Sekasorrossa elävät haitilaiset valmistautuvat marraskuun vaaleihin. Samoin tekee Hämeessä syntynyt monialayrittäjä Jaakko Koponen, joka on päässyt presidenttiehdokas Charles Henri Bakerin strategiseksi neuvonantajaksi netin käytössä.

Jaakko Koponen päätyi Suomen ja Kanadan kautta Karibian saarille, josta eivät työt lopu.

 Baker on teollisuusmies, joka kampanjoi rahan voimalla. Hän on noussut gallupeissa kolmen suosituimman kandidaatin joukkoon. Koponen järjestää Bakerille näkyvyyttä Twitterin, You Tuben ja Facebookin avulla. Viestintä kohdistuu pääasiassa  Haitin rajojen ulkopuolelle, jossa asuu monta miljoonaa haitilaista. Vaikka heillä ei olekaan äänioikeutta, Baker odottaa tukea kampanjalle.

Mutta mikä saa Lahdessa ja Raumalla 17-vuotiaaksi eläneen maitopojan, 31, painumaan betonimurskeen sekaan, jossa hengenmeno on herkässä? Kanadassa yrityshallintoa ja rahoitusta opiskellut Koponen ei vaikuta muukalaislegionalaiselta.

Dominikaaniseen tasavaltaan kaksi vuotta sitten Montrealista muuttanut Koponen ajautui Bakerin leipiin haitilaisen ystäväverkoston suosituksesta. Kun kampanja käynnistyi, haitilainen yhtiökumppani pyysi häntä laatimaan nettistrategiatarjouksen presidenttiehdokkaille. Hän näpytteli ruudulle luonnoksen ja kahden  päivän sisällä kolme ehdokasta otti yhteyttä.  Yksi heistä oli Yhdysvalloissa asuva hiphop-laulaja Wyclef Jean.

–Päädyin Charles Henri Bakeriin, koska hän on mielestäni paras. Täällä on kokeiltu ammattipoliitikkoja ja jopa pappia (diktaattori Jean-Bertrand Aristide), mutta tunnetulla menestyksellä. Nyt olisi liikemiehen aika, sanoo Koponen.

Bakerilla on kokemusta vähittäiskaupasta ja maataloudesta. Hänen tilansa on maan suurimpia tupakanviljelijöitä. Hän edustaa maaseudun ääniä kalastelevaa Respé-puoluetta.   Hän osallistui vuoden 2006 vaaleihin, joissa hän jäi kolmanneksi saatuaan kahdeksan prosenttia äänistä. Vaalivilpit olivat Koposen mukaan osasyy huonoon menestykseen. Baker laati YK:lle  raportin vaaleista sekä teki ehdotuksia järjestelmän muuttamisesta. Koponen ei tosin usko, että manipulaatiolta vältytään nytkään.

Presidenttiydestä taistelee ensimmäisellä kierroksella 28. marraskuuta 19 ehdokasta. Jos yksikään ehdokas ei saa 16 prosenttia äänistä, kaksi suosituinta pääsee tammikuussa toiselle kierrokselle. Tämä viivyttää jälleenrakennusta, jonka rahoittajat ovat panneet jäihin vaalien ajan. Äänten kalastus ei ole helppoa, sillä telttakylissä viruvilla ei ole suurta intoa uurnille. Baker onkin viettänyt  useita viikkoja telttamajoituksessa.

Koponen ei joudu Bakerin neuvonantajana vierailemaan paljoa Haitissa. Hän käy siellä ahkerasti muutoin, sillä hän vie maahan propaania. Asiakkaana on vähittäiskauppa. Propaani on kotitalouksien tärkein energialähde.

Kaupanteko naapurimaahan on täynnä yllätyksiä.  Monimutkaiset asiat ovat Koposen mukaan helppoja ja helpot asiat monimutkaisia: –Saimme muutamassa päivässä luvan säilyttää varastoalueella kymmeniä tuhansia gallonia propaania, mikä on tulenarkaa. Mutta yrityksen saanti yhtiörekisteriin kesti 11 kuukautta. Jouduimme jopa ilmoittamaan sanomalehdissä yrityksen perustamisaikeista, jos jollain olisi ollut jotain huomautettavaa.

 Koposella on monta muutakin rautaa tulessa. Hän perusti jo opiskeluaikoinaan Montrealiin tietokantayritys Verkkostadi Technologiesin, joka tarjoaa ohjelmistoja deittipalveluyrityksille ympäri maailmaa. Hän on edelleen osakkana yhtiössä.

Hänellä oli Karibialle tullessa sen verran säästöjä matkalaukussa, että hän kykeni rakennuttamaan Santo Domingon lentokentän lähelle 22 omakotitaloa. Nyt kaikki talot on myyty. Hän päätti jatkaa uudessa asuinmaassaan myös atk-bisnestä perustamalla Future Link Corporationin. Haitin järistys sai yrityksen suuntautumaan promotioon ja kampanjointiin. Ensimmäinen toimeksianto oli tavarakeräyksen järjestäminen hätää kärsiville. –Kontit olivat perillä jo kolmantena päivänä järistyksestä, sanoo ylpeä yrittäjä.

Jaakko Koponen odottaa suomalaisyrityksiä jälleenrakennustalkoisiin. Rahat ovat vain vaalien ajan jäissä pitkälle ensi kevääseen.

Dominikaanisen tasavallan päättäjät raivostuivat, kun Yhdysvaltain täkäläinen suurlähettiläs arvioi huumekaupan ja rahanpesun vaikuttavan saarivaltion talouteen. Vielä enemmän heitä pänni, kun maapallon huumatuin kansa nosti kanadalaisten kaivosinsinöörien kultalähteen 20 pahimman huumevaltion listalle.

 Kenellekään ei ole uutinen, että Karibian palmusaaret elävät huumevälityksellä ja rahanpesulla. Ei tarvitse kuin katsoa kartasta, missä Antillit sijaitsevat. Ei edes minulle, joka olen vuoden aikana oppinut dominikaanitaloudesta vain sen hämärän puolen.

Asun kerrostalossa, jonka sisääntuloporteilla istuu neljä aseistettua vartijaa. Yksi heistä on entinen poliisi, jonka mukaan tuntematon ei selviä ovesta sisään hengissä. Mitä hyötyä on kerjäävien haitilaislasten pelottelusta pyssyllä, kun suurimmat turvallisuusriskit piilevät näiden hyväosaisten asuttamien tornitalojen sisällä.

Yläkerran naapurissa on tehty kuukausikaupalla putkivuotavaa remonttia omistajan vaihduttua. Asunto jäi viime vuonna tyhjäksi, kun edellinen asukas espanjalainen kiinteistösijoittaja Arturo del Tiempo Marqués joutui kotimaassaan vankilaan rahanpesusta ja kokaiinin salakuljetuksesta. Marqués rakennutti Santo Domingon kalleimman kerrostalon Atiemarin, joka seisoo nyt tyhjillään poliisin tutkiessa talon osakkaiden yhteyksiä valemarkiisiin.

Rahanpesu on selitys sille, miksi köyhän kehitysmaan pääkaupunki alkaa muistuttaa arkkitehtuuriltaan Manhattania. Kaupungin länsiosaan nousi talouskriisistä huolimatta satakunta myrskypilvenpiirtäjää, joissa asunnot maksavat enemmän kuin Miami Beachilla. Ja uusia ostosparatiiseja, joissa kaupataan kaiken maailman merkkikamaa Louis Vuittonin kauppakasseista Salvatore Ferragamon lakerikenkiin.

