Alkuviikosta koitti monen Turkin tietä kohti EU-jäsenyyttä seuraavan vuoden kohokohta: EU-komissio julkaisi vuosittaisen edistysraporttinsa, jossa se arvioi jäsenehdokasmaiden edistymistä kohti EU-kelpoisuutta usealla eri alueella. Pitkään jäseneksi pyrkineen Turkin kohdalla raportti oli jo 13. Tällä kertaa se oli niin myönteinen Turkille, että EU-ministeri Egemen Bağış uhkui ylpeyttä  ja itsevarmuutta ulkomaisille toimittajille järjestetyillä illallisilla.
- Raportti todistaa, että Turkki on monessa asiassa jo edellä ja paremmassa kunnossa, kuin monet nykyisistä jäsenmaista, Bağış painotti vain pari tuntia raportin julkistamisen jälkeen alkaneessa tilaisuudessa, johon itsekin osallistuin.

EU-ministeri uskaltautui antamaan jopa arvion päivämäärästä, jolloin Turkki on valmis jäseneksi: Vuoden 2014 alkuun mennessä, eli vain reilun kolmen vuoden kuluttua. Bağış korosti erityisesti sitä, että EU-komissio kiitteli perustuslakimuutoksia, jotka hyväksyttiin syyskuun kansanäänestyksessä. Ministerin mukaan Turkin ottamat edistysaskeleet ovat kuitenkin kaikkien turkkilaisten ansiota, ei vain hallituspuolue AKP:n.

Arvosteltavaakin komissio toki löysi ja nosti erityisesti esiin maan sananvapauden puutteet. Komissio on huolissaan niin toimittajia vastaan nostetuista oikeusjutuista, hallituksen vastaisuudesta tunnetun Doğan-mediayhtiön kohtuuttomista verosakoista ja internetsensuurista. Raportin yhteenvedossa mainitaan myös jo ikuisuuskysymykseltä tuntuva Kyproksen tilanne, jonka ratkaisun edistämistä komissio vaatii Turkilta ennen kuin jäsenyysneuvottelut voivat taas kunnolla edetä. Turkin 35 neuvottelukohdasta vain yksi on viety loppuun ja komissio painottikin tarvetta vauhdittaa neuvotteluita.   

Toimittajat tivasivat illallisella tietysti niistä kohdista, joissa komissio huomautti olevan puutteita. Kysymyksiä tuli niin kurdien kuin uskonnollisten vähemmistöjen asemasta, Kyproksen tilanteesta ja myös sananvapaudesta. Ministeri Bağış korosti vastatessaan useaan otteeseen samaa asiaa.
- Jos verrataan nykytilannetta vaikka kahden, saatika sitten kymmenen vuoden takaiseen, on tapahtunut valtavasti edistystä. Asiat eivät ole aivan niinkuin niiden pitäisi, mutta ne ovat parantuneet rutkasti ja tulevat paranemaan tulevaisuudessakin, sanoi Bağış.

Entä sitten Turkin talous? Yhtään kysymystä raportin taloutta tarkastelleista kohdista ei illallisella esitetty. Ehkä se johtuu siitä, että taloudessa Turkki pärjää EU:n vanhojakin jäsenmaita paremmin ja se on muutenkin alue, jolla Turkki suorastaan loistaa. Turkin talous kasvaa nopeammin, kuin minkään EU-maan. Maan talous kasvaa itse asiassa nopeammin, kuin minkään G20-talousmahdeista, Kiinaa lukuun ottamatta. Täällä onkin julkisuudessa näkynyt viittauksia uuteen termiin ‘BRIC + T’, eli talouden kasvavat ja kehittyvät jättiläiset: Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, joiden rinnalle voisi joidenkin asiantuntijoiden mukaan lisätä myös T:n eli Turkin. 

Komission yleisarvio jäsenyyden talouskriteereistä toteaa, että Turkki on toimiva markkinatalous, jonka tulisi selviytyä unionissa ‘keskipitkällä aikavälillä’. Samassa kappaleessa komissio painottaa, että edellytys maan edistymiselle taloudessa on käynnissä olevan rakennemuutoksen jatkaminen, millä se viittaa esimerkiksi yksityistämisiin. Komissio kehuu myös nopeaa talouskasvua, joka ylsi jo huikeaan 11 prosenttiin kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Raportissa kiitettiin samalla Turkin erittäin nopeaa nousua talouskriisistä.

Tärkeimpänä talouteen liittyvänä vaatimuksena EU-komissio esitti EU:n ja Turkin välisen tulliunionin sääntöjen ja käytäntöjen täydellistä soveltamista ja kaupan esteiden poistamista. Komission mukaan on ehdottoman tärkeää, että  Turkki poistaa lukuisat esteet, jotka vaikeuttavat EU:ssa tehtyjen tuotteiden vapaata kauppaa ja kiertoa maassa. Käytännössä nämä kaupan esteet voi täällä Istanbulissa tuntea jokainen lompakossaan, jos haluaa ostaa EU-alueelta tuotuja tavaroita. Muutama esimerkki: Tavallinen suodatinkahvipaketti maksaa noin 6-7 euroa, pestopurkki 5-6 euroa, paketti perusmysliä 4-5 euroa, tumma tuontisuklaa 4-6 euroa levy. EU-alueelta tuodut tuotteet ovat poikkeuksetta turkkilaista vastinettaan noin 2-3 kertaa kalliimpia.

Näiden pääkohtien lisäksi komissio nimeää raportissa monia yksityiskohtia taloutta koskevista laiesta ja käytännöistä, joita vielä tulisi sopeuttaa unionin vastaaviin. En ala niitä tässä erittelemään mutta jos asia kiinnostaa yksityiskohtaisemminkin, voi täältä käydä lukemassa raportin yhteenvedon tai vaikka koko raportin.

EU-ministeri Bağış totesi yhteenvetona pitkästä ja monimutkaisestakin raportista, että se todistaa Turkin olevan oikealla tiellä. Turkin edistystä tarkasteltiin 33 eri kohdassa, joista 23:ssa komissio raportoi Turkin edistyneen tai edistyneen hyvin. Seitsemässä kohdassa edistys oli vähäistä ja kolmessa hyvin vähäistä. Jokaisessa tarkastellussa kohdassa siis komission tarkkailijat katsoivat Turkin edistyneen, ministeri alleviivasi.  Viime vuoden raportissa oli vielä kohtia, joissa edistystä ei ollut tapahtunut laisinkaan.

Näinkin myönteisen raportin jälkeen EU-ministeri Bağış uskalsi lausua paikallisille tiedotusvälineille turkkilaisen sanonnan mukaisesti, että raportin perusteella hän tuntee jo nenäänsä leijailevan jäsenyyden tuoksuja.

Ylpeänä ystäväni puolesta voin kertoa, että hän saa viettää viikon kutsuvieraana Etelä-Turkin Antalyassa. Hänen tekemänsä dokumentti on nimittäin hyväksytty tänä vuonna 47. kertaa järjestettäville Kultainen appelsiini (Altın portakal) -elokuvafestivaaleille. Ne ovat Turkin vanhimmat ja monen mielestä myös merkittävimmät elokuvafestarit, joilla viiden päivän ajan on elokuvakilpailuja, -näytöksiä ja -näyttelyitä. Ja tietysti koko Turkin elokuva-alan kerma! 

Turkkilaisella elokuvalla on pitkä ja menestyksekäskin historia. Sen huippuvuosina 60-luvulla maassa tuotettiin viidenneksi eniten elokuvia koko maailmassa. Sitten tulivat poliittiset levottomuudet ja talouskriisit toisensa jälkeen  ja ala syöksyi synkkään suvantovaiheeseen. Romahdusta voi havainnollistaa elokuvateattereiden määrällä: Kukoistuskauden noin 2000 elokuvateatterista valtaosa lopetti toimintansa ja 90-luvun vaihteessa niitä oli Turkissa jäljellä enää kolmisensataa.

Onneksi 90-luvun loppupuolella tilanne alkoi parantua ja myös elokuva-ala on saanut nauttia 2000-luvulla Turkin talouskasvusta.  Täällä on viime vuodet eletty suoranaista kotimaisen elokuvan buumia ja turkkilaiset elokuvat päihittävät usein miljoonayleisöllään suosiossa Hollywoodista tulevat kansainväliset jättimenestyksetkin. Kävijämäärät ovat, vastoin monien muiden maiden kehitystä, selvässä nousussa. Viime vuonna elokuvalippuja ostettiin yli 35 miljoonaa kappaletta, noin puolet niistä kotimaiseen elokuvaan. Kulttuuriministeriö on viime vuodet tukenut alaa noin kymmenellä miljoonalla dollarilla vuodessa, tietää kertoa kuukausittain ilmestyvä Altyazı. Turkin elokuvateollisuutta ja sen kehitystä seuraavan Altyazı-lehden sadas numero julkaistaan marraskuussa.

Viimeisin talouskriisikään ei näytä vaikuttaneen elokuvateollisuuteen lainkaan, sillä ala kasvoi vuonna 2009 kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.  Jotkut tosin varoittelevat, että kriisi näkyisi elokuva-alalla vasta tänä vuonna, kun viime vuonna on ehkä tukien loppumisen pelossa jätetty projekteja kesken ja aloittamatta. Toistaiseksi ainakin näyttää siltä, että  filmejä on tehty kovaan tahtiin ja myös taloudellisia menestyksiä on tullut - kolmen eri filmin lipputulot ovat ylittäneet kymmenen miljoonaa dollaria.  

Turkin elokuvateollisuuden nousuun ovat osaltaan vaikuttaneet täällä huippusuositut television saippuasarjat, jotka ovat menestyneet kansainvälisestikin, erityisesti arabimaissa. Sarjojen menestyksestä kertyneet tuotot käytetään usein elokuvien tekemiseen ja näin ne vaikkuttavat myönteisesti elokuvateollisuuden kehittymiseen. Maan elokuva- ja televisiotuotanto onkin uuden menestyksensä myötä saanut lempinimen ‘Tollywood’. Täällä perinteinen synonyymi Hollywoodille on kuitenkin ollut pikemminkin ‘YeÅŸilçam’. Se viittaa Istanbulin keskustassa sijaitsevaan katuun, joka oli aiemmin Turkin elokuva-alan sydän studioineen, ohjaajineen ja näyttelijöineen – aivan kuten Hollywood Yhdysvalloissa. Nykyään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kadun kohtalosta kiistellään , sillä aluetta uusitaan kovalla kädellä ja paljon arvokkaita kohteita uhkaa kadota uuden tieltä.

Istanbulissa moderni ja vanhanaikainen elokuvakulttuuri elävät ainakin vielä sulassa sovussa: Keskustan vanhoihin ja tunnelmallisiin teattereihin voi pujahtaa kapeilta sivukujilta halvimmillaan vain euron, parin hintaan. Toisaalta taas tänne nousee moderneja, useiden salien jättiteattereita ostoskeskuksiin, Turkkiin 3D-teatteritkin tulivat seitsemäntenä maana Euroopassa. Uusissa teattereissa parhaaseen aikaan esitettyihin suosituimpiin elokuviin voi joutua pulittamaan jopa lähemmäs 15 euroa per lippu.

Täkäläisistä filmeistä löytyy jokaiselle jotakin, pieruhuumorista ahdistavaan draamaan. Ensin mainitusta viimevuosien ehdoton suosikki on turkkilaisten oma Uuno Turhapuro nimeltään Reçep İvedik, jonka kolmas elokuva on tämän vuoden myyntihitti. Henkilökohtaista draamaa edustaa esimerkiksi Issız adam, onneton rakkaustarina Istanbulin maisemissa. Elokuvat käsittelevät usein myös kipeää poliittista menneisyyttä, parhaillaankin on tekeillä uusi elokuva vuoden 1980 sotilasvallankaappauksesta.

Myös historialliset elokuvat ja komediat ovat suosittuja, yksi viime vuosien menestyjistä on Osmanlı cumhuriyeti. Se kertoo komedian keinoin millaista olisi elää nykypäivän Turkissa, jos valtakuntaa edelleen johtaisivatkin ottomaanit, eli mitä jos Turkin valtion perustajaa Atatürkia ei olisi ollut olemassakaan. Virkistävää vaihtelua, sïllä yksi ehdottomista kestoaiheista myöskin elokuva-alalla on edelleen maanisä Atatürk.

Nyt se näkyy niin tilastoissa kuin omin silmin Istanbulissa;  Suomen ja Ruotsin tavoin Turkkikin syöksyy.

Maanantaina täällä uutisoitiin teollisuustuotannon ennätysmäisestä alamäestä.  Tammikuussa tuotanto tipahti 21,3 prosenttia viime vuoden tammikuuhun verrattuna.

Suurin romahdus vuositasolla on autoteollisuudessa, jossa tuotanto väheni 60,3 prosenttia ja esimerkiksi televisiot, kännykkät ja radiot sisältävä elektroniikkatuotantokin 55,7 prosenttia. Luvut ovat pahimmat sitten Turkin vuonna 2001 kokeman talouskriisin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Zafer Çağlayan kertoi lukujen julkistamisen jälkeen, että pääsyy on kysynnän romahtaminen Euroopassa.
- Turkki vie valtaosan teollisuustuotteistaan Eurooppaan. Noin 90 prosenttia Turkin viennistä koostuu teollisuustuotteista ja myymme 80 prosenttia niistä Euroopan maihin, ministeri sanoi maanantaina turkkilaismedioille.

Hän totesi myös, että vastaavia lukuja on odotettavissa lähitulevaisuudessa mutta ennusti, että tuotanto lähtisi taas kasvuun tämän vuoden loppupuolella.

Yksi arjessa näkyvistä merkeistä ovat tyhjenevät liiketilat. Pelkästään kotikadullani on viime kuukausien aikana lopettanut terveyselintarvikkeita myyvä liike, ainakin kolme ravintolaa ja yksi sekatavarakauppa.

Tutut useilta eri aloilta kertovat hiljentyneestä liiketoiminnasta. Muutamat kaverit taas siitä, miten asuntojen vuokria on pystynyt neuvottelemaan rutkasti alaspäin.  Kalliit ravintolat ovat usein lähes tyhjiä kun taas halvempien paikkojen suosio on kasvanut.

Liirallakaan ei mene hyvin, eilen kurssi käväisi historiallisen alhaalla dollariin nähden (1 dollarilla sai 1,82 liiraa).  Nämä heilahtelut tuntuvat tavallisen, eurojen tai dollarien ja liirojen kanssa tasapainottelevan kuluttajan kukkarossa.

Esimerkiksi dollarimääräinen, muutaman kuukauden välein toistuva kielikoulumaksuni on heitellyt vuoden aikana liiroissa reilun 400 ja 600 välillä. Lähes 200 liiran eli sadan euron ero summissa on jo sen verran suuri, että kannattaa seurata minä päivänä liiroineen suuntaa opiskelijapalvelun tiskille.

Istanbulissa on meneillään hurjat alet. Kaupan ikkunoissa tämän hetken yleisimpiä numeroita ovat 50-70 prosentin alennukset ja alennusmyynnille ei tunnu loppua näkyvän. Normaalissa taloustilanteessa perinteinen uuden vuoden jälkeinen alejakso olisi jo todennäköisesti loppunut, joten talouskriisiin liittynee tämäkin ilmiö.

Kuten myös todellinen shopping madness, jota täällä  Istanbulissa koettiin viime lauantaina. Valtaosan turkkilaisista vaatemerkeistä yhden nimimerkin alle yhdistävä MOL avasi ensimmäisen, jättiläismäisen liikkeensä Atlantis-nimiseen ostoskeskukseen. Kauppa päätti aloittaa näyttävästi, ei enempää eikä vähempää kuin 90 prosentin alennuksilla.

Ostoskeskuksen ympäristöön syntyi liikenneruuhkia jo tunteja ennen kaupan avaamista ja lopulta tuhansien ihmisten kärsimätön ja mitä ilmeisimmin jonkinlaisesta shoppailun aiheuttamasta mielenhäiriöstä kärsivä väkijoukko ei enää jaksanut odottaa avaamista, vaan mursi kaupan ovet kaksi tuntia ennen avajaisia ja rynni sisään.

Onneksi pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin, vaikka kilpailu vaatteista muuttui lähinnä eläimelliseksi. Lehdissä kerrottiin, miten jotkut kiipesivät pöydille välttääkseen tallotuksi tulemisen, äidit suojelivat lapsiaan, osa ihmisistä yltyi ostamisen sijaan varastamaan tavaraa. Onneksi paikalla oli 130 myyjän lisäksi myös 150 vartijaa.

Tunnin kaaoksen jälkeen kaikki liikkeessä olleet 150 000 (!!!)vaatekappaletta oli myyty tai viety, vaatteet olivat kadonneet mallinukeiltakin kuten myös osa kaupan koristamiseksi tarkotetuista ruukkukasveista. 

Kaikesta huolimatta Anatolian tietotoimiston haastattelema MOL:n toimitusjohtaja Oktay Özdemir oli tyytyväinen kaupan tempauksen herättämään kiinnostukseen.
- Tämä osoittaa selvästi, että turkkilaiset kuluttajat kääntyvät paikallisten vaatemerkkien puoleen talouskriisin takia, Özdemir sanoi uutistoimistolle.

Mitäköhän muita ilmiöitä tämä kriisi vielä tuo tullessaan…

Pienistä puroista se koostuu suurikin virta, niin myös pienistä teoista suuret säästöt näinä talouskriisin aikoina.  Turkissa firmat ovat alkaneet säästää irtisanomisten ja lomautusten sijaan myös monin erilaisin keinoin laman yli selviämiseksi, kertoo Millyet-lehden  artikkeli.

Tekstissä mainitaan muun muassa vaateketju Kotonin alkaneen kerätä henkarit uusiokäyttöön myymälöissään. Koton on myös teettänyt uudet, monta kerta käytettävät kuljetuslaatikot, eli kertakäyttöisistä pakkauspahveista on luovuttu. Yrityksestä kerrotaan myös, että tavaran kuljetuksessa on alettu yhteistyöhön muiden firmojen kanssa. 

Toisissa yrityksissä taas on päädytty energiankulutusta vähentäviin toimiin. Esimerkiksi Inci-nimisen kenkävalmistajan tiloissa ilmastointia on käännetty pienemmälle ja hissin käyttö on kielletty kaikilta muilta paitsi raskaana olevilta ja sairailta. Myös liikkeen tunnistavia valokatkaisijoita on asennettu turhan valojen polttamisen estämiseksi.

Monet ovat karsineet myös viihdyke- ja virvokepuolta. Firmojen juhlakulut on vedetty minimiin ja jopa Turkin työ- ja kaupantekokulttuurille niin tärkeä teetarjoilu on lopetettu tai sitä on ainakin vähennetty. Myös ajoneuvojen käyttöä on rajoitettu ja kaikki ylimääräinen ajelu karsittu.

Materiaalisten säästöjen lisäksi käyttöön on ainakin Silk & Cashmere -nimisessä firmassa otettu myös psykologiset keinot. Työntekijöitä on kokonaan kielletty käyttämästä sanaa ”kriisi”. No, jos tällä vältetään lomautukset ja irtisanomiset, niin mikäs siinä.

Ikävänä puolena olen pariltakin taholta saanut kuulla, että kriisiä on alettu käyttää selityksenä silloinkin, kun perustetta ei edes olisi. Eräs tuttavani esimerkiksi menetti jo luvatun palkankorotuksen koska ”nyt on meneillään talouskriisi”. Tuttavani sattuu työnsä puolesta tuntemaan yrityksen rahavirrat oikein hyvin ja ne ovat olleet aivan entisellään.