Pisaroita taivaalla – työn uusi määritelmä
Törmäsin tänään uuteen maailmaan. Tiesittekö, että työ on määritelty uudelleen?
Olen pitkään tiennyt, että jotkut nuoret käyttävät tavattomasti aikaa pelaamiseen. Pelaamisen perimmäinen idea on olla paras ja sen eteen ollaan valmiita tekemään ihan mitä vaan eli jopa töitä.
Useissa kehittyneissä nettipeleissä on suvantovaiheita, jotka maistuvat puulta ja vievät huomattavan pitkiä aikoja, kymmeniä ellei useampiakin tunteja. Jännittävä nettipelaaminen muistuttaa - hieman yllättäen – ajoittain työtä ja junnaa hitaasti eteenpäin.
Nettipelin työlään vaiheen voi sivuuttaa tekemällä jollekin internetyritykselle oikeaa työtä – lyhyemmän ajan. Tämä oikea työ voi olla vaikka pienen ohjelmistopätkän tekemistä tai haastattelututkimukseen osallistumista. Tästä työstä nettiyritys maksaa palkkaa pelirahana – pelikultana.Â
Oikealla työllä ansaitulla pelirahalla voi nettipelissä ostaa jotain nettipelissä tarvittavaa hyödykettä, jolla pääsee pelissä eteenpäin ja voi pyrkiä päämääräänsä eli pelin voittamiseen helpommin. Summat ovat pieniä, mutta nettipelin kannalta merkittäviä.
Yhtä kaikki pelaaja on valmis vapaa-ajan pelinsä lomassa tekemään töitä nettirahaa vastaan. Uskomatonta. Työn ja vapaa-ajan välinen raja-aita ja työstä saatavan kompensaation käsite on hämärtynyt.
Missä on muuten virtuaaliverottaja?
Konttoristi tuntee nyt itsensä täydelliseksi reliikiksi tehdessään työtä paksujen konttoriseinien sisäpuolella oikeiden ihmisten kanssa saaden palkaksi vanhanaikaista rahaa, josta menee vanhanaikaisesti veroja.
Konttoristi yrittää samaan aikaan saada pieniä onnistumisen elämyksiä työn reaalimaailmassa, kun pitäisikin olla hakemassa voittamisen kokemuksia virtuaalimaailmassa ja siinä sivussa heittää työkeikkaa jollekin internetyritykselle.
Kuinka pateettisen vanhanaikaista konttorityö oikein on?
______
Työn uuteen määrittämiseen kuuluu käsite crowd sourcing eli yleisöosallisuus. Lyhesti tämä tarkoittaa yleisön tai asiakkaiden ottamista osaksi prosessia tekemään työt palveluntarjoajan puolesta eli suomeksi sanottuna ulkoistetaan työt joukoille.
Puhutaan myös cloud labor-käsitteestä eli pilvityöstä. Työ on hajaantunut ikäänkuin pieniksi pisaroiksi - pilveksi, eikä ole enää käsin kosketeltavaa.Â
Â
.
Tagit: Cloud labor, Crowd sourcing, Pilvityö, Yleisöosallisuus




Eläinmaailmassa työtä tehdään justiinsa sen verran kuin on tarpeen, ei yhtään enempää. Kun vatsa on täynnä niin keskitytään vaikkapa loikoiluun.
Ei kai ihminenkään sen kummempi laji ole. Ihmisellä on vain paljon monimutkaisemmat tarpeet, pelkkä nälän poissa pitäminen ei kaikille riitä.
Mutta aika vieras ajatus on, että ihminen tekisi työtä ihan työn tekemisen ilosta, ilman mitään muuta päämäärää. Ihmislajin aikaansaama huikea tekninen kehitys kai perustuu nimenomaan siihen, ettei viitsitä puurtaa, vaan pyritään kehittelemään työkaluja ja työmenetelmiä.
Länsimaissa elintaso on noussut siinä määrin, että joillekin yksilöille riittää vähäisempikin työmäärä, jos tarpeet ovat kohtuullisia. Vatsansa saanee pääsääntöisesti joka päivä täyteen sosiaaliturvan kautta vaikkei tekisi työtä lainkaan, toki tuolloin ei varmaankaan juuri muuhun rahaa sitten enää riitä.
