Verenluovutuksesta tulee aina hyvä mieli. On hauskaa, jos voi helpolla tavalla auttaa muita. Niinpä oli itsestäänselvää, että muutettuani Viroon jatkan vanhaa harrastustani.

Ulkomaalaisen on täytynyt asua Virossa vuoden ennenkuin verta saa luovuttaa. Puhuin itseni verenluovuttajaksi heti tänne muutettuani. Rakas siskoni yritti kieltää minulta luovuttamisen. Miksi ihmeessä?  Ennakkoluulottomuus auttaa tässäkin asiassa.

Viron terveydenhuolto on toistaiseksi ylittänyt kaikki odotukseni.  Verenluovutus on Virossa harras toimitus aivan kuten Suomessakin. Verenluovuttajan edessä on sama pitkä kysymyslista ja luovuttajan on muistettava raksittaa oikeisiin kohtiin kyllä ja ei.

Virossa verenluovutus on sitä paitsi turvallisempaa kuin Suomessa. Siellä, missä luovutan verta, on paikalla aina kaksi lääkäriä. Suomessa lääkäri löytyy puhelimen päästä. 

Verenluovutuksesta löytyy aasinsilta toiseen aiheeseen, nimittäin Viron aids- ja HIV-tilastoihin. Eesti Päevalehden mukaan virolaisia ei monessa maassa kelpuuteta verenluovuttajiksi synkkien tilastojen vuoksi.

Viron HIV-ja aids-tilastot ovat todella synkät. HIV-tartunnat ovat keskittyneet Itä-Virunmaalle ja Tallinnaan, mutta se ei kuitenkaan selitä koko totuutta. Aikuisväestössä on tilastoituja HIV-positiivisia 1,3-1,5 prosenttia. Tämän vuoden aikana 26.9. päivään mennessä on HIV-tartunnan saanut Virossa 408 ihmistä.  Viime vuonna tartuntoja oli 633.  Tämä tarkoittaa sitä, että Virossa miljoonaa ihmistä kohtaan on noin 500 tartunnan saajaa vuodessa, kun Euroopassa keskimäärin tartuntoja saa 50 ihmistä ja Suomessa 20 ihmistä. Eesti Päevaleht kutsuu tilannetta epidemiaksi, joka koskee nyt erityisesti nuoria. Narvan teini-ikäisistä joka kahdestoista kantaa viirusta.

Muistattehan Suomen massiiviset aids-valistuskampanjat? Suomessa kampanjat ovat kantaneet hedelmää. Virossa aids-valistus on yksityisen amerikkalaisen säätiön Global Fundin harteilla. Virallinen Viro ei ole juurikaan satsannut valistukseen.  Eesti Päevaleht totesi vanhassa pääkirjoituksessaan, että “mitä siitä, että tilastollisen todennäköisyyden mukaan Viron riigikogun 101 jäsenestä yksi tai kaksi on HIV-positiivisia.”

 

 

Verenluovutuksesta saa Virossa pienen lahjan. Kuvassa yksi verenluovutusteekupeistani “Elupäästja kruus”, suomeksi “hengenpelastajan muki”. Aluksi Elupäästja -sana toi mieleeni tasan päinvastaisen ajatuksen.

Mikä on viidenkympin villityksen nimi Virossa?

Se on neljänkympin villitys. Viidenkympin villitys tulee Virossa kymmentä vuotta aikaisemmin, että mies ylipäätään ehtisi kokea sen riemun ennen kuolemaansa.  

Kahdessa aikaisemmassa blogimerkinnässäni Kun ihminen lopettaa työn tekemisen, hän kuolee ja Virolaisten naisten kynnet sivuttiin virolaisten miesten ja naisten elämänkaarta. Tässä vielä pari sanaa siitä, miksi virolaisen miehen elämä on niin lyhyt (keskimäärin 67 vuotta). 

Tilastojen mukaan virolaiset miehet kuolevat ennenaikaisesti huonoihin elämäntapoihin. He taitavat syövät epäterveellisesti, juovat liikaa alkoholia, polttavat tupakkaa eivätkä pidä huolta kunnostaan. Miestä ei saa lääkäriin ennenkuin on liian myöhäistä, sanovat miespuoliset työtoverini. Kuulostaa tutulta. 

