Keskustelimme erään kerran lounaalla siitä, millaista on olla expatti eli komennuksella ulkomailla. Paikalla oli kaksi virolaista, jotka ovat työnsä puolesta nähneet useamman expatin tulevan ja menevän ja kaksi Virossa yksin elävää expattia.

“Tapamme aikaa”,  kerroimme yhdestä suusta ja jatkoimme, “välillä ajamme autolla jonnekin, