Tällä kertaa vain lisäkuvitusta työsuojeluaiheeseen, josta kesällä kirjoitin.

 

 

Lisää juttua luvassa vielä tällä viikolla asiasta, joka sopii mielestäni hyvin yhteen hiljattain kirjoittamani liha-aiheen kanssa.

Hiljattain ruuhkabussissa istuessani katselin, kun tien vieressä sijaitsevaa viisikerroksista taloa pistettiin julkisivultaan uuteen uskoon. Seinän viereen oli pystytetty metallinen teline, jonka reunoja pitkin kaksi miestä kiipesi kohti vielä maalaamatta olevaa neljättä kerrosta. Sen kohdalle oli viritetty paksu lankku poikittain, sille toinen miehistä kiipesi. Metallitelineet oli sijoitettu niin kauaksi toisistaan, että lankun keskellä tasapainotteleva mies ei yltänyt niistä kumpaankaan, vaan piti kiinni seinästä. Toisella kädellä hän kastoi maalisutia purkkiin ja alkoi maalata seinää siihen kädellään nojaten. Turvaverkkoja tai – köysiä, minkäänlaista kaidetta tai edes kypärää, ei näkynyt lähimaillakaan.

Maalarien hengenvaarallista työtä katsellessani tuli mieleeni muita aiheesta kuulemiani ja näkemiäni juttuja. 30-kerroksisessa toimistotalossa töissä käyvä ystäväni kertoi joskus, miten pilvenpiirtäjän ikkunoita pestään kahden vaijerin varassa roikkuvalta telineeltä käsin. Kovan tuulen sattuessa teline heiluu miten sattuu. Joskus telinettä laskiessa se on niin vinossa, että miehet liukuisivat alustalta, jos eivät tarrautuisi kaiteisiin. Kaduilla hitsataan usein ilman suojakäsineitä tai kasvosuojusta. Katuporan käyttäjän tuskin koskaan näkee pitävän kuulosuojaimia. Esimerkkejä vastaavista työsuojelun törkeistä laiminlyönneistä löytyy ikävä kyllä pilvin pimein.

Bussin tai toimiston ikkunasta ei edes törkeimpiä työolosuhteita näe, niiden aiheuttamista onnettomuuksista voi sen sijaan lukea uutisotsikoista. Pahimpia onnettomuuksia sattuu hiilikaivoksissa, tänäkin vuonna niitä on tapahtunut onnettomuuksia, jotka ovat vieneet kymmenien kaivostyöläisten hengen. Turkki on kaivosten työolosuhteiden takapajula, sillä täällä kuolee enemmän kaivostyöläisiä per tuotettu hiilitonni, kuin Kiinassa. Kesällä julkaistun raportin mukaan 20 vuoden aikana Turkin kaivoksissa on kuollut yli 2 500 työntekijää, työkykynsä menettäneitäon yli 30 000. Myös telakat ovat vaarallisia työpaikkoja ja aivan liian usein saa kuulla pudonneista tai putoavan tavaran alle jääneistä työntekijöistä.

Syynä  työsuojelun monesti surkeaan tilaan on varmasti tiedon ja koulutuksen puute ja joskus työnantajan ahneus ja tietoiset laiminlyönnit turvallisuusasioissa. Uskoisin, että suuri tekijä on myös paikalliseen kulttuuriin kuuluva ‘Bir ÅŸey olmaz’ -mentaliteetti. Ajatellaan, että ‘Ei tässä mitään tapahdu’ ja jos tapahtuu, niin se on sitten kohtalon määräämää. (Ikävä kyllä tämä ajattelutapa näkyy myös liikenteessä, sekä joidenkin järjettömänä kaahaamisena että turvavyön käytön vähyytenä. Jopa 80 prosenttia Turkin liikennekuolemista olisi  jäänyt tapahtumatta, jos turvavyötä olisi käytetty.)

Onneksi surkea työsuojelutilanne on pantu merkille niin Turkissa kuin Euroopan unionissakin. Ennen mahdollista EU-jäsenyyttä Turkin on kohennettava työsuojeluaan rutkasti ja tässä työssä on ollut mukana myös Suomi. Hallituksen alainen HAUS kehittämiskeskus Oy veti täällä EU:n rahoittamaa, vuonna 2007 päättynyttä Twinning -kumppanuusprojektia. Miljoonan euron rahoituksella ja satojen konsulttien työpanoksella koulutettiin noin puolentoista vuoden ajan virkamiehiä ja tarkastajia työsuojainten hallinnon alalla.
- Kerroimme, mitä ministeriöissä pitäisi tehdä, millaista strategiaa tarvittaisiin henkilösuojainten käytön takaamiseksi työpaikoilla ja miten sitä kehitellä, selittää hankkeen projektipäällikkö Reijo Lindh HAUSista.

Projektin pidemmän aikavälin tavoitteena oli saada Turkki täyttämään henkilökosuojainten, eli esimerkiksi kypärien ja suojalasien, käyttöä koskevat EU-direktiivit. Kuten täällä bussista maalarien työtä tarkkaillessa, tai tornitalossa sijaitsevan toimiston ikkunasta ulos katsoessa voi todeta, matkaa työsuojelun mallimaaksi on vielä taitettavana.  
- Turkissa kaikki on vielä aika alussa mutta tapaamamme ja kouluttamamme ihmiset olivat hyvin fiksuja ja valmiita muutokseen. Tietoa on mutta haastettakin riittää, Lindh summaa.