Muistatteko Pohjois-Karjala-projektin? Suomalaisia miehiä opetettiin 1970-luvulla syömään salaattia ja elämään muutenkin terveellisemmin ja se onnistui. Virossa saattaisi olla paikka samantapaisen projektin käynnistämiseen.

Nuoria miehiä kuolee liikenneonnettomuuksissa tai muuten tapaturmaisesti. Joka vuosi kuolee yli viisisataa 20-39 vuotiasta miestä. Se ylittää viisinkertaisesti samanikäisten naisten kuolleisuuden. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on laskenut, että 2000-luvulla on nuoria miehiä kuollut Viron armeijan vahvuuden verran. Ilves on syystäkin huolissaan, sillä suurin osa näistä kuolemista olisi voitu välttää.

Virolainen nuori on hurjastelija ja Viron liikenne on yksi Euroopan vaarallisimmista. Vuonna 2007 Virossa kuoli liikenteessä 197 ihmistä ja Suomessa 380. Kun määrät suhteuttaa maiden asukaslukuihin, niin on selvää, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.

Kun kerron havainnoistani virolaismiesten elämäntavoista, muuttuvat suomalaismiesten ilmeet kaikesta huolimatta haaveellisiksi. Virossa miehet ovat vielä miehiä. 

Totuuden nimessä on mainittava, että olen tavannut Virossa myös miehiä, jotka syövät salaattia ja sisustavat.  

Suomalaiset miehet ovat tarkkaavaisia.

Ei vain yksi eikä kaksi vaan useampi suomalaismies on kommentoinut minulle kynsien huoltamista tarjoavien liikeyritysten suurta määrää Tallinnan keskustassa. Totta on, että kauniit kynnet ja rakennekynnet ovat megatrendi maailmalla. Tätä nykyä esimerkiksi New York ja San Fransisco ovat täynnä alan liikkeitä.

Virolaiset naiset ja erityisesti vironvenäläiset naiset harrastavat itsensä huoltamista. Kampaajalla, hierojalla, solariumissa sekä jalka- ja käsihoidoissa käymiseen käytetään huomattavan paljon aikaa ja rahaa. Joskus jopa puolet kuukausipalkasta kuluu jumppasalimaksuihin ja kauneushoitoihin. Harrastuksen tulokset ovat näkyviä. Tämänkin ovat suomalaismiehet hyvin havainneet.

Suomalaisnaiset tuhahtelevat, koska olemme me suomalaisnaisetkin tiedostaneet tämän pienen eron sukulaiskansamme naispuolisessa väestössä. Jätän toistaiseksi yleiset ja erityiset tasa-arvo-ja palkkakysymykset käsittelemättä. Ehkä palaamme niihin myöhemmissä kirjoituksissa tai kommenteissa. Virolaiset naiset ansaitsevat muuten keskimäärin 25 prosenttia vähemmän kuin miehet. Suomalaisten naisten palkat verrattuna suomalaisten miesten palkkoihin ovat vain vähän paremmat. 

Tuon esiin yhden seikan. Tilastojen mukaan Virossa on 115 naista sataa miestä kohden. Tilanne muuttuu vielä kriittisemmäksi, jos tarkastelemme asiaa ikäryhmittäin.

Virolaisnaiset eivät siis ole turhamaisia, vaan kauneus on välttämätöntä. Sillä onhan niin, että ihminen useimmiten haluaa lisääntyä ja elää yhdessä jonkun toisen aikuisen kanssa.

Jos sama tilanne olisi meillä suomalaisnaisilla, olisimme mekin varmasti huomattavasti huolitellumpia ja kauniimpia.

 PS. Kirjoitin tämän blogimerkinnän vanhoissa verkkareissa, villasukat jalassa ilman meikkiä ja rakennekynsiä.

 

 

 

 

 

 

Baltiassakin eläkeikäisten määrä on kasvussa.

Äripäev-lehti kyseli tunnetuilta virolaisilta johtajilta, milloin he aikovat jäädä eläkkeelle.  AS Tavidin omistaja Alar Tamming  vastasi seuraavasti: “Minä en suunnittele koskaan ottavani Viron valtiolta eläkettä, koska minun sijoitukseni ovat lapset. Kun ihminen lopettaa työn tekemisen, hän kuolee.”  Viron talousministeriön kansleri Marika Priske lausui: “Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän haluan mennä eläkkeelle.”

