävää on luvassa torstaina, jolloin vuorossa on Massachusetts Institute of Technology ja Harvard Cambridgessä Massachusettsin osavaltiossa. Perjantaina tapaisimme arvostetun kansantaloustieteilijän, MIT:n professori Bengt Holmströmin, Harvardin tohtoriohjelmassa opiskelevan Erkko Etulan sekä MIT:n MBA-ohjelmassa aloittaneen Jukka Välimäen. Boston-ekskursiota odotettiin innolla, vaikka luvassa olisi herätys puoli kuudelta ja monen tunnin bussimatka Cambridgeen.

Keskiviikkopäivä toi jälleen mukanaan suunnitelmanmuutoksia. The Economistin toimitukseen kaavailtu vierailu siirtyi odottamatta perjantaille, jolloin juhlistaisimme myös Halloweenia isäntiemme kanssa. Matkaryhmäläiset saivatkin keskittää kaiken energiansa YK –vierailuun ja maailmanpoliittisten kehityslinjojen hahmottamiseen.

Isäntämme yllätti ryhmän iloisesti tarjoamalla virvoitusjuomia ja pikkupurtavaa. Monissa vierailemissamme organisaatioissa jo vesikannu on ollut ylellisyys. Suomen suurlähettiläs Heidi Schroderus-Fox aloitti esittelyn kertaamalla meille organisaation kehitysvaiheita sekä toiminnan tarkoitusta ja tavoitteita. Lieneekö johtunut kohonneesta verensokerista, että kysymyksiä sateli enemmän kuin missään muualla.

Taloustieteiden opiskelijat halusivat ymmärrettävästi kuulla ajankohtaisen taloudellisen tilanteen vaikutuksista YK:iin. Paikalle saapunut talous- ja kehitysektorin johtaja pelkäsi erityisesti heikko-osaisten kärsivän.  Vaikka mediassa on veikattu kehitysmaiden selviävän finanssikriisistä säikähdyksella, saimme vierailulla käsityksen, että juuri köyhimmät köyhtyvät nyt eniten.

Taloudellinen taantuma asettaa haasteensa myös rikkaiden länsimaiden kehitysaputavoitteille. YK:n suuri huolenaihe onkin, kuinka vuosituhattavoitteista kyetään pitämään kiinni, kun teollisuusmaiden talouskasvu tyrehtyy. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen vuoteen 2015 mennessä jäänee haaveeksi ainakin, jos rikkaimmat kiristävät kukkaronnyörejään.

Suomen tärkein vaikutuskanava YK:ssa on Euroopan unionin yhteinen rintama. Varsinkin talous- ja kehityssektorilla yhteistyö on usein kuulemma saumatonta ja erimielisyyksiä esiintyy harvemmin. Muilla sektoreilla sen sijaan rivit saattavat rakoilla. Esimerkkinä meille mainittiin Tanskan pilakuvaskandaali, joka todella jakoi mielipiteitä myös EU:n sisällä.

Tällä hetkellä mielenkiintoisin Suomea koskeva kysymys on mahdollinen jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa. Suomi kilpailee vaihtuvan jäsenen paikasta kahden muun jäsenvaltion kanssa. Kuulimme, että toisin kuin usein luullaan Suomen vahvuus ei ole laajamittainen rauhanturvatoiminta. Suomalaisten YK –rauhanturvaajien lukumäärä ei enää vuosiin ole ollut kansainvälisissä vertailuissa erityisen korkea. Valttikorttina kampanjassa pidetäänkin ennemmin Suomen mainetta neutraalina toimijana.

YK –vierailulla virinnyt hedelmällinen keskustelu ja monipuolinen kysymysten kirjo olivat todiste siitä, että monet taloustieteiden opiskelijat tähtäävät poliittiselle uralle. Aikana, jolloin talouden teemat puhuttavat koko maailmaa ja kiristävät myös kansainvälistä poliittista ilmapiiriä, on luontevaa esittää kysymys: onko taloudellinen asiantuntijuus välttämätöntä myös poliittisessa päätöksenteossa?