Tai miten muuten olisi selitettävissä korkea talouskasvu, jonka suuruudeksi ekonomistit veikkaavat seitsemää prosenttia tänäkin vuonna. Bruttokansantuote kohoaa, vaikka suurimmat valuuttatulojen lähteet matkailu ja maataloustuotteiden vienti ovat vaikeuksissa.

Vilkkain turistimaakunta Puerto Plata kurjistuu, sillä eurooppalaisten into `kaikki sisältyy hintaan paitsi vapaus´ -paketteja kohtaan on lopahtanut. Aurinkomatkojen kohteen Playa Doradan hotellien käyttöaste on pudonnut 30 prosenttiin El Caribe -lehden mukaan. Parikymmentä Puerto Platan, Sosuan ja Cabareten rantahotellia sulki ovensa hiljaisen kesälomakauden jälkeen.

Vientiyritykset eivät ole pysyneet pystyssä edes vapaakauppa-alueilla, joille valtio myöntää etuuksia viennin monipuolistamiseksi.Teollisuuskeskittymä Santiago on menettänyt kymmenessä vuodessa puolet zona franca -alueiden työpaikoista.

Talouskasvu ei tunnu kansalaisten taskussa, mitä Maailman pankki pitää tragediana.Maailman talousfoorumin tuoreen tutkimuksen  mukaan 23 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella eli alle 37 pesolla päivässä. Vajaalla eurolla saa kaupasta kyllä viisi leipää, mutta kalat jäävät haaveeksi. FAO:n mukaan 27 prosenttia kymmenmiljoonaisesta kansasta kärsii aliravitsemuksesta. Siitäkin huolimatta, että mangot tippuvat puusta syliin. Maataloustuotanto kituu jenkkien kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen takia. Elintarviketeollisuus ei pysty kisaamaan Amerikan gemo-herkkujen kanssa ainakaan hinnalla.

Kehitysmaan köyhällistö on helppo saada huumekartellien rengiksi, kun muuta keinoa elämiseen ei ole. Ja vaikka elanto jäisi lyhyeksikin, vuosi Blueberryä näppäillen korvaa kymmenen vuotta vankilarottia silittäen. Dollaripesuloihin pääsevät hommiin vain ne, joilla on jo riittävästi ruokaa.

Amerikan kehityspankin mukaan huumekaupan osuus Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden bruttokansantuotteesta on 2,5-6,3 prosenttia.  El Caribe-lehti arvioi, että pelkkä kokaiini toisi Dominikaaniseen tasavaltaan 1,6 miljardia dollaria vuodessa. 

Valtaosalla Venezuelan rannikolta pyyhältävistä moottoriveneistä, rahtilaivoista, kalastusaluksista ja puolisukellusveneistä on lastinaan muutakin kuin kuivattua turskaa. Hispaniolan saaren kautta kulkee yksi kolmesta latinohuumeen pääreitistä USA:an ja Eurooppaan. Amerikkalaiset kolumbialaisen kokaiinin suurkuluttajat tyydyttävät kymmenen prosenttia tarpeestaan tätä reittiä. Euroopan huumekansa saa jopa kolmanneksen kuoleman eliksiiristä Kolumbuksen väylää pitkin.

Dominikaanit suhtautuvat huumevälitykseen kyynisesti. Ei ole heidän syytään, että rikas naapuri haluaa elää ekstaasissa. Katolisen kirkon kardinaalin mukaan huumekauppa loppuisi maailmasta, jos Yhdysvallat panisi narkomaaninsa hoitokotien sijasta vankilaan.

Valitettavasti entistä suurempi osa huumeista jää tänne läpikulkumaksuna. Se lisää rikollisuutta, mistä kardinaalikin on huolissaan. Myyntiketjun lopussa hääräävät nuoret joutuvat helposti koukkuun, sillä he saavat palkkionsa aineena. Jos oma tarve ylittää myyntipalkkiot, pappikin saa  pullakahvia. 

Lehdissä on joka päivä uutisia huumemafiosojen järjestämistä murhista, kidnappauksista, ryöstöistä puhumattakaan virkamiesten lahjonnasta. Ei käy kateeksi toimittajia, jotka seuraavat päivätolkulla poliisin haaviin jääneiden oikeudenkäyntejä. Toimittajat joutuvat pitämään juttuja tehdessään kielen keskellä suuta, jotta he eivät menettäisi tärkeintä kommunikaatiovälinettään.

Tai muutoin käy kuin Clave-lehdelle, joka kirjoitti isoja juttuja tullin, poliisin ja oikeuslaitoksen virkamiesten veljeilystä Karibian etsityimmän huumerikollisen Figueroa Agoston kanssa. Clave lopetti ilmestymisensä syyskuussa, kun lehden omistajan vakituinen lenkkikaveri sai kuulan kalloonsa lenkkipolulla. Claven omistajalla oli syytä uskoa ampujan erehtyneen uhrissa, sillä hän oli saanut useita tappouhkauksia.

Puerto Ricossa kasvanut Agosto pakeni 1999 kotimaansa vankilasta 209 vuoden vankeustuomiota naapurisaarelle, jossa hän sai harjoittaa veristä liiketoimintaansa kymmenen vuotta viranomaisten suojeluksessa. Huumepoliisi iski lopulta Agoston kimppuun Santo Domingossa viime vuoden syyskuussa, mutta hän onnistui pakenemaan kotimaahansa. Yhdysvaltain huumevirasto  sai Agoston telkkien taakse vasta heinäkuussa dominikaanien tuella.

Vaikka valtiovalta taistelee entistä kovemmin asein huumerikollisia vastaan, panokset eivät riitä jakelukanavan sulkemiseen.  Mikään virkamahti maailmassa ei pysty pysäyttämään maapallon tuottoisinta bisnestä. Rahanpesussa liikkuu kolmanneksi eniten rahaa valuutta- ja öljykaupan jälkeen, väittävät tutkijat.

Moni latinopresidentti pitää huumekaupan laillistamista ainoana keinona kartellien murtamiseen.  Voivat olla oikeassa. Tulen juuri Gold´s Gym -ketjun kuntosalilta, jossa myydään anabolisia steroideja urheilujuomien ja hikipantojen ohella. Salilla karjuvien lihaskimppujen ei tarvitse näin ollen mennä hormonipulassa mukiloimaan lumepillereitä myyneitä katukauppiaita kulman taakse.

Asun  kehitysmaassa, jossa hammaslääkäri tulee yöllä kotiin iskemään särkypiikin kolottavaan toraan. Tai lähiapteekki toimittaa suoraan sänkyyn kaikki asiakkaan määräämät pillerit antibiooteista amfetamiinijohdannaisiin. Jos oma diagnostisointikyky pettää, aina voi pyytää verinäytteenottajan kotiin päivystävästä laboratoriosta. Koetulokset tulevat nettiosoitteeseen suositusarvojen kera. Laboratorio laittaa hälyyttävistä tuloksista viestin myös lääkärille, mikäli asiakas on antanut luvan.

