Etelä-Amerikan kirjeenvaihtaja

Arkisto osiolle: Saksa

Natsipedon siirtokunta puhdistautuu ekoturismilla

Julkaistu: 18.2.2009

Villa Bavieran pihapuissa ei näy käärmeitä.

Villa Bavieran pihapuissa ei näy käärmeitä.

Ajan kapeaa  soratietä  Linaresin provinssissa Santiagosta 350  kilometriä etelään kohti Andeja. Kauriit laukkaavat niityllä, eukalyptukset seisovat rivissä kuin sotilaat, susikoirat vahtivat hedelmäpuiden taakse piiloutuneita puutaloja.  Maalaisidyllin rikkovat  kuitenkin lähimenneisyyden haamut. Tien päässä pitäisi olla saksalaisen uskonlahkon linnake Colonia Dignidad, jota hallitsi 36 vuotta natsi ja pedofiili Paul Schäfer.

Suljettu siirtokunta  on avannut porttinsa yleisölle vasta vuoden 2005 jälkeen, jolloin Argentiinaan 1997 paennut Schäfer joutui Chilessä  vankilaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vapauden riistosta ja veropetoksista.  Tietojeni mukaan vain Schäfer, 88  istuu linnassa, vaikka hän ei ole voinut tehdä yksin rikoksiaan yli 300 jäsenen yhteisössä. Apurit ovat saaneet vain ehdollisia tuomioita.

Schäferin syntilista saattaa pidentyä, sillä kolonia toimi sotilasvallan aikana poliittisten vankien kidutus- ja hautaustoimistona. Ruumiiden etsintä on vielä kesken, mikä ei ole helppoa yli 14 000 hehtaarin mailla.

Villa Bavieraksi  nimensä muuttanut yhteisö puhdistaa mainettaan ekoturismilla. Markkinointi tosin ontuu, sillä missään ei näy tienviittoja kohteeseen. Turistioppaassakaan ei kerrota kylästä, sillä matkailuviranomaiset ilmeisesti häpeävät paikkaa.

Tunnin hiekkarallin jälkeen näkyvät ensimmäiset maamerkit: valkea kirkko ja suuri koulurakennus, jonne lähiseudun asukkaat lähettivät lapsiaan opiskelemaan ilmaiseksi. Siirtokunnan sairaala tarjosi myös ilmaispalveluja. Hyväntekeväisyyden hinta paljastui kyläläisille liian myöhään. Pojat  joutuivat maa- ja seksiorjiksi saksalaisveljiensä rinnalle, jotka Schäfer erotti vanhemmistaan 2-vuotiaina. Naiset ja miehet erotettiin toisistaan, sillä Schäferin usko kielsi alkusynnin.

Colonia Dignidadin kaikkia hautoja ei ole vielä avattu.

Colonia Dignidadin kaikkia hautoja ei ole vielä avattu.

Koulun lähellä metsässä on varoitusmerkki räjähteistä. Maan historian suurin asekätkö löytyi tilalta 2005. Täällä ei kannata harjoittaa siis tutkivaa journalismia Pennsylvanian yliopiston professori Boris Weisfeilerin tavoin. Hän matkusti tutkimaan siirtokuntaa juutalaisen sukutaustansa takia jouluna 1984. Mies katosi mystisesti eikä hänen ruumistaan ole vieläkään löytynyt.

Siirtokunnan asuinrakennukset sijaitsevat aidatulla alueella, jonka portilla seisoo valkolettinen nainen pitkässä maatyöläismekossa. ”Willkommen. Eingang ist frei”, hän sanoo hymyillen. Tekisi mieli kysyä, onko ulospääsykin.

Lehmuskujan päässä on ravintolaksi ja elintarvikepuodiksi muuttunut seurojentalo Zippeldahl. Sieltä saa matkaevääksi vaikka kücheneitä,  marsipaanisuklaata, sianlihamakkaraa, vuohenjuustoa ja marjahilloa. Kaikki tilan biotuotteita. Kolonialla on oma leipomo, joka valmistaa kokojyväruisleipää maan suurimmalle elintarvikeketju Lider-Jumbolle.

Yritystoimintaa hoitaa kolme holding-yhtiöitä, joiden omistus on La Nacion-lehden mukaan epäselvä. Yhtiöitä johtavat 30-40 vuotiaat Schäferin paon jälkeen kaupunkeihin  opiskelemaan lähetetyt nuoret. Vanhoilla pedoilla saattaa olla vielä vaikutusvaltaa, sillä heitä asuu edelleen siirtokunnassa.

Onneksi Schäferin henkilääkäri Harmut Hopp ei asu enää täällä. Vaikka olen selvinnyt insuliinishokeista, en halua kokeilla sähköshokkeja. Hopp piti jäseniä  kurissa myös huumepiikeillä.

Kaapeissa kolisevat luurangot eivät vie kuitenkaan ruokahaluani, joten painun ravintolaan. Turistiryhmä ahmii saksalaista verimakkaraa, metwurstia ja palvilihaa. Eksoottiset lihanautinnot eivät mene alas, joten nautin hapankaalia, ruisleipää ja punaviiniä hartaasti kuin viimeisellä aterialla. Leipäkaupan myyjä markkinoi halpaa majoitusta vierastalossa. En kykenenisi nukkumaan täällä edes Hopin tipoilla.

Siirtokunta yrittää tienata nyt ravintolatoiminnalla.

Siirtokunta yrittää tienata nyt ravintolatoiminnalla.

Opas on varattu,  joten turvaudun keski-ikäiseen työmieheen.  Lähiseudulla syntynyt mies tuntee tilan, jossa hän on asunut 9-vuotiaasta. Hän kertoo anteeksi pyydellen oman tarinansa, minkä perusteella ymmärrän, miksi hänellä ei ole voimaa muuttaa pois monen muun tavoin. Kaikki on nyt paremmin. Ainoastaan palkka on myöhässä.

Olen miettinyt matkan jälkeen, alanko boikotoida Villa Bavieran tuotteita. Jatkan ostamista uskoen, että se turvaisi elannon Schäferin pahimmille uhreille.

Valokuva Colonia Dignidadin koululaisista roikkuu vielä Paul Schäferin asuinrakennuksen eteisaulassa.

Valokuva Colonia Dignidadin koululaisista roikkuu vielä Paul Schäferin asuinrakennuksen eteisaulassa.

Dilbert – 17.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949