Tiistaiaamuna oli aika jättää Washington DC taakse ja  ottaa suunta kohti New Yorkia. Nuokkuvan opiskelijaryhmän vireystaso nousi, kun bussin ikkunoihin liimautuivat syksyn ensimmäiset lumihiutaleet. Virastokaupungin poliittista ilmapiiriä kolme päivää hengitellyt ryhmä aloitti keskustelun vaaleista.

Porukasta löytyi iloksemme yksi innokas, jolla oli tarmoa toimia oppaanamme Yhdysvaltain kuumottavaan poliittiseen tilanteeseen. Pian hän vetikin ässän hihasta: kaksikymmentäneljä äänestyslipuketta. Isänmaan väreissä koreilevaan lappuseen tuli laittaa rasti joko Barack Obaman tai John McCainin kohdalle. Vaaleissa vallitsi yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vaalisalaisuus sen sijaan oli osalle tuntematon käsite.

Ääntenlaskun aikana kuljettajamme sai puheenvuoron: �Minulle ainoa tärkeä asia on, että pystyn elättämään lapseni ja maksamaan taloni�, mies väänsi vahvalla jenkkiaksentilla. Tällä perusteella hän antoi äänensä demokraattiehdokkaalle.

Barack Obama saavutti murskavoiton varjovaaleissa

Valvojaiset huipentuivat tulosten julkistamiseen: â€�Obama, Obam a, Obama, Obama, Donald Duck, Obama, Obama, McCain, Obama…â€� Kahdestakymmenestäneljästä äänioikeutetusta uurnille raahautuivat kaikki yhtä lukuunottamatta. Protestiääniä tuli kaksi, ja herra McCain sai vain kolme ääntä. Voittajaksi julistettiin demokraattien Barack Obama murskaluvuin 18-3.

Matkan aikana kirvonnut keskustelu ja varjovaalit löivät sinetin opintomatkamme politiikan osiolle. New Yorkissa painopiste siirtyy talouteen. Hillittyjen virkamiesten sijaan itse ainakin odotan nyt näkeväni panikoivia pankkiireja ja lisää pahveja ikkunoissa.

Maailmanpankin massiivisen lasirakennuksen sisäänkäynnillä tunnelma oli jännittynyt. Turvatarkastusjono imi pukumiehiä lasikuution sisään hitaasti. Odotukset olivat korkealla ja kahden rentouttavan turistipäivän jälkeen ryhmämme oli valmis tositoimiin.

Maailmanpankki

Maailmanpankissa kuluvan vuoden tammikuussa Pohjoismaiden ja Baltian osastolla neuvonantajana aloittanut isäntämme otti ryhmämme vastaan selvästi yllättyneenä täsmällisestä saapumisajastamme – täällä se ei kuulemma ole tapana.

Ensimmäisten vierailuminuuttien aikana meille tehtiin selväksi, ettei finanssikriisistä tulla Maailmanpankissa puhumaan. �Ei ole väliä, mitä kokouksen asialistalla nykyään on. Loppupeleissä keskustelunaiheita on kuitenkin vain yksi�, oli selitys. Lisäksi saman päivän IMF -vierailu tulisi käsittelemään talouden ajankohtaista tilannetta, joten Maailmanpankilla keskityttäisiin muihin aiheisiin.

Vierailun teemoina olivat kriisin sijaan rekrytointi Maailmanpankkiin ja vierailuisäntiemme urapolut. Tulevina ekonomisteina ryhmämme oli kiinnostunut työllistymismahdollisuuksista, mutta toisaalta tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa ajankohtaisempi aihe olisi ollut tervetullut.

Onko väliä, missä päin palloa tutkintonsa suorittaa?

Isäntiemme urapolkuja kuunnellessa termi verkostoituminen sai uuden merkityksen. Eräs isännistämme oli saanut työpaikkansa puolen vuoden oikeisiin ihmisiin tutustumisen ja kontaktien luomisen – sekä hyvän tuurin – avulla. Henkilöstöpuolen asiantuntija puolestaan totesi, että perinteisesti Maailmanpankin ei ole tarvinnut tehdä töitä hyvien hakijoiden löytämiseksi vaan tulijoita on riittänyt tungokseen saakka. Kilpailu on kuitenkin kovenemassa myös työnantajamarkkinoilla, ja Maailmanpankkikin joutunee tulevaisuudessa panostamaan rekrytointiin.

