”Kampaaja on maailman onnellisin ammatti”, kertoi taitava ja puhelias kampaaja Dobrila minulle. Dobrila on muuttanut Balkanin sotien jaloista pakolaisena Suomeen ja menestynyt erinomaisesti ammatissaan rautaisella ammattitaidolla ja sinnikkyydellä. ”Me kampaajat onnistumme kymmeniä kertoja päivässä ja saamme jatkuvasti kiitosta. Se tekee meidät onnellisiksi.”

Dobrila on oikeassa, onnistuminen tekee ihmisen onnelliseksi.

Eräässä tilaisuudessa Sick Oy:n toimitusjohtaja Ari Rämö kertoi siitä, miten luodaan edellytykset hyvälle työpaikalle. Sick Oy sijoittui kolmanneksi Suomeen Parhaat Työpaikat -kisassa pienten yritysten sarjassa. Sick Oy on ollut kisassa kärkikahinoissa useampana vuonna. Rämö puhui vakuuttavasti ja jos vain on tilaisuus, niin häntä kannattaa lähteä kuuntelemaan matkojenkin takaa.

Rämö on oikeassa, onnellinen ihminen tekee paremmin töitä.

Rämö oli saanut valaistuksen kuunnellessaan Vihaisten lintujen keksijää Peter Vesterbackaa. Angry Birds-peli perustuu jatkuviin onnistumisiin eikä pelkoon häviämisestä ja siksi se on kuulemma niin koukuttava.

Mikä siis neuvoksi konttorin seinien sisäpuolella? Jääkö konttoristille muuta mahdollisuutta kuin ladata Angry Birds-peli, pelata sitä salaa työaikana ja kokea onnistumisen tunteita? Vai voisiko konttorityön muuttaa kampaamotyöksi niin, että myös konttoristi voisi kokea onnistumisen elämyksiä työssään ainakin Dobrilan mainitseman kymmenen kertaa päivässä?

Hyvät lukijat, toivottavasti teidän vuotenne 2011 oli onnistunut ja onnellinen. Toivotan, jos mahdollista, vielä onnellisempaa uutta vuotta 2012.

Samalla kiitän kuluneesta yhteisestä taipaleesta ja päätän Konttorielämän kirjeenvaihtaja-blogin tähän.

Muutan kevättalvella Pietariin ja aloitan työn Danske Bank -konsernin Venäjän toiminnoissa Zao Danske Bankissa. Tarkoituksenani on ensisijaisesti tehdä kovasti töitä, mutta mikäli aikaa jää, yksityisesti selvittää, millaista on venäläinen konttorielämä. Löytyykö Venäjältä kenties onnellinen konttoristi?

.  

 

.

. 

.  

Peruskonttoristin on vaikeaa ottaa valuuttojen liikkeistä niin kutsuttua näkemystä, koska niihin perehtyminen vaatii korkeampaa matematiikkaa sekä taloustieteen syväosaamista. Samalla institutionaaliset sijoittajat tekevät suurimmat voittonsa valuutoilla – ja myös suurimmat tappionsa. Valuuttakauppa on suurten volyymien ja riskien bisnestä ja siksi kiehtovaa.

Selvää on ainoastaan se, että meillä suomalaisilla on munat yhdessä valuuttakorissa. Ja miksei olisi?

Jos tulot ovat euroissa, niin on järkevää, että myös menot ovat euroissa. Valuuttapositio on suojattu, kuten taloustieteilijät hienosti sanovat. Ongelmaksi jää valuutan laji, joka on osoittautunut haastavammaksi, kuin kukaan kuvitteli. Euro näyttää heiveröisemmältä ja voi jäädä myös lyhytikäisemmäksi ilmiöksi, kuin edes synkimmät euroskeptikot osasivat ennustaa. Onko siis mitään tehtävissä?

Taloustieteen perusoppien mukaan valuuttapeli on nollasummapeli. Jos joku häviää, niin toiselta laidalta löytyy voittaja. Ja tietenkin valuuttakaupan välittäjä voittaa aina.

Suomalaiset pankit eivät tarjoa konttoristille mahdollisuutta valuuttanäkemyksenottoon tulojen ja menojen suunnittelussa, sillä peruskansalaiset voivat velkaantua vain euroissa. Pankkien valuuttatilien palkkiot ja tarjotut valuuttakurssit sopivat nekin huonosti piensijoittajan pieniin pääomiin. Markkinoilta löytyy jokunen ulkomaalainen pankkisääntelyn ulkopuolinen toimija, jotka tarjoavat kyseenalaisen oloisia bonuksia, valuuttaminitilejä ja muita pienellä kirjasinkoolla kirjoitettuja koukkuja valuuttasijoittamiseen. Hyvässä muistissa ja varoituksena on pyramidihuijaus Wincapita, joka lupasi hyväuskoisille sijoittajilleen mahdollisuuden tehdä satumaisen huikeita voittoja valuuttojen maailmassa.

Valuuttakysymys tuli mieleeni vieraillessani tällä viikolla viime aikoihin asti loistavasti menestyneessä euromaa-Sloveniassa. Nyt maa kärsii monenlaisista ongelmista, luottoluokituksen laskusta, hallituksen hajoamisesta ja kilpailukyvyn heikkenemisestä.

.

 

Kuvankaunis Slovenia tekee kovasti pesäeroa Balkanista sekä hajonneen Jugoslavian vähemmän onnekkaista naapureistaan Kroatiasta, Bosnia ja Hertzegovinasta, Serbiasta, Montenegrosta ja Makedoniasta. Slovenia on Viron lisäksi ainoa Itä-Euroopan maa, jossa euro on virallisesti käytössä. Makedonia  on sitä vastoin toiminut itsenäisen innovatiivisesti ja sitonut valuuttansa euroon. Montenegro on vielä askeleen edellä; sillä ei ole lainkaan omaa valuuttaa, vaan käytössä on Euroopan Unionin kielloista huolimatta eurot. 

Joka viides slovenialainen on ottanut asuntolainansa Sveitsin frangeissa. Sloveniassa on ostettu jopa autoja frangilainalla. Sveitsin frangilainat ovat olleet monessa Itä-Euroopan maassa suosittuja matalan korkonsa vuoksi. Esimerkiksi Unkarissa yli puolet kansalaisten asuntolainoista on sidottu frangiin. Nyt vain on käynyt niin, että euron alamäen ja Sveitsin talouden ylämäen myötä Sveitsin frangi on vahvistunut niin, että itäeurooppalaisten asuntolainat ovat kasvaneet keskimäärin neljänneksellä. Tämä on tietenkin erittäin huono uutinen jo muutenkin talousahdingosta ja työttömyydestä kärsiville itäeurooppalaisille.

Samaan hengenvetoon täytyy mainita, että frangin vahvistuminen aiheuttaa ongelmia myös Sveitsin turismille ja ulkomaankaupan kilpailukyvylle, mutta vauras Sveitsi keksii kyllä keinot selvitä vahvasta valuutastaan. Suomalaisen lähihistorian valossa tulee hakemattakin mieleen 1990-luvulla valuuttalainoista kärsineet suomalaisyrittäjät ja kaksi devalvaatiota.

Peruskonttoristin kannattaa pysyä lestissään ja jatkaa vapaakelluntaa valuuttakurssien aalloilla. Kirjoituspöydän laatikkoon unohtunut matkavaluutta riittää valuuttapositioksi ja näkemyksen otoksi. Vai oletteko toista mieltä?

________

Kuvassa Bledin järvi Sloveniassa.

PS. Wincapitan linkin takaa löytyy Tiina Wartin televisiohaastattelu.

.
.

Viro on tämän vuoden Helsingin kirjamessujen teemamaa ja siksi messujen avajaisten puheenpitäjäksi oli saatu myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves. Ilves onnistuu aina suuntaamaan puheensa Venäjää vastaan, eikä hän pettänyt yleisöään tälläkään kertaa. Avauksessaan Ilves kuvasi maidemme kirjallista kohtaloa seuraavin korusanoin:

”Pienten maiden kirjallisissa kulttuureissa jokaisen yksittäisen ihmisen rooli on suurempi ja kuten tiedämme monien suomalaisugrilaisten serkkujen kohtaloista, että jos ei kirjoita tai pyri kirjoittamaan, tarkoittaa se hidasta kansallista itsemurhaa. Siksi ”julkaise tai kuole” pätee yhtä hyvin täällä, Suomenlahden molemmilla rannoilla. Viroksi, käyttäen kielelle tyypillisiä alkusointuja, sanaparin käännös on kirjasta või koole.

Ilman kirjallista kulttuuria emme olisi täällä ja siitä olemme olleet tietoisia useampia sukupolvia, Kalevala ja Kalevipoeg -ajoista lähtien. Parin kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Kalevipoeg ensi kerran julkaistiin, Kuopiossa.  Ei siksi, että Viron kansalliseepos olisi painettu  levitettäväksi suomalaisten keskuudessa vaan Viron sensuurin välttämiseksi. Voimme siis sanoa, että kysymyksessä oli ensimmäinen merkittävä vironkielinen teos, joka julkaistiin Suomessa. Ja oli selvää jo niin aikaisin kuin 1800-luvulla, että Venäjällä oli aivan eri asenne Suomeen kuin Viroon  – tämä pitää paikkansa myös tänään.

Tänään täällä kirjamessuilla on kaikille selvää, ettei suomalaisilla sen paremmin kuin tänne kutsutuilla virolaisilla vierailla ole aikomustakaan menehtyä, luovuttaa tai kuihtua pois mitä tulee kirjalliseen kulttuuriin. Viimeisenä vuosikymmenenä on Virossa julkaistu  enemmän kirjoja – originaaleja ja käännöksiä – kuin koskaan aikaisemmin.”

Viron messuosasto on iso, tyylikkään musta ja täynnä messuyleisöä sekä mielenkiintoisia kirjoja. Viro on tuonut yli kaksikymmentä uutta käännettyä kirjaa Suomeen, niiden mukana on myös Viron presidentin oma kirja Omalla äänellä.

Ehdottomasti kiinnostavin virolaiskirja on kuitenkin tänä vuonna suomennettu Mari Saatin Lasnamäen Lunastaja. Kirja valittiin vuonna 2008  Viron parhaimmaksi kirjaksi ja ansaitsee tulla luetuksi myös lahden tällä puolella. 

 

.

Hehkutin kirjaa jo Baltian kirjeenvaihtaja-aikanani ja suosittelen sitä lämpimästi isänpäivälahjaksi tai pukinkonttiin.

Kirjamessuille ehtii vielä huomenna sunnuntaina.

.

.

  .

Pohjois-Ukrainassa Tsernobylissa sijaitsevan ydinvoimalan neljäs reaktori räjähti 26. huhtikuuta 1986 ja aiheutti ydinonnettomuuden, joka luokitellaan edelleen maailman vakavimmaksi laatuaan. Japanin keväinen Fukishiman onnettomuus jää toiseksi.

Tsernobylin onnettomuudella oli vaikutuksia myös Suomessa ja vieläkin jotkut suomalaiset miettivät, voiko sieniä syödä joka päivä niihin kerääntyneen säteilylaskeuman vuoksi. Kuten vanhemmat lukijat hyvin muistavat, tuli tieto onnettomuudesta Suomeen Ruotsin kautta. Jostain syystä tämä pikku yksityiskohta on ulkomaalaisilla hyvin tiedossa.

Onnettomuuteen johtaneita syitä, onnettomuuden kulkua ja sen jälkiseuraamuksia on eri lähteissä puitu kyllästymiseen saakka, joten niiden yksityiskohtainen kertaaminen on tässä tarpeetonta. Tapahtumat muistuttavat mielikuvituksellista tieteisromaania ja on vaikea uskoa, että sellaista piittaamattomuutta, välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä löytyi oikeassa elämässä. Tsernobylin ydinonnettomuus viimeistään paljasti maailmalle Neuvostoliitossa levinneen vastuunkadon.

Ollessani työkomennuksella Virossa pari vuotta sitten matkustelin ympäri Itä-Eurooppaa ja päädyin käymään - muun paremman tekemisen puutteessa – Tsernobylissa kevättalvella 2009. Tsernobylin tuhoutuneen ydinreaktorin näkeminen ja vierailu läheisessä Pripjatin aavekaupungissa olivat luonnollisesti järkyttäviä ja mieleenpainuvia kokemuksia. Ajattelematta asiaa sen syvällisemmin huomasin vähän aikaa sitten toistavani virheen ja järjestäneeni uuden retken Tsernobyliin. Matkakohteena Tsernobylia on vaikea suositella.

Onnettomuuden jälkeen Tsernobyliin on matkannut joitakin kiinnostuneita ja arvio vuosittain Tsernobylissa vierailijoista vaihtelee parin tuhannen molemmin puolin. Nyt neljännesvuosisadan kuluttua onnettomuudesta lännessä arveltiin, että Tsernobylista voisi tulla köyhälle Ukrainalle jonkinlainen matkailuvaltti, mutta toisin kävi. Ukrainan viranomaiset ovat toistaiseksi kieltäneet turistivierailut suljetulla alueella. Ukrainan katastrofiministeriö myöntää vierailuluvan, jos onnistuu runoilemaan, että retkellä on media- tai tutkimustarkoitus.  

Kohteen avaamisesta massaturismille voidaan hyvin olla montaa mieltä. Maa ja pohjavesi ovat saastuneita ja alueella on säteilyä, eikä paikasta tule koskaan – seuraavaan pariintuhanteen vuoteen – asumiskelpoista. Asiantuntijoiden mukaan terveelle täysi-ikäiselle päiväretkestä ei muodostu terveysriskiä, koska päivän aikana ehtii altistua hyvin pienelle säteilyannokselle.

Kohteen avaamista ja retkien kohtuuhintaisuutta rummuttavat ovat oikeassa siinä, että Tsernobyl näyttää vierailijoilleen konkreettisesti ydinvoiman riskit ja muistuttaa ydinturvallisuuden tärkeydestä. Paikallisista tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että vain rikkaat ulkomaalaiset pääsevät näkemään suljetun alueen, joka ulottuu 30 kilometrin säteelle Tsernobylista. Retki Tsernobyliin maksaa yhdeltä hengeltä noin 150 euroa, joka on yli puolet keskimääräisestä ukrainalaisesta kuukausipalkasta. Suhteutettuna Suomen oloihin maksaisi retki yli 2000 euroa.

.Kaikenkarvaisille valokuvaajille Tsernobylin suljettu alue on kuvauksellinen paikka. Pripjatin ikuisiksi ajoiksi pysähtynyt maailmanpyörä, uimahalli, lastentarha, koulu ja hylätyt asuintalot ja jokilaivat ovat totisesti kuvauksellisia. Neljännesvuosisadassa luonto on vallannut tehokkaasti kaupungin, jossa asui ennen 50.000 ihmistä.

. 

.

Vastenmielistä oli havaita, että nyt paikalle oli ilmestynyt teennäisiä lavastettuja installaatioita. Onko todella niin, että aito rappio ei enää riitä, vaan sitä pitää vielä terästää? 

Sinisilmäinen konttoristi yrittää olla jatkossa tarkempi. Mikä tahansa uutiskuva voi olla photo op -kuva eikä aito uutiskuva oikeasta tapahtumasta tai paikasta.     

 

…

 

..

.

….

 

 ..

 

. ..

.

.

Kun ukrainankielen taito on puutteellinen, täytyy Kiovassa turvautua englanninkielisen Kyiv Postin sanomaan. Kyiv Postin tämän päiväinen (perjantai 14.10.2011) numero paheksuu Julia Timoshenkon seitsemän vuoden vankilatuomiota ja suomii kovin sanoin Ukrainaa.

Kyiv Postin mukaan Ukrainalla menee huonosti. International Monetary Fund on tulossa ensi viikolla Kiovaan tapaamaan Ukrainan viranomaisia tarkoituksena lämmitellä maan kipeästi tarvitsemaa 15 miljardin dollarin lainaohjelmaa. IMF jäädytti maaliskuussa lainaostot, koska Ukrainan hallitus ei ole leikannut tarpeeksi valtionmenoja. 

Kyiv Postin mukaan Ukrainan liike-elämä on taantunut. Sijoittajien mielestä syynä on korruptio, verojen määrä, liikevaihtoverojen palautusten myöhästely ja yleinen taloudellinen epätasapaino. Timoshenkon oikeudenkäynti todisti jälleen kerran, että Ukrainasta puuttuu itsenäinen oikeuslaitos ja tämä on yrityselämän suurimpia murheita. 

Lehden mukaan

”totuus on, että valtion oikeusjärjestelmä – ylhäältä alas – on hajalla, korruptoitunut ja oligarkien kontrolloimien poliitikkojen, etunenässä presidentti Viktor Janukovitsin, manipuloima. Poliisi lyö, kiduttaa, väärentää todisteita ja kiristää vääriä tunnustuksia. Ne järjestävät naamioituja aseellisia etsintöjä oikeuden luvalla. Syyttäjät toimivat salassa ja raportoivat ainoastaan pääsyyttäjälle, joka on Janukovitsin nimeämä.”

Lehden väitteet ovat kovia. Keskustelin väitteistä erään paikallisen juristin kanssa, joka haluaa pysyä nimettömänä. Nuoren lakimiehen mukaan Ukrainan oikeusjärjestelmä on tosiaan läpeensä korruptoitunut. Lakimies kertoi, että sama tulevaisuus on myös hänellä edessään ja ettei mikään muutu niin kauan kuin Janukovits on vallassa. Janukovits on juristin mukaan enemmän kuin poliitikko, Janukovits on ”il capitano, kansan isähahmo”, jota vastaan on turha nousta.

Kohtasimme aurinkoisessa Kiovassa kaksi rauhanomaista mielenosoitusta.Televisiokameramiehet ja valokuvaajat parveilivat mielenosoittajien ympärillä. Kuvat näistä mielenosoituksista ovat laimeita verrattuna kaikkiin tiedotusvälineisiin levinneisiin kuviin vanhuksesta ja häntä riepotelleista mellakkapoliiseista Timoshenkon vangitsemispäivänä 11.10.

.

.
Paikalla oli enemmän mellakkapoliiseja kuin mielenosoittajia, joten satunnaiset matkailijat saattoivat jatkaa päiväkävelyään kauniissa kolmen miljoonan asukkaan suurkaupungissa rauhallisin mielin.

. 

.

.

.Konttorityö on mukavaa, muttei niin mukavaa, ettei välillä tarvitsisi mutkatonta rentoutusta.

Konttorityö on mukavaa, muttei niin mukavaa, ettei välillä tarvitsisi rentoutusta.

Kertokaa mikä luonnevika saa aikaan sen, että syysloman kohteeksi valikoituu joku muu kohde kuin pitkä viikonloppu Tukholmassa, Pariisissa tai Nizzassa?

Miksi ostosloma muodinmekassa, rentoutuminen Spa-hotellissa tai syksyinen sieniretki metsässä jää väliin? Ja syysloman matkakohteeksi leppoisan länsiretken sijasta valikoituu Auschwitz, KGB-museo Baltiassa tai Tsernobyl?.

 

.

Asian selvittämiseksi konttoristi tilasi Amazonista pari kirjaa synkästä turismista, englanniksi ”dark tourism”. Synkässä turismissa on kysymys siitä, että turisti matkustaa jonnekin nimenomaan siksi, että paikkaan liittyy onnettomuutta ja kuolemaa. Valitettavasti kirjat antoivat vain osittaisen vastauksen ja listasivat pääasiassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan muistomerkkejä ja tärkeitä tapahtumapaikkoja, mutta perin lohduttavaa on havaita, että maailmassa on muitakin samasta oireyhtymästä kärsiviä. Tavanomaiset paikat kiertäneille sensaationnälkäisille turisteille maailman kurjimmat paikat tarjoavat kyseenalaisia elämyksiä. Synkästä turismista nauttiva matkailija hoippuu hyväksyttävän uteliaisuuden ja hyväksikäytön rajamailla. Synkkä turismi on viime aikoina noussut jonkinlaiseksi minitrendiksi tai sitten vain satun seuramaan juuri tällaisiin kohteisiin keskittyviä lähteitä. 