 Jos tauti ei ole kuolemaksi,  päätöksentekoa uudesta urheilupainotteisesta elämästä helpottaa henkilökohtainen kunto-ohjaaja.  Hän toimii myös turvamiehenä lenkkipolulla tai jopa hikoilee asiakkaansa puolesta, jos tällä sattuu olemaan penikkatauti tai jokin muu hyvä selitys lenkin jättämiselle. Selän katketessa joogamatolla osteopaatti  kaahaa paikalle  hoitopöytä kainalossa. Samoin hieroja. Ulkonäköönkin saa kohennusta kotikonstein, sillä hiusten muokkaaja, ihokarvojen kynijä ja kynsien viilaaja odottavat kutsua oven takana. Kun perheen puudeli on käynyt aamiaisella ruohikolla, eläinlääkäri saapuu pikavauhtia loispiikin kanssa.   

 Supermarketissakaan ei tarvitse rampata päivittäin, sillä se toimittaa ostoslistan perusteella tavarat kotiin. Jos kuluttaja rakastaa ostoskärryilyä ilmastoidussa kauppakeskuksessa, hän ei joudu hikoilemaan edes suuren tavaralastin pakkaamisessa. Kassalla häärii joukko reippaita nuoria miehiä, jotka muovipussittavat ja kuljettavat ostokset autoon.  Jos  vesi, viini ja vessapaperi loppuvat yömyöhällä,  kulmakaupan mopopoika pelastaa pikavauhtia pulasta. Huoltoasemalla ei tarvitse nousta Jaguarin penkistä, sillä haalaripuvut täyttävät tankin ja perivät  setelit  ikkuna-aukosta.

Sanomattakin on selvää, että lattioiden jynssäys on siivoajan, housujen prässäys silittäjän  ja uima-altaan putsaus puutarhurin vastuulla. Lapset pysyvät herranterttuina,  sillä perheen ykkösäiti lastenhoitaja valmentaa heitä ympäristöopin  kokeisiin  raamattu lähdeaineistona.

Dominikaaninen Tasavalta on palveluyhteiskunta, jossa puolet kansasta saa elantonsa toisen puolikkaan pyykkejä pesemällä. Mutta mitä tämä kaikki ylellisyys maksaa? Ei niin paljon, etteikö täkäläinen keskiluokka pystyisi hankkimaan ainakin osaa edelläkuvatuista palveluista.

Lääkärit veloittavat kotikäynnistä usein vähemmän kuin vastaanotosta yksityissairaalassa.  Terveydenhoidon ammattilaisista on ylitarjontaa, mikä panee valkotakit juoksemaan potilaan pillin mukaan.  Kauppiaat eivät peri lisähintaa kotiintuoduista ostoksista, sillä hyvä palvelu lisää myyntiä.  Asiakas maksaa tietysti kassapojalle ja tavarantuojalle omatuntonsa mukaan tipin. Moni kampaaja ja hieroja tekee mielellään kotikäyntejä,  jolloin raha säästyy kalliin työtilan vuokrauksesta.

Ja vaikka rahat eivät riittäisikään, palvelijasta luovutaan viimeisenä. Hyväosaiset ovat kasvaneet lastenhoitajan maidossa, joten he eivät osaa aikuisenakaan avata maitopurkkia. Ja piika on halvin kodinkone. Kuutena päivänä viikossa raatavan palvelijan minimipalkka on 140 euroa kuussa. Isäntäperhe tarjoaa asunnon ja ruoan, mutta  sairausvakuutus täytyy maksaa jo omasta pussista.  Moni palvelija hankkii huomattavasti enemmän, sillä minimipalkalla ei elä.  

Piialla menee paremmin kuin poliisilla, joka hankkii vähimmillään sata euroa kuussa.  Moni poliisi jättääkin virkansa ja siirtyy yksityisen turvafirman palvelukseen, jossa palkka kolminkertaistuu. Tai sitten hän jatkaa valtiolla ja hoitaa palkkansa korotuksen lahjusten perimisellä.

Vaikka menneen ajan pohjoismaista tasa-arvoihannetta muistelevan  on vaikea hyväksyä ihmistyövoiman polkumyyntiä, piikayhteiskunnan arvostelusta ei ole näillä kulmilla mitään hyötyä.  Enemmistö maapallon asukkaista elää pesemällä vähemmistön pyykkejä. Onnettomimmat odottavat avustuspakettia apinanleipäpuun alla, mutta se kone laskeutuu aniharvoin oikeaan paikkaan.

Sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa ihmiskunnan väkimäärän paisuessa. Tuloerot ovat kasvaneet myös Suomessa, vaikka kukaan ei pese toisten pyykkejä maailman kalleimpia pesuloita lukuunottamatta.

Suomi on palvelujen takapajula, jossa hinnat ovat taivaissa kilpailun puuttuessa. Suomalaiset osaavat tarjota toisilleen ainoastaan sosiaalipalveluja, joiden varassa elävillä ei ole aina vara ostaa pulveria edes sukkiensa pesuun. Julkinen valta pitää määräyksillä ja verotuksella huolen siitä, että palveluyrittäjiä ei alalle ilmesty.

Poliittinen eliitti vastustaa työperäistä maahanmuuttoa, jotta ulkomaalaiset eivät tulisi palauttamaan piikayhteiskuntaa. Vastustus on perusteltua niin kauan kuin  niin sanottua tuottavaa työtä tekevä vähemmistö kykenee elättämään työmarkkinoiden  ulkopuolella olevan enemmistön. Ei tarvitse olla Raimo Sailas ymmärtääkseen mihin suurten ikäluokkien pääsy eläkkeelle johtaa.

Yhteiskunnan uusien elättäjien ainoa uhka ei ole eläkepommi. Heidän on pakko lisätä työtehoaan, jotta kiinalaisten ja brasilialaisten tehtaidemme alle asentamat kilpailukykypommit eivät kaikki pamahtaisi. Kohtuuhintaiset kodinhoitopalvelut antaisivat palkansaajille ainakin aikaa keskittyä nykyistä tehokkaammin päätyöhönsä. Suomessa on palmun latvasta katsottuna lyhyet työajat. Eivätkä pienten lasten vanhemmat  pysty noudattamaan edes niitä, sillä kotona odottaa toinen työvuoro. Tällä puolen maapalloa yrityselämän palveluksessa olevat  lähtevät työmaalle  kukonlaulun aikaan ja palaavat iltapimeällä. Kotona heitä odottaa katettu ruokapöytä ja hampaansa harjanneet lapset.

Narinasta huolimatta kotimaa on onneksi vielä demokratian saareke, jota jaksan ylistää kaikille vastaantulijoille. Moni dominikaani onkin ihmetellyt, miksi kärvistelen näillä kulmilla. Täytyy panna mietintään. Nyt kotiinpaluu on työtä vieroksuvalle helppoa, sillä poliittinen eliitti ei vastusta sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttoa.

Kehitysmaan autoindeksi.

Dominikaaninen tasavalta on luokiteltu maapallon köyhimpiin maihin, joita EU pitää pystyssä avokätisesti. Santo Domingon katukuvassa köyhyys näkyy siinä, että kukaan ei kävele. Valtaosa kaupunkilaisista ei ole edes oppinut kävelemään, sillä he ovat siirtyneet suoraan kehdosta joko viileän maasturin tai hiostavan paikallisbussin guaguan takapenkille.

Kävely ulkoilmassa on käytännössä kielletty  miljoonametropolissa, jossa autojen määrä kasvaa vielä nopeammin kuin väestörekisterin. Poliisi ja taksi valvovat kiellon noudattamista. Taksikuskit pelastavat vuosittain tuhansia  turisteja kaidalta tieltä.  Aluksi  luulin heitä turisteja ryösteleviksi suhareiksi ja maleksin omin jaloin pitkin kaupunkia perässä seuraavaa taksisaattuetta huomioimatta. Opin kuitenkin murtuneen jalkaluun kautta, että katukuopat ovat mitoitettu autoille ja aaseille.