Isäntiemme mielipiteet yliopistojen välisestä arvostuksesta olivat karua kuultavaa. Kilpailu työpaikoista on kovaa, ja karsinta hakemuksissa alkaa koulutustaustan perusteella. Siinä vaiheessa suomalaisilla tai pohjoismaisilla yliopistoilla ei ole suurta jakoa.

Maailmanpankin järjestämään Young Professionals –harjoitteluohjelmaan suurin osa valituista on nimekkäistä yliopistoista, kuten Harvardista. �Harvardilaisia palkkaamalla tiedämme, mitä saamme.�, oli luonteva perustelu. Tosin HR-puolen ammattilainen korosti, että vahva erikoistuminen ja kansainvälinen työkokemus kompensoivat paljon.

Myös tohtoritutkinnon tärkeys tuli monille yllätyksenä. Ilman tohtoritutkintoa töihin pääsy on harvinaisempaa, eikä se Suomessa suoritettuna ole menestyksen tae. Nuorille ekonomistinaluille viesti oli selvä; urapolun aukeamisen kannalta jenkkilän yliopistot ovat tohtorintutkinnolle suositeltavimmat paikat.

Odotukset Maailmanpankin vierailua kohtaan olivat suuret. Finanssikriisikeskustelun puute oli pettymys, toisaalta rekrytointiprosessin perusteellinen läpikäynti sai kiitosta. Suora puhe suomalaisen yliopiston heikosta kilpailukyvystä ja tasosta oli rehellisyydessään tervetullutta. Kokonaisuudessaan vierailua voisi kuvata avartavaksi kokemukseksi, vaikka korkeat odotukset jäivätkin ehkä täyttymättä.

�Banking gets a bit boring.� Tulevaisuuden ennuste pankkitoiminnan muuttumisesta oli yksi tärkeimmistä maanantaipäivän opeista. Vuorossa olivat vierailut Maailmanpankkiin, kongressiin, Maailman Valuuttarahastoon (IMF) ja Suomen suurlähetystöön. Näistä suurimman vaikutuksen teki IMF.

Kolea syyssade oli aamupäivällä kastellut koko matkaryhmän, joten jo Valuuttarahaston sisätiloihin pääsy lämmitti kehoa ja mieltä. Sisustukseltaan kasarihenkinen IMF erosi täysin mahtipontisen arvokkaasta Maailmanpankista. Tunnelma talon sisällä oli kiireetön. Ihmisten rauhallisuus ei ainakaan viestinyt finanssikriisin aiheuttamasta paniikista. Virolainen emäntämme johdatti meidät neuvotteluhuoneeseen, jossa tapasimme Pohjoismaiden ja Baltian osaston johtajan.

Skånen aksentilla maustettua englantia puhuva ruotsalaismies teki heti lähtemättömän vaikutuksen energisyydellään ja asiantuntijuudellaan. Hän teki välittömästi selvän eron IMF:n ja Maailmanpankin välille. Kriisitilanteessa Valuuttarahasto voi tarjota ensiapua, mutta pitkällä tähtäimellä auttavan kätensä ojentaa Maailmanpankki. Roolijako ei kuitenkaan ilmeisesti ole kaikille valtioille täysin selvä.

Kiinnostavana yksityiskohtana esiin nousi Yhdysvaltojen suuri vaikutusvalta Valuuttarahaston päätöksenteossa. Virallista veto-oikeutta ei ole, mutta jo ilmapiiristä on aistittavissa, minkä asioiden esille ottamisen amerikkalaiset hyväksyvät.

Kuva puhuu omaa kieltään: Morgan Stanleyn toimisto korttelin päässä Maailmanpankista ja IMF:stä

Keskustelun painopiste siirtyi pian finanssimaailmaa ravisuttavaan kriisiin. Puhuja ei vähätellyt tilanteen vakavuutta. Hän myönsi, että Yhdysvaltojen suistuminen lamaan on väistämätöntä. Käänne parempaan tapahtunee vasta ensi vuoden lopulla. Kysymys presidentin vaihtumisen vaikutuksista talouteen sai miehen hymähtämään. Saimme käsityksen, ettei kummallakaan ehdokkaista ole suunnitelmaa talouskriisin nujertamiseksi. Puhujamme mielestä kannanotto suuntaan tai toiseen olisikin poliittinen itsemurha.

