Julkaistu: 8.3.2007
eQ Pankin osakesijoitustutkimus haluaa kiittää Taloussanomien lukijoita hyvistä kysymyksistä. Valitettavasti kyselytunti oli liian lyhyt aika vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. eQ osakeanalyytikot järjestävät samankaltaisen kyselytunnin kotisivuillaan aina joka kvartaalituloskauden loputtua.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
P/E luvut ovat ajallisesti vielä korkealla tasolla, ja suosituksissa löytyy myös osta ja lisää tekstejä. Miten suuri marginaali suosituksen muuttumiseen on häilyvässä markkinatilanteessa? Miten suurena pidätte mahdollisuutta talouden taantumaan? Greenspan on eilisessä kommentissaan sanonut että mahdollisuus talouden taantumaan Yhdysvalloissa on 1/3, eli laskusuhdannetta pidetään varsin todennäköisenä. Pitäsikö nykyisessä markkinatilanteessa piensijoittajan muuttaa jotenkin taktiikkaansa, välttää osakkeita ja warrantteja, suosia defensiisiä rahastoja ja bondeja? —Pekka Siltala
Hei Pekka,
P/E-luvulla mitattuna olemme tällä hetkellä selvästi terveemmällä tasolla mitä esimerkiksi vuoden 2000 kuplan aikana. On kuitenkin hyvä muistaa, että olemme tällä hetkellä taloussuhdanteen huipulla, ja maailmantalouden kasvun odotetaan hidastuvan. Tärkeintä kasvun hidastumisessa osakemarkkinoille on se, että hidastuminen tapahtuu kontrolloidusti.
Mielestämme markkinat eivät koe USA:n taantumaa yhtä todennäköisenä mitä Greenspan kommentoi.
Taktiset valinnat riippuvat aina sijoittajan riskiprofiilista. Sijoitussuosituksissa annamme kuitenkin tällä hetkellä enemmän arvoa defensiivisille osakkeille kuten pankki- ja elintarvikeosakkeille. Syklisiä osakkeita kohtaan olemme varovaisempia.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Voisitko verrata 2000 luvun it-kuplaa tämän hetkiseen tilanteeseen. Onko todennäköistä samanlainen pudotus vai kertovatko tunnusluvut ym. mittarit jotain muuta.
Olemmeko jo nyt suhdanteen huipussa, koska käyttäytyminen on paniikinomaista .
Ovatko arvostukset kohdallaan vai miksi miltei jokaisen (Usa, Eu…) keskuspankin henkilön lausahdukset vaikuttavat heti käyrien suuntaan. —Mikko
Mikko,
Suurin ero it-kuplan ja tämänhetkisen tilanteen välillä on yritysten tuloksenteossa. It-kuplan aikana osakkeiden hinta suhteessa tuloksiin oli selvästi korkeammalla tasolla kuin tällä hetkellä. Esimerkiksi P/E-luvulla mitattuna olemme tällä hetkellä selvästi terveemmällä tasolla kuin it-huuman aikana. Tällä hetkellä olemme taloussuhdanteen huipulla, sillä ekonomistit odottavat maailmantalouden kasvun hidastumista tänä vuonna. Keskuspankkien henkilöiden lausahdukset vaikuttavat markkinoihin sekä nousu- että laskusuhdanteissa, joten siinä ei ole tapahtunut mitään muutosta.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Kun Ruotsin valtio alkaa myydä Nordeaa, onko yksi todennäköinen ostaja SEB? —Saku
Hei Saku,
Ruotsin valtio ei ole täsmentänyt myydäänkö Nordea-osakkeet osissa tai kerralla, monille ostajille tai yhdelle ostajalle. Jos he päätyvät myymään yhdelle ostajalle, SEBiä tai itse asiassa yhtä SEBin omistajatahoa, Investoria, pidetään yhtenä vahvana ostajaehdokkaana.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Japanin Jeniä on siis haettu pääomaksi ympäri maailmaa, halvan korkotason vuoksi. Saatu pääoma on sijoitettu pörssiin, kiinteistöhin ja ties mihin muihin kohteisiin.
Millaiset rahastoyhtiöt yleensä sallivat tällaisen toiminnan, kun ajatellaan miten riskaapelia tämä toiminta on? Eikö pelkkä Jenin valuuttakurssinousu suhteessa EURoon tai US$iin ole niin iso riski, että Jenivelkarahalla ei kannata sijoittaa muualle maailmaan?
