Dominikaanisen tasavallan viranomaiset ovat joutuneet  Haitin maanjäristyksen uhrien pelastamisurakan ohella järjestämään kuljetuksia  Port-au-Princeen saarivaltiota välilaskupaikkana käyttäville eri maiden hallitusten, avustusjärjestöjen ja tiedotusvälineiden edustajille.

Santo Domingon kaksi lentokenttää ovat niin täynnä,  että moni avustuskone on joutunut laskeutumaan pienemmille kentille aina La Romanaa ja Samanáa myöten. Kansainvälinen ilmailuliitto laskee antaneensa  13.-20. tammikuuta 102 laskeutumislupaa humanitaarista apua kuljettaville koneille.

Tässä luvussa eivät ole mukana koneet, joilla kaikenmaailman silmäätekevät ovat matkanneet saarelle nähdäkseen kärsimysnäytelmän rankimman osan paikanpäällä. Puolustusvoimat on joutunut tarjoamaan kuljetuskalustoaan niin sanotusti poliittisesti tärkeille tahoille, vaikka armeijan helikopterit olisivat sopineet paremmin avustuspakettien jakoon.

Valtaosa Haitiin pyrkijöistä on jatkanut matkaansa maanteitse, vaikka täkäläiset viranomaiset ovat varoittaneet kuuden tunnin matkan vaaroista.

Suomen Punaisen Ristin ja Kirkon ulkomaanavun 22 avustajaa saivat onneksi perjantaiaamuna  laskeutumisluvan Port-au-Princeen, vaikka vähältä piti, etteivät he joutuneet laskeutumaan  Santo Domingoon. Sadan hengen auttamiseen tarkoitetusta sairaalatarvikelastista ei olisi ollut varmaan muuta kuin muisto jäljellä, jos porukka olisi joutunut matkustamaan avustuskohteeseen maata pitkin.

Presidentti Leonel Fernández on tosin tehnyt kaikkensa hätäavun toimittajien turvallisuuden takaamisessa Haitinkin puolella.   Puolustusvoimat on ollut jo pitkään valmis lähettämään naapurimaahan vähintään 300 sotilasta, jotka toimivat YK:n Minustahin alaisuudessa humanitäärissä tehtävissä. Haiti vastusti aluksi dominikaanisotilaiden tuloa, mutta YK:n lipun kanto kelpaa todennäköisesti sille. Joukossa on ammattisotilaiden lisäksi lääkäreitä ja insinöörejä, joilla on tärkeä rooli järistyksen uhrien hoitamisessa sekä  aineellisten tuhojen korjaamisessa.

Port-au-Princeen saapui viime viikolla todellisten auttajien lisäksi turhaa sakkia, jotka halusivat kiillottaa profiiliaan tv-kameroiden loisteessa. Tämä hankaloitti raunioissa viruvien ihmisten pelastamista ja kuljettamista dominikaanisairaaloihin. Nyt henkiin jääneitä ei enää uskota löytyvän raunioista, mutta  pelastettujen uhrien kuolinkamppailu kovenee päivä päivältä. Pelastustalkoissa ahkeroivat Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajat ovat viestittäneet moneen kertaan kokemattomille hyväntekijöille, että pysykää pois Haitista ja lähettäkää vaatemyttyjen sijasta rahaa.

SPR ja Kirkon ulkomaanapu lensivät järistysalueelle yhdessä Saksasta poimittujen auttajien kanssa Finnairilla. En tiedä, mitä lento tuli maksamaan, mutta oletettavasti siihen uhratulla rahasummalla olisi saanut sairaalatarvikkeita sadoille  järistyksen uhrille. Toisaalta tämä porukka koostuu ammattilaisista, joita tarvitaan Haitissa vielä pitkään.

Kansainväliset tv-yhtiöt alkavat jo kutsua väkeään pois Port-au-Princestä, sillä maanjäristys ei ole enää ykkösuutinen. Toivon, että Haitin sekasorto ei painuisi kahdessa viikossa katastrofiuutisten joukkohautaan.  Ihmishenkien pelastamisen lisäksi järjestyksen, turvallisuuden, työpaikkojen ja elinkeinoelämän luominen pitää aloittaa välittömästi, ennenkuin luvatut avustusmiljardit valuvat vääriin käsiin tai jäävät kokonaan tulematta.

Suomalaisella yrityselämällä olisi paljon tekemistä Haitin jälleenrakentamisessa, mikäli se vain ryhdistäytyy tarpeeksi ajoissa. Yritysten kannattaisi etsiä Suomen kunniavarakonsuli Pasi Kapasen mukaan yhteistyökumppaneita dominikaaneista, jotka tuntevat naapurimaansa kuin omat taskunsa. Saarivaltio takaa myös turvalliset toimintapuitteet yrityksille.  ­­

”Nyt jos koskaan olisi oikea hetki etabloitua tänne Haiti-Domikaaninen tasavalta -akselille, mikä tarjoaa sillan  kauppasuhteiden avaamiseen alueen vapaakauppakumppaneihin”, kehottaa Kapanen.

Suomella on hyvä maine Hispaniolan saarella muun muassa uusiutuvien energiamuotojen kehittämisessä sekä  julkisessa koulutusjärjestelmässä. Kapanen kehottaa erityiseti energiateknologiatoimittajia ja opetusalan ammattilaisia markkinoimaan osaamistaan Haitin pelastustalkoisiin.

Haitilaisnainen kyselee Dario Contrerasin sairaalan hoitajalta, onko hänen miestään kuljetettu sairaalaan.

Santo Domingo on muuttunut pikavauhtia Haitin maanjäristyksestä pelastuneiden turvasatamaksi, jonka sairaalat ottavat vastaan satoja loukkaantuneita ja hotellit tarjoavat katon naapurimaasta evakuoiduille ulkomaalaisille.  Olen seurannut hämmästellen saamattomina pitämieni dominikaanien muutosta tehokkaiksi ja määrätietoisiksi veljeskansansa auttajiksi, joilla riittää myös sydäntä hädän keskellä.

Odotin perjantaina pääsyä ortopedille  Hospiten Santo Domingon sairaalassa, jonka ensiapuun saapui kymmeniä Port-au-Princessä vakavasti loukkaantuneita.  Kallis yksityissairaala otti vastaan myös ilman henkilöpapereita ja vakuutuksia olevia haitilaisia, mikä on normaalioloissa mahdotonta.

Ranskalainen ortopedi  kävi leikkausten välillä tarkistamassa meitä ajan varanneita vakiopotilaitaan,  mutta kukaan ei valittanut myöhästelyä.  Vastaanottovirkailija  tuli lopulta ilmoittamaan, että tohtori joutuu lähtemään Haitin rajalla  sijaitsevaan Jimanin sairaalaan ja klinikka palauttaa maksamamme palkkiot. Kukaan ei marssinut kassalle.

Vaikka haitilainen rosvojoukko tyhjensi perjantaina  dominikaanihallituksen lähettämän  ruoka-auton Port-au-Princen hallituspalatsin edessä, täkäläiset eivät ole pahoittaneet mieltään. He tuntevat naapurimaansa, jossa lain ja järjestyksen ylläpito on ollut  mahdotonta jo ennen maan historian tappavinta luonnonkatastrofia.

 Niin julkinen valta, yritykset, säätiöt, yliopistot  ja yksityishenkilöt jatkavat lannistumatta hätäavun keräämistä.  Pankit, puhelinyhtiöt, teollisuusyritykset ja kauppaketjut tekivät päätökset  rahallisen ja materiaalisen avun toimittamisesta naapurimaahan välittömästi järistyksen tuhojen selvittyä. Taustalla on tietenkin julkisen imagon parantaminen ja myyntitulojen kasvattaminen  naapurivaltion pelastustalkoissa, mutta rahankiilto ei näy vielä yritysjohtajien silmissä. 

Haitilaiset ovat tulleet etsimään omaisiaan Dario Contrerasin sairaalasta, joka täyttyy maanjäristyksen uhreista.

Vaikka dominikaanit ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan erittäin köyhiä,  monet ovat valmiita auttamaan kykyjensä mukaan. La Republica kertoi tänään tuoreesta äidistä, joka jätti vauvansa ja matkusti pitkän matkan bussilla imettääkseen Dario Contrerasin julkiseen sairaalaan tuotua 20 haitilaisvauvaa. Tuttavani tytär kertoi puolestaan opiskelukaveristaan, joka on saanut hommattua nettisivunsa avulla kriisialueelle kaikkea mahdollista vilteistä vesipulloihin.

Santo Domingo on kultamaa monelle haitilaiselle, jotka lopulta päätyvät asumaan tänne.

Dominikaaneissa ei ole jälkeäkään rasismista, joka kukkii normaalioloissa naapurimaan kansalaisia kohtaan. Dominikaanisessa tasavallassa asuu epävirallisten arvioiden mukaan yli kaksi miljoonaa haitilaista, jotka pitävät tämän maan taloutta pystyssä raatamalla puoli-ilmaiseksi rakennuksilla, kaivoksissa, tehtaissa, maatöissä, palvelijoina… Haitilaisten muuttovirta kiihtyy entisestään, mutta dominikaanit eivät ehdi murehtia nyt tätä. Vaikka rajavartiolaitos on kiristänyt otteitaan rajalla, se päästää päivittäin tuhansia haitilaisia kuoleman rajan paremmalle puolelle  sairaalahoitoon tai ruokaostoksille.  

 Osa tulijoista jää vanhaan malliin tälle tielle. Santo Domingon julkiseen synnytyssairaalaan saapuu normaalioloissa bussilasteittain viimeisillään olevia äitejä, jotka ovat maksaneet paikallisille mafiosoille omaisuuden saadakseen lapsensa terveenä maailmaan. Äidit ovat yleensä niin huonossa kunnossa, että he vaativat pitkän sairaalahoidon. Äidit, joilla ei ole vara paluulippuun, jäävät lapsineen kerjäläisiksi kadunkulmiin. Nyt  laittomia rajanylityksiä järjestävä haitilaismafia on keskittynyt ryöstämään avustuskuljetuksia, sillä maksukykyisten asiakkaiden määrä kuolleessa kaupungissa on vähentynyt.  

Roikuin  torstaiyönä  Hotelli Embajadorin aulassa, jonne oli tulossa Haitista evakuoitu ulkomaalaisryhmä. Kun bussi lopulta kaarsi hotellin pihaan,  en kehdannut rynnätä tervehtimään pelastuneita. Olin ratsastanut jo tarpeeksi toisten tuskalla kansainvälisten taivaskanavien avulla. Joukossa oli muun muassa espanjalainen isä ja poika, mutta perheen äiti oli kadoksissa  Port-au-Princessä. Eilen selvisi, että hän oli löytynyt YK:n raunioista kuolleena.  Nainen oli pelastunut sentään joukkohaudalta.

Santo Domingossa oli yli kuuden richterin maanjäristyksen jälkeen tsunamivaara. Kaupunki sijaitsee mannerlaatan reunalla.

Tunnen monen täkäläisen tavoin syyllisyyttä,  sillä selvisin kuin koira veräjästä elämäni suurimmasta maanjäristyksestä.  Istuin tärinän alkaessa maailman turvallisemmassa paikassa eli puisessa matalassa ravintolarakennuksessa ystäväni Ritvan kanssa. Emme osanneet edes pelätä, vaikka muut asiakkaat ryntäsivät ulos katkeilevien puunoksien  ja horjuvien sähköpylväiden alle turvaan. Olin Chilessä tottunut seismeihin, jotka  veivät korkeintaan jalat alta huojuvassa kerrostaloasunnossa.  Ryntäsin aina kauhuissani  kantavan seinän alle taskulampun ja vesipullon kanssa, mikä tuntuu nyt turhalta.  Olen seurannut  Iltasanomien keskustelupalstaa, miten matkailija voi varautua maanjäristykseen. Omasta mielestäni ei mitenkään.

Luotettavan tuntuisia  onnellisuuden mittareita on sittenkin olemassa, vaikka epäilin tätä viime blogissani.  Kiitos Kulman kundille ja Jimmylle viesteistänne, jotka  osoittavat ihmisiarvoista elämää löytyvän muualtakin kuin Pohjolan kristillisesti sosialisoidusta demokratiasaarekkeesta.

Jimmy laittoi linkin Britanniassa  1986 perustetun tutkimusyhteisö  Nifin nettisivuille. Ajatustankki  Nif  on kehittänyt kansalaisen henkistä hyvinvointia kuvaavan HappyPlanet-indeksin, jonka arvon voi mittauttaa vastaamalla organisaation nettisivulla olevaan kysymyssarjaan.

 Osallistuin testiin ja sain surkean tuloksen: onnellisuusindeksini jäi  21:een, jolla pääsen namibialaisten tasolle. Olen kaukana jopa keskiverto suomalaisesta, jonka PI-indeksi asettuu  47:een.  Pisapäät alittavat onnellisuusmittauksessa tosin globaalin keskiarvon  53.

Suurin pettymys  oli arvio ekologisesta jalanjäljestäni,  jonka mukaan saastutan puolet enemmän kuin kivihiilikasojaan suojeleva britti.  Enhän edes aja autoa enkä normaalioloissa liiku muuta kuin jalan.  Nyt koikkelehdin vain yhdellä jalalla kainalosauvojen varassa, sillä kuukausi  sitten oli liian kiire.  Suuri syntini on tietysti ahkera Atlantin ylitys ilmalaivalla. Valitettavasti lentäminen muulla kuin luudalla saastuttaa ilmakehää.

Mittautin  PI-indeksini  uudelleen, sillä muistin arvioineeni elektronisiin vimpaimiin viimeisen 12 kuukauden aikana haaskaamani rahamäärän kymmenkertaiseksi.  Tämäkään ei parantanut lukemaa, sillä nousin ainoastaan Euroopan onnettomimpien kansalaisten luxemburgilaisten tasolle. Tämä on jo huolestuttavaa, sillä suurruhtinaskunnan pääkaupungissa on yhtä kalsea ilmapiiri kuin pankkiirien hautausmaalla. 

On siis pakko muuttaa elintapojaan. Nif kehottaa vähentämään kauppamatkoja.  Saastutan  ympäristöä ostamalla liikaa. Kiinassa valmistettu merkkivaatevarastoni ei olekaan silkkiä vaan kivihiiltä. Kulutan tutkimuksen mukaan kolminkertaisesti oman osuuteni maapallon resursseista.

Onni  onnettomuudessani  on se,  että olen päässyt maailman toiseksi onnellisimman kansan pariin.  Dominikaanien HP-indeksi nousee  72:een,  kun costaricalaiset yltävät 76:een.

Täkäläisten onnen salaisuus on mysterio.   Tiedotusvälineet uutisoivat päivittäin  korruptiosta, huumerahanpesusta, julkisten sairaaloiden jonoista, elintarvikkeiden hinnannoususta, kidnappauksista, ryöstömurhista, teleyhtiöiden laskutusvirheistä, perheväkivallasta, tappajaviruksista…Toimittajat eivät saa merengueaskeleita  jo kohdussa harjoitelleita masentumaan, mihin keksin vain kaksi syytä. Dominikaanit eivät joko lue lehtiä tai sitten he iloitsevat siitä, että ovat vielä hengissä.  

 Minullakin on syytä riemuun, sillä HappyPlanet ennustaa eliniäkseni 90 vuotta. Aikaa onnen ongintaan on vielä 40 vuotta.   Santo Domingon  sairaaloiden odotushuoneissa on suurin  tartuntavaara. Ne ovat täynnä onnellisia odottajia. Lääkäri tulee jos on tullakseen.   Jos ei tänään niin huomenna. Täkäläisillä ei ole kiire muuta kuin työpaikalta pois.

Olen ällistellyt Latinalaisen Amerikan kierroksella, miten paikalliset ihmiset jaksavat iloita. Hymyn leveysaste kasvaa, mitä köyhemmästä valtiosta on kyse.

Bruttokansantuote BKT ei ole ainoa mittari kansakuntien kauneuskilpailussa, vaan sen haastajaksi on kehitteillä bruttokansanonni BKO. Brasiliassa Foz de Iguazussa alkoi perjantaina maailman viides onnellisuuskongressi, jossa ekonomistit, psykologit, sosiologit ja antropologit yrittävät kehittää kaavoja kansakunnan hyvinvoinnin mittaukseen.

BKT on Yhdysvaltain onnellisuuslähettilään Suzan Andrewsin mukaan out. Talouskasvun sijasta pitäisi mitata Andrewsin mukaan kestävää kehitystä ja kansalaisten hyvinvointia. Mutta miten? Mittausmenetelmä tuntui haihtuvan niin jenkkipsykologilla kuin muillakin kokousosallistujilla mahtavien Iguazun putousten höyryyn.

Onnentutkijoilla on vaikutusvaltaisia tukijoita niin vasemmalla kuin oikealla. Venezuelan presidentti Hugo Chávezin mukaan hänen maalleen laskettu 4,5 prosentin BKT:n lasku ei pidä paikkaansa, sillä mittari on väärä. Samoin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on ryhtynyt epäilemään uutistomisto EFE:n mukaan BKT-mittaria. Sarkozyn mielesetä pelkkä talouskasvuun tuijottaminen tekee kansakunnista numero-orjia.

Myös taloustieteilijät aina Nobel-palkituista intialaisesta Amartya Senistä amerikkalaiseen Joseph Stiglitziin pitävät kansakunnan hyvinvoinnin mittarina muutakin  kuin taloudellista menestystä.

Uskon ilman standartoitua BKO-mittariakin, että Karibian saarivaltiot nousevat onnellisuuskisassa korkealle. Olen asustellut  Santo Domingossa kerrostalossa, jossa on  henkilökuntaa lähes yhtä paljon kuin asukkaita. Vaikka talon putket prakaavat, sähköt katkeilevat ja kaasuvuodot ovat yleisiä, asukkaat ja hengenpelastajat jaksavat hymyillä.

Alakerran vahtimestari meinasi kuolla aamulla nauruun, kun pyysin häntä taas hätiin. Kaasukäyttöinen pesu-kuivausrumpu oli pudonnut jalustalta ja rikkonut pesuallasta. Pelastusjoukon johtaja kysyi miksi en palkkaa palvelijaa, jotta en  joudu enää itse  samaan vaaraan. En kiittänyt enkä hymyillyt.  Luotan vanhaan BKT-mittariin ja uuteen kaasuhälyttimeen.

Dominikaanisuunnittelija Leonel Liran vaatteissa ei tulisi kuuma Linnan itsenäisyyspäivän juhlissakaan.

Hotellielämä Santo Domingossa sai uutta väriä harmaanruskeiden torakoiden lisäksi , kun latinomantereelta maailman maineeseen ponnahtaneet vaatesuunnittelijat saapuivat näyttämään paikalliselle yläluokalle ja lehdistölle luomuksiaan.

 Venezuelasta New Yorkiin 1981 muuttanut Carolina Herrera oli viikon DominicanaModan suurin tähti, joka pystyy takomaan design-vaatteillaan rahaa ympäri maailmaa lamasta välittämättä. Herreralla on yli 130 myymälää USA:aa, Eurooppaa ja Lähi-itää myöten. Nyt hän kertoo suunnittelevansa muotitalon perustamista  Buenos Airesiin, Bogotaan, Kuwaitiin, Bahrainiin ja Qatariin.

Karibian saaret puhumattakaan hänen syntymäkaupungistaan Caracasista eivät saa häntä innostumaan, vaikka hän jaksaakin ylistää täkäläisten naisten kykyä pukeutua kauniisti.  Maksukyvystä hän ei puhu mitään. Herreran suunnitteleman morsiuspuvun hinnalla saisi ruokittua tuhansia katujen kulmissa kerjääviä lapsia.  

Dominica Modan taiteellinen johtaja Socrates McKinney kertoo lehdistölle vieressä istuvan Carolina Herreran tukemasta rintasyöpäkampanjasta. Muotiviikkojen johtaja Mirka Morales oikealla.

Osuin samaan hissiin saarivaltion tunnetuimman muotiguru Oscar de la Rentan kanssa, mutta  luulin häntä mallityttöjä jahtaavaksi  Silvio Berlusconin agentiksi.  Oscar oli tullut tukemaan maanaistaan  Arlenis Sosaa, josta tuli viime vuonna  Lancomen ensimmäinen tummaihoinen keulakuva.

Jo oli aikakin. Latinomantereella naiset käyttävät vähäisetkin rahansa ulkonäkönsä kohentamiseen, vaikka heillä on siihen  vähemmän tarvetta kuin valkoihoisilla kuperosakaunottarilla.

Vaikka en ymmärrä muodin uusista enkä vanhoista trendeistä mitään,  opin kantapään kautta ainakin sen, että Hush Puppiesin ruskeat kävelykenkäni ovat  out.  Katselin ihaillen, kun Arlenis Sosa asteli Michelle Obaman arvokkuudella  20 sentin koroilla pää hotellin kristallikruunuja hipoen esiintymislavalle.

Kirahvikävelyn salaisuus on oikea ruokavalio. Sosa ahmi aamiaispöydässä antaumuksella paikallisia herkkuja öljyssä kuumennettua kermajuustoa  ja voissa muusattua banaanimössöä  myöten.

Arlenis Sosa nousi yhdessä vuodessa mallimaailman huipulle. Oscar de la Renta vei hänet New Yorkin muotiviikoille viime vuona, jonka jälkeen kaikki ovet ovat auenneet.

 Ängin Sosan kimppuun, kun kuulin hänen perustaneen Dominikaaniseen tasavaltaan säätiön sokeritautisille lapsille. Olin aluksi ennakkoluuloinen, sillä saarivaltio on turistien lisäksi myös veronkiertäjien paratiisi:  rikkaat pääsevät veroista eroon perustamalla säätiön.

 Uskon kuitenkin, että vilpittömältä tuntuva 20-vuotias Sosa on hyvällä asialla. Hän esitteli kymmenen lapsuuden sokeritautia sairastavaa lasta, joilla ei olisi monta vuotta jäljellä ilman insuliinipiikkejä. Sokeritaudin hoito lääkärissä käynteineen on Sosan mukaan niin kallista, että läheskään kaikilla ei ole vara siihen. Julkinen valta tukee Sosan mielestä liian vähän diabeteksen hoitoa, joten hän uskoo säätiönsä olevan hyvällä asialla.

Neljättä kertaa järjestetyn DominicanaModan pääsylipputulot menevät järjestäjäorganisaation puheenjohtaja  Mirka Moralesin mukaan aina hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna suurin osa lipputuloista menee rintasyövän hoitoon.

Tapahtumaan kutsutut 30 muotisuunnittelijaa luovuttavat osan myyntivoitoistaan valitsemalleen hyväntekeväisyyssäätiölle.

Barcelonassa työskentelevä  dominikaanisuunnittelija Angie Polanco kertoo karibialaisten muotitaitelijoiden poikkeavan eurooppalaisista, jotka useimmiten ajattelevat vain  omaa napaansa. Hän sanoi lahjoittavansa kaikki myyntitulonsa  syöpähoitoa rahoittavalla säätiölle.

Polanco harmittelee Kiina-ilmiötä, joka on ajanut paikallisen vaateteollisuuden saarivaltion tullivapaille alueille. Niissä  työskentelee näppäräsormisia pikkulapsia ja uupuneita äitejä, joiden työolosuhteissa ja palkoissa ei ole kehumista.  Polancon haaveena on  palata kotisaarelleen ja perustaa vaateyritys.  Karibian rannoilla on potentiaalisia ostajia amerikkalaiset ja eurooppalaiset ristelyasiakkaat mukaan lukien 50 miljoonaa.

Opin muotitapahtumassa ainakin sen, että nyt on muotia sekä maksi että mini.

 

Mediamamma ihmetteli, miksi en ole kirjoittanut Venezuelan presidentti Hugo Chávezin junailemasta sokerirahaliitosta, johon nykyinen majapaikkani Dominikaaninen tasavaltakin on liittynyt  STT:n uutisen mukaan.

Olin ensin nolo, koska en ollut kuullut koko uutista.  Olen pyörinyt koko viikon Santo Domingon muotimessuilla ja eilisessä iltagaalassa sain onneksi hihasta kiinni paikallisen kauppaministeriön kakkosvirkamiestä. Nimi oli  Lama, jos oikein muistan.  Hän näytti vielä nolommalta, sillä hänkin kuuli asiasta ensimmäistä kertaa.

Totta on, että yhdeksän Latinalaisen Amerikan vasemmistohallitusta sopi 17. lokakuuta yhteisvaluutta sucren asteittaisesta  käyttöönotosta keskinäisessä kaupassaan.  Näiden dollarisaatiota vastustavien valtioiden joukkoon ei kuitenkaan kuulu Dominikaaninen tasavalta vaan Dominica (ulkoministeriön virallinen kirjoitustapa),  joka on vielä tätäkin sokerivaltiota tuntemattomampi saarivaltio Karibian merellä. Dominican väkiluku on 70 000, kun Dominikaanisessa tasavallassa asuu virallisesti runsaat yhdeksän miljoonaa ja epävirallisesti 13 miljoonaa asukasta.  

 Britanniasta vuonna 1978 itsenäistynyt Dominica sijaitsee Guadalupen ja Martiniquen läheisyydessä, mutta en ole Kemiran lahjoittamasta almanakkakartasta sitä vielä sitä erottanut.   

Minulla ei ole aavistustakaan, millä dominicalaiset saavat elantonsa. Tai mikä on paikallisten vientiyritysten tärkein laskutusvaluutta. Mutta Chávezin jenkkien kiusaksi luoma rahaliitto ALBA (Alianza Bolivariana para las Américas) on ainakin alkuvaiheessa puhdasta politiikkaa, joka ei tule korvaamaan dollareita jäsenmaiden  kaupassa.  Sucren käyttö tilivaluuttana perustuukin vapaaehtoisuuteen. Jäsenvaltiot eivät aio yhdistää keskuspankkejaan puhumattakaan poukkoilevasta valuutta- ja rahapolitiikastaan.

ALBA:ssa ovat mukana Dominican ja Venezuelan lisäksi Kuuba, Nicaragua, Bolivia, Honduras, Ecuador,  Saint Vicent ja Grenadiinit sekä  Antigua ja Barbuda.

Kaksi viimeksi mainittua kahden saaren nimen mukaan ristittyä saarivaltiota kuuluvat myös Dominican ohella Brittiläiseen kansainyhteisöön. Ensiksi mainitun valtion väkiluku on 120 000 ja jälkimmäisen 70 000.  Saint Vicente ja  Grenadiinien lähes ainoat vientituotteet ovat Wikipedian mukaan banaanit ja postimerkit, joista viimeksi mainitut menevät keräilijöille. Toivottavasti  sokerialueelta  löytyy varakkaita filatelisteja.  

Venezuelan tärkeän liittolaisen Bolivian elinkeinoelämän edustajat suhtautuvat  sucren taloudelliseen merkitykseen skeptisesti, vaikka maan poliittinen johto ei uskalla muuta kuin hymyillä. Yritykset tuovat raaka­­-aineita ja tuotantohyödykkeitä dollarivaltioista, missä ovat myös yritysten päävientimarkkinat. Sama koskee kaikkia rahaliiton jäseniä Venezuela mukaan lukien.

Mutta voin olla taas täysin väärässä. En uskonut alunperin Eurolandian syntyynkään, mutta nyt en laske enää hintoja markoissa.

 

Suomalainen ei usko ennenkuin kokee. Yksinjuoksentelu ei ole suositeltavaa Anacaonan puistokadulla.

”Kaekki kelepas osuuspankin korttiva ja nokialaista kenkäkännyvä myöten. En oes uskonu, että rinnan korkuuvelle ulottuvat poikalapset selättävät meikäläisen ohrarieskalla  ja karjalanpaestilla toupatun voimanaesen”, kauhistelee Taloussanomille skuuppia tyrkyttävä nainen. Uutinen ei ylittänyt paikallislehtien kynnystä.

Nainen oli kertomansa mukaan yrittänyt torjua yllätyshyökkäyksen kädenväännöllä, mutta luopunut puolustautumisesta nähtyään yhdellä pojista lihaveitsen. Silminnäkijän mukaan nainen ei tehnyt vastarintaa, vaan seisoi kauhusta kangistuneena kehottaen poikia ottamaan kaiken mitä shortsien piilotaskuista löytyy. Silminnäkijän mukaan yksi pojista oli uhannut uhria vain mäkkärin muoviveitsellä,  mutta uhri kiistää väitteen. ”Veihti oli aetova terästä. Ei tällä suarella nävy silikoonia muualla kuin naesten tisseissä.”

Nainen paljastaa olevansa kokenut ulkomaanmatkaaja, joka ei ole ensimmäistä kertaa rosvojen puukkotikkuna. ”Tämä oli tosin eka kerta, kun rahat män jo päevälenkillä.”

Tapahtumaa seuranneet penkkiurheilijat eivät tulleet hätiin, koska mobiili pankkiautomaatti näytti moskovalais-marbellalaiselta käytöstä poistetulta tandemilta. Eurooppalaiset veropakolaiset ovat nostaneet kaupungin asuntojen hinnat taivaisiin, joten pikkuvorot tekevät yhteiskunnalle arvokasta työtä hoitamalla ulkosaarelaisten suoraverotuksen.

Lähin poliisipartio löytyi 300 metrin päästä ryöstopaikalta, mutta se ei saanut poikajoukkoa kiinni kovasta yrityksestään  huolimatta. Nainen leikki Miss  Marplea etsintäpartion kyydissä kyllästymiseen saakka,  ennenkuin poliisi suostui tuomaan hänet hotelliin visasulkiaisiin. Nyt hän lupaa pysyä hotellilomansa loppuun  kuntosalin juoksumatolla rautapuntit käsissä. 

Vaikea uskoa, sillä tunnen haastateltavan eli itseni vaellusvietin. Meikäläisellä tyhmällä turistilla on sitä paitsi Dominikaanisessa tasavallassa huomattavasti turvallisempaa kuin paikallisilla asukkailla, sillä julkinen valta suojelee ulkomaalaisia säilyttääkseen merkittävän valuuttatulolähteensä.

 Dominikaanit menettävät sen sijaan pesonipun sijasta  usein henkensä. Helmi-kesäkuussa 700 asukasta kuoli ja 4755 haavoittui pyssyn luodista. Luku tuntuu suurelta runsaan yhdeksän miljoonan asukkaan maassa, jonka asukkaat  eivät ole  väkivaltaisia vaan ainoastaan pelokkaita. Moni  hankkii aseen itsepuolustukseksi, sillä kansa ei luota poliisiin. Poliisivoimat ja oikeuslaitos ovat mielipidemittauksissa kaksi maan korruptoituneinta instituutiota. Poliitikot yltävät vasta kolmossijalle. 

 Varakkaat yksityishenkilöt ja yrittäjät käyttävät turvapalveluyrityksiä, joita on rekisterissä  yli 300. Yksityisiä poliiseja on kymmeniä tuhansia, mutta harvalla on kunnon koulutusta. Aseeseen tarttuminen merkitsee useimmiten kuolemaa. En aio siis hankkia pyssyä, vaikka läheisessä asekaupassa on jatkuva ale.

Annan mieluummin rahani pikkupojille, sillä heillä on suurempi nälkä kuin asekauppiailla. Tämä on kehitysmaa, jossa köyhyysrajan alapuolella asuu virallisen tilaston mukaan 40 prosenttia väestöstä. Tropiikin hedelmät ovat monelle vain silmänruokaa.

Näillä pojilla on terveet harrastukset. Pesäpallo saarivaltion kansallisurheilua.

 

 

Liikennekenraali Bencosme Candelier lupasi formulasankari Mika Häkkiselle aloittaa dominikaaniautoilijoiden raitistamisen varsinkin juhlapyhinä.

Olen seurannut kaksi päivää Santo Domingon kuumuudessa Formula-ykkösen kaksinkertaista maailmanmestaria Mika Häkkistä, joka tuli opettamaan täkäläisille itsemurha-autoilijoille vastuullista liikennekulttuuria Johnnie Walkerin nimissä. Häkkinen kaahasi sunnuntaina Mercedes Benzin vauhtimalleilla skottiviskin haltija Diageon ja jakelija United Brandsin ajonäytöksessä pari tuntia.          

 Formulahullut dominikaanit olivat innoissaan. Niin myös minä tekopyhä autourheilun vastustaja. Vedin ylpeänä mustan häkkispaidan päälleni seurattuani naapurikylän pojan rentoa ja vakuuttavaa esiintymistä lehdistölle.
”Jos otat älä aja -sanoma menee varmasti perille myös latinomantereella. Kyllä tiedostava autoilija oppii jättämään viinilasin juomatta”, hän kuittaa kyynikon epäilyt.

Miljoonakaupungin liikennepäällikkö Bencosme Candelier tosin käänsi Häkkisen viestin täkäläiseen päihdekulttuuriin osuvampaan muotoon:  ”Jos poltat älä aja.”  Hän ei viittaa kuitenkaan Marlboroon, joka sai dominikaanit hurahtamaan Formula Uunoon  suurella mainonnalla. Dominikaanisesta Tasavallasta on tullut kolumbialaishuumeen jakelukeskus jenkkimarkkinoille. Osa kamasta jää saarelle.

  

Formula-asiantuntijaksi pikavauhtia.   Kierros vielä, Mika.

 

Häkkisen yhteistyö Johnnie Walkerin kanssa alkoi 2006, jolloin Diageo solmi hänen kanssaan yhteistyösopimuksen. Hän on kiertänyt viskimerkin piikkiin jo 20 maata. Latinokierros alkoi viime torstaina Venezuelasta. Karibialta hän lentää Brasiliaan, Uruguayhyn ja Paraguayhyn. Matkaoppaana kulkeva Diageon Latinalaisen Amerikan pr-johtaja Stuart Kirby on erittäin tyytyväinen yhteistyöhön suomalaiskuskin kanssa. Se on tuottanut tulosta. Hän paljastaa yhtiön solmineen Häkkisen kanssa jo uuden sopimuksen, joka kattaa ensi vuoden.

Maailman suurin juomayhtiö ei ole aiemmin rakentanut näin monipuolista kampanjaa yhden urheilijan ympärille. Kanavavalinta kattaa Kirbyn mukaan 360 astetta: Häkkispromo näkyy digimediassa, printissä, ulkomainonnassa, televisiossa, ravintoloissa ja vähittäiskaupassa…

Kampanja vie Johnnie Walkerin markkinointibudjetista huomattavan osan, mutta Kirby ei paljasta rahasummia. Diageo sponsoroi suomalaiskuskeista myös Heikki Kovalaista, mutta Kimi Räikkösen kanssa yhteistyö katkesi. Ehkä yhtiö tulee vielä katumapäälle, jos Räikkönen pääsee McLarenille.

Häkkinen pitää myös kampanjaa erittäin onnistuneena. Hän sanoo olevansa valmis jatkamaan vastuullisen ajamisen saarnamiehenä Johnnie Walkerin puolesta vaikka ikuisesti. Ensi vuoden sopimuksesta hän on sen sijaan hiljaa. Samoin kuin tulevaisuuden suunnitelmistaan. Nykyisissä sitoumuksissakin riittää hoitamista.

Hän toimii esimerkiksi oxfordilaisessa Laureus Sport for Good -säätiössä, joka auttaa syrjäytyneitä nuoria pysymään koulunpenkillä. Säätiö käynnisti Häkkisen ja Mercedes Benzin tuella MotorV8 -ohjelman, jossa murrosikäiset nuoret oppivat automekaniikkaa, karting-ajoa ja sosiaalisia taitoja. ”Tämä kaikki mitä teen on todellista työtä hyvän asian puolesta eikä mielenterveydenhoitoa urheilijauran jälkeen”, Häkkinen vakuuttaa.

 

Tämän kuvan tarkoituksena on herättää vain kateutta.

Olen palellut koko syyskuun Dominikaanisen Tasavallan luksushotellissa, joka kuluttaa kilpailijoidensa kanssa valtaosan köyhän sokerivaltion sähkövoimasta. Toivottavasti tämä Santo Domingon keskustahotelli  maksaa kuitenkin sähkölaskunsa, mitä ei tee 90  prosenttia   saarivaltion sähkönkuluttajista. Valtaosalla kansasta ei ole vara edes oman sähköjohdon vetämiseen lähimpään voimajohtoon. Turistin ei kannata siis  ihmetellä, miksi   lamppu sammuu monta kertaa päivässä jo ennen rommihuuruisen  nukkumatin tuloa.

En ole täällä  lomalla, vaan etsimässä asuinpaikkaa tulevaisuutta varten. Tehtävä ei ole helppo, sillä tarjottujen marmorineliöiden määrä ja hinta ylittävät kysyjän rajat. Vuokra-asuntojen välittäjät eivät luovuta, sillä he päivystävät taksikuskien kanssa hotellin edessä ilmastoiduissa autoissaan. Kävelyretki  Karibian lämpöön onnistuu vain henkilökunnan sisääntuloväylän kautta.

Mikähän soittoääni kannattaisi valita?

Vaikka en ole työkseni asunut viiden tähden hotelleissa, ymmärrän hyvin, miksi liikematkailijat ovat alkaneet suosia lamatalkoissa halvempia vaihtoehtoja. Kyse ei voi olla vain  rahasta. Paikallislehti  Listin julkaisi lauantaina The Washington Postista lainaamansa uutisen, jonka mukaan  suuryhtiöiden johto on alkanut karttaa Sheratonin, Hiltonin ja Marriottin kaltaisia täyden palvelun hotelleja. Suuret kokoussalit, kalliit ravintolat, iloiset yökerhot ja viimeisen satasen talletuskasinot sopivat parhaiten seminaarimatkoille.

Suuret hotelliketjut ovat reagoineet kysynnän laskuun perustamalla vahvan brändinsä voimalla halvempia sisarhotelliketjuja, joista esimerkkinä Hilton Garden Inn, Courtyard by Marriott ja Four Points by Sheraton.

Olen yöpynyt kerran Hiltonin puutarhamajatalossa, joka täytti satunnaismatkaililjan vaatimukset täysin. Itsepalvelukahvilasta sai salaattia ja sämpylöitä puoleen yöhön. Hotellissa oli lähes kaikki aidon Hiltonin mukavuudet uima-allasta, kuntosalia ja hammastikkuja myöten. Eikä yöpyminen maksanut enempää kuin Ibiksessä. Vain illallinen yhdelle typötyhjässä gourmet-ravintolassa puuttui ja se turhautunut hovimestari, joka olisi kysellyt viiden minuutin välein aionko tyytyä kanasalaattiin ja viinilasiin. Tälläkin kertaa.

Nykyinen olinpaikkani ei kärsi tyhjyydestä tähtimerkeistään huolimatta, sillä liikematkustajien sijasta hotellin ovat täyttäneet venäläiset turistit ja venezuelalaiset urheilijat. Rajanaapurimme taitavat hotellin etiketin paremmin kuin meikäläinen. He istuvat päivisin aurinkovarjojen alla uima-altaalla Burberryn shortseissa tai Chanelin kokovartalouimapuvuissa selaten ranskalaisten ja italialaisten rakennusfirmojen loma-asuntoesitteitä. Hispaniolan valkoiseen hiekkaan nousee pohjoisamerikkalaisten turistien paosta huolimatta marmorilinnakkeita, joissa sijoitetun pääoman tuottoastetta tärkeämpää on sen valkaisuvauhti.

Puuvillapaita kuivuu nopeimmin ilmastointilaitteen alla. Pyykkiteline ei kuulu hotellin varustukseen.

Yksi suomalainen ehtii vaivata henkilökuntaa enemmän kuin sata venäläistä. Kymmenen matkalaukkuani mahtuu niukin naukin huoneen kokolattiamatolle, joka suojaa alkuperäistä eliökantaa. Vaikka siivoaja imuroi joka päivä tyhjät neliöt, torakat eivät malta pysyä maton alla. Syy on minussa, joka en raaski syödä joka päivä hotellin ravintolassa. Leivänmurut ja omenankuoret ovat pienten ja ruskeiden herkkua.

Pidän iltaisin terassin ikkunan kiinni, jotta en saisi alivuokralaiseksi isokokoisia lentäviä torakoita. Mobiilien torakoiden peitto on saarivaltiossa suurempi kuin kännykkäverkon. Olen nähnyt vain yhden pakkolaskun tehneen lajin edustajan, joka oli ottanut liikaa Offia.

Itsepalvelupesulan pyöritys hotellihuoneessa on haastavaa mutta tuottoisaa. Hotelli laskuttaa jokaisen alusvaateyksikön pesusta kuudesta kymmeneen euroa, millä saa ostettua jo nipun uusia. Mutta nekin likaantuvat. Itsepeseytyvät vaatteet eivät ole vielä kiinalaisten nanoinsinöörien tuotekehitysohjelmassa, jotta lapsille riittäisi kehittävää puuhaa  vaatetehtaiden varjossa.

Vaikka turvaudun kertakäyttöastioihin, likapyykkiä en heitä roskikseen. Niiden kierrätystä hallitsevat kansainväliset avustusjärjestöt, jotka toimittavat kehitysmaihin koinsyömiä vaateriepuja enemmän kuin paikalliset kauppiaat kykenevät ottamaan vastaan. Rikkaiden vaatekertokuluttajien   komeroiden siivous  on vienyt leivän monelta ompelijalta ainakin Chilessä.