Auto ei ole statussymboli vaan välttämättömyyshyödyke, jonka puute voi johtaa pysyvään invaliditeettiin. Moottoriajoneuvo joutuu väistämään vain sitä painavampaa  toista moottoriajoneuvoa. Jos risteyksessä valon vaihtumista odottava autoilija antaa jenkkitossuilijalle armon, autojen välistä syöksyy motoconcha kaatamaan turhat esteet.   

Kävelykiellolle on monta järkevää selitystä. Lääkärien mukaan ulkoilu tropiikissa on vaarallista, sillä  hikoilu kuivattaa elimistön. Tossua voi siirtää turvallisesti toisen perään kuitenkin kuntosalien seinämiä kiertävillä kävelypoluilla. Toinen vaihtoehto on juoksumatto, joka on säädetty turvallisuussyistä  kävelyvauhdille. Jos kansalainen joutuu liikenneonnettomuuden, maanjäristyksen tai jonkin muun pakottavan syyn takia siirtymään autosta kadulle, päälaki pitää suojata pistävältä auringolta. Kampaajien mielestä paras suojus on sateenvarjo, joka ei kaljuunnuta tai pilaa kampausta toisin kuin kiristävä pipo.

 Poliisi perustelee ulkonaliikkumiskieltoa turvallisuudella. Aseelliset ryöstöt ja kidnappaukset työllistävät heitä jo nykyoloissakin liikaa, joten pikkurosvojen työtä ei saa enää helpottaa marssimalla vapaaehtoisesti heidän syötikseen. Ja  heiltä ei saa vaivanpalkaksi edes tippiä-

Painavin syy autoilun suosimiseen ovat kuitenkin verotulot. Verotus nostaa uusien autojen hinnan kuluttajien viralliseen ostovoimaan nähden reilusti yli Suomen tason. Hinnoista huolimatta kaupungissa myydään kaikkia maailman automerkkejä Fiateista Ferrareihin. Täällä on varmasti Latinalaisen Amerikan modernein autokanta. Kun kyselin taksikuskilta kadun viereen parkkeeratun Lamborghinin hintaa, hän kehotti kysymään poliitikoilta,  pesäpalloilijoilta tai huumekauppiailta.

Valtaosa kansasta ei elä ainakaan tietoisesti korruptioilla, joten se joutuu ostamaan liikuntaelimensä osamaksulla. Lainaa saa, sillä  auto on saarivaltiossa luotettava vakuus. Niin kauan kuin siltä puuttuu lento-ominaisuus. Bensiini on kallista korkean verotuksen takia, mutta kuka nyt niukkuustuotteen hinnasta valittaa.

 Hallitus on tehnyt kaikkensa, jotta janoinen kansa saisi bensaa suoniinsa. Presidentti Leonel Fernández näytti viime viikolla tyytyväiseltä, kun Venezuelan Hugo Chávez hyväksyi Petróleos de Venezuelan tulon täkäläisen öljyjalostamo Refidomsin vähemmistöosakkaaksi. Refidoms pystyy laajentamaan uuden osakkaansa tuella tuotantoaan, joka kattaa nykyisin vain neljänneksen kotimaan kysynnästä. Yhtiö aikoo tehdä myös nesteet ryhtymällä öljyjalosteiden viejäksi. Haitista on helpointa aloittaa, sillä  jälleenrakennuskonsultointiin on varattu miljardeja.

Santiagolaisperhe arvostaa liikkumista.

Dominikaanit ehtivät jo pelästyä, että Chávez olisi jättänyt pitkään lupaamansa osakeoston tekemättä. Mutta lattareiden petrosheikki ei jättänyt pikkuveljeään Meksikon lahden rasvaajien makupalaksi. Chávezin maksama133 miljoonan dollarin kauppahinta tuntuu  tietysti naurettavalta yhtiön viime vuoden tulokseen nähden, joka ylittää reippaasti miljardi dollaria.  Mutta ulkosuhteet painavat kehitysmaassa enemmän kuin osakemyyntitulot, sillä köyhän kehitysmaan pitääkin pysyä köyhänä. Muutoinhan länsimaiset lainoittajat alkaisivat  vaatia velkojaan maksuun.

Venezuelan öljyvientiä rahoittava Petrocaribe myöntää  sen sijaan 24 vuoden edullisia maksuohjelmia Karibian maille, joiden Chávez ei toivo edes maksavan velkojaan.  Hän pitää valtioita turvallisessa öljyliekassa, jotta ne eivät innostuisi uusiutuvista energiavaroista ja muista imperialistien hömpötyksistä.  Merellä tuulee ja öljylautat kulkevat.

Megajäristyksestä ja tsunamista kärsineellä Araucon sellutehtaalla työskennelleisiin Metson työntekijöihin on saatu yhteys  pääkonttorin lähettämän tiedon mukaan. Yhtiön viestinnässä työskentelevä  Kati Renvall lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän vakuuttaa yhtiön saaneen yhteyden kaikkiin Chilessä pysyvästi työskenteleviin metsolaisiin, mukaan lukien Araucon projektin tiimi. Heillä on Renvallin mukaan kaikki hyvin. 

Metson ja Andritzin kommenusporukan kohtalo on ollut Santiagon suomalaisten suuri huolenaihe  järistyksen jälkeiset päivät.

Metso Automationin Chilen toimitusjohtaja Juan Portal kertoi vielä  tiistaina puolelta päivin minulle puhelimessa, että kahdeksaan Metso Paperin ja Metso Powerin työntekijään ei oltu saatu yhteyttä viime lauantain megajäristyksen jälkeen.

 Metsolaisten lisäksi pahimmalla järistysalueella oli töissä viisi Andritzin palkkalistoilla olevaa suomalaista, jotka ovat tällä hetkellä Concepciónissa. He voivat myös hyvin  Andritzin Chilen toimitusjohtaja Patrick O´Sheanin mukaan.

Chilen suurin metsäyhtiö Arauco tiedotti tänään, että sen nimikkotehdas Concepciónin eteläpuolella sai pahoja vaurioita kaikkiin tuotantoyksiköihinsä megajäristyksen ja sen nostattaman tsunamin aikana. Tehtaan kaikki toiminnot on keskeytetty.

Metson kahdeksaan suomalaiseen työntekijään Araucon tehtaalla Concepciónista etelään ei ole saatu vieläkään yhteyttä. Tämän vahvisti Metso Automationin Chilen toimitusjohtaja Juan Portal tiistaina puolelta päivin paikallista aikaa. Työntekijät ovat Metso Powerin ja Metso Paperin palveluksessa, mutta yhtään Metso Automationin ihmistä alueella ei Portalin mukaan ole.

Araucon tehdas sijaitsee pahimmalla järistysalueella Concepciónista 50 kilometriä etelään lähellä rannikkoa, jonne myös tsunami iski lauantaiaamuisessa megajäristyksessä. Chilen suurin metsäyhtiö Arauco kertoi tänään nimikkotehtaansa suurista ongelmista. Tsunami teki yhtiön mukaan niin pahaa jälkeä Araucon sellutehtaalla, että sen kaikki tuotantoyksiköt on jouduttu pysäyttämään.  