Onneksi valtavirta tietää, mikä on järkevää ja suuntaa syyslomansa moraalisesti yksiselitteisiin kunnon turistikohteisiin.

Hyvää syyslomaa kaikille. Muistakaa siis rentoutua ja tehdä juuri sellaisia asioita joista te nautitte niin, että lokakuun lopussa, kun kello kääntyy, olette kukin konttoreissanne vireitä ja täynnä työintoa.

.

 .

 

.

Terveisiä iloisesta Kööpenhaminasta ja Malmöstä. Täällä on lämmintä ja aurinkoista ja kansa on kaduilla – shoppailemassa.

Muistatte varmaan koulun historiantunneilta Tanskan kuningatar Margareetan, joka vuonna 1397 perusti Kalmarin unionin, jonka jäseninä Norjalla, Tanskalla ja Ruotsilla (ja siis myös Suomella) oli yhteinen hallitsija?

Norja kuului Tanskan kuningaskuntaan vuoteen 1814 asti, ja sen myötä Tanska sai hallintaansa myös kaukaiset Shetlannin, Islannin, Grönlannin ja Färsaaret. Piskuinen Tanska on aina onnistunut olemaan itseään isompi. Nykyään Tanskaan kuuluvat vielä Grönlanti ja Färsaaret.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tanskalaiset ovat parhaimmillaan tiukoissa tilanteissa. Samaa mieltä ovat hyvät ystävättäreni, jotka ovat tehneet vuosia tanskalaisten kanssa yhteistyötä. Tanskalaisten ehdottomana etuna on satojen vuosien kokemus neuvottelutilanteiden kääntämisestä omaksi edukseen. Esimerkiksi keskiajalla tanskalaiset onnistuivat omistamaan hetken kaikki Suomen linnat. Meillä suomalaisilla on edelleen paljon opittavaa tanskalaisilta. Totisesti.

Kalmarin unioni hajosi aikaa sitten. Sen jälkeen on syntynyt Tanskan Själlandin saaren ja Etelä-Ruotsin yhteinen talousalue, eräänlainen vapaaehtoinen uusi mini-Kalmarin unioni. Se on täysin toista luokkaa kuin Tornionjokilaakson Tornion ja Haaparannan läheinen yhteys.

Päivittäinen kymmenet tuhannet ihmiset matkaavat Juutinrauman poikki. Paikallisjuna Kööpenhaminasta Malmöön kulkee arkisin kolme kertaa tunnissa ja viikonloppuisin ympäri vuorokauden kerran tunnissa. Matka kestää vaivaiset puoli tuntia.

Tanska ja Ruotsi ovat Öresundin alueella käytännössä sulautuneet yhteen. Öresundin alueeseen kuuluvat Tanskan suurin saari Själland, jossa sijaitsevat Kööpenhamina ja Helsingor sekä Ruotsin puolella Malmö, Lund, Landskrona ja Helsingborg.

Ruotsalaiset käyvät Tanskassa töissä Tanskan korkeamman palkkatason vuoksi ja tanskalaiset ostavat Ruotsista ruokaa ja kiinteistöjä Ruotsin matalamman hintatason takia. Öresundin alueella asuvat muunmaalaiset siirtotyöläiset saavat opetella ymmärtämään ja puhumaan kolmea kieltä, ruotsia, skånea ja tanskaa. Kanta-asukkailta ne sujuvat helpommin.

Vaikka Tanska on lamassa ja myös Ruotsi varustautuu huonompiin aikoihin, antaa vauras Öresund uskoa tulevaisuuteen. Täältä ei rahat hetkessä lopu.

Suosittelen lämpimästi junamatkaa 16 kilometrin pituista Öresundin siltaa pitkin.

On jännittävää matkustaa meren yllä yli sadan kilometrin tuntinopeudella.

.

.

.

Malmössä monet viihtyvät töissään. Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki ja Scanialandian pääkaupunki, jossa moni suomalainen aloitti uuden elämän 1970-luvulla.

.

Meneillään ovat koripallon Euroopan mestaruuskisat ja niitä on hauska seurata. Suomen menestys koripalloa rakastavassa Liettuassa on parasta naismuistiin.

Huomioni kiinnittyi kisojen osanottajaluetteloon. Nopeasti laskettuna 24 osanottajamaasta tasan 13 olivat itsenäisiä maita konttoristin ylioppilaskirjoitusten aikoihin. Loput yksitoista ovat uusia tulokkaita ja myös ihan oikeita maita, vaikka joidenkin nimet muistuttavat vanhojen nuorison seikkailukirjojen mielikuvituspaikkoja.

Suomen lohkossa pelaavat Makedonia, Moldova, Bosnia-Hertzegovina, Montenegro sekä Kreikka. Arvoisa lukija, sijoita maat mielessäsi kartalle ja pääkaupungin nimi päälle.

Onnistuuko?

Autan hieman, Kreikan pääkaupunki on Ateena ja se on kartalla oikeassa alakulmassa Välimeren rannalla.

Tehtävän vaikeus ei johdu uusista maista, vaan meistä itsestämme. Vanhoilla meriiteillä, tässä tapauksessa viime vuosituhannella kirjoitetulla ylioppilaskirjoitusten reaalin melkein laudaturilla, on paha ratsastaa.

Työympäristössä tunnistaa saman ilmiön. Konttoristi myöntää olevansa niin kutsuttu entinen juristi. Toiselta osastolta löytyy mieskonttoristi, joka on entinen KHT-tilintarkastaja. Entisen KHT-tilintarkastajan näkemykset perustuvat kaksikymmentä vuotta sitten voimassaolleisiin kirjanpitolain ja yhtiöoikeuden säädöksiin, joita ei sen koommin ole päivitetty. Toinen konttoristi on entinen diplomi-insinööri, jonka opinnäyte käsitteli elektronisia vempaimia 1970-luvun lopulta.

Katsokaa ympärillenne. Pahimmillaan voi olla, ettemme edes koe tarvetta päivittää tietoja, vaan riittää, että osaamme ne oikeat toisen maailmansodan jälkeen kartalle piirretyt Euroopan maat. Tottakai tiedot pitäisi pitää ajantasalla, mutta mistä into?

.

Konttoristi löysi itsensä aivan sattumalta erään kvanttifyysikon oppitunnilta, jonka aiheena oli ihmisen energia. Edellisestä fysiikantunnista oli kulunut aika tarkkaan kolmekymmentä vuotta, mutta pontevasti konttoristi yritti ymmärtää kuulemaansa.

Konttoristi oli jo pitkään ihmetellyt sitä, miten joissakin ihmisissä riittää virtaa vaikka kuinka ja jotkut tuntuvat uuvahtavan heti herättyään vaikka unen ja kulutetun ruoan määrä olisi kutakuinkin yhtä suuri. Nyt asia tuli kvantifioitua ja siksi aihe tuntui erityisen kiinnostavalta.  

Perusasiat menevät jotenkin niin, että watti eli W on tehon mittayksikkö. Teho on sitä kuinka paljon työtä pystytään tekemään sekunnissa. Jos siis pystyt nostamaan kilon painon metrin ilmaan sekunnissa, teet yhden watin edestä työtä. 

Kvanttifyysikko kertoi, että pitkäkestoisessa työnteossa ihminen pystyy tuottamaan noin sadan W tehon ja  lyhytaikaisessa ponnistuksessa teho voi nousta korkeammalle. Tunnin ihminen pystyy ponnistamaan 300 W teholla. Ravintoa ihminen taas nauttii ruokahalusta riippuen 8000 – 20 000 kJ vuorokaudessa. Tämä taas kääntyy keskitehoksi  250 – 800 W. Huomaattehan kuinka paljon tehoja menee haaskiolle.

Fiksuna oliona ihminen havaitsi tehottomuutensa ja otti varsin nopeasti energiankäytön lisäämiseksi käyttöön kotieläimet ja näistä erityisesti hevosen, jonka teho on jo 743 W. Hevonen on siis seitsemän kertaa vahvempi kuin ihminen. Ei ole sattumaa, että yhden hevosen voimaa käytetään edelleenkin voiman mittarina esimerkiksi autoista puhuttaessa. Autobildin mukaan maailman tehokkain avo-auto on E-sarjan Mercedes-Benz V12 Cabriolet, jossa on hevosvoimia peräti 800.

Tästä kaikesta konttoristi päättelee perustaen tieteellisesti todistamattoman arvionsa myös vuosikymmenten empiirisiin havaintoihin, että karkeasti ottaen hyvä ja kelpo konttoristi – konttorityössähän ei kovasti tarvitse ponnistella – olisi keskimäärin sellaisen 60 watin hehkulampun tehoinen.

Mitä siitä, että kirkkaimmat tehopakkaukset loistavat 100 watin teholla samaan aikaan kun meillä joillakin muilla riittää virtaa hädin tuskin 25 watin tunnelmalampun tehoon.

Kyllä, muistetaan, että syyskuun alusta suomalaisten hyvin tuntema suosikkilamppu poistuu markkinoilta ja tilalle tulevat kaikenmaailman ledi-, halogeeni- ja energialamput, joiden teho mitataan lumeneissa.

 

. 

Välillä tekee hyvää matkustaa Suomessa ja siksi vietin tämän kesän Keski-Suomea kiertäen. Päätän myös radiohiljaisuuden ja siirryn konttorin seinien sisäpuolelle ja tietokoneen ääreen. Ennen vakavampia aiheita haluan jakaa kanssanne pari matkan aikana kertynyttä kuvaa.

Etelä-Suomessa on kolme kehätietä, kehä I, kehä II ja kehä III ja niillä me ruuhka-Suomen kasvatit ajelemme kyllästymiseen asti. Entäpä muut poikittaistiet? Otetaan esimerkiksi tie 633, Saarijärveltä Ähtäriin. Tienpätkä on noin 70 kilometriä pitkä. Nimitän sitä paremman puutteessa kehätie LVII:ksi.

.

.

Tieltä avautuvat maisemat ovat jylhiä.Varsinaisten vaaramaisemien pitäisi alkaa vasta Kainuusta, mutta korkeita mäkiä löytyy näköjään myös Keski-Suomesta. Tien 633 erikoisuuksiin kuuluu hienot katovalot jokaisen kylän kohdalla entisen Pylkönmäen kunnan alueella. Kyliä on vaikea havaita, mutta katuvalot ovat komeat. Pylkönmäki päätti investoinnista juuri ennen kuntaliitosta Saarijärven kanssa.

.

.

Kaikki eivät vielä ole korjanneet heinäseipäitä. Maanviljelystä lähellä olevat kollegakonttoristit kertoivat, että heinät olisi pitänyt korjata jo aikaa sitten. Kuvittelenko, mutta sataako Keski-Suomessa enemmän kuin muualla? 

.

.

Yllättäen myös Keski-Suomessa näkee autiotaloja. Kuhmolainen konttoristi valisti, että Itä-Suomessa autiotalot ovat tavallisia. Jatkuva rakennemuutos tuo varmasti lisää tyhjiä taloja muuallekin. Viimeisten tietojen mukaan kiinteistöjen hinnat eivät ole noususuunnassa missään päin Suomea.

.

.

Järvet ovat kauniita katsoa, mutta paikallislehdessä valistettiin, että ne ovat turvesuoviljelyn vuoksi sameita ja järvien pohjat mutaisia, puhumattakaan maanviljelyn aiheuttamista ympäristöhaitoista. Kuka voisi valistaa konttoristia, miten maanviljelys voi olla niin tuhoisaa ympäristölle.

. 

.

Keskisuomalaiset ovat tunnetusti käytännöllisiä, vai oletteko nähneet muualla päin Suomea vastaavia luovia bensa-asemien uusiokäyttöratkaisuja, jossa tankkaus yhdistyy käyntiin Rukoushuoneessa?

.

.

Työniloa ja hyvää loman jälkeistä aikaa. Toivottavasti teidän kesänne on ollut rentouttava ja onnistunut..
…