Entisellä kotikadullamme on kauppa, joka myy kaikenlaisia alkoholijuomia vuorokauden ympäri. Eikä pelkästään putiikkiin poikkeaville vaan lisää juotavaa voi halutessaan tilata puhelimitse vaikka kello viideltä aamuyöstä. Kotiinkuljetus on ilmainen. Nykyisin netin kautta viinanmyyntiä on myös keskitetty aiemmin käsittelemäni ruokakori-palvelun tapaan. ”Viinakorista” saa kolmen liiran, eli noin puolentoista euron, kotiinkuljetusmaksulla juomat ovelle noin vartissa.

Turkki onkin tuntunut, tällaiselle Suomen ja Ruotsin touhuun tottuneelle varsin vapaalta juomamaalta. Vuoden alkupuolella tuli kuitenkin tieto alkoholisäännöstön tiukennuksista. Turkin tupakka- ja alkoholimarkkinoita valvova valtiollinen laitos TAPDK ilmoitti tiukennuksista niin alkoholin tarjoilu-, markkinointi-, myynti- kuin saatavuussääntöihinkin.

Uutinen sai aikaan sellaisen metakan, että aluksi oli vaikea ymmärtää, mistä oli kyse. Tiedotusvälineissä tuli ylilyöntejäkin ja joidenkin uutisista olisi voinut kuvitella, että Turkkiin tuli kertaheitolla kieltolaki. TAPDK joutui täsmentämään ja oikomaan asioita ja väärinkäsityksiä ja mielestäni selkiytti ja rauhoitti tilannetta. Vähän vähemmän asiallisesti kohua kommentoi pääministeri Recep Tayyip ErdoÄŸan, joka tiuskaisi vihaisest, että ‘He’ nyt juovat kunnes pärskivät. Jälkeenpäin pääministeri selitti tiuskimistaan väsymyksellä.

Luvanvaraisesta täyskieltoon? 

Kun aikaa hieman kului, alkoi todellinen tilanne hahmottua. Mielestäni uuden säännöstön voisi tiivistää niin, että keskeisin muutos on alkoholin myynnin, tarjoilun ja mainonnan luvanvaraisuuden ja näin myös valvonnan lisääminen. Tarkemmin katsottuna oikeastaan mikään säännöksistä ei suoranaisesti estä tai edes rajoita alkoholin käyttöä kovinkaan rankasti.

Paitsi yksi muutoksista, joka rajoittaa nuorten juomista: Uuden ohjesäännön mukaan alkoholin tarjoilu on kielletty alle 24-vuotiaille ja samalla kielletään heidän oleskelunsa tiloissa, joissa alkoholia tarjoillaan.
- Ai mitä, kielletäänkö Turkissa alkoholi alle 24-vuotiailta?! Ei voi pitää paikkaansa, huudahtaa yksi Istanbulin baarikatu Nevizaden ravintolan omistajista. Kuljen kyselemässä asiasta, kun uusien sääntöjen julkistamisesta on kulunut jo viikkoja. Kukaan ei tunnu oikein tietävän, pitäisikö sääntöä noudattaa, missä tiloissa ja millä tavalla.

Käyn myös useammassa alkoholia myyvässä kaupassa kyselemässä asiasta. Tapaan muutaman omistajan, yksi heistä kieltäytyy puhumasta asiasta kokonaan, koska pelkää siitä koituvan ongelmia. Kaksi muuta juttelevat asiasta mielellään mutta vasta, kun ehdottomasti lupaan, ettei heidän tai heidän kauppansa nimeä tule julkisuuteen.
- Koen, että minua painostetaan. Alkoholia ei sinänsä kielletä mutta veroja nostetaan ja sitten tulee tällaisia rajoituksia. Mikäköhän on seuraava askel, pohtii eräs lähes 15 vuotta alkoholijuomia myynyt kauppias.

