Konttorielämän kirjeenvaihtaja

Arkisto osiolle: Moldova

Transnistria on maa, jota ei ole

Julkaistu: 16.3.2011

.

Moldova 034

.

Ulkoministeriö ei suosittele matkustamista Koillis-Moldovassa sijaitsevaan Transnistriaan. Matkustustiedote kertoo, että  ”Transnistria on irrottautunut Moldovan keskusvallan alaisuudesta, ja alueen turvallisuustilanteen kehitys on vaikeasti ennustettavissa. Transnistriaan matkustaneilla on saattanut olla vaikeuksia alueen viranomaisten kanssa. Ulkomaalaisilta peritään usein mielivaltaisia ”rajanylitys-”, rekisteröinti- ym. maksuja. Autolla liikkuville saatetaan ilman todellisia perusteita antaa sakkoja. Mikäli viipyy Transnistriassa yli 10 tuntia, pitää käydä rekisteröitymässä.”

Siispä Transnistriaan..

Transnistria on maa, jota yksikään YK:n jäsenvaltio ei ole tunnustanut. Kavereita löytyy vain etelä-osseettien ja abkhaasien joukosta. On mielikuvituksellista, että joku alue voi noin vain julistautua itsenäiseksi, pistää rajakontrollit pystyyn ja ryhtyä käyttämään omaa valuuttaa ilman, että kukaan voi asialle mitään.

.

Moldova 027

.

Ajatelkaa vaikka, että Ahvenanmaa yhtäkkiä päättäisi, että nyt riitti ja rakentaisi rajat alueensa ympärille ja ottaisi valuutaksi käyttöön ahvenanmaan kruunun. Ahvenanmaan raja-asemilla tuimat vanhoihin ruotsalaisuniformuihin pukeutuneet viranomaiset tutkisivat passeja ja vaatisivat erilaisten plankettien täyttämistä.

Juuri näin Transnistria on tehnyt. Vanhat neuvostouniformut on käytössä ja byrokratia kukassaan.Valtaa pitää presidentti Igor Smirnov, joka haluaisi liittää maansa Venäjään. Viktor Gusan kontrolloi taloutta. Kauppojen, huoltoasemien ja mahtipontisen jalkapallostadionin nimi on lyhyesti, ytimekkäästi ja amerikkalaisesti ”Sheriff”. Transnistrian valuutta on transnistrian rupla ja kieli venäjä. Maassa asuu noin puolimiljoonaa ihmistä. Transnistriaan jäi suurin osa Moldovan teollisuudesta ja siksi sen elintaso on karvan verran korkeampi kuin maatalousvaltaisen Moldovan. Silja Pitkäsen ja Ville-Juhani Sutisen Moldovan matkaoppaan mukaan maa elää laittomasta ase-,ihmis-, huume- ja elinkaupasta. Aikamoinen elinkeinorakenne.

Hintataso on satunnaiselle matkailijalle suopea. Alle kymmenellä eurolla olisi pääkaupungin Tiraspolin torilta saanut kolme elävää kanaa, 40 transnistrian ruplaa kappale.

.

Moldova 024.

.

Euroopan itänurkkauksessa sijaitsee siis pienen pieni diktatuuri, jonka meno on vieläkin käsittämättömämpää kuin Valko-Venäjän. Tällaisena se on jatkunut vuodesta 1992, jolloin juuri itsenäistyneen Moldovan ja Transnistrian separatistien välillä käytiin lyhyt ihmishenkiä vaatinut sota.

Transnistriaa ei voi kutsua Itä-Euroopan helmeksi, mutta jos haluaa tietää, miltä tuntuu olla keskellä karikatyyrisarjakuvaa, joka kaiken lisäksi on totta, on Transnistria päiväretken arvoinen.

..Moldova 041

.

Moldova, Itä-Euroopan unohdettu helmi

Julkaistu: 14.3.2011

.

.Moldova 084

.

Koska aurinko paistoi ja kevättä oli rinnassa, oli aika taas tehdä pieni rentouttava lomamatka. Tällä kertaa Moldovaan.

