Jeni ja osakemarkkinoiden lasku & Yhdysvaltain talouden alamäki
Selittäisitkö jenin carry tradin vaikutuksen viime viikon osakemarkkinarysäkässä ja voisitko arvioida, mitkä Pohjoismaiset ja Eurooppalaiset alat ja yritykset kärsivät eniten, jos Yhdysvaltain talouskasvu tästä hitaasti hiipuu niinkuin Fed ennustaa. Kiitoksia. —Outi
Hei Outi ja Makron opiskelija,
Japanin FX carry tradessä on kyse velkavivulla ostetuista osakkeista. Sijoittajat kuten esimerkiksi hedge fundit ovat lainanneet Japanin markkinoilta pääomaa jeneissä hyvin alhaisella korkotasolla ja ovat sijoittaneet nämä rahavarat esimerkiksi USA:n joukkolaina- ja osakemarkkinoille korkeamman tuoton houkuttelemina. Tämä velkaraha on siis voinut osittain tukea osakemarkkinoiden nousua.
Markkinoiden hermostuneisuuden lisäännyttyä, korkeampi implisiitinen volatiliteeti valuutoissa ja osakkeissa on johtanut siihen, että sijoittajat ovat joutuneet vähentämään sijoitussalkkunsa riskiä, eli purkamaan carry trade-positioitaan. Korkeahko korrelaatio esimerkiksi S&P 500 futuurihintojen laskun ja jenin vahvistumisen välillä kuvaa hyvin jenin carry traden purkautumista. Paniikinomainen velkapositioiden purku voisi aiheuttaa kovankin paineen osakemarkkinoille, mutta jos muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa, ei tämänkaltaista vaaraa ole. Vaaraa pienentää Japanin hyvin alhainen korkotaso, kun taasen Japanin keskuspankin rahapolitiikan ennalta-arvattomuus nostaisi sitä.
Jeni carry tradiin käytettyjen rahavarojen määrää on mahdotonta sanoa tarkasti, mutta parhaiden arvioiden mukaan summa voi yltää 150-200 miljardiin US dollariin.




Kiitoksia vastauksesta.
Voisitteko arvioida vielä, mitkä Pohjoismaiset ja Eurooppalaiset alat ja yritykset kärsivät eniten, jos Yhdysvaltain talouskasvu hiipuu.