Yhtiö on perustanut kriisikomitean, jonka tehtävänä on pelastaa muun muassa tehtaalla töissä olleet omat ja sopimuskumppaneiden työntekijät. Araucon sellutehdas kärsi tsunamista tällä tietoa ainakin yhtä paljon kuin Constituciónin sellutehdas, jonka vaurioista emoyhtiö tiedotti jo eilen.

Araucon keikkahommissa olleet Andritzin suomalaiset on sen sijaan jo saatu langanpäähän. Andritzin Chilen toimitusjohtaja Patrick O´Shean mukaan suomalaisia oli komennushommissa Araucossa viisi kappaletta. He ovat kaikki Concepciónissa ja hyvässä kunnossa, vakuuttaa O´Shean.

Yhteydenottoja vaikeuttavat sähkön ja puhelinyhteyksien katkeilu kriisialueella.

Keski-Chilen pahimmalla järistysalueella on vielä parikymmentä suomalaista, joihin Suomen suurlähetystö ei ole saanut yhteyttä huonojen teleyhteyksien takia. Kännykät eivät vastaa ymmärrettävistä syistä. Esimerkiksi Concepciónin ja Constituciónin alueella on sähkön toimituksissa suuria ongelmia, joten kännyköiden lataaminen on mahdotonta.  

Suurlähetystön listalla on lähetystösihteeri Suvikki Silvennoisen mukaan 214 nimeä Chilessä olevista suomalaisista. Henkilömäärä voi olla hieman suurempi, sillä yhden nimen alla voi olla koko perhe.

Yksikään suomalainen ei ole menettänyt henkeään tai loukkaantunut vakavasti megajäristyksessä. Lähetystö ei sulje  näitäkään mahdollisuuksia pois, ennen kuin se on saanut yhteyden kaikkiin katastrofialueella oleviin. Tehtävä ei ole helppo, sillä meikäläisillä on paha tapa jättää ilmoittautuminen lähetystöön tekemättä. Ainakin minulla.

Törmäsin  Bio-Bion maakunnassa liikkuessani usein suomalaisiin metsäteollisuuden keikkatyöläisiin, joilla oli edellisen nousukauden aikana runsaasti kysyntää sellu- ja vaneritehdashankkeissa.  Tälläkin hetkellä alueella on muutamia suomalaisia työkomennuksella, joista kaikkiin ei oltu saatu vielä yhteyttä maanantai-iltapäivään mennessä.

Juttelin tuolloin Santiagossa asuvan metsäalan edustajan kanssa, joka oli huolissaan erityisesti Concepciónin eteläpuolella sijaitsevalla Araucon tehtaalla  työskentelevistä Metson ja Andritzin ihmisistä. Ainakaan hän ei ollut vielä kuullut,  miten nämä ovat selvinneet. Maan suurimman metsäyhtiön kutsumanimi  Arauco tulee tästä tehtaasta, joka on puolestaan saanut nimensä sijaintipaikastaan.  Araucon kylä on  lähellä rannikkoa, jossa tsunamiaallot kävivät korkeina.

Chilen metsäteollisuutta edustavan Corman presidentti José Rafael Campino hehkutti vielä perjantaina paikallisissa Taloussanomissa, kuinka metsäyhtiöiden vienti nousee tänä vuonna 17 prosenttia lamavuoteen 2009 verrattuna. Riemujuhla loppui aamunkoitteessa.

 Metsäteollisuuden tuhojen arviointi on tosin vasta kesken, sillä  Corman väki ei ole päässyt  tutustumaan kaikkiin tuotantolaitoksiin. Campino olettaa Araucon Constituciónin sellutehtaan kärsineen suurimmat vauriot, sillä se  sijaitsee Tyynenmeren rantaviivassa. Constituciónin selluvarastot ja tuotantolinjat täyttyivät vedestä.

Maan suurin metsäfirma syntyi aikoinaan Araucon ja Constituciónin selluyhtiöiden fuusiosta.  Moderneimmat  ja suurimmat teollisuuskompleksit Nueva Aldea ja Valdivia pyörivät lähes kokonaan suomalaisella teknologialla.  Niille ei aiheutunut tiettävästi suuria vaurioita.  Avoimuudesta pauhaava Stora Enson yhteistyökumppani  ei  ole ainakaan kertonut vaurioista. Soitin tänään yhtiön pääkonttoriin Santiagoon ja kysyin tiedottajalta, mitä he tietävät Araucon tehtaan tilanteesta ja siellä olevista suomalaisista. Hän lupasi soittaa välittömästi takaisin. Eipä ole tullut puhelua. Campino sen sijaan paljastaa koko alaa koskien, että Valdiviassa, Maulessa ja Santiagossa sijaitsevat paperitehtaat voisivat pyöriä täysillä, jos ne vain saisivat sähköä.

Tuotantoketjun alkupään ongelmia ei voi kätkeä.  Puunhakkuu  keskeytyi  vilkkaimpaan korjuuaikaan, sillä  tukkien kuljetus tehtaalle on mahdotonta teiden ja siltojen ollessa poikki.  Corman mukaan noin tuhat metsuria odottaa plantaaseilla kuljetusta kotiin.  Toivottavasti Arauco ja kumppanit huolehtivat täkäläisistä sopimuskumppaneistaan.

Kaikki  metsäyhtiöt ovat joutuneet keskeyttämään tuotantonsa vähintään viiikoksi, jotta järistyksen vauriot tuotantolaitoksilla saadaan selvitettyä. Metsäteollisuuden vienti on keskeytynyt, koska pääsatamat ovat vaurioituneet lastauslaitteita myöten. Tulojen menetystä voi jopa arvioida rahassa.  Eukalyptus- ja mäntysellun sekä  muiden metsätuotteiden viennin arvo oli ennen järistystä yhteensä noin sata miljoonaa dollaria viikossa.

Megajäristyksen kuolonuhrien määrä nousee jatkuvasti eikä ihmishenkiä voi mitata rahassa. Presidentti Michelle Bachelet ilmoitti maanantaina uhrien määräksi  runsaat 700, joista valtaosa on metsäalueelta.  Bachelet on julistanut pitkän jähnäämisen jälkeen Constituciónin provinssin ja Maulen maakunnan katastrofialueeksi 30 päiväksi, jolloin armeija on  ryhtynyt valvomaan alueella poliisin kanssa lakia ja järjestystä. Jo oli aikakin, sillä valtiollisen kupariyhtiö Codelcon voitoista nauttiva puolustusvoimat saa kerrankin jotain järkevää tekemistä.  Levottomuudet alueella ovat kasvaneet, sillä nälkäiset ihmiset yrittävät ottaa vallan omiin käsiinsä.   Alueella on suuria ongelmia sähkön, veden, polttoaineiden ja ruoan saamisessa.   Ruokatavarat ovat pääosin loppuneet supermarketeista, jotka ovat väkivallan hillitsemiseksi päästäneet asiakkaita tyhjentämään myös maksutta hyllyjään.

Mutta paluu lumiukkojen maahan. Maanjäristyksen tuhojen korjaaminen lisää  entisestään suomalaisen insinööritaidon kysyntää, jos hinnat pysyvät kohdallaan.  Mutta humanitaarista apuakaan ei saisi unohtaa, sillä Suomeen sotilasvallankaappauksessa pelastetut chileläiset ovat luoneet paluunssa jälkeen kotimaassaan  Suomi-brändin. Santiagon taksikuskeistakin valtaosa tunnistaa Firlandian, joka Karibialla kulkee nimellä Philadelphia.