Kyselin työtovereiltani heidän ajatuksiaan eläkkeelle jäämisestä. Vastaukset olivat liikuttavan yhdensuuntaisia. Virossa ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa, joko kuolla ennen eläkeikää suorilta jaloilta tai jatkaa terveenä työntekoa kuolemaansa asti. Kolmatta vaihtoehtoa eli siis sitä, että jäätäisiin terveenä eläkkeelle, ei ole. Odotettavissa oleva eläke on yksinkertaisesti liian pieni elämiseen, että sen varaan voisi laskea.

Virolaiset tietävät kyllä suomalaisten ja muiden länsimaalaisten kaipuun eläkkeelle, jolloin toteutetaan kaikenlaisia unelmia. Virolaisten unelma on kuolla terveenä.

Virossa naisten eläkeikä on 60,5 vuotta ja miesten 63 vuotta.  Miesten odotettavissa oleva elinikä oli 67,4 vuotta ja naisten 78,6 vuotta. Keskimääräinen työstä poistumisikä on 62,6 vuotta (tiedot vuodelta 2006). Miehet ehtivät siis keskimäärin olemaan eläkkeellä melkein viisi vuotta. Keskimääräinen vanhuuseläke oli vuonna 2007 3.519 kruunua eli 225 euroa. 

Eläkeläisten ja työikäisten välinen suhde on huono. Tällä hetkellä Virossa on yksi eläkeläinen melkein kahta työtätekevää kohden ja kohta yksi eläkeläinen puoltatoista työtätekevää kohden.  Suhde heikkenee kovaa vauhtia, koska syntyvyys on niin alhainen. Viron eläkejärjestelmästä voi lukea Eläketurvakeskuksen mielenkiintoisista katsauksista  Viron Eläketurvajärjestelmä 2008 ja Ikääntymisen vaikutukset EU25-maiden lakisääteisiin eläkejärjestelmiin.  

Työtovereideni tulevaisuuden näkemykset perustuvat siis kylmiin faktoihin. Virolaisten ajatukset työntekemisestä ovat paljolti pakon sanelemia. Siitä huolimatta niissä on paljon ajattelemisen aihetta. Olen erittäin iloinen siitä, että olen saanut Virossa mahdollisuuden korjata vääristyneitä ajatusmallejani. Ymmärrän nyt paremmin sen, että eläke on harvojen herkkua ja suuri etuoikeus. Että työntekeminen on tavoiteltavampaa kuin eläkkeellä olo. Että työelämä on täyttä elämää. 

Miksi me suomalaiset oikein haaveilemme eläkepäivistä?  Entäpä jos kohta muillakin kuin minulla on syytä asennemuutokseen, kun seuraa sitä vauhtia, millä maailmalle sijoitetut eläkerahat sulavat?

___________________

Kuvassa maitotiskin myyjät Riian kauppahallissa.

Koulujen ja yliopistojen uusi lukuvuosi alkaa tänään Virossa.

Seuraan myötätunnolla nuoren kollegani Evan elämää. Eva käy kokopäivätöissä ja opiskelee iltaisin Estonia Business Schoolissa. Virossa on mahdollista opiskella yliopistossa joko päivällä, illalla tai etänä.

Yli puolet virolaisista korkeakouluopiskelijoista maksavat opiskeluistaan. Yksityiset korkeakoulut, kuten Estonia Business School ja Audentes, ovat kalleimpia opinahjoja. Estonia Business Schoolin lukuvuosi maksaa noin 40.000 kruunua eli 2.556 euroa. Virossa keskikuukausiansio on 12.270 kruunua eli 784 euroa.  Jos asiaa haluaa tarkastella suomalaisnäkökulmasta, maksaisi opintovuosi suomalaisen keskikuukausiansioon 2.500 euroon suhteutettuna 8.000 euroa. 

Virossa hyvin menestyvä opiskelija voi hakea opintorahaa, jonka suuruus on 800 kruunua eli 51 euroa kuussa.  Suomessa opintorahan määrä on nyt korotettu 298 euroon ja sen pienuudesta edelleen valitetaan. Mitähän siitä tulisi, jos Suomessa opintorahan edellytyksenä olisi ahkeruus ja hyvät arvosanat?

Opintolainan maksimimäärä vuodessa on 25.000 kruunua eli 1.598 euroa. Valtion takaamaa opintolainaa saa pankista, jos löytää kaksi luottokelpoista takaajaa tai kiinteistön vakuudeksi.  

Ei ole siis mikään ihme, että Eva monen muun virolaisnuoren tavoin käy kokopäivätöissä opintojen ohessa. Kaikki lomat, illat ja viikonloput kuluvat opiskeluun. Opiskelevilla kollegoillani ei ole vapaa-ajan ongelmia.

Opinnot yliopistossa eli ûlikoolissa ovat koulumaiset. Luennoilla on säännöllisesti pistokokeita ja kotitehtäviä. Näiden vaikutus kurssien arvosanaan on niin suuri, että läsnäolo on suotavaa.

Opiskelija-asuntoja on vähän tarjolla. Eva asuu alivuokralaishuoneessa kaukana Tallinnan keskustasta. Alivuokralaishuone Mustamäen lähiössä on halpa, mutta karu. Eva on koko ajan liikkeessä ja käy huoneessaan vain nukkumassa. Moniko suomalaisopiskelija asuu vielä alivuokralaisena? Ja jaksaisi tällaista elämää?

Kannattaako kaikki tämä rutistus? Eva ja muut tapaamani opiskelijat ovat varmoja, että opiskelu kannattaa ja ahkeruus palkitaan. Virossa on vahva usko siihen, että koulutus kehittää yhteiskuntaa aivan kuten Suomessakin. Virossa on noin 70.000 korkeakouluopiskelijaa eli väestöstä 5 prosenttia opiskelee. Koulujen alkamisen johdosta pitämässään puheessa presidentti Toomas Hendrik Ilves oli huolissaan erityisesti siitä, että virolaiset nuoret haluavat markkinointitehtäviin eikä insinööreiksi.

Korkeakouluja ja yliopistoja on Virossa liikaa. Virossa on 35 korkeakouluopintoja tarjoavaa oppilaitosta rajusti väheneviä ikäluokkia varten. Selvää on, että tulevaisuudessa niitä on yhdistettävä. Postimees-lehden mukaan kaikkien korkeakoulujen opetuksen taso ja hinta eivät kohtaa. Viron noin 1,4 miljoonan asukasluvun ja yliopistojen määrän huomioonottaen riittävän tasokkaan opetuksen ylläpitäminen kaikissa oppilaitoksissa on varmasti haaste.

Yliopistot etsivät ratkaisua erilaistumisesta ja ulkomaisten opiskelijoiden houkuttelemisesta.  Suomalaisia opiskelijoita on täällä paljon.  Mitä mieltä te suomalaisopiskelijat olette opiskelustanne Virossa?

Estonian Business School on Viron arvostetuin kauppatieteitä opettava korkeakoulu. EBS on perustettu vuonna 1988 ja se on Baltian vanhin yksityinen kauppakorkeakoulu.

 

Viro on saanut minut miettimään suomalais-ugrilaisuuden olemusta. Mitä yhteistä suomalais-ugrilaisilla kansoilla on? Vai onko mitään?

Kielen lisäksi siis. Oikeastihan on niin, että ainoastaan suomen ja viron kielet ovat läheisiä sukulaiskieliä ja muista sukulaiskielistä ei ymmärrä mitään.

Mieleni pohjilla on muistikuva kouluajoilta historiankirjan valokuvasta, jossa on mordvalainen tai komilainen vanha eukko. Koko suomalais-ugrilaisuus tuntui minusta pölyiseltä ja vanhanaikaiselta jutulta, jolla on vähän yhtymäkohtia nykyisyyteen. Virossa sanapari on saanut uutta potkua. 

Olemme maailmankartalla ihmeen näkymättömiä. Meitä on yhteensä noin 25 miljoonaa ja 24 kansaa.  Asumme noin kymmenessä maassa. Venäjällä meistä asuu 2,7 miljoonaa.  Suurin osa suomalais-ugrilaisista on asuinalueidensa aboriginaaleja asukkaita. Kolmella kansalla on omat itsenäiset valtionsa. Valta ei näytä meitä erityisesti kiinnostavan.

Olemme metsästäneet, kalastaneet ja viljelleet maata, aivan viime aikoja lukuunottamatta. 

Tutkijat ovat löytäneet kielistämme 200 sanaa, joilla on samat juuret. Kolme niistä liittyy kaupankäyntiin, 55 kalastukseen ja 15 poroihin.  Ei ole siis ihme, että kaupanteko tuntuu meistä vieläkin vaikealta.

Perjantaina 27.6.2008 alkaa suomalais-ugrilainen maailmankongressi Hantõ-Mansiiskissa, Uralin vuorten takana Venäjällä. Sinne matkustavat Suomen, Venäjän, Unkarin ja Viron presidentit.

Virossa kongressi herättää erityistä mielenkiintoa siksi, että kongressin aikana Toomas Henrik Ilves ja Dmitri Medvedev tapaavat. Se on ensimmäinen kerta liki 14 vuoteen, kun Viron ja Venäjän presidentit kohtaavat ennalta sovitusti.
 

Vietin viime viikolla aikaa notaarin luona, tällä kertaa Pärnussa. Ja taas kerran hämmästelin toimeen käytettyä aikaa ja asian ympärillä pyörivien ihmisten määrää. En ole ainoa, jota notaarien asema Virossa ihmetyttää.

Viron notaarijärjestelmä on saksalaista perua, jota skandinaavien on vaikea ymmärtää. Kysyin virolalaiselta juristikollegaltani Maikelta, mitä mieltä virolaiset itse ovat notaareistaan. Kollegani vastasi minulle vastakysymyksellä.

Mikä on virolaisen lempiruoka? Toinen virolainen. 

Maike on vakaasti sitä mieltä, että virolaiset tarvitsevat notaareita varmistamaan, etteivät osapuolet huijaa toisiaan. Näin oli erityisesti uudelleenitsenäistymisen alkuaikoina, kun ajat olivat villit. Maiken mukaan mitään mainittavampaa luottamuksen lisääntymistä ei ole havaittavissa. 

Toisin kuin Suomessa notaarit eivät pelkästään vahvista sopimuksia, vaan selvittävät omistusoikeuksia ja valvovat oikeustoimien laillisuutta.  Notaarit ovat mukana melkein kaikissa oikeustoimissa. Valtakirjojenkin pitää olla notaarien varmentamia.

Notaarit saavat palkkionsa sopimusten suuruuden mukaan ja rikastuvat valtion myötävaikutuksella automaattisesti.  Notaarit ovat varsinainen asioiden monimutkaistamislaitos. Välillä tilanne on kafkamainen, sillä notaarit tulkitsevat lakia täysin kirjaimellisesti. Yksinkertaisten asioiden hoitamiseen palaa aikaa ja rahaa.

Asiat sujuvat niin paljon nopeammin, tehokkaammin ja halvemmin, kun tietty perusluottamus on olemassa. Olen päätynyt siihen, että kansalaisten keskinäisellä luottamuksella on valtavan suuri arvo. Ymmärretäänkö se oikein Suomessa?      

 

Viime päivinä on ilmestynyt useita suomalaisten kirjoittamia kirjoja Virosta.

Leena Hietanen kirjoitti provokatiivisen kirjan Viron kylmä sota. Pamfletin keskeiset teemat ovat, että virolaisten harjoittama politiikka venäläisvähemmistöään kohtaan muistuttaa apartheid-politiikkaa ja että Viron miehitys on “miehitysmyytti” eikä aito miehitys. Virolaiset käyttävät hyväkseen “miehitysmyyttiä” kansainvälisillä areenoilla perustellessaan venäläisväestön huonoa kohtelua.

Hietanen on oikeassa siinä, ettei kaikki ole kohdallaan venäläisväeston kohtelussa. Kirjan hyvä tarkoitus nostaa epäkohtia esiin peittyy liian värittyneeseen otteeseen. Hietanen on onnistunut kirjallaan loukkaamaan virolaisia, ja häntä nimitetään täällä stalinistiksi. Eivätkö stalinistit jo kuolleet sukupuuttoon?

Martti Turtola on kirjoittanut kirjan Kenraali Johan Laidoner ja Viron tasavallan tuho 1939-1940. Kirja ilmestyi viroksi viime viikonvaihteessa. Turtola kirjoittaa Laidonerin roolista Viron miehityksessä ja siitä miten miehitykseen jouduttiin.  Turtola on historian ammattilainen ja kirjoittaa kiinnostavasti, vaikka mielestäni isovelinäkökulmasta.

Turtolan edellinen viron kielelle käännetty kirja Presidentti Konstantin Päts. Viro ja Suomi eri teillä oli ilmestyessään vuonna 2003 Virossa bestseller. Jäämme seuraamaan, miten uusi kirja menestyy.

Sofi Oksasen kirja Puhdistus ilmestyi myös tänä keväänä. Se kertoo virolaisnaisten kohtalosta kyyditysten aikana. Kirja perustuu Oksasen aikaisempaan samannimiseen näytelmään. Suomen kansallisteatterin esitys vieraili Tallinnan Eesti Draamateaterissa viime lokakuussa. Näytelmä oli vaikuttava ja virolaiset ottivat sen erinomaisesti vastaan.

Miksi suomalaiset kirjoittavat kirjoja Viron lähihistoriasta eivätkä virolaiset itse? Vastaukseksi on esitetty, että lähihistorian kokemukset ovat vielä liian hyvässä muistissa ja että niistä on niin tuskallista kirjoittaa. Mielestäni vastaus on yksinkertaisesti se, ettei virolaisilla ole vielä aikaa ja rahaa tällaiseen tutkiskeluun. Hyvä on, että edes suomalaiset kirjoittavat näitä kirjoja. Ongelma on auttamatta, että katsantokanta on isoveljellinen ja suomalainen “minä tiedän paremmin” -näkökulma. Siitä virolaiset eivät tietenkään pidä, vaikka ovat joutuneet siihen vuosien varrella tottumaan.

Yhtäkaikki nämä kirjat ovat herättäneet täällä keskustelua lehtien palstoilla ja internet-sivuilla. Keskustelu on aina hyväksi, mutta näyttää siltä, että siihen on tullut uusi sävy. Aikaisemmin suomalaiset käsittelivät Viron kysymystä silkkihansikkain, mutta nyt säröilee. Siltojen polttamisesta ei kuitenkaan ole kysymys, niinkuin Jaanus Rahumägi kirjoittaa Postimees-lehdessä.

Suomalaiset ja virolaiset ovat kasvamassa eri suuntiin. Suurin syy eriytymiseen on se, että nuoret virolaiset eivät osaa suomea. He eivät näe mitään syytä opetella suomea tai ymmärtää sitä. Muitakin länsimaita kuin Suomi on olemassa. Virolaisia nuoria on tästä turha arvostella, sillä eiväthän suomalaisetkaan osaa viroa.

Vanhempien virolaisten hyvä suomen kielen osaaminen ja ymmärtäminen on perua suomalaisen television katselusta. Tämän me suomalaiset tiedämme hyvin. Olen siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen hämmästynyt siitä, kuinka merkityksellinen asia suomalainen televisio virolaisille oli. Pohjoisvirolaiset katsoivat ainoastaan suomalaista televisiota. Lapset oppivat suomen kielen Pikkukakkosta katsomalla. Suomalainen televisio oli virolaisessa kodissa päällä koko illan, joka ilta. Suomalaisilla oli kautta vuosien liki puoli miljoona näkymätöntä kannustajaa Euroviisuissa ja urheilukilpailuissa.

Olen sitä mieltä, että kolmos- ja neloskanavien häviäminen Virosta on merkittävä asia, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Nykypolven virolaiset eivät enää katsoneet valtion kanaviamme, mutta kaupallisia kanavia sitäkin enemmän. Vaikka virolaisilta kanavilta tulee riittämiin amerikkalaisia sarjoja ja filmejä, Suomen kaupallisilta kanavilta katsottiin säännöllisesti monia suomalaista sarjoja ja ohjelmia. Television katsomisen hiipumisen seurauksena myös vanhemman polven virolaisten suomen kielen taito heikkenee. Virolaisten hyvällä suomen kielen taidolla on ollut aivan keskeinen merkitys kansojemme yhteistyössä ja toistemme ymmärtämisessä. Huonolla englannilla ei virolaisten ja suomalaisten veljeys tule säilymään samalla tasolla.