Keskustelimme erään kerran lounaalla siitä, millaista on olla expatti eli komennuksella ulkomailla. Paikalla oli kaksi virolaista, jotka ovat työnsä puolesta nähneet useamman expatin tulevan ja menevän ja kaksi Virossa yksin elävää expattia.

“Tapamme aikaa”,  kerroimme yhdestä suusta ja jatkoimme, “välillä ajamme autolla jonnekin, että voisimme tuntea kuuluvamme johonkin, liikenteen rytmiin ja muiden joukkoon. Aina ei voi lukea kirjoja eikä kuunnella musiikkia, eikä istua kahvilassa tai ravintolassa.” Toinen expatti jatkoi: “Pateettisinta on, että osaan tämän ravintolan ruokalistan ulkoa”.

Mutta on expattiudessa ollut hyviäkin puolia. Yksi parhaimpia on itsensä toteuttaminen ja uusien harrastusten löytäminen.

Expatin riskinä on tehdä liikaa töitä, kun muuta elämää uudessa maassa ei ainakaan alkuun ole. Töitähän varten ulkomaille muutetaan, eikö? Oppaiden ja neuvojen mukaan expatin pitää tutustua paikalliseen elämään, tapoihin ja kulttuuriin, oppia kieltä ja hankkia ystäviä paikallisten keskuudesta, että työkin sujuisi pidemmän päälle paremmin.

Elin Virossa täsmälleen ohjeiden mukaan, opettelin kieltä ja olin iloisen aktiivinen ja aloitin useita uusia harrastuksia. Luonani vieraili venäjänkielen opettaja Grigor  (venäjän opinnot jäivät kesken), vironkielen opettaja Katrin (viron kielen tasokokeen tuloksena oli 99 pistettä (maksimi 100 pistettä)), pokeriammattilaiset Vallo ja Madis (pokeria pelaan kotitarpeiksi, mutta varmasti huonommin kuin Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama), raikihieroja Raimo Kalv (kaikki suomalaisystävättäreni vaativat päästä hänen käsittelyynsä) ja intialainen joogaopettaja Jaiveer (jooga ei ole hassumpi harrastus keski-ikäiselle takakireälle naisihmiselle). Tennistä yritti opettaa tennispro Taavi (tennis on hieno, mutta aikuiselle aloittajalle liian tekninen laji). Olen expattikavereilta kuullut hyvistä purjehdus-, ruoanlaitto- ja valokuvauskursseista, mutta niitä en ehtinyt kokeilla.

Mielenkiintoisinta ja samalla hauskinta Virossa oli kuitenkin blogin kirjoittaminen ja kommenttien lukeminen.

Kiitos Juha-Pekka Raeste, että annoit tilaisuuden blogin pitämiseen. 

Baltia kiinnostaa meitä suomalaisia. Erityisesti Viro on sydäntämme lähellä, eikä vähiten sen vuoksi, että Suomi on Viron tärkein kauppakumppani ja suurin sijoittaja, jos jätetään ruotsalaisten sijoitukset Baltian pankkeihin huomioimatta. Baltian taloudet ovat koko uudelleen itsenäistymisen ajan kehittyneet huimaa vauhtia ja muutokset ovat olleet nopeita. Nyt Baltian maiden taloudet ovat vapaassa pudotuksessa ja se tekee niistä – valitettavasti – vieläkin mielenkiintoisempia.

Joka päivälle riittää edelleen monia kirjoittamisen aiheita, mutta koska muutin Suomeen, päättyy Baltian kirjeenvaihtaja -blogi osaltani tähän.

Viimeksi tänään oli julkisuudessa aiheellista kritiikkiä Viron hallituksen uusimmista säästöajatuksista. Hallitus kaavailee, ettei se kahteen seuraavaan vuoteen maksaisi aikaisemmin sovittua omaa osaansa kansalaisten eläkesäästämisestä. Kansalaisten eläkesäästäminen loppuisi valtion yksipuolisella päätöksellä aikana, jolloin osakekurssit olisivat alhaisimmillaan ja sijoitusaika otollisin. Puhumattakaan kansalaisten luottamuksen menetyksestä eläkejärjestelmään. No, eipä mennä enää aiheeseen syvemmälle. 

Ja lopuksi tärkein:

Arvoisat kommentaattorit, mitä lämpimimmät kiitokset asiantuntevista, terävistä ja hauskoista kommenteistanne ja erinomaisista mielipiteistänne.

Suuret kiitokset kaikille lukijoille.

Viime aikoina on liikkunut huhuja myös Baltiassa toimivien pankkien ympärillä. Kohteliaana pankkiirina en tietenkään lähde kommentoimaan niitä. Enhän voi niistä mitään yli lehtitietojen tietääkään. 

Yhtä kaikki huhujen voima on yllättänyt. Ennen vanhaan, ennen nykyaikaista reaaliaikaista tiedonvälitystä, ihmiset saivat osan tiedoistaan suupuheiden välityksellä ja huhuilla oli vaikutusta. Mikä paikkaansa pitävyys huhuissa on ja miten ne syntyvät? Ja mikä on huhujen rooli nykyaikaisessa tiedonvälityksessä? 

Rikkinäinen puhelin oli lapsuuden hauskoja leikkejä. Toisaalta ihmisten mielestä kulunut sanonta ”ei savua ilman tulta” on totta. Minusta tuntuu, että täällä Virossa kuulopuheet otetaan vakavammin kuin Suomessa siksi, että Neuvostoliiton aikaan suustasuuhun tiedonvälitys saattoi välillä olla ainoa luotettava tiedonvälityksen keino.

Mutta asiaan. Koko maailmaa on viime aikoina kiinnostanut talletussuojakysymykset. Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokas Barack Obama haluaa nostaa amerikkalaisten talletussuojaa. Euroopassa halutaan myöskin yhdenmukaistaa eurooppalaisten talletussuojaa. Eikä syyttä.

Hyvänä esimerkkinä erilaisista talletussuojista on Viro. Viron pankkien talletussuojan taso poikkeaa yllättävän paljon toisistaan johtuen pankkien erilaisesta juridisesta asemasta.

Swedpank (entinen Hansapank) ja SEBpank (entinen SEB ûhispank) ovat virolaisia luottolaitoksia. Niitä ja muita Virossa toimivia luottolaitoksia koskee Viron lakien mukainen talletussuoja. Talletussuojan mukaan talletukset on suojattu 313.000 Viron kruunuun (20.000 euroa) asti. Talletussuoja kattaa kuitenkin vain 90 prosenttia talletuksista.

Viron Sampo Pank on tämän vuoden kesäkuusta ollut Tanskan emopankin Danske Bankin sivukonttori. Tämä johtaa siihen, että Sampo Pankin talletussuoja on Tanskan lain mukainen. Talletukset on katettu 300.000 Tanskan kruunuun (noin 40.000 euroa) asti.

Viron Nordea Pank on puolestaan Suomen Nordea pankin sivukonttori ja sen talletussuoja on Suomen talletussuojasäännösten alainen. Suomessa yksityisten ja yritysten talletukset on katettu 25.000 euroon asti.

Virossa tallettajan on perehdyttävä sekä pankin taloudelliseen asemaan että pankin tarjoamaan talletussuojaan.

Ja talletuksen piti olla se yksinkertaisin sijoittamisen muoto.