Heräsin aamulla puhelinsoittoon. Dominikaanisen Tasavallan pohjoisrannalla asuva ystäväni kertoi  lähes yhdeksän Richterin maanjäristyksen iskeneen Santiagoon. Kuvittelin, että hän puhui tämän saarivaltion Santiagosta, jonne on povattu Port-au-Princen jälkeen suurmaanjäristystä. Seuraava viesti tuli Torniossa asuvalta ystävältäni, joka kertoi tyttärensä olevan kunnossa Santiagossa. Tajusin unen tokkurassa,  että järistys olikin iskenyt edelliseen asuinmaahani Chileen.

Rovaniemellä kauppatieteiden opintojaan lopetteleva Annukka Erkheikki oli lentänyt perjantaina Santiagoon, jossa hänellä oli valmiina majapaikka lähellä hallituspalatsi La Monedaa sijaitsevan tornitalon 15. kerroksessa. Annukka kertoo heränneensä lasien kilinään.  Keittiön hyllyllä olevat astiat paiskautuivat lattialle. Hän laskeutui ennätysvauhtia heiluvia portaita pitkin kadulle. Tämän yön hän aikoo viettää vankkarakenteisessa omakotitalossa, sillä maajäristysriski on edelleen suuri.

Kaikki eivät ole valitettavasti majoittuneet yhtä vahvasti rakennettuun taloon kuin Annukka. Kuolonuhrien määräksi on ilmoitettu tähän mennessä runsaat 300, mikä on tietysti vähän Haitiin verrattuna.  Mutta suhteellisuusteoria ei lohduta katastrofialuella, jossa asuu 80 prosenttia  maan  väestöstä.  Arviolta 1,5 miljoonaa asuntoa on kärsinyt vaurioita, joten ihmiset ovat paenneet kaduille tai sukulaisten ja ystävien hoteisiin.  Julkisia rakennuksia, sairaaloja, kouluja, siltoja, teitä, lentokenttiä ja satamarakennuksia on sortunut tai vaurioitunut. Chillánin vankilan seinään tuli 269 vangin mentävä aukko. Poliisit onnistuivat saamaan vain 70 pakolaista kiinni.

 Infrastruktuurin pystyttäminen haukkaa valtion pussista miljardeja, jolloin viimeisiä päiviään vallassa olevan presidentti Michelle Bacheletin tuloerojen kaventamiseen pyrkivät uudistukset  koulutukseen, terveydenhoitoon ja eläketurvaan ovat vaarassa jäädä maantiejyrien alle. Mutta Latinalaisen Amerikan vakain valtio selviää tuhoista, koska kansa osaa pitää sähkölangat omissa käsissään. Energiahuollon pelastaminen ydinvoimalan rakentamisella saattaa tosin jäädä nykyisen energiaministeri Marcelo Tokmanin utopistiseksi unelmaksi.

Olen pitkin päivää katsonut videopätkiä  järistyksen tuhoista, joista suurimmat sattuivat   metsäpääkaupunki Concepciónissa ja sen lähitienoilla.  Tuntuu kurjalta nähdä, kuinka  Chilen vihreän kullan ja punaisen viinin maakunnat ovat joutuneet polvilleen.

Vaikka Chile tunnetaan paremmin kuparista kuin sellusta, metsäteollisuus on maan toiseksi tärkein valuuttatulojen lähde. Järistys ei vaaranna kaivosministeri Santiago Gonzalezin mukaan kuparitoimituksia, sillä suurimmat kaivokset Codelcon El Tenienteä lukuunottamatta  sijaitsevat järistysalueen ulkopuolella Santiagosta pohjoiseen.  Globaalista metsäteollisuuden lamasta  voittajina selvinneiden Araucon ja CMPC:n tilanteesta ei ole sen sijaan päivän aikana tihkunut uutisia. Yhtiöiden tuotantolaitokset ja raaka-ainelähteet sijaitsevat pääosin järistysalueella Bio-Biossa, Maulessa ja Araucaniassa.

Stora-Enson pitkäaikaisen yhteistyökumppani Araucon Nueva Aldean sellu-ja vaneritehdas pyörii suomalaisen insinööriosaamisen varassa, kuten moni muukin Andien metsätehdas.  Arauco uutisoi päivää ennen järistystä, että se on saanut ympäristöviranomaisilta vihdoin luvan Nueva Aldean sellutehtaan tuotannon laajentamiseen viidenneksellä. Metsoa ja kumppaneita odottaisivat lähes  150 miljoonan dollarin tilaukset, mikäli järistys ei sotke Nueva  Aldean investointisuunnitelmia.

Mutta muutaman metsäfabriikin tulojen menetykset ovat korjattavissa markkinatalouden ehdoin. Concepciónin, Chillánin, Constituciónin, Talcan jne…historiallista miljöötä ei saa takaisin rahalla. Puhumattakaan ihmishengistä. Chile kärsii luonnonkatastrofista pitkään, vaikka sen globaali uutisarvo  hukkuu  Tyyneenmereen nopeammin kuin tsunamivaroitus.

Dominikaaninen Tasavalta sai ensimmäisenä latinomaana Ikean. Seuraavana vuorossa Panama.

Ihmettelin, kun mieheni  lähti  ennen  joulua oma-aloitteisesti  huonekaluostoksille amerikkalais-kiinalaiseen mahonkirokokoohon panostaviin myymälöihin.  Hän oli nähnyt  työpaikkansa lähellä valtavan rakennustyömaan, joka oli verhoiltu Ikealandian lipun väreihin. Hän halusi ostaa vaatekaapin ennen Ingvar Kampradin pakkotyöleirin tuloa.

Ikean piti avata ensimmäinen Latinalaisen Amerikan myymälänsä jo joulukuussa Santo Domingossa, mutta 29 000 neliömetrin megahalli oli esittelykunnossa vasta eilen.  Sisääntulossa oli puolen kilometrin jono ennen ovien avautumista yhdeltä iltapäivällä. Astuin jonon jatkeeksi, vaikka ruotsalaisia tasa-arvoperiaatteita rikkova vahtimestari olisi päästänyt minut jonon ohi. Kun ihmettelin espanjalaiselle henkilöstöpomolle asiakkaiden luokittelua jyviin ja akanoihin jo ovella, hän perusteli  toimintatapaa tasa-arvolla. Iästä, raskaudesta tai muusta invaliditeetista kärsivät naiset saavat näemmä erikoiskohtelun.

 Eilisen suosion perusteella ei kannata povata ruotsalaisyhtiölle vielä  menestystä latinomarkkinoilla.  Dominikaanikuluttajat ovat osallistuneet yhtä innokkaasti kaikkien monikansallisten kauppaketjujen avajaisiin, sillä niissä tapaa tuttuja ja voi ostaa halvalla.   Parhaassa tapauksessa saa valokuvansa sanomalehtien  las sociales -sivuille, jotka ovat seuratuimpia palstoja mainosten jälkeen.

Ikea on hehkuttanut mainoksissaan  perinteistä  tuhkimotarinaansa, jossa köyhä smålantilainen puuseppä saavuttaa kovalla työllä ja säästäväisyydellä unelmansa.  Kaikissa meissä elää Ikean mukaan pikku smålantilainen. Mielestäni ei kuitenkaan latinoissa, jotka tekevät kaiken itse vain siihen saakka, kunnes  tulot  riittävät palvelijan palkkaukseen. Vaikka eivät riittäisikään, niin täkäläiset eivät ylpeile vessanpöntön asennuksella  puhumattakaan siivouksesta. 