Miten suurta osaa tällaiset Jenivelkavivutussijoittajat edustavat koko maailmasta tai kehittyvistä markkinoista, eli miten suuri prosentuaalinen syy ja seuraus heidän pörssi- tai kiinteistösijoitusten purkautumistensa vaikutus on?
Eikö tällainen velkarahapelaamien ole niitä lopun ajan merkkejä, vai vieläkö lisätään kehittyneillä markkinoilla piensijoittajien velkasijoitukset mukaan, ennekuin maailmanloppu on ovella, taas kerran? Kehittyneillä markkinoilla piensijoittajet ovat pelanneet velkavivulla ja siellä taitaa pieni maailmanloppu olla käsillä?
Mikä tai mitkä tekijä vaikuttaa eniten prosentuaalisesti alaspäin seuraavissa skenarioissa EU, USA, Suomen ja muun maailman pörsseihin?
USA hyökkää Iraniin, sota. Öljy >100EUR/tynnyri.
USA:n talous taantuu ja deflatoituu ja kiinteistömarkkinat romahtavat 50%.
Kiinan lakimuutokset yritys- ja pääomasijoittamisen suhteen pysäyttävät investoinnit Kiinaan?
Mutta mikä on yksi suuri syy, jota tässä ei mainittu, kerro oma ehdotuksesi. —Makron opiskelija
Makron opiskelija,
Jenin carry traden vaikutus markkinoihin ilmenee vastauksesta Outille.
USA:n hyökkäyksellä Iraniin olisi todennäköisesti suurin negatiivinen vaikutus maailman pörsseihin. Mahdollisen hyökkäyksen johdosta öljyn hinta nousi samalla myös reippaasti.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
USA TALOUS VAIN JAKSAA. ROMAHDUSTA ON ODOTELTU PITKÄÄN. MILLONKAHAN ROMAHTAA ? —PAULI VUOKILA
Pauli,
Kuluvana vuonna Yhdysvaltojen BKT-kasvun odotetaan hidastuvan vuoden 2006 3.3 %:sta 2.4 %:iin. Tämä on siis jo otettu huomioon osakkeiden hinnoittelussa, eli vaaditan selvästi alle 2.4 %:n kasvua että vaikutus osakkeisiin olisi negatiivinen.
Alan Greenspanin arvion mukaan USA:n talouden taantumaan joutumisella ensi vuonna on 1/3 todennäköisyys.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Miltä Venäjän ja Intian rahastojen kehitys näyttää mielestänne? —antti
Hei Antti,
eQ:n osakesijoitustutkimustiimi ei analysoi rahastoja tai niiden kehitystä, joten kysymyksesi kannattaa esittää alan ammattilaiselle.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Selittäisitkö jenin carry tradin vaikutuksen viime viikon osakemarkkinarysäkässä ja voisitko arvioida, mitkä Pohjoismaiset ja Eurooppalaiset alat ja yritykset kärsivät eniten, jos Yhdysvaltain talouskasvu tästä hitaasti hiipuu niinkuin Fed ennustaa. Kiitoksia. —Outi
Hei Outi ja Makron opiskelija,
Japanin FX carry tradessä on kyse velkavivulla ostetuista osakkeista. Sijoittajat kuten esimerkiksi hedge fundit ovat lainanneet Japanin markkinoilta pääomaa jeneissä hyvin alhaisella korkotasolla ja ovat sijoittaneet nämä rahavarat esimerkiksi USA:n joukkolaina- ja osakemarkkinoille korkeamman tuoton houkuttelemina. Tämä velkaraha on siis voinut osittain tukea osakemarkkinoiden nousua.
Markkinoiden hermostuneisuuden lisäännyttyä, korkeampi implisiitinen volatiliteeti valuutoissa ja osakkeissa on johtanut siihen, että sijoittajat ovat joutuneet vähentämään sijoitussalkkunsa riskiä, eli purkamaan carry trade-positioitaan. Korkeahko korrelaatio esimerkiksi S&P 500 futuurihintojen laskun ja jenin vahvistumisen välillä kuvaa hyvin jenin carry traden purkautumista. Paniikinomainen velkapositioiden purku voisi aiheuttaa kovankin paineen osakemarkkinoille, mutta jos muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa, ei tämänkaltaista vaaraa ole. Vaaraa pienentää Japanin hyvin alhainen korkotaso, kun taasen Japanin keskuspankin rahapolitiikan ennalta-arvattomuus nostaisi sitä.
