Elämä on exceliä
Konttorielämä on kovasti excelin näköistä. Excelin historia ulottuu vuoteen 1985, josta lähtien työelämää on mallinnettu excelin mukaan. Harvoin tulee ajatelleeksi, että Microsoftin excelin valtakausi on kestänyt vain vähän yli kaksikymmentä vuotta.
Excel-johtaminen on yleinen johtamisen muoto ja mikäpä siinä, laitetaan nimet ja numerot ruutuihin ja katsotaan sen jälkeen, mihin toimiin pitää ryhtyä.Â
Excel antaa työelämälle muodon ja jokaisen excelin rivin taakse kätkeytyy tarina. Joskus yhden rivin kokoonkyhääminen sujuu tuskastuttavan hitaasti ja lopputulos näyttää siitä huolimatta hyvin vaatimattomalta.
Juttelin kerran erään seminaarin lounastauolla vanhemman sijoitusjohtajan kanssa harrastuksistamme. ”Harrastan exceliä”, kertoi hän ja jatkoi, ”minulla on 1970-luvulta asti perheemme koko elämä excelissä, tulot, menot, bensakulutus, ajetut kilometrit, ostetut huonekalut, kaikki.”Â
Olin vaikuttunut. Ymmärsin ensimmäistä kertaa, että excel voi olla myös luovuuden ja mielihyvän lähde, mutta vielä se ei kuulu minun vapaa-aikaani.
Toivotan viikon alkajaisiksi antoisia hetkiä excel-taulukkojen parissa.
Tagit: Excel, Excel-johtaminen, Microsoft




Niin, vanhaan hyvään aikaan siinä Excelissä oli se lintusimulaattorikin.
Excelin nimi taitaa nykyään olla Open Office Calc. Tosin eipä sitäkään tule paljoa käytettyä kun siinäkin on heikko tuki MCMC:lle.
Älkäämme unohtako Power Point -sovellusta johtamisen työkaluna. Kehnommankin tarinan ja substanssin puutteen saa kätevästi piilotettua värikkääseen ja ajastettuun pp-esitykseen.