 Ikean sanoma  ei  mene  perille tropiikin helteessä,  koska kansalaiset eivät osaa tai viitsi lukea. Kyselin eilen neljältä asiakkaalta ja viideltä työntekijältä, mistä maasta Ikea on kotoisin. Kaikki pitivät kauppaketjua espanjalaisena  yhtä lukuunottamatta. Hän oli  kassajärjestelmätoimittaja  Box-Netin espanjalainen edustaja, jolla oli kova työ saada suomalaista visaani vinkumaan kassalla. Olin iloinen, että ensimmäistä kertaa minulta kysyttiin Dominikaanisessa Tasavallassa passia luottokortilla maksaessani.

 

Vielä ei ollut lihapullien vuoro.

Dominikaaneja kiinnostavat alkuperää enemmän tuotteen ulkonäkö ja hinta.  Koivukirjoituspöytää ihaillut rakennusinsinööri Frida Agosta uskoo Ikean selkeälinjaisten huonekalujen käyvän hyvin kaupaksi, sillä dominikaanit ovat valmiita kokeilemaan uutta koristeellisen ja raskaan sisustustyylinsä jälkeen. Italialaiset design-huonekalut eivät käy kuitenkaan kaupaksi, koska ne maksavat liikaa.

Vaikka Ikealla on tuotteita joka lähtöön, halpahalliksi sitä ei voi täkäläisen mittapuun mukaan kutsua. Paikallisten kalustekauppiaiden listahinnat eivät kerro mitään.  Kuluttajat ovat tottuneet tinkimään ja myyjät leikkaamaan 30­-70 prosenttia myyntihinnasta, mutta Ikeassa tämä ei onnistu. Vaikka asiakkaiden tasa-arvoinen kohtelu toteutuisikin hinnoittelussa, avoimesta tiedonsaannista ei ole tietoakaan.   Kun yhtiön rekrytointi-ilmoitus ilmestyi viime keväänä verkkoon, kaikki työpaikat olivat jo menneet ennen ilmoituksen julkistamista, kertoo ystäväni tytär.  Kun kuulin Ikean tulosta, yritin saada yhteyttä yhtiön pressiosastoon. Tämä oli mahdotonta.  Yhtiö ei julkaise puhelinnumeroita eikä internetistä ole kontaktien etsimisessä apua, sillä pitäisi tietää ketä etsii. Yhtiön nettisivuilla pahoitellaan vieläkin,  että sivujen rakentaminen on kesken.

Mutta narinasta huolimatta ihailen itsepäistä ruotsalaisyhtiötä, joka uskoo erilaisten kulttuurien sopeutuvan ruotsalaisuuteen eikä päinvastoin. Tähän mennessä se on onnistunut, mutta Etelä-Amerikan valloitus ei ole helppoa. Mantereella on ainoastaan rikkaita ja köyhiä eikä ero ole kaventumassa monikansallisten yritysten tai monilahjuksisten politiikkojen avulla. Täkäläisen huonekaluteollisuuden edustajat syyttävät Ikeaa sadan tuhannen työpaikan tuhoamisesta, sillä yhtiö ei suostu ottamaan myyntivalikoimiinsa paikallisia tuotteita. Niitä ei ole Santo Domingon kaupoissa  silmiini vielä puoleen vuoteen osunut, vaikka olen yrittänyt etsiä. Ymmärtäisin valitusta, mutta se ei perustu valitettavasti faktoihin.  Tässä maassa ei ole ollut enää vuosikausiin huonekaluteollisuutta, sillä vapaakauppasopimukset Yhdysvaltojen kanssa avasivat tien halvoille jenkkisohville. Mittatilaustyönä saa vielä jotain, mutta ensin täytyy löytää amigo.

 Ikea tuo latinoyritysmaailmaan uuden filosofian, joka kunnioittaa työntekijöiden oikeuksia. Ainakin teoriassa. Yhtiö on kurssittanut kaikkia työntekijöitään  vähintään kuukauden, mikä on monelle pisin ja  ainoa kauppa-alan koulutus.  Johtoportaan yhtiö on kärrännyt Hollantiin opiskelemaan. Juttelin ulko-ovella eNordenin palveluksessa olevan arviolta meikäläisen ikäisen  siivoajan kanssa, joka sanoi säästävänsä ensimmäisesta vakiopalkastaan rahaa Amerikan muuttoa varten. Hänen naisystävänsä oli muuttanut maahan jo aikoja sitten, mutta lentolippua ei ollut vielä kuulunut.

Siistiltä näyttää, mutta kuka ne kokoaa.

Ikean myymälässä on  kodikas tunnelma, sillä vartijoilla ei ole aseita. Tämä on uutta Santo Domingon kauppaliikkeissä, joissa ei pysty sovittamaan edes kenkiä ilman pyssymiestä. Kassoilla ei näy muiden kauppaketjujen tavoin  nuoria miehiä pakkaamassa ostoksia tippipalkalla. Asiakkaat  harjoittelevat tavaroiden työntöä ostoskärryillä autoon, mistä harvalla on ennen eilistä  kokemusta.  Voin vain kuvitella, miltä huonekalujen kasaaminen manuaalin perusteella näyttää kotona.  Se jää  ylemmän keskiluokan perheissä, joilla ylipäätänsä on vara ostaa uusia huonekaluja, autonkuljettajan tai palvelijan tehtäväksi. Naapurin ovikelloa ei kannata mennä soittelemaan Ikean ohjeiden mukaan.

Mieheni  tuli  illalla kotiin Jumbon muovikassien sijasta Ikean uusiutuvaa paperipussia raahaten. Siinä oli helposti ruuvattavia Leksandin näkkileipäkiekkoja, Kallen mätitahnapötköjä, Abban anjovisfilepurkkeja ja avattu pakastelihapullapussi, joka oli valitettavasti puoliksi syöty. Tässä kuumuudessa ei tarvita mikroaaltouuneja. Nyt tiedän, mitä tarjoan vieraille suomalaisina makuelämyksinä. Viisi vuotta ilman Ikeaa tuntuu hukkaanheitetyltä ajalta.

Ruotsalaista tasa-arvoa vippijonossa.

Kuunari Helena Santo Domingon satamassa, joka on tarkoitettu mega-aluksile.

Suomessa asuessa pidin purjehtimista isokenkäisten  hupina, jossa paatin  pituudella oli enemmän merkitystä kuin seilatuilla maileilla. Soutuveneessä tervatut ennakkoluulot lajia kohtaan hälvenivät vasta Etelä-Amerikassa, kun bongasin Valparaíson satamassa tammikuussa 2006 kuunari  Helenan. Suomen Purjelaivasäätiön koululaiva oli matkalla kohti Kap Hornia kapteeni Keijo Palkamon johdolla. Juttelin  legille lähtevän vuosien takaisen työtoverini kanssa, joka oli toipumassa vakavasta sairaudesta. Hän oli onnellinen päästessään mukaan. Ajattelin, että vau. Tämähän ei ole pelkkä kauniiden ja rohkeiden laji. 

Timo Tammiala oli merellä tsunamivaroituksen aikana 12. tammikuuta.

