Botnian seksitehdas
Julkaistu: 19.5.2008
Botnian tiedotusporukka vei suomalaiset taloustoimittajat ennen vappua opintomatkalle Uruguayn peräpelloille tutustumaan Fray Bentoksen sellumyllyyn, jonka startti onnistui argentiinalaisten häirinnästä huolimatta erinomaisesti ainakin päätyön hoitaneiden selluinsinöörien mielestä.
Vaikka olen nähnyt pikkuvaltion puuttomat lakeudet jo aiemminkin, en malttanut olla änkemättä mukaan. Halusin omin silmin nähdä, onko Botnia pannut oikeasti eloa vuosia henkitoreissa kituneeseen tuppukylään.
Kaupunkihan rikastui toisessa maailmansodassa myymällä lihasäilykkeitä maksukykyisille sotajoukoille lipun väristä välittämättä. EU:n siipiveikkoina tunnetut ranskalaiset pihtasivat jo tuolloin ruokalaskujensa maksamisessa antamalla vastineeksi Fray Bentokselle oikeuden käyttää konjakki-nimitystä valmistamastaan nimikkobrandysta.
Lähdin janoisena kollegojen kanssa metsästämään tuota ihmejuomaa pääkadun varrelta, jossa vuosi sitten parveili rakennusmiehiä. Lähes kaikista maailman kolkista.
Muistan änkeneeni tuolloin suomalaisten reppureiden pöytään utelemaan projektin etenemisestä. Miehet juorusivat auliisti työsuojeluongelmista ja onnettomuuksista. Yksi paikallisen alihankintayhtiön mies oli samana päivänä pudonnut piipun varresta rakennustellingiltä kymmeniä metrejä rikottuaan turvamääräyksiä.
Pöydässä istui myös urakkamiesten henkilökohtaiseksi tulkiksi esittäytynyt brassikaunotar, joka puhui portugalinsekaista englantia huonommin kuin miehet espanjaa. Kun työvuoroltaan palaava härmäläinen saapui pöytään, hän osoitti minua sormellaan ja kysyi kavereiltaan, mistäs te tuon olette löytäneet.
Nyt ainoaan avoinna olevaan olutkuppilaan pyrkivät enää seuraksemme kulkukoirat, joita eläinrakkaat suomalaiset olivat rapsutelleet ja ruokkineet.
Vaikka rantabulevardit ovat uusiutuneet ja talot saaneet tuoreen maalikerroksen, runsaan viiden tuhannen rakennusmiehen poistuminen on palauttanut vanhan aavekaupungin ilmapiirin. Vaikka selluinvestointi on tuonut maahan tuhansia uusia työpaikkoja, tehtaalta on saanut töitä vain pari sataa henkeä. Heistä kaikki eivät asu edes kaupungissa.
Lounastamme seuraavana päivänä Rio Negron apulaismaaherran Ruben di Giovannin kanssa, joka on vastuussa maakuntansa sosiaalisesta kehityksestä. Hän kiittelee Botnian tuomaa piristysruisketta maakuntansa talouteen, mutta valittaa myös miljardi-investoinnin varjopuolista pikkukaupungissa.
Rakennushanke paisutti seksipalvelujen tarjontaa, jolloin sukupuolitaudit ovat levinneet kuin aikoinaan kuppa Töölössä. Maakunta antoi di Giovannin mukaan rakennushankkeen aikana luvan neljälle yökerholle, joissa työskenteli 60 laillistettua ammatinharjoittajaa. Ilotalot jatkavat edelleen toimintaansa, mutta uudella rytmillä.