En ihmettele, että alalla olevat ihmiset kokevat huolta. Sitten valtaantulonsa vuonna 2002 islamilaistaustainen AKP on vähitellen nostanut alkoholiveroja, rajoittanut anniskelupaikkoja ja nyt vielä kiristänyt alkoholilakeja. Turkissa moni kokee ilmapiirin muuttuvan jatkuvasti kielteisemmäksi alkoholille. Kehityksen ovat havainneet tutkimuksissaan myös yhteiskuntatieteilijät ja sosiologit. Laajassa kyselytutkimuksessa vuonna 2009 yli 60 prosenttia turkkilaisista ilmoitti, ettei haluaisi naapuria, joka juo alkoholia. 

Osa yrittäjistä joutuu ahtaalle

Uusista säännöistä kärsivät suorimmin catering-yrittäjät. Uudistus kieltää alkoholitarjoilun muualla, kuin yrityksille rekisteröidyssä osoitteessa.  Yritys joutuu siis hakemaan anniskeluluvan jokaiseen järjestämäänsä tilaisuuteen erikseen. Moni on kokenut  täällä myös yksityiseen elämäntapaan puuttumisena sen, että jos mielii tarjota alkoholia, on omiin yksityisiin juhliinkin haettava lupa.

Toinen myös säännöistä suorasti kärsivä ryhmä ovat teiden varsilla sijaitsevat ravintolat. Uusi ohjesääntö kieltää alkoholin anniskelun ja myynnin maanteiden ja rantateiden varsilla. Jos ravintola sijaitsee tällaisessa paikassa, niin anniskelu loppuu. Aluksi asiasta nousi kova meteli senkin takia, että moni Turkin turistialueiden suosittu hotelli sijaitsee rantatien varrella. Turismia edustavat tahot älähtivät – pitäisikö myös viiden tähden hotellin myydä ‘ei oota’ matkaajille, jotka haluavat viiniä ateriansa kanssa? Pelot vakuutettiin pian aiheettomiksi, hotellit voivat yhä jatkossakin tarjoilla vierailleen.

Julkisilla paikoilla alkoholia ei saa enää juoda, kielto koskee sekä piknik-alueita että rantoja.  Aurinkotuoleja vuokraavat ja pienestä pömpelistä virvokkeita myyvät yrittäjät tuskin enää voivat kantaa Efesiä auringonpalvojille ensi kesänä.

Jos 24 vuoden ikäraja todella sovelletaan myös käytäntöön, menettävät asiakkaita ja tuloja nuorison suosimat discot ja keikkapaikat. Kuten aiemmin mainitsin, on ikärajasta tullut suuri kysymysmerkki ja epäselvä osa uutta ohjeistusta. Näin sanomalehti Radikalissa hiljattain artikkelin, jonka oli kirjoittanut baarin ovelle pysäytetty 23-vuotias toimittaja. Hän oli työnsä vuoksi pyrkinyt alkoholia tarjoilevaan ravintolaan kuuntelemaan bändiä ja kirjoittamaan keikka-arvostelua. Paikan omistaja kommentoi tapausta lehdelle jälkikäteen ja totesi, että sakot alle 24-vuotiaan päästämisestä baariin ovat niin roimat, ettei riskiä voi ottaa. Näyttää siltä, että ainakin osa paikoista on ottanut 24 vuoden ikärajan tosissaan.

Uusi säännöstö vaikuttaa myös urheilutapahtumiin ja – joukkueisiin sekä mahdollisesti festareihin. Säännöt kun kieltävät alkoholin mainostamisen ja tarjoilun esimerkiksi urheilu- ja monien kulttuuritapahtumien yhteydessä. Turkin Efes Pilsen -niminen koripallojoukkue joutuu etsimään itselleen uuden nimen lisäksi sponsorin. Vielä on epäselvää miten esimerkiksi kesän festareilla toimitaan, ilmeisesti sääntöjä sovelletaan käytäntöön sitä mukaan kun asia tulee ajankohtaiseksi. Kuulemani mukaan esimerkiksi oopperassa ja teatterissa ei uudistuksen jälkeen enää ole saanut väliajalla lasillista viiniä tai konjakkia, kuten ennen on ollut tapana. Lahjaksikaan alkoholia ei saa enää antaa.

Syinä EU ja terveys

Kun olen tutkinut eri lähteitä ja koittanut saada selkoa uudesta ohjesäännöstä, on minulle muodostunut käsitys, että esimerkiksi oopperassa tai gaalailloissa kyllä saa tarjota alkoholia. Nykyisin siihen tarvitaan vain erillinen lupa.
- Nii-in, kunhan vain hankkii luvan, niin saa tarjoilla entiseen tapaan alkoholia, näin kaikki näyttää viattomalta. Sitten käykin niin, että luvan saamisesta tehdään niin vaikeaa ja kallista, että lopulta tapahtumajärjestäjät luopuvat tarjoilusta kokonaan, totesi AKP:n todellisia aikeita vahvasti epäilevä tuttuni, jolle asiaa ihmettelin.

Hallituspuolua AKP ja muut uusia sääntötiukennuksia kannattavat tahot ovat puolustaneet asiaa kahdella pääperustelulla: Nuoria on suojeltava alkoholilta ja Turkin lainsäädäntöä muutettava lähemmäs Euroopan unionin lakia. Islamilaistaustaisen AKP:n todellisia aikeita epäilevät näkevät asian niin, että terveysperustein rajoitetaan alkoholin käyttöä mutta se on vain yksi askel kohti alkoholin kieltämistä Turkissa kokonaan.

Mielestäni molemmilla puolilla on hyviä perusteluita. On totta, että Turkissa alkoholipolitiikka on ollut vapaampaa, kuin keskimäärin Euroopan unionissa ja lainsäädännön harmonisointia jäsenehdokasmaalta odotetaankin. Toisaalta mielestäni 24 vuotta on aivan liian korkea ikäraja, 18 vuoden ikärajan kunnollinen valvontakin riittäisi. Monessa kohtaa myös jonkin verran lievemmät rajoitukset olisivat mielestäni riittäneet Turkin kaltaiseen maahan, jossa alkoholinkäyttö on jo nykyisin hillittyä ja hallittua, verrattuna vaikkapa Pohjoismaihin.

Kovasti itseäni ovat keskustelussa ärsyttäneet TAPDK:n väitteet siitä, että joka puolella Euroopassa on vielä tätäkin tiukempi alkoholikäytäntö. Olen myös nähnyt haastatteluissa väitteitä siitä, että esimerkiksi alkoholia ei EU-alueella myytäisi pienissä elintarvikekioskeissa tai huoltoasemilla lainkaan, mikä ei pidä paikkaansa. Jostain kummasta Turkin tiedotusvälineisiin levisi tieto siitä, että Suomessa ei alkoholia myydä alle 25-vuotiaille. Puolustamiaan muutoksia tulisi tietysti perustella tosiasioilla, eikä liioitelluilla mielikuvilla asioiden tilasta muissa maissa.

Juominen lisääntyy

Kun seuraa Turkin tiedotusvälineitä, kuuntelee juttuja ympäristön painostuksesta olla juomatta ja samalla näkee alkoholin hinnan nousevan, niin voisi kuvitella juomisenkin vähentyvän. Siksi Turkin juomatilastot yllättävät. Alkoholijuomien kulutus on lisääntynyt reippaasti Turkissa koko 2000-luvun, eli myös koko AKP:n vallassa olon ajan. Erityisesti nuorten keskuudessa juominen yleistyy vauhdilla. Silti keskimääräinen kulutus Turkissa on selvästi alhaisempaa kuin missään EU-maassa. Täällä juodaan alle 1,5 litraa puhdasta alkoholia per henkilö vuodessa, tosin suuri osa ei juo ollenkaan ja muut sitten vähän enemmän. Useassa EU-maassa määrä on yli 10 litraa vuodessa. 

Entä miten kävi internetin kotiinkuljetuspalveluiden? ‘Ruokakorin’ ravintoloista juomat ovat kadonneet tilattavien tuotteiden listoilta mutta ‘juomakori’ toimii edelleen. Syynä on ilmeisesti se, että juomakori on rekisteröitynyt alkoholia myyväksi sivustoksi ja se koordinoi alkoholia luvalla myyviä kauppoja ja niiden kuljetuksia ja myös kysyy tilaajan iän. Ymmärtääkseni myynti- ja tarjoiluaikoja ei edelleenkään Turkissa rajoitettu mitenkään, joten alkoholia voi myydä ja ostaa edelleen minä vuorokaudenaikana tahansa.

Luomu on lumonnut viime vuosina monen turkkilaisenkin, erityisesti suurimmissa kaupungeissa asuvat, tiedostavat kuluttajat. Täällä myydään nykyisin yli 250 eri luomutuotetta noin 200 miljoonalla eurolla vuodessa, kertoo Radikal-sanomalehti artikkelissaan. Määrä on vielä hyvin pieni Turkin suurilla markkinoilla, sillä esimerkiksi paljon pienemmässä Suomessa eettisten tuotteiden vuosimyynti on miljoonan euron luokkaa. Tosin Turkin lukuun on laskettu vain luomu, kun Suomen vastaavaan sisältyy myös eettinen kuluttaminen, kuten Reilun kaupan tuotteet.

Mielestäni luomutuotteiden suosion kasvun erityisesti ruuan alalla on nähnyt Istanbulin kaupoissa näiden muutaman vuoden aikana, jotka olen Turkissa asunut. Alla kuva lähimarketin hyllystä, josta löytyy täällä perusruokavalioon kuuluvia erilaisia papuja, kaikki luomuna.

Nykyisin erityisesti elintarvikkeista on usein luomuvaihtoehto tarjolla, mutta ruoka ei enää ole ainoa orgaanisten tuotteiden ala.
- Kaikki alkoi kuivatetuista elintervikkeista, sitten tulivat hedelmät ja vihannekset. Pari vuotta sitten mukaan tulivat henkilökohtaisen hygienian hoitotuotteet ja tekstiilit, puhdistusaineet ja myös eläinkunnan tuotteet, kuten kananmunat sekä kanan- ja naudanliha, kertoo lehdelle ekotuotteita edistävän järjestön johtaja Atila Ertem.

Luomu alkoi Turkissa vallata alaa tuontituottein vuonna 1985. Nykyisin eniten luomua Turkkiin tulee Suomen naapurista Ruotsista, josta tuodaan tänne puoli miljoonaa kiloa mustikka- ja vadelmahilloa vuosittain. Saksasta tulee auringonkukkaöljyä ja Hollannista suklaata. Kiinakin on korkealla luomutuojien listalla, sieltä tulee vuosittain noin 100 tuhatta kiloa soijajauhoa.

Luomuilu ei ole vain tuontituotteiden varassa vaan Turkissa on paljon myös omaa tuotantoa. Viime vuonna täällä tuottettiin lähes 320 tonnia luomua, joista osa viedään Euroopan luomusta innostuneille kuluttajille.  Tiukan valvonnan, kokeiden ja vähemmän tuottavien menetelmienkin vuoksi orgaanisten tuotteiden hinta on täällä tavallisia noin 30 prosenttia korkeampi, joskus jopa kaksinkertainen. Turkissa tehdyt luomutuotteet on merkitty kuvan pussissa vasemmassa laidassa olevalla luomumerkillä, jossa on Turkin kartta ja lukee ”Orgaaninen maatalous, Turkin tasavalta”.

Luomun myynti ja valmistus on laajentunut myös Istanbulin ulkopuolelle ja eri aloille: Samsunissa on alettu valmistaa orgaanisia huonekaluja ja Istanbulin Harbiyen kaupunginosassa on avattu luomuhotelli. Eri ekologisten tuotteiden viljelijöitä, kasvattajia ja valmistajia Turkissa on jo 15 000. Kuluttajat perustelevat yleisimmin luomuvalintaansa terveydellä: He haluavat syödä terveellistä ruokaa ja käyttää tuotteita, jotka eivät sisällä elimistölle haitallisia aineita.

Vaikka luomutuotteiden suosio ja tuotanto kasvaakin kovaa vauhtia, on sen osuus vielä Turkin valtavilla markkinoilla häviävän pieni. Samaisessa Radikalin artikkelissa Turkin tilastokeskuksen johtaja havainnoillistaa määrää siten, että tuhansia tavallisia tuotteita ostavia perheitä kohtaan vain muutama henkilö ostaa luomua. 

Silti Istanbulissa menestyvät myös päivittäin avoinna olevat luomumarkkinat. Bomontin kaupunginosassa sijaitsevassa luomubasaarissa saa myydä vain orgaanisia tuotteita. Viikottain basaarissa kauppoja tekee 500-800 myyjää ja vuodessa siellä myydään noin 500 tonnia tuotteita, erityisesti elintarvikkeita mutta muutakin, esimerkiksi orgaanisia leluja. En ole itse koskaan luomumarkkinoilla vieraillut, mutta kun sen teen, otan kameran mukaan ja kerron millainen on paikan tunnelma.

Hiljattain ruuhkabussissa istuessani katselin, kun tien vieressä sijaitsevaa viisikerroksista taloa pistettiin julkisivultaan uuteen uskoon. Seinän viereen oli pystytetty metallinen teline, jonka reunoja pitkin kaksi miestä kiipesi kohti vielä maalaamatta olevaa neljättä kerrosta. Sen kohdalle oli viritetty paksu lankku poikittain, sille toinen miehistä kiipesi. Metallitelineet oli sijoitettu niin kauaksi toisistaan, että lankun keskellä tasapainotteleva mies ei yltänyt niistä kumpaankaan, vaan piti kiinni seinästä. Toisella kädellä hän kastoi maalisutia purkkiin ja alkoi maalata seinää siihen kädellään nojaten. Turvaverkkoja tai – köysiä, minkäänlaista kaidetta tai edes kypärää, ei näkynyt lähimaillakaan.

Maalarien hengenvaarallista työtä katsellessani tuli mieleeni muita aiheesta kuulemiani ja näkemiäni juttuja. 30-kerroksisessa toimistotalossa töissä käyvä ystäväni kertoi joskus, miten pilvenpiirtäjän ikkunoita pestään kahden vaijerin varassa roikkuvalta telineeltä käsin. Kovan tuulen sattuessa teline heiluu miten sattuu. Joskus telinettä laskiessa se on niin vinossa, että miehet liukuisivat alustalta, jos eivät tarrautuisi kaiteisiin. Kaduilla hitsataan usein ilman suojakäsineitä tai kasvosuojusta. Katuporan käyttäjän tuskin koskaan näkee pitävän kuulosuojaimia. Esimerkkejä vastaavista työsuojelun törkeistä laiminlyönneistä löytyy ikävä kyllä pilvin pimein.

Bussin tai toimiston ikkunasta ei edes törkeimpiä työolosuhteita näe, niiden aiheuttamista onnettomuuksista voi sen sijaan lukea uutisotsikoista. Pahimpia onnettomuuksia sattuu hiilikaivoksissa, tänäkin vuonna niitä on tapahtunut onnettomuuksia, jotka ovat vieneet kymmenien kaivostyöläisten hengen. Turkki on kaivosten työolosuhteiden takapajula, sillä täällä kuolee enemmän kaivostyöläisiä per tuotettu hiilitonni, kuin Kiinassa. Kesällä julkaistun raportin mukaan 20 vuoden aikana Turkin kaivoksissa on kuollut yli 2 500 työntekijää, työkykynsä menettäneitäon yli 30 000. Myös telakat ovat vaarallisia työpaikkoja ja aivan liian usein saa kuulla pudonneista tai putoavan tavaran alle jääneistä työntekijöistä.

Syynä  työsuojelun monesti surkeaan tilaan on varmasti tiedon ja koulutuksen puute ja joskus työnantajan ahneus ja tietoiset laiminlyönnit turvallisuusasioissa. Uskoisin, että suuri tekijä on myös paikalliseen kulttuuriin kuuluva ‘Bir ÅŸey olmaz’ -mentaliteetti. Ajatellaan, että ‘Ei tässä mitään tapahdu’ ja jos tapahtuu, niin se on sitten kohtalon määräämää. (Ikävä kyllä tämä ajattelutapa näkyy myös liikenteessä, sekä joidenkin järjettömänä kaahaamisena että turvavyön käytön vähyytenä. Jopa 80 prosenttia Turkin liikennekuolemista olisi  jäänyt tapahtumatta, jos turvavyötä olisi käytetty.)

Onneksi surkea työsuojelutilanne on pantu merkille niin Turkissa kuin Euroopan unionissakin. Ennen mahdollista EU-jäsenyyttä Turkin on kohennettava työsuojeluaan rutkasti ja tässä työssä on ollut mukana myös Suomi. Hallituksen alainen HAUS kehittämiskeskus Oy veti täällä EU:n rahoittamaa, vuonna 2007 päättynyttä Twinning -kumppanuusprojektia. Miljoonan euron rahoituksella ja satojen konsulttien työpanoksella koulutettiin noin puolentoista vuoden ajan virkamiehiä ja tarkastajia työsuojainten hallinnon alalla.
- Kerroimme, mitä ministeriöissä pitäisi tehdä, millaista strategiaa tarvittaisiin henkilösuojainten käytön takaamiseksi työpaikoilla ja miten sitä kehitellä, selittää hankkeen projektipäällikkö Reijo Lindh HAUSista.

Projektin pidemmän aikavälin tavoitteena oli saada Turkki täyttämään henkilökosuojainten, eli esimerkiksi kypärien ja suojalasien, käyttöä koskevat EU-direktiivit. Kuten täällä bussista maalarien työtä tarkkaillessa, tai tornitalossa sijaitsevan toimiston ikkunasta ulos katsoessa voi todeta, matkaa työsuojelun mallimaaksi on vielä taitettavana.  
- Turkissa kaikki on vielä aika alussa mutta tapaamamme ja kouluttamamme ihmiset olivat hyvin fiksuja ja valmiita muutokseen. Tietoa on mutta haastettakin riittää, Lindh summaa.

Pitkin kesää ja syksyä olen seurannut Suomessa käytävää, omasta mielestäni välillä turhaa hysteriaa lietsovaa keskustelua sikainfluenssasta. Samaan aikaan olen ihmetellyt, miten vielä loppukesästä aiheesta ei täällä Turkin mediassa puhuttu oikein lainkaan. Lentokentällä on kyllä matkustajat tarkastava lämpömittarisysteemi ollut jo pitkään ja koneessa piti sikainfluenssan takia täyttää saapuessa ylimääräisiä lappuja. Lehdissäkin aiheesta kirjoiteltiin satunnaisesti mutta mitään Suomen mediamyllytyksen kaltaista ilmiötä täällä ei ollut.

Kunnes edellisviikolla ensimmäinen tapaus tuli ilmi Ankarassa. Eräässä koulussa useampikin oppilas oli sairastunut tautiin ja lopulta (koululaisten riemuksi, kuvittelisin) Ankaran koulut suljettiin viikoksi epidemian leviämisen estämiseksi. Tapauksia alkoi esiintyä muuallakin aina aivan kaakkoiskulman Diyarbakirista tänne luoteis-Turkin Istanbuliin.

Kuolonuhreja on onneksi tullut vasta yksi, kuten Suomessakin. Täällä kouluja on suljettu innokkaampaan tahtiin kuin Suomessa ja torstaina 29. päivä vietettävän kansallispäivän jälkeinen perjantai on julistettu vapaaksi kouluista valtakunnallisestikin. Rokotukset ovat alkamassa, terveydenhuollon henkilökuntaa aletaan täällä rokottaa marraskuun vaihteessa, koululaisia myöhemmin marraskuussa.

Kaikille on varmasti jo selvinnyt, että sikainfluenssaepidemian hyötyjiin kuuluvat rokotuksia massoittain valtioille myyvät lääkefirmat. Sen lisäksi täällä Turkissa ainakin saippuakauppiaat ovat saaneet kunnon piristysruiskeen bisnekseensä. Hürriyet Daily News -lehden mukaan desinfioivien käsipyyhkeiden, puhdistusgeelin eli ”käsidesin” ja nestemäisen saippuan myynti on noussut rajusti, osaa tuotteista on myyty jopa kolminkertaisia määriä sitten kesän.  

Selvintä kasvu on ollut käsidesin kohdalla – sen osuus oli aiemmin noin 10 prosenttia desinfioivista käsihygieniatuotteista mutta nyt jo 30 prosenttia. Nopeaan kasvuun ovat vaikuttaneet paljon isot tilaukset, joita firmat ovat tehneet estääkseen influenssan leviämisen työpaikoilla.

Nestemäisen, desinfioivan saippuan myynti on myös noussut rajusti, siihen on vaikuttanut opetusministeriöltä tullut määräys käyttää nestemäistä saippuaa maan kouluissa. Normaalisti desinfioivat tuotteet kattavat noin 10 prosenttia Turkin nestemäisen saippuan 33 000 tonnin vuosimyynnistä mutta osuus on viime kuukausina kavunnut 15 prosenttiin.

Olen itsepäisesti yhä sitä mieltä, että kärpäsestä on tehty härkänen. Vai miltä kuulostavat asiantuntijoiden ennusteet: Sikainfluensaan arvioidaan menehtyvän Suomessa 50 ihmistä, kun normaaliin kausi-influensaan kuolee vuosittain noin 1000 ihmistä. Turkissa arviot ovat kuulemma olleet samaa luokkaa suhteessa kausi-influenssan vaarallisuuteen. Tietysti on hyvä jokaisen ehkäistä taudin leviämistä omalla kohdallaan, pitää huolta käsihygieniasta ja olla huomaavainen kanssaeläjiään kohtaan. Onko mitään inhottavampaa, kuin ruuhkabussin räkäinen pärskijä, joka ei aivastaessaan laita kättä suun ja nenän eteen?!

Pekonin tai kinkun syöntiähän ei tarvitse välttää, sianlihasta tauti ei tartu. Siasta ihmiseen influenssan tarttuminen on kuitenkin mahdollista, joten eilen meileissä kiertäneen kuvan kaltaista pusua en kehottaisi possuystävillemme tätä nykyä antamaan.

Moni varmasti mieltää Turkin ranta- tai kaupunkilomakohteeksi mutta ehkä yhtä usein ei tule ajatelleeksi, että tänne tehdään paljon myös terveysmatkoja, erityisesti leikkauksiin ja muihin suuriin toimenpiteisiin. Yksityisten sairaaloiden taso on korkea ja hinnat selvästi Eurooppaa tai Yhdysvaltoja alhaisemmat. Erityisesti amerikkalaisia terveysturisteja on tänä vuonna tullut paljon Turkkiin, kertoo talouslehti Referans.

Vuosittain tänne tulee yhteensä noin 40 000 terveysturistia – se ei ihmisten määrässä tunnu kovin paljolta isolle maalle mutta tarkoittaa kuitenkin noin 150 miljoonan dollarin bisnestä.  Pääosa heistä on eurooppalaisia mutta yhä enemmän myös amerikkalaisia.

Referans-lehden haastatteleman Turkin terveysturismin koordinaattori Gül Soydanin mukaan ero leikkausten hinnoissa Turkin ja Yhdysvaltojen välillä on paljon suurempi, kuin kalliinkin edestakaisen lentolipun hinta.
- Jos amerikkalainen ottaa hampaiden täyshuollon kotimaassaan, maksaa se jopa 100 000 dollaria. Turkissa taas hinta on korkeintaan 30 000 dollaria, Soydan vertaa.

Esimerkiksi ohitusleikkauksessakin kustannusero on huikea: Yhdysvalloissa se maksaa noin 150 000 dollaria, Turkissa pääsee 12 000 – 15 000 dollarilla, kertovat Referans-lehden haastattelemat asiantuntijat.

Yksi suosituista terveysturismin kohteista ovat kansainvälisen World Eye Centerin konsernin Turkin silmäsairaalat, Dünya Göz Hastanesit. Niistä alla olevassa kuvassa näkyvä sijaitsee melko lähellä kotiani ja sairaalan ohi kulkiessa kuulee usein saksaa, ranskaa tai englantia vahvalla jenkkikorostuksella – suuri osa paikan potilaista on terveysturisteja, vaikka paljon on paikallisiakin, joilla on yksityinen sairausvakuutus.

Dünya Göz Hastanesi-yrityksen Turkin varajohtaja Selin Yildirim selittää samaisessa Referansin artikkelissa Turkin houkuttelevuutta terveysturisteille  
- Alhaisten hintojen lisäksi Turkilla on etuna myös paljon Eurooppaa edellä olevat investoinnit teknologiaan. Turkissa käytössä olevan tasoista tekniikkaa käytetään ainoastaan Saksan ja Yhdysvaltojen huippusairaaloissa. Olemme paljon edellä Pohjoismaita, Balkania ja Keski-Eurooppaa, Yildirim sanoo.

Kun Istanbulin sairaalat ovat eurooppalaisten ja amerikkalaisten suosiossa, maan eteläisempien osien klinikat taas täyttyvät Lähi-idästä tulevista potilaista, esimerkiksi Iranista.

Terveysturisti on mieluinen vierailija myös tuottoisuutensa takia.  Keskimäärin terveysasioissa Turkkiin saapunut matkaaja käyttää 12 kertaa enemmän rahaa reissullaan, kuin tavallinen lomailija. Tänä vuonna terveysturismi tuo vajaan prosentin koko Turkin matkailualan tuotoista, jotka nousevat arviolta noin 20 miljardiin dollariin.

Kun maailma pienenee ja matkustaminen muuttuu yhä halvemmaksi, on terveysturismikin kasvussa. Tällä hetkellä sen arvoksi arvioidaan maailmanlaajuisesti noin 60 miljardia dollaria ja sen odotetaan kasvavan vuoden 2010 aikana jo 100 miljardiin dollariin. Turkissa tavoite vuoteen 2020 mennessä on asetettu korkealle: Tänne odotetaan miljoonaa ulkomaista potilasta ja terveysturismin arvon kohoavan jopa kahdeksaan miljardiin dollariin, arvioi kesäkuussa julkistettu tutkimus. Kuulostaa näin maallikon mielestä uskomattomalta kasvulta, mutta alan asiantuntijoiden tekemän raportin mukaan arvio olisi realistinen.
- – - – - – - – - – - – - – - -
j.k. Kiitos erään lukijan korjasin tekemäni huolimattomuusvirheen: Sekaisin olivat menneet raportissa mainitut tulevaisuuden tavoitteet ja nykytilanne, eli tänä vuonna terveysturismilla tehdään vasta noin vajaa prosentti Turkin matkailualan tuotoista.