Viime lauantaina törmäsin  Helenaan  Santo Domingon satamassa, jonne kuunari oli rantautunut pariksi päiväksi täydentääkseen ruokavarastojaan ja ottaakseen uusia oppilaita  Sint-Marteenilta 21. tammikuuta alkaneelle  Karibian kierrokselle. Nyt Helena on  jo matkalla Jamaican kautta kohti Kuubaa.  Laiva rantautuu  perämies Timo Tammialan mukaan arviolta viikon päästä Santiago de Cubaan, jos se vain saa luvat kuntoon kuubalaisviranomaisten kanssa.

Merivoimista kapteeniluutnanttina eläkkeelle jäänyt Keijo Palkamo jaksaa tehdä vapaaehtoistyötä.

Miehistö koostuu neljästä eläkkeellä olevasta meriupseerista, jotka eivät saa työstään palkkaa.  Kapteenina tällä legillä toimii Keijo Palkamo, konemestarina Hannu Ilappa ja perämiehenä Tammialan rinnalla Risto Tiainen. 

Vierailu koululaivaan poisti viimeisetkin epäilyni machopurjehduksesta. Kannella hörppii Kulta-Mokkaa kymmenkunta oppilasta, joista  valtaosa on naisia. Naiset ovat kippari Palkamon mukaan rohkeampia lähtemään ja pärjäävät siinä missä miehetkin.

Vanhin 13:sta oppilaasta on 66-vuotias eläkkeellä oleva erikoissairaanhoitaja Leila Laurila, jolla on menossa jo kolmas Karibian matka Helenalla. Raumalainen Laurila on ylittänyt Atlantin myös purjehtien, mutta tällä kertaa hän lensi suoraan Sint-Marteenille.  Koululaivaan pääsee tietysti myös ilman kokemusta.  Eläinlääketieteen kandidaatti Seija Rahkila  on elämänsä ensimmäisellä purjehduksella. Eikä varmasti viimeisellä, vaikka meritautiin piti ottaa alussa nappia. Oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Valtameripurjehduksella täytyy olla täysi-ikäinen. 

Timo Montonen (vas), Hannu Ilappa ja Päivi Jokinen valmiina Kuubaan.

Kurssilaisten koulutus-, ammatti- ja ikärakenne vaihtelevat.  Uudenkaupungin edustaja Riitta Simonen on tehnyt pitkän työuran ravintola-alalla, mutta nyt hän on työkyvyttömyyseläkkeellä.  Atk-alan ammattilaisia Sari Oksmania ja Päivi Jokista yhdistää sama työnantaja Tieto.  Timo Montonen puolestaan työskentelee pääkehittäjänä UPR Softwaressa. Kaikki kolme lupaavat liittää ansioluetteloonsa purjehdustodistuksen.

Tämä matka on tehokurssi  tiimityöskentelyyn ja verkottumiseen, mikä auttaa bisneksenteossa, uskoo palvelupäällikkö Jokinen.  Pari kolme viikkoa 38,7- metrisen laivan ahtaissa tiloissa tuntuu ihmissuhdekokeelta, jota tositeeveetoimittajatkin seuraisivat mielellään.

Nuorisopurjehtija Leila Laurila aikoo jatkaa Karibian purjehduksia.

 Maskulainen sosiaalityöntekijä Sirkku Peltonen pitää kovana  haasteena tuloa  täysin vieraiden  ihmisten joukkoon, josta ei saa tippaakaan yksityisyyttä. Nipot eivät Peltosen mukaan pärjää laivalla.

Nykyiset oppilaat tuntuvat kestävän toistensa naamoja, sillä yhteistyö ja vastuunjako pelaavat. Vahtivuorossa miehet ja naiset joutuvat olemaan päällekkäin, valistaa Laurila. Huumorintaju auttaa varsinkin tiukoissa paikoissa.

Laivalla syntyy eri ammattiryhmien välisten verkostojen lisäksi  myös elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista jotkut ovat päätyneet avioliittoon. Kapteenilla on oikeus vihkiä, muistuttaa Tammiala.

Laivalla on kaksi lääketieteen kandidaattia Tuomas Jalanko ja Aleksi Kemppainen sekä lääketieteen lisensiaatti Mikko Keränen, jotka ahkeroivat kahvihetken aikana ilmeisesti siivousvuorossa.  Heistä olisi suuri apu  Haitin maanjäristyksen uhrien auttajina täkäläisissä sairaaloissa, mutta en viitsi pilata Karibian lentolippuja ja purjehduksen matkakuluja varten säästäneiden tunnelmaa  muistuttamalla Hispaniolan  katastrofista.

Koulupurjehduksella  on pakko unohtaa muu maailma ja keskittyä myrskyistä selviämiseen.  Maanjäristysriski  on  suuri Karibian saarilla, mutta veneessä kukaan näytä pelkäävän. Tsunamikin on Helenalle tuhoisa vain  satamassa. Haitiin laiva ei aio rantautua, sillä ulkoministeriö on varoittanut  turvallisuusriskeistä.

Laivan pääsponsorina toimii vaasalainen taajuusmuuntajien valmistaja Vacon, jonka asiakkaina ovat muun muassa tuulivoimalat. Purjehtiminen sopii yhtiön vihreään imagoon. Vacon palkitsee Tammialan mukaan asiakkaitaan ja myyntitykkejään koulupurjehduksilla.

Sponsoreita ei ole kuitenkaan liikaa, sillä Helenaa odottaa ensi vuonna kallis  perushuolto. Toukokuussa 1992  vesille laskettu alus on ehtinyt kulkea jo yli 440 000 meripeninkulmaa, jolloin  ruostejuonteet haittaavat kaunottaren ulkonäköä.  Yhdeksän kuukauden huolto  on taloudellisesti  tiukka paikka Suomen Purjelaivasäätiölle, joka omistaa 98 prosenttia Helenan osakepääomasta. Container Ships omistaa loput. Aluksi osakkaina oli suuri joukko yrityksiä Fortumista kotimaiseen meriklusteriin,  mutta nämä ovat luopuneet omistuksistaan verotuksellisista syistä.

Santo Domingon rantavedet ovat kaatopaikka, jossa ei uskalla uida edes Atlantin ylittäjä.

Säätiön toiminnanjohtaja Stefan Abrahamsson suunnittelee Helsingin pakkasessa hikipäässä osakeyhtiön perustamista, jonka omistukseen tulisivat Helena ja Vahine. Hän haaveilee myös alle 24-metrisen  aluksen hankinasta.  Osakeyhtiöllä olisi kolme osakesarjaa K, A ja T, joiden käyttöoikeus laivoihin ja äänivalta yhtiössä vaihtelisivat.  Mutta ensin täytyy löytää osakkaat. 

 Helenan vuosikulut ylittävät 250 000 euroa, mitä ei ole pystytty joka vuosi kattamaan sponsorituloilla eikä oppilaiden maksamilla matkakuluilla. Helena teki 2007 ja 2008 Abrahamssonin mukaan reilusti tappiota, mikä johtui pääosin investoinneista tulevaisuuteen. Viime vuonna Helena purjehti taas voitokkaasti. Helenan miehistö laittaakin Santo Domingosta pullopostia, jossa se toivoo myös julkista tukea  perushuoltoon.  Ilman rahaa koulupurjeduksen lippulaivan  ensi joulukuun  Atlantin ylitys jää viimeiseksi.

Koululaivalla opitaan luovimaan ihmissuhdeverkossa.