Konttorielämän kirjeenvaihtaja

Arkisto osiolle: Elokuva

Potkujen antamisen oppitunti

Julkaistu: 11.4.2010

Up in the Air- elokuva on pyörinyt elokuvateattereissa jo jonkin aikaa. Trenditiedoton konttoristi lämpenee hitaasti uusille asioille ja ehtii yleensä elokuviin vasta, kun ne pyörivät pienissä saleissa.

Vanhan konkarin George Clooneyn tähdittämä elokuva Up in the Air tekee sen, mikä on mahdollista ainoastaan amerikkalaisille. Elokuva on romanttinen komedia siitä, miten työntekijöitä irtisanotaan. Siis, ihan oikeasti, kuinka on mahdollista tehdä romanttinen komedia irtisanomisista?

Up in the Air on paikoitellen kuin katsoisi työelämää, siksi se kannattaa mieluummin nähdä arki-iltana kuin jättää lauantai-illan rentoutuskeinoksi, sillä siinä se onnistuu kehnosti.

Elokuvan parasta antia ovat oikeassa elämässä irtisanottujen amerikkalaisten lyhyet tarinat siitä, miltä irtisanomistilanteessa tuntui. Laskin huvikseni, kuinka monelle työntekijälle George Clooneyn roolihahmo Ryan Bingham ehti vajaassa kahdessa tunnissa antaa potkut ja päädyin lukuun 26. Onko tarkempia laskelmia?

Toinen elokuvan teema on lentomatkailu ja siinäkin elokuva on osuvasti aikamme kuva. Tunnen ihmisiä, joiden elämänsisältö on jatkuva lentomatkustaminen Ryan Binghamin tavoin. Lentäminen on näille muuten ihan järkeville ihmisille ylpeyden aihe eikä välttämätön ikävä paha. Lentokenttien VIP lounget, bonuspisteet ja fasttrackit tuottavat heille ihmeellisen suurta tyydytystä. Nyt konttoristi pääsi elokuvan välityksellä tutustumaan tähän työmaailmanmatkaajien sielunmaisemaan, jota aikaisemmin on ollut vaikeampi ymmärtää.

Jos haluatte nähdä työelämän oppitunnin, pitäkää kiirettä.

.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949