Euroopan paras lentoyhtiö
Koska lentoaiheiset blogimerkinnät ovat aiemmin selvästi kiinnostaneet blogin lukijoita, niin kerrotaanpa tämäkin, vaikka se ei enää tuore uutinen olekaan:
Turkin kansallinen lentoyhtiö Turkish Airlines on valittu tänä vuonna Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi. Palkinnon THY sai vuosittaisessa World Airline Awards -kilpailussa, jonka tulokset julkistettiin Pariisissa kesällä.

Oikeammin sanottuna kyseessä on matkustajien äänestyksen perusteella tehty valinta. Tänä vuonna yli 18 miljoonaa matkustajaa sadasta maasta osallistui äänestykseen. Euroopan kategoriassa toisen paikan vei Swiss International Airlines ja kolmannen Lufthansa.Â
Tulla valituksi Euroopan parhaaksi on tietysti melkoinen tunnustus. Yhtiö aloitti 78 vuotta sitten viiden lentokoneen kalustolla, vuonna 1933 se teki ensimmäisen kotimaanlentonsa ja vuonna 1947 kansainvälisen lentonsa. Nykyisin sillä on 170 konetta, joilla se lentää 139 kansainväliseen ja 42 turkkilaiseen kaupunkiin. Vuonna 2008 Turkish Airlinesta tuli myös maailman suurimman lentoyhtiöverkoston, Star Alliancen, jäsen.
Edes THY:n koneelle Amsterdamissa vuonna 2009 sattunut vakava onnettomuus ei onnistunut katkaisemaan yhtiön jo tuolloin hyvässä vauhdissa ollutta voittokulkua. Muutenkin THY:n menneiden vuosikymmenten synkät onnettomuustilastot ovat valtavasti parantuneet ja nykyisin yhtiö lentää yhdellä maailman uusimmista kalustoista.
Aiemmin tänä vuonna Turkish Airlines palkittiin myös kansainvälisen ‘Air Transport World’ -lehden valitsemana ‘Worlds Market Leadership’ -palkinnolla. Eli THY palkittiin markkinajohtajuudesta aikana, jolloin monet lentoyhtiöt tuottavat tappiota ja matkustajamäärät laskevat – samanaikaisesti Turkish Airlines onnistui nostamaan matkustajamääriä ja tekemään voittoa.
Seremoniassa palkinnon vastaanottanut toimitusjohtaja Temel Kotil sanoi, että resepti on ollut hyvin yksinkertainen: Jos haluaa menestyä kansainvälisillä markkinoilla on tarjottava palveluita korkeimmalla mahdollisella laadulla.
Yksinkertainen resepti mutta ilmeisen onnistunut: Turkish Airlines työllistää nykyisin 16 000 ihmistä, on yksi maailman nopeimmin kasvavista lentoyhtiöistä ja lennättää noin 25 miljoonaa ihmistä vuodessa.
Tagit: lentäminen, THY




Jain kaipaamaan artikkelissa syvyytta ja kirjoittajan omaa nakokulmaa. Yksi havainto voisi olla, etta tassa on taas yksi merkki siiten miten kehittyvat maat ottavat pallon haltuun.
Aikaisemmin kirjoitit kanaalista. Eras asia on hyva mainita: uusi kanaali ei enaa olisi kansainvalinen vesialue kuten Bosporin salmi, joten siten Turkin ulottuville tulee uusia mahdollisuuksia kuten tullimaksut yms..
Hei Elmeri
ja kiitos kommentistasi! Olen kirjoittanut muutamaan otteeseen aiemmin Turkish Airlinesia ainakin sivuten ja enemmän omasta näkökulmastani, joten tällä kertaa jäi tällaiseksi uutismaiseksi tynkäpäivitykseksi. Ainakin näistä linkeistä voit lukea halutessasi aiheesta enemmän:
http://blogit.taloussanomat.fi/istanbul/arkisto/780
http://blogit.taloussanomat.fi/istanbul/arkisto/33
Tosi tärkeä pointti tuo Kanal Istanbulin ero Bosporinsalmeen, aihetta olisi mielenkiintoista tutkailla enemmänkin tuosta näkökulmasta.
Tjep ei mitenkään erityinen kokemus. Vietin melkein vuorokauden heidän kyydissään( matkalla 2 välilaskua joista toinen johti koneen vaihtoon)
Stuertit sohlos käytävillä siteen jotta melki sain kuuman kahvin syliini. Sohloominen oli lähinnä se sana mikä kuvasi ajoittain heidän touhuaan.
MUTTA oli sitten stuertti tai lentoemo niin palvelu oli kyllä kohteliasta ja hymyillä jaksoivat joten iso + siitä heille.
Itse lentäjät teki hyvän työn nousut ja erityisesti laskeutumiset onnistuivat hyvin eli konetta ei tuotu tonttiin ryminällä.
Kaikkinensa hinta/laatusuhde oli mallikas suoritus voin suositella.
p.s Käyttävät uudehkoja koneita ja riittävän isoja jopa lyhyemmilläkin reiteillä.
Itse lenänyt kymmeniä kertoja THY.n koneilla ja palvelu on tosi hyvää ja ystävällistä. Ainoa puute on alkoholijuomien tarjoilu koneissa. Miksi olut loppuu jo Istanbulista lähtien ?? Viintä kyllä jaetaan naisille mutta Me kaljalla kasvattamat miehet kammoksuvat naistenjuomia. Voi olla tietysti kulttuuri sidonnainen?? ettei olutta oteta kyytiin niin paljoa ??Niin ja kun Hesasta lähtee niin harvoin on olut tarjoilua. No onneksi tulee Whiskyä sopivasti (2 jälkeen katsotaan pahasti.
Miksi kirjoitin niin Istanbulin lentokenttä on ihan sieltä
Passin tarkastusjonot mahtavat ja vain muutama koppi auki. Suurin osa Kuitenkin matkustaa Istanbulista jatkolennoilta eteenpäin. jolloin edes 2 tunnin vaihto-aika riitä. kun vielä pitää ne vuoristoradat ravata Kotimaan terminaaliin.
Jos kone myödästyy lähdöstä niin saatetaan odottaa lähtölupaa vaikka kuinka kauan.Onkohan lisä kiitoteitä suunnitelmissä ?? tai liikenteen vähentämistä ??
Ainaskin väärä tuuli saattaa aiheuttaa kaaoksen kentällä .Onko THY kuinkakin täsmällinen lentoyhtiö??
Ainaskin minä urheilun ystävänä tykkään kun THY sponnsaa urheuluseuroja
Itse kyseisestä puljua ehkerasti käyttäneenä (2007-8) voin sanoa, että loistava firma. Istanbulista Roomaan Alitalia tarjoaa kuivan sämpylän ja lentoemo ei edes vilkaise asiakkaaseen päin, Turkish Airlines’lla tulee samalla reitillä karvalakkiluokassakin kunnon aamiainen, joka tarjoillaan hymyn kera. Istanbulin uusi lentokenttä on sitten oma lukunsa: Ei tarvitse kävellä kilometritolkulla ja laukut on käytännössä jo hihnalla, kun sinne asti ehdit. Passijono pari metriä. Reittiverkko myös mainio. Ikävä etten asu enää Istanbulissa, vaan vielä paremmassa mestassa: Dubaissa. Emirates on aika voittamaton melkein millä kriteerillä tahansa (paitsi viinatarjoillu karvalakkiluokassa, mutta kukas siellä käskee matkustamaan).