Jeni carry tradiin käytettyjen rahavarojen määrää on mahdotonta sanoa tarkasti, mutta parhaiden arvioiden mukaan summa voi yltää 150-200 miljardiin US dollariin.
Osio: Osakemarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 8.3.2007
Onko Yhdysvaltain talouskehityksellä lähiaikoina suurikin merkitys Kiinan pörssikursseihin lähiviikkoina mielestänne. —Kale
Hei Kale,
Yhdysvalojen talouskehityksellä on merkittävä vaikutus kaikkien maiden pörssikursseihin. Kiinan kohdalla vaikutus on vahva, sillä Yhdysvallat tuo merkittävän määrän tavaroita Kiinasta. Tästä johtuen Yhdysvaltojen kauppatasealijäämä Kiinaan tulee olemaan noin 230 miljardia dollaria vuonna 2006. Vertailun vuoksi mainittakoon että alijäämä Eurooppaan tulee olemaan noin 140 miljardia ja Japaniin noin 90 miljardia, eli Kiina on tällä hetkellä suurin vaikuttava tekijä Yhdysvaltojen alijäämän kasvuun. Jos Yhdysvaltojen yksityinen kulutus alkaa yskiä, niin tuonti Kiinasta hiipuisi, vaikuttaen siten suoraan Kiinan vientiin.
Osio: Osakemarkkinat / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 5.3.2007
Osakemarkkinoilla on eletty levottomia aikoja. Kiinasta viime viikolla alkanut osakekurssien roima lasku on heiluttanut markkinoita ympäri maailmaa. Mitä sijoittajan pitäisi myllerryksestä ajatella? Miltä sijoitusnäkymät näyttävät lähiviikkoina, entä pidemmällä tähtäimellä? Ennakoiko osakekurssien lepatus epävarmuutta myös muuhun talouteen?
Kysy osakemarkkinoiden näkymistä Taloussanomien verkkosivujen kautta! Pankkiiriliike eQ:n sijoitustutkimustiimi vt. pääanalyytikko Jari Hongon johdolla vastaa Taloussanomien lukijoiden kysymyksiin torstaina 8.3. klo 12-13 Taloussanomien verkkosivuilla. Voit lähettää kysymyksesi ennakkoon alla olevan lomakkeen kautta. Kysyä voi myös vielä torstaina vastausrupeaman aikana.
Osio: Osakemarkkinat / 15 kommenttia
Julkaistu: 8.2.2007
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille.
Valitettavasti kysymyksiä jäi ilman vastausta ajanpuutteen takia, mutta voimme palata asiaan tuonnempana.
Mikko Hyppönen
F-Secure Oyj
http://www.f-secure.com/weblog/
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Olisin kiinnostunut tietää mikä on Vistan tila viruksiin nähden? Onko vista niin turvallinen kuin mainoksissa väitetään? Ja ovatko F-secure & muut virustorjunta yhtiöt päässeet sopimukseen siitä, että he pääsevät saavat linkata kiinni ohjelmansa vistan ytimeen? – H&L
Microsoft teki valtavat urakan Vistan turvajärjestelmien kanssa.
Lopputulos on vaikuttava.
Jos tällä hetkellä kävelee kauppaa ja ostaa Windows Vista koneen ja Mac OS X -koneen, ne ovat käytännössä yhtä turvallisia. Verkossa voi surffata vapaasti ilman virustorjuntaa.
Valitettavasti vuoden kuluttua Vistalle on luultavasti satoja, ehkä tuhansia haittaohjelmia.
Kun Windows XP julkaistiin, siitä puhuttiin käyttöjärjestelmänä joka tulisi lopettamaan koko virusongelman. Näin ei ihan käynyt.
Vistan PatchGuard-ominaisuus on vain Vistan 64-bittisessä versiossa, ja tulemme tukemaan sitä Vistan SP1-version jälkeen.
Lisätietoja tuotteidemme Vista-versioista:
http://www.f-secure.com/vista/
Viruslist.comista löytyy hyvä läpikäynti Vistan turvaominaisuuksista:
http://www.viruslist.com/en/analysis?pubid=204791916
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Mikä on turvallisin http-palvelin? Publicfile? Vaiko lighttpd? Mikä on mielestäsi turvallisin ydin? OpenBSD, NetBSD, OpenSolaris vai Linux? Missä ytimessä on vaikein shellkoodin suoritus? Luin jostain, että Linuxin exec shield tekee shellkoodin suorittamisesta vaikeaa, onko muilla käyttiksillä samoin? Onko Windows NT ytimellä samanlainen “kilpi”? Onko Windows CE:n NK-ydin turvallinen? Mikä on turvallisin sshd?
Tässä on vähän näitä minua askarruttavia kysymyksiä, vastaa jos kerkeet (jokaiseen ei ole pakko vastata;)) – Solarius
Web-palvelimista en osaa sanoa, mutta ydinpuolella olen kuullut paljon hyvää QNX:stä.
Windows-koneissa ei ole execshieldia vastaavaa tekniikkaa, mutta Vistassa on sentään otettu käyttöön tekniikka joka lataa komponentin koneen muistiin eri järjestyksessä joka bootin yhteydessä. Tämä tekee exploit-koodin virityksestä vaikeampaa koska koneet eivät ole identtisiä.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Kuinka turvallisena näet vapaiden wlan hotspottien käytön? Yhteyshän voisi olla , vaikka jonkun ilkeän tahon ylläpitämä, joka pystyisi seuraamaan liikennettä ja pomimaan sieltä tietoja. Mistä tietää, että mikä hotspot on turvallinen ja mikä ei? Mitä uskaltaa tehdä tuollaisen vapaan wlan yhteyden kautta? Esimerkiksi laskujen maksussa käytetään salattua https yhteyttä, mutta takaako se turvallisuuden? Yleensäkin kuinka helppoa on päästä eri langattomien yhteyksien väliin “kuuntelemaan” liikennettä.
— MMy
En suosittele avoimien WLANien käyttöä muuhuin kuin hupikäyttöön – siis verkkolehtien lukemiseen ja satunnaiseen googlailuun.
Heti jos on tarkoitus tehdä jotain muuta, turvaton yhteys pitää suojata jollain muulla tekniikalla. Itse käytän salattua VPN-yhteyttä yrityksemme sisäverkkoon, minkä jälkeen WLAN-verkon turvattomuudelle ei enää ole merkitystä.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Voivatko hakkerit saada nämä vaaralliset ohjelmat asennettua tavallisen kotikäyttäjän koneeseen, jossa ovat alla olevat perussuojat? Jos voi, pysäyttävätko suojaukset pääsyn ulos?
1. Automaattiset Windowsa päivitykset
2. Palomuuri (ZoneAlarm); vain itse hyväksymäni ohjelmat pääsevät ulos nettiin, ja niistäkin vain 2-3 ilman tapauskohtaista lupaa
3. Virustorjunta (Computer Ass. eli eTrust)
4. Elisan laajakaistaboxi, jossa lienee NAT (koska vain yksi 4:stä portista käytössä)
5. File sharing ja inst, messaging ei sallittu Windowsissa
6. Tärkeimpiä portteja on suljettu käytöstä netistä saatavilla työkalu ohjelmilla
7. Last but not least: MS IE7:tä ja Outlook-postiohjelmia ei käytetä
Kysyy ”tyhmä käyttäjä” – Beline
Kokoonpanosi kuulostaa varsin turvalliselta.
Täydellista turvaa ei voi koskaan saavuttaakaan.
Kokoonpanoon voisi vielä lisätä esim. Rootkit-tarkistuksen (Blacklight tjms) ja phishing-toolbarin (paitsi jos selaimessasi on se vakiona). Mutta näilläkin pötkii jo tosi pitkälle.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Onko tietoa, että F-Securen suojauksen olisi joku hakkeri murtanut? – Janne
F-Securen internetpalvelimia vastaan hyökkäillään jatkuvasti.