Pohjoismaiden osaston johtajaa tykitettiin luonnollisesti Islantia koskevilla kysymyksillä. Puhujamme ei lähtenyt syyttämään islantilaisia osaamattomuudesta. Mielenkiintoista on, että Islannin pankkijärjestelmä on ollut arvoltaan jopa kymmenen kertaa suurempi kuin bruttokansantuote. Järjestelmän haavoittuvuudesta huolimatta kukaan ei ehkä kuitenkaan uskonut sen kaatumiseen. Kuten huoneeseen myöhemmin astunut Euroopan osaston neuvonantaja (senior advisor) kiteytti:  �Too big to fail, too big to save.� Varsinaisesti IMF:n tarkoituksena on myöntämällään lainalla palauttaa nopeasti markkinoiden luottamus, jotta ongelmissa oleva valtio voi sitten saada rahoitusta vapailta markkinoilta.

Keskustelun tärkeä loppupäätelmä oli, että kuluu parikin vuosikymmentä ennen kuin finanssikriisin syitä ja seurauksia voidaan täysin ymmärtää. Pankkitoiminta varmasti yksinkertaistuu ja ylisuuria riskejä vältetään jonkin aikaa. Joka tapauksessa emme vielä tajua, kuinka syvässä aallonpohjassa olemme.

Washingtonin ekskursioiden ajankohdat olivat eläneet alkuperäisestä ohjelmasta siinä määrin, että maanantaille pakkautui kolme vierailua. Näin ollen sunnuntai oli meille vielä puhdasta vapaa-aikaa.

Georgetownin kaupunginosaa Bostonissa

Euron heikkeneminen suhteessa dollariin kävi tuskallisen selväksi monien matkalaisten suunnatessa kulkunsa ostoksille; taksikuskikin kommentoi eilen, että meidän olisi kannattanut tulla tänne puoli vuotta sitten.

Myötäilimme valuuttakurssin epäedullisuutta, mutta tuskinpa kukaan haluaisi vaihtaa tätä mielenkiintoisinta mahdollista aikaa muuhun.

Palaamme Suomeen kaksi päivää ennen virallista vaalipäivää, mutta paluun jälkeenkin on jännittävä seurata, kuinka vaalien tulos vaikuttaa valuuttakursseihin.

Sunnuntaipäivän kaikki viettivät pienemmissä kokoonpanoissa kukin tahoillaan. Osa keskittyi shoppailuun, osa nähtävyyksiin.

Toisin kuin lauantaina, ilma oli ulkona kiertelyä ajatellen täydellinen. .Takkia ei tarvinnut, ja syysauringon lämmössä paidanhihatkin piti välillä kääriä ylös.

Ostosten lisäksi muutamat meistä kävivät seuraamassa sunnuntaina järjestettyä Washingtonin Marine Corps Marathonia, joka valtasi keskustan kadut aamupäiväksi.

Lounaalla seuraamme liittyi erään matkalaisen kanadalainen ystävä Mischa, joka oli juuri juossut kyseisen maratonin. Vain kankea portaissa kävely lounasravintolasta kieli juoksusuorituksesta, niin pirteänä mies kanssamme jutteli. Mischa työskentelee Washingtonissa erään USA:n kongressiedustajan avustajana, ja oli mielenkiintoista kuulla hänen työstään täällä politiikan ytimessä.

Koko matkaporukka kokoontui hajallaan vietetyn päivän jälkeen illastamaan yhdessä. Oli hauska huomata, kuinka alun varautuneisuudesta ja hiljaisuudesta ei ollut enää tietoakaan. Kuin luokkaretkellä tai leirikoulussa konsanaan, ryhmä alkaa olla nyt enemmän yhtä ja juttu luistaa aivan toisin kuin alussa.

Tähän asti olemme olleet pitkälti vapaalla. Nyt on vihdoin ensimmäisten ekskursioiden aika!

Edessämme on pitkä, mutta taatusti antoisa päivä. Lähdemme nyt Maailmanpankkiin, minkä jälkeen on vuorossa Kansainvälinen Valuuttarahasto, ja alkuillasta vierailemme vielä Suomen suurlähetystössä. Näistä tunnelmia luvassa huomenna!