Mukavaa, että myös Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli päättänyt matkustaa Moldovaan eikä oma ajatus matkasta enää tuntunut niin erilaiselta. Biden aloitti valtiovierailunsa Atlantin tällä puolen Suomesta ja päätti sen Venäjän kautta Moldovaan. Mitähän amerikkalaiset oikein miettivät, onkohan Suomi heidän mielestään sittenkään osa Länsi-Eurooppaa vai samaa sakkia Venäjän ja Moldovan kanssa?

Moldovalaiset ottivat varapresidentin vierailun tosissaan, sulkivat liikenteen ja pääkaupungin Chisinaun keskustan tunneiksi ja lakaisivat varpuharjoillaan katuja ja aukioita. Valitettavasti mitkään siivousyritykset eivät peitä sitä tosiasiaa, että Moldova on köyhä maa.

Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen kirjoittavat Moldovan matkaoppaassaan seuraavasti:

”Joku saattaa tietenkin otaksua, että Moldova, jonka maine Euroopan köyhimpänä maana on levinnyt laajalle, olisi ollut vain surkastuma entisestä Neuvostoliitosta, lohduton siirtokunta täynnä betoniparakkeja ja kurjuutta. Tämä pitää paikkaansa.”

.

Moldova 086.

.

Matkaoppaan mukaan pieni osa väestöstä elää edelleen osittain omavaraisesti tai jopa rahatalouden ulkopuolella, joten maan ja elämän todellista vaurautta on mahdotonta mitata. Moldovan väestöstä 21,3 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella ja keskipalkka on alle 200 euroa kuukaudessa.

Maaseudulla näkyy hevosvankkureita ja pihoilla vuohia, kanoja ja lehmiä. Kylien yhteiskaivot ovat komeasti aidattuja ja katettuja, joka antaa viitteitä siitä, ettei kaikkia talouksia suinkaan ole kytketty vesi-ja viemäriverkostoon. Silti on vaikea uskoa, että tänä päivänä yksikään eurooppalainen eläisi rahatalouden ulkopuolella.

Jokainen helsinkiläinen on keskustassa liikkuessaan törmännyt romanialaisiin mustalaiskerjäläisiin. Kiinnostavaa on, että jotkut moldovalaiset haluaisivat, että Moldova olisi osa vauraampaa Romaniaa. Kysymys on siis jälleen kerran siitä, mistä näkökulmasta asioita halutaan tarkastella.

Kengännauhabudjetilla matkustavan konttoristin kannalta alhainen elintaso on tietenkin kätevää. Esimerkiksi minibussimatka lentokentältä Chisinaun keskustaan maksaa kolme moldovan leuta (noin 20 senttiä). Jopa yhden leun setelillä saa ostettua palveluita ja banin kolikoita lasketaan vakavina.

Itse kaupungissa on vähän varsinaista näkemistä, mutta tunnelma on letkeä. Yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä on Alexander Puskinin asuintalo, jossa hän vietti vuodet 1820-1823 maanpaossa. Venäjällä Moldovaa pidettiin Lännen Siperiana ja elämään on jäänyt Puskinin tokaisu ”kieli väsyy kurjaa Chisinauta kirotessa”.

Talousihmisenä konttoristi ihmettelee, kauanko kestää, kunnes Moldova vaurastuu, vai onko se ylipäätään mahdollista ja jos on, niin miten. Maan infrastruktuuri on huonossa kunnossa, terveydenhuollossa ja opetuksessa on paljon kehitettävää. Kynnelle kykenevät ovat töissä naapurimaassa Romaniassa, muualla Euroopassa ja Venäjällä. Vähäinen vauraus on jakaantunut epätasaisesti, korruptio ja ihmisoikeuskysymykset ovat ratkaisematta.

.

Moldova 065.

.

Mutta – satunnaisena turistina on turha vaipua epätoivoon – Itä-Euroopassa on monta loistavaa menestystarinaa, joista Moldova voi ottaa oppia. Kaikesta huolimatta kevät on Moldovassa pitkällä, ihmiset oikein ystävällisiä ja avuliaita, kulkukoirat sävyisiä ja ruoka hyvää, puhumattakaan erinomaisista moldovalaisista laatuviineistä, joita myös varapresidentti Bidenille tarjoiltiin.

.

Moldova 085


Suosittelen lämpimästi matkaa Moldovaan, Itä-Euroopan unohdettuun helmeen.

.

.

….


.

.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949