Olen kahdeksatta päivää Pohjois-Chilen autiomaassa lähellä Perun ja Bolivian rajaa, missä sateenvarjon ainoa käyttötarkoitus on uv-säteiltä suojautuminen. Janoon en ole kuollut, vaikka maailman kuivimmassa erämaassa sataa alle kymmenen milliä vuodessa. Rekat kärräävät hengenpitimeksi viiniä ja ruokaa Iquiquen keitaaseen keski-Chilestä 2500 kilometrin päästä.

Loistonsa päivät nähnyt Villin Pohjolan satamakaupunki elää tullivapaalla kaupalla ja kalastuksella. Ränsistyneet siirtomaaherrojen palatsit ja klubirakennukset muistuttavat salpietarikaudelta 1900-luvun molemmin puolin, jolloin maan ensimmäinen vientibrändi Chilen salpietari lähti laivalla aina Suomeen saakka.

Mutta missäpä ei törmäisi suomalaisiin? Viime viikolla kaupunki oli saanut vieraakseen kymmenen pellavapäätä, joiden liikkeistä paikalliset lehdet kirjoittivat sivukaupalla. Kuvataiteilija Marjatta Mau Salmi avasi Astorecan palatsissa taidenäyttelynsä Vuorenajat sekä opetti taideterapiaa psykologian opiskelijoille.

Salmi järjesti tapahtuman omin päin ilman julkista tukea tai apurahoja, joten näyttely syntyi pikavauhtia ilman byrokratiajarruja. Taulujen kuljetukseen osallistuivat hänen Suomesta saapuneet ystävänsä. Salmen tukena Iquiquessa oli Arturo Pratin yliopiston sosiologian professori Ivan Valenzuela, joka puhuu sujuvaa suomea. Hän muutti lapsena perheensä kanssa sotilasvallankaappausta pakoon Turkuun kolmeksi vuodeksi. Myöhemmin hän tuli opiskelemaan Helsinkiin.

Oikealla taiteilija Mau Salmi iquiquelaisten haastateltavana. Vieressa suurlähettiläs Iivo Salmi.

Harva suomalainen kulttuuritapahtuma on saanut näin paljon julkisuutta, vaikka kaupungissa oli samaan aikaan kansallinen kuoroviikko sekä maanjäristyksistä kärsivän kaupungin ensimmäiset tsunami-harjoitukset.

Me suomalaiset myöhästyimme armeijan ohjaamalta  hiekkavuorelle juoksulta, sillä alueen merkkihenkilöt maaherrasta kaupunginjohtajaan olivat järjestäneet Maun ja hänen aviopuolisonsa suurlähettiläs Iivo Salmen kunniaksi aamiaisen. Osa suomalaisporukasta pakeni Picaan, jossa kasvavat kansallisjuoma pisco-sourin minisitruunat. 

Moni paikallinenkin jäi tsunami-harjoituksista, sillä he kuuntelivat Tampereen yliopiston professori Tapio Variksen luentoa suomalaisesta ammattikasvatuksesta. Varis johtaa Hämeenlinnassa ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskusta, jossa myös Unesco on mukana.  

Arturo Pratin yliopisto haluaisi aloittaa kulttuuri- ja koulutusvaihdon jonkin suomalaisen yliopiston kanssa. Tutkimuslaitoksen johtaja Jorge Farias olisi valmis kehittämään pikaisesti myös maan puutteellista ammattikoulutusta Suomen mallin mukaisesti, mutta ongelmana on mikäs muu kuin raha. Maassa ei ole ilmaista ammattikoulutusta, vaan esimerkiksi parin kuukauden kampaaja- tai hitsarikurssi maksaa omaisuuden.

Varis yritti palauttaa yliopistoväkeä maanpinnalle muistuttamalla, että meillä ammattikoulutuksen nostamiseen nykytasolle kului lähes 50 vuotta. Nyt se pärjää Davosin kilpailukykymittareissa jo paremmin kuin kuuluisa peruskoulutus Pisa-tutkimuksissa.

Ammattikoulutusosaamisella olisi kysyntää muuallakin kuin Chilessä, mutta ongelmana on tuotteistaminen. Markkinointitaitoja opiskelijoiden päähän takovat korkeakoululehtorit eivät itse ymmärrä luentojaan.

Nyt olisi korkea aika hyödyntää hyvä maine. Muutaman vuoden päästä Nokian piirtämät kumisaappaan jäljet ovat pyyhkiytyneet ainakin näiltä hiekkavuorilta vielä nopeammin kuin englantilaisen salpietaritehtailija Humbertstonen junaraiteet. 

Eurooppalaisen innovaatiokyvyn  muistomerkiksi erämaahan jäävät kuitenkin venäläisen Mars-avaruusluotaimen plutoniumia sisältävät generaattorit, jotka putosivat tuhoutumattomina jonnekin Iquiquen läheisyyteen marraskuussa 1996.

 

 Erämaahan eksyin kerran…

 kivisen keitaan siellä näin. Mutta jatkoin vaellusta, kunnes…