Mahdollinen pointtini tässä kommentissani on, että ei tämä maailma ja ihmisluonto mitenkään ole muuttumassa, työtä tehdään tarkoituksella saada jotain hyvää vastikkeeksi. Ei mistään muusta syystä.
Eri ihmiset ovat valmiita panostamaan hieman erilailla, eli suomeksi sanottuna toiset ovat ahkerampia. Otanpa esimerkiksi pallopelit. Pelaaminen on kivaa ja harjoittelu tylsää. Joillekin riittää vaatimaton pelitaso, ja toiset taas himoitsevat yhä parempaa suoritustasoa ja harjoittelevat ahkerasti.
Ja se totuus ei muutu mihinkään, että ihmiset mieluiten saavuttaisivat tavoitteensa pienemmällä vaivalla, tähän perustuu vaikkapa lottoamisen suosio tai se, että kovan harjoittelun sijaan maksetaan mieluummin golf-prolle vaikkapa 50 euroa yhdestä opetustunnista ja toivotaan, että pelitaso kohoaisi sillä siunaamalla oleellisesti.
Jos nyt kuitenkin muistetaan että useimmissa peleissä ns. kullan myyminen on laitonta, niin herää kysymys, mistä nämä firmat sitten sitä ns. pelin kultaa ovat saaneet? Ja jos siitä on maksettu rahaa (jos se laillisesti on mahdollista, riippuen pelistä), niin miksi ei palkkioita voida maksaa rahana? Veronkiertoa taas kerran…
Enemmänkin näkisin että artikkelissa nyt paisutellaan rikollisia yrityksiä, koska kaikissa suurissa peleissä kullan myyminen on kielletty.
Ja mitäs sitä konttoristi välittää siitä mitä muut tekee? Minäkin käyn päivisin töissä ja tienaan enemmän käteen kuin mitä keskiverto-duunari saa bruttona. Ja sitten taas pelataan.
Väitetystä vanhanaikaisuudestaan huolimatta konttoristi on kuitenkin tarpeeksi moderni ymmärtääkseen sanan ‘pateettinen’ väärin. Ellei konttorityö sitten ole mahtipontista.
@Vanhempi pelaaja:
Mistä peleistä oikein puhut? Suuret pelit (WoW, Eve Online yms.) eivät tälläistä pilvityötä tarjoa. Työllä pelihyödykkeiden saamista olen nähnyt vain facebookissa pelattavissa peleissä. Näissä peleissä pelaajien välinen kilpailu tapahtuu vain pistelistojen välityksellä (pelaajat eivät pysty tekemään keskenään kauppaa tai siirtämään hyödykkeitä toisilleen). Näin ollen pelitavaroilla ei ole mitään mitattavaa rahallista arvoa.
Tuosta sanasta ”pateettinen”. Nimimerkki Keppu on täysin oikeassa, noinhan se sanakirjan mukaan menee. Mutta kieli muuttuu. Esimerkiksi lintuharrastajat ovat maailman sivu puhuneet bongaamisesta. Sillä kuulemma tarkoitetaan vain yhtä pientä lintuharrastuksen aluetta, lähdetään katsomaan jo jonkun muun löytämää lintua. Nykyään kaikki maamme suomenkieliset, poislukien lintuharrastajat, tarkoittavat bongaamisella lintuharrastamista ylipäänsä. Lintuharrastajat ovat tämän tosiasian jo enimmäkseen hyväksyneet, aika vaikeahan se on väittää, että 5 miljoonaa ihmistä on kielen suhteen väärässä ja 10 tuhatta ornitologia oikeassa.
Jos lähden yrittämään greenille 170 metristä, niin se on sekä mahtipontista että säälittävää.
[i]Missä on muuten virtuaaliverottaja?[/i]
Paikalla. Peleistä menee ALV. Seuraavaksi huomannet, että käytetty tavara (second hand) on ALV-vapaata.
Huomauttaisin, että konttoristin duunipaikka sijaitsee todellisuudessa aika massiivisen virtuaalisen bittirahavirran keskellä, sopimusoikeudellisella bittisaarella.