Sisään asti ei ole kukaan päässyt. Tai jos on, on ollut niin hyvä että emme ole huomanneet…
Päivitysjärjestelmämme on rakennettu niin että vaikka tapahtuisi mitä, asiakkaillemme ei voisi lähettää väärennettyjä päivityksiä. Vastaanottavat työasemat saisivat päivityksen mutta hylkäisivät sen, koska allekirjoitus ei täsmäisi. Allekirjoituksen tekeminen vaatii että tutkimusyksikkömme henkilökuntaa on fyysisesti paikalla konttorilla.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Tuleeko mielestäsi mobiileihin laitteisiin (puhelimet, PDAt ja kannettavat) standardiksi tavaksi laittaa verkkoon pyrkivä laite karanteeniin ”health checkin” ajaksi ennen kuin se pääsee yritysverkkoon tai kotiverkkoon? Vistahan tarjoaa tällaisita ideologiaa sertifikaattien avulla. – ML
Olettaa voi että tällaiset ratkaisut yleistyvät, mutta vasta sitten jos mobiiliongelmat pahentuvat nykyisestä.
Mobiilihaittaohjelmia tunnetaan tänään 346 kappaletta.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
On esitetty väittämiä, että nykyisissä ohjemistoissa olisi jo valmiina takaportteja yms. haitallisia ominaisuuksia odottamassa aktivointi-inpulssia ja takana olisi esim. USAn hallinto. Väitettä on perusteltu mm. maailmasotaskenaariolla jossa yksi sodan muoto on näin tarvittaessa lamaannuttaa ja saattuttaa vihollisen tietojärjestelmät. Mitä mieltä olette asiasta? – Ari S
Meidän tutkimuskeskuksissamme ei ainakaan vielä olla tällaisia takaportteja löydetty.
Jos asia epäilyttää, aina voi siirtyä Open Source -pohjaisiin järjestelmiin ja kääntää itse omat ohjelmansa.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Onko CS7 julkaisupäivämäärästä mitään uutta tietoa tahi onko jo olemassa vastaavaa Vista-yhteensopivaa kokonaisvaltaiseen virustorjuntaan kykenevää ohjelmistoa? On suorastaan hemmetin pelottavaa hengailla netissä pelkästään M$:n paloaidan ja F-S Beta-version varassa, saati että M$ Defender on yksi iso riesa kys käyttiksessä. – VX
Käytännössä kaikilla virustorjuntavalmistajilla on tällä hetkellä betaversio Vista-torjunnasta valmiina.
F-Secure Client Security 7.1 for Windows Vista julkaistaan virallisesti vuoden toisen neljänneksen aikana. Betakin toimii jo hienosti.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Nykyään monet käyttävät Skypeä, jopa jotkin firmatkin. Siinähän käyttäjä suostuu päästämään toiset skypen käyttäjät koneelleen. Kuitenkin koko ajan suositellaan, että tietoturva olisi kohdillaan eikä muita käyttäjiä päästetä omalle koneelle. Tässä on selvästi jotain ristiriitaista! Miten tietoturvayhtiönne suhtautuu Skypeen ja sen käyttöön? Entä mitä mieltä sinä olet siitä? – AnnaLi
Skype on teoriassa selvä tietoturvariski: se tunneloi tehokkaasti palomuurien läpi – kun ajat Skypea, sallit kenen tahansa ottaa yhteyttä koneeseesi palomuurien läpi. Jos Skypen koodissa on sopivat virhe, sen kautta – noin teoriassa – pääsisi koneen tietoihin kiinni.
Käytännön pulmia sen sijaan ei ole näkynyt. Pari haittaohjelmaa jotka yrittävät hyödyntää Skypen chat-ominaisuutta on löytynyt, mutta niistäkään ei ole ollut mainittavaa haittaa.
Skypen kehittäjät ovat selvästi ottaneet tietoturvan vakavissaan.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Kannattaako roskaposteja merkitä jatkossa kielletyksi lähettäjäksi? Mitä pitää tehdä kun on vahingossa avannut roskapostin (ei liitettä), jonka arvelee välittävän jotakin virusta tai haittaohjelmaa? – Helena
Ei juuri maksa vaivaa yrittää blokata jokaista spammin lähettäjää erikseen; ne tulevat harvoin kahdesti samasta osoitteesta.
Jos epäilyttää että koneelle on tullut jotain kummaa, helpoin tapa lähteä tutkimaan asiaa on tarkistaa koneen puhtaus webin kautta toimivilla ilmaisilla virusskannereille.
Meidän skannerimme löytyy täältä.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Mikä on mielipiteesi ns. Month of a Bug projekteihin? (Apple, Kernel, Browser jne.)
Kumpi niistä hyötyy hakkerit/crackerit vai normaali yleisö?
Monet julkistetuista reiästähän ovat ns. Zero-day ongelmia, joita ei ole ilmoitettu ohjelman valmistajille.
— Ilkka
Tiedän että tästä asiasta monet muut asiantuntijat ovat eri mieltä, mutta minun mielestäni useimmat tällaisista julkaisuista ovat vastuuttomia.
Esimerkkinä kommentti jonka heitin blogiimme vuosi sitten kun WMF-haavoittuvuuteen liittyvä keskustelu oli kuumimmillaan ja ryhmä tietoturvatutkijoita julkaisi proof-of-concept haavoittuvuuden:
Bad Behaviour
We are aware that a new exploit for the WMF vulnerability has been published. This one is much more advanced than the old one, and much more dangerous.
It enables clueless newcomers to easily craft highly variable and hard-to-detect variations of image files. Images that take over computers when viewed. And do this on all common Windows platforms. With no vendor patch for the vulnerability available. Meaning that there are hundreds of millions of vulnerable computers in the net right now.
Making such tools publicly available when there’s no vendor patch available is irresponsible. Plain and simply irresponsible. Everybody associated in making and publishing the exploit knows this. And they should know better. Moore, A.S, San and FrSIRT: you should know better.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Ovatko yksityisille ihmisille ilmaiset virustorjuntaohjelmat yhtä luotettavia kuin maksulliset virustorjuntaohjelmat?
Petteri
Markkinoilta löytyy muutamia täysin ilmaisia virustentorjuntaohjelmistoja, kuten vaikkapa ClamAV.
Käytännössä näiden tuotteiden löytökyky saattaa olla täysin vertailukelpoinen kaupallisiin tuotteisiin verrattuna. Suurimmat erot löytyvät muista ominaisuuksista, kuten helppokäyttöisyydesta, automatisoinnista, lisätunnistustekniikoista (kuten rootkittien tunnistus) jne.
Normaalille kotikäyttäjälle helpoin vaihtoehto on kaupallinen tuote tai operaattorin kautta ostettu virustorjunta. Kehittynyt käyttäjä pärjää ilmaisellakin. Oikein tosi kovat kaverit pärjäävät kokonaan ilman virustorjuntaakin.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Miten näet Applen koneiden virusturvan – nyt ja tulevaisuudessa? Miksi Maceisssä on niin vähän viruksia? – Juha
Microsoft-pohjaisissa laitteissa on haittaohjelmia yli 230 000.Mac OS X -laitteissa vain neljä.
Syitä on muutama:
- Käyttäjämäärät
- Tekniset erot
- Käyttäjien sosiaaliset erot
Kuvaavaa on, että F-Secure valmisti torjuntaohjelmia myös Mac-koneille. Luovuimme niistä vuonna 1998, koska markkinoita ei ollut!
En usko että tulemme näkemään merkittäviä virusongelmia Mac-puolella lähitulevaisuudessakaan. Tilanne ehkä muuttuu jos Mac-käyttäjien markkinaosuus nousisi rajusti.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 8.2.2007
Onko Windows 98 käyttöjärjestelmää vielä turvallista käyttää, jos siinä on ajantasalla olevat virus/palomuuri ohjelmat? Microsoftihan on lopettanut tietoturvapäivitysen jakamisen siihen.
Mikä ero on Microsoftin tietoturvapäivityksellä suhteessa tietoturvaohjelmiin? Voiko siis Microsoftin tietoturvapäivityksissä ajantasalla olevaa käyttöjärjestelmää ajaa ilman virus/palomuuri ohjelmia? – Terttu
Yllättävää kyllä, Windows 98 on nykyverkossa varsin turvallinen. Syynä ei niinkään ole se, etteikö näistä laitteistoista löytyisi turvareikiä, vaan se, että ylivoimainen enemmistö haittaohjelmista ei toimi kunnolla Win98:n alla.
Nykyvirukset, madot ja troijalaiset keskittyvät lähinnä Windows XP:hen ja sen sukulaisiin. Haittaohjelmien kirjoittajat eivät edes testaa ohjelmiaan noin vanhojen käyttöjärjestelmien kanssa.
Periaatteessa ajan tasalla olevilla turvapäivityksillä varustetun tietokoneen pitäisi olla turvallinen ilman erillisia turvaohjelmia – mutta vain periaatteessa. Käytännössä uusia reikiä löytyy ennen kuin paikat ovat ulkona, ja käyttäjä itsehän voi aina tehdä tyhmyyksiä ja asennelle koneelle haitallisia ohjelmia. Molempia siis tarvitaan.
Osio: Tietoturvapäivä / Kirjoita kommentti
Julkaistu: 5.2.2007
Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen vastaa Taloussanomien lukijoiden kysymyksiin kansallisena Tietoturvapäivänä torstaina 8.2. Voit lähettää kysymyksesi ennakkoon kommentointilomakkeen kautta. Hyppönen vastaa kysymyksiin Taloussanomien verkkosivuilla torstaina klo 14 – 15. Voit myös lähettää kysymyksiä vielä torstaina vastausrupeaman aikana. Ennakkoon lähetetyt kysymykset kysymykset löytyvät kommenteista.
Osio: Tietoturvapäivä / 32 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Olen tyoskennellyt Lontoossa kaksi vuotta ja nyt harkitsen oman asunnon ostamista Englannista. Onko minun mahdollista saada asuntolainaa Suomesta? Jos on, tarvitsenko lainalle takaajan? Saastossa minulla on noin 20 % asunnon hinnasta.
Anu
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Suunnittelemme asunnon ostamista pääkaupunkiseudulta. Tällä hetkellä lainoja taloudessamme (opinto) on yhteensä n. 10 000 euroa. Mikä olisi paras tapa ottaa n. 170 000 euron laina ajatellen nousevia korkoja? Takaajia ei ole eikä säästöjä/omaisuutta.
Yhteistulot bruttona noin 63 000 euroa/vuosi sekä tällä hetkellä vakituiset työsuhteet.
Osio: Asuntomarkkinat / 2 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Kannattaako suuri noin 250 000 25 vuoden asuntolaina ”pilkkoa” osiin? Tällä hetkellä lainamme on sidottu 12 kk:n euriboriin ja korontarkistus on helmikuussa. Hyödymmekö, jos jaamme lainan vaikkapa puoliksi ja otamme puolikkaalle 5 vuoden kiinteän koron? Tai vaikkapa 10 vuoden kiinteälle korolle? Vai kannattaako laittaa koko laina kiinteälle korolle? Kuinka paljon korko tullee nousemaan vielä tämän vuoden puolella (arvio)?
Kati
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Miten asuntolainojen korkokehitys tavallisen suuruisen asuntolainan korkojen nousun kanssa tasapainottuu palkkojen nousun kanssa?
Hannu
Osio: Asuntomarkkinat / 2 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Nyt kiinnitetään aivan liikaa huomiota maksukykyyn selviytyä asuntolainasta. Entä sitten, kun on otettu esim. 25 v. laina. Sinä aikana on monessa talonyhtiössä edessä putkiremontti, joka maksaan ainakin pääkaupunkiseudulla 500 €/m2. Mistähän rahat siihen revitään,jos muutenkin ollaan maksukyvyn äärirajoilla korkojen tästä vähänkin noustessa. Ei taida tämä tulla pankissa puheeksi pitkää lainaa asiakkaalle myytäessä ?!
Heikki
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Olen ostamassa tyttäreni tulevaisuuden asunnoksi tilavaa kaksiota pk-seudulta. Laitan sen vuokralle siksi aikaa, kun tytär asuu vielä kotona. Tuleva vuokratuotto voisi olla jotain 750-1000 euron luokkaa kuussa. Asunnon myyntihinta on 270 000 e ja velkaosuus 145 000 e.
Omaa pääomaa minulla on tuon myyntihinnan verran irroitettavissa, velkaosuus pitää rahoittaa jotenkin. Pankki tarjoaa lainaa 12 kk euribor + 0,6 % marginaalilla, taloyhtiön lainakorko on tällä hetkellä suurinpiirtein samaa luokkaa.
Kumpi kannattaa näin sijoitusasunnon ostajalle verotuksellisesti paremmin: otanko tuon 145 000 e summan lainana pankista ja maksan sillä velkaosuuden pois, vai maksanko taloyhtiölle velkaosuutta heidän lyhennysohjelmiensa mukaan?
Jukka
Osio: Asuntomarkkinat / 3 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Kannattaako ostaa asuntoa juuri nyt? Korot nousussa,asuntojen hinnat pilvissä?
Mika
Asuntomme arvo noussut ainakin 25%. Lainasta vasta vähän maksettu. Isompaan olisi tarvetta. Myös ostettavien asuntojen asuntojen hinnat nousseet. Milloin kannattaa vaihtaa isompaan.
Daaniel
Osio: Asuntomarkkinat / 2 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Suunnittelemme isomman asunnon hankkimista (nyt vuokralla edullisin ehdoin). Asunnon vaihtamisella ei ole kovin kiire esim. 3 vuoden päästä tarve.
Miten mahd.lainanottoon kannattaisi varautua? Onko tämän päivän ehdoilla etukäteissäästämisestä kuinka paljon hyötyä?
Millaisun ehdoin on mahdollisuus tänä päivänä saada n.300-400 000 lainaa? Vakuudet? Pisin mahd.takaisin maksuaika? Miten asiassa kannattaisi edetä ja mitä asioita tilanteen arvioinnissa ottaa erityisesti huomioon?
Pääkaupunkiseuden perhe, jossa molemmat vanhemmat pysyvissä työsuhteissa. Omistaminen ei tärkeää, vuokrallakin voisi asua…
Iitu
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Miten 3kk ja 12kk Euribor korkojen suhde kehittyy tulevaisuudessa? Nyt näyttäisi, että 3kk Euribor on nuossut nopeammin kuin 12kk. Leikkaavatko nämä korkokäyrät vielä? Eikö toimivassa taloudessa markkina taloudessa lyhyiden korkojen pidä olla aina alempana? Kysymyksistäni voi päätellä, että jonkun asuntolainan viitekorko on 3 kk Euribor.
Kimmo
Jos mittaa kehitystä viimeisen kahden vuoden ajalta, näyttäisi että 1-3 kk euribor olisi ollut huomattavasti edullisempi vaihtoehto lainan viitekoroksi kuin pankkien tyrkyttämät 12 kk korot. Miksei tätä vaihtoehtoa mainosteta enemmän, virkailijatkaan eivät aina tunnu tietävän pankissa että sen voisi ottaa? Saahan sen vaihtaa, jos korkotaso muuttuu hälyttävästi.
Pete
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Korot on nousussa. Olisiko nyt oikea aika vaihtaa asuntolainaasta osa kiinteäkorkoiseen? Kuinka paljon yli nykyisen korkotason kannattaa kiinteäkorko ottaa, jotta kustannukset eivät nouse kovin suuriksi?
Entä jos muutaman vuoden päästä vaihtaa asuntoa isompaan/ rakentaa, tehdäänkö aina silloin uusi lainasopimus vai otetaanko vain ns. lisää lainaa edellisen päälle?
Tarja
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Teemme asunnossamme remonttia. Miten toimia että kulut voidaan vähentää verotuksessa? Asunnostamme on vielä jonkin verran lainaa jäljellä.
Pirjo
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Kuinka turvallista ja kannattavaa oikeasti on asuntolainanottajan valita itselleen lainan takaisinmaksuturva? Onko niin, että turva ei korvaa mitään ennen kuin velallinen on oikasti tyyliin kuollut? Onhan kuitenkin niin, että pankin etujen mukaiseksi ko. palvelu on räätälöity. Asiakas on se, joka maksaa ja lopulta pankki se, joka kerää itselleen ne voitot? Kauppa se on joka kannattaa ja tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Miten pankki perustelee turvan nimenomaan asiakkaan eduksi?
Sauli
Osio: Asuntomarkkinat / Yksi kommentti
Julkaistu: 13.10.2006
Koska ja kuinka paljon hinnat romahtavat? Oma ennustus -40 % 2 vuoden sisällä.
Jarmo
Osio: Asuntomarkkinat / 2 kommenttia
Julkaistu: 13.10.2006
Minkä verran pankkinne sietää luottotappiota että tallettajien rahat ovat vielä normaalisti nostettavissa?
Vastaavasti jos omapääoma ei riitä niin mitkä tilit jäädytetään ensin) Tämä kuulostaa varmaan turhalle varovaisuudelle, mutta kun sen on jo kerran kokenut SKOPin ongelmien yhteydessä. Rahatta jäin tiskillä ja automaatilla.
Jones
Osio: Asuntomarkkinat / Kirjoita kommentti