Upon pesukarhua vanhempana osaan onneksi nyrkki- ja jalkapyykin. Pyykkisaaviksi kelpaa kylpyamme, jossa likavaateiden tallonta ja jalkapohjien kuorinta sujuvat yhtä aikaa. Polkupulsaattorin työn ainoa riski on liukastuminen, joten pesuainevalinnassa ei kannata turvautua hotellin saippuaan.

Kuivatus 80 asteen kosteudessa vaatii ideointia. Pyykin ripustaminen parvekkeelle ei sovi kuitenkaan hotellin imagoon.

Chilen metsäyhtiöt istuttavat entiset maatalousmaat täyteen puuta, mihin perinteisellä maataloudella eläneet mapuchet eivät ole tyytyväisiä.

Huppupäiset mapuche-radikaalit ovat iskeneet viime viikkoina lähes joka yö Araucon lisäksi myös muille metsäyhtiöille raaka-ainetta toimittavien metsätilallisten, korjuu-urakoitsijoiden ja puunkuljetusautojen kimppuun, joista osa on ottanut turvakseen poliisivoimat. Mapuchet ovat iskeneet tiloille luomuaseistettuna kivillä ja haloilla, kun poliisit ovat tarttuneet tuliaseisiin puolustaakseen itseään vielä tarmokkaammin kuin suojattejaan.

Harhalaukauksilta ei ole valitettavasti vältytty. Tammikuussa poliisi ampui kuolettavan laukauksen Lautaro-aktivisti Matias Catrileon selkään, mistä Temucon oikeuslaitos langetti viime viikolla poliisille kymmenen vuoden vankeustuomion. Kaksi viikkoa sitten mapuche-radikaali Jaime Mendoza Collio kuoli samalla tavalla osallistuessaan provokaatioon toista araucolaistilaa vastaan, minkä seurauksena poliisi istuu tutkintovankeudessa.

Parialuokkaan joutuneen intiaanivähemmistön iskut ovat olleet suurtilallisten arkiyötä jo vuosikaudet Araucanian ja Bio-Bion maakunnissa. Mapuche-konfliktista on tullut suuren luokan poliittinen kysymys ensi vuoden presidentinvaalien takia. Michelle Bacheletin vasemmistokeskustahallitus on joutunut siis tiukoille. Oikeiston ehdokas Sebastián Piñera syyttää mapucheja  Kolumbian narkosissiarmeija  FARC:n talutusnuorassa toimimisesta, mihin nykyhallituksen olisi pitänyt puuttua hänen mielestään aika päiviä sitten terrorismilain perusteella.

Chilen valtio ei ole pystynyt auttamaan vajaaseen 600 000:een  supistunutta intiaaniryhmää, josta valtaosa on muuttanut vanhoilta asuinalueiltaan Temucon, Concepcíonin ja Santiagon slummeihin. Valtio on palauttanut kansallisen kehitysyhtiö Conadin avulla maaseudulle jääneille mapucheille heidän maitaan.  Conadi on ostanut heille vuodesta 1994 yli 650 000 hehtaaria maata, mistä ovat hyötyneet ainoastaan maansa myyneet suurtilalliset.  Mapuchet eivät ole saaneet maitaan tuottamaan, mihin on monia syitä.

Tutustuin tällä viikolla konfliktikeskus Ercillasta kotoisin olevaan argrologi Mario Cifuentesiin, joka syyttää valtiota surkeasta maatalousalan koulutuksesta. Oppilaitoksia on vain muutama ja harvalla hänen heimonsa edustajalla on vara kouluttautua, sillä ilmaista koulutusta ei tässä maassa ole.  Conadin pitäisi Cifuentesin mielestä järjestää maatalousalan neuvontaa, tukea mapuche-heimon edustajia saamaan pankkilainoja konehankintoihin ja muihin investointeihin.

Cifuentes olisi halunnut jäädä kotiseudulleen, mutta töitä hänelle ei tarjoutunut suurtiloilta. Hänen vihannesten viljelyyn keskittyvä kotitilansa ei pysynyt elinkelpoisena, koska Forestal Minincon istutusplantaasit kuivattivat vesikanavat tyhjiksi.  Metsäyhtiöt luovat Cifuentesin mukaan vain lyhytaikaisia työpaikkoja isututuksia ja koneellista puunkorjuuta varten.

Ymmärrän hyvin Cifuentesin katkeruuden, sillä hän joutui muuttamaan perheineen Santiagon reunamille toisen luokan kansalaiseksi. Hän työllistää itsensä muuttoliikkeessä pakkaajana. Ymmärrän myös paikallisia metsäyhtiöitä, jotka eivät kykenisi ilman tehometsätaloutta kisaamaan Brasilian sellujättejä vastaan.

Agrologi Mario Cifuentes pakkaa nyt Santiagossa muuttolaatikoita elääkseen, sillä hän ei löytänyt kotiseudultaan Ercillasta opintojaan vastaavaa työtä.

Maan toiseksi suurimman metsäyhtiö CMPC:n puunhankinnasta vastaava Forestal Mininco myi vuonna 2002 Ercillassa Conadille lähes 2000 hehtaaria metsämaata, jossa sillä oli ollut tuottoisat 500 hehtaarin radiata-mäntyistutukset. Yhtiö perusteli myyntiä mapuche-aktivistien  tuhopoltoilla, puuvarkauksilla ja sabotaaseilla. Nyt mapuchet kasvattavat metsäyhtiön entisillä avohakkuualueilla karjaa ja luonnonmäntyä, joka kasvaa huomattavasti hitaammin kuin vierasperäiset puulajikkeet.

Suomalaiset sellu- ja vaneritehdastoimittajat ovat olleet jo vuosia täkäläisten metsäyhtiöiden hovitoimittajia, kun yhtiöt ovat tehneet miljardi-investointejaan. Arauco ja CMPC lupaavat jatkaa investointejaan, sillä vauraat yhtiöt aikovat selvitä metsäteollisuuden lamasta paremmin kuin suomalaiset, ruotsalaiset ja pohjoisamerikkalaiset kilpailijansa. Metson, Andritzin ja Rauten  insinöörien ei kannata pelätä maanomistustaistelua, mutta siitä olisi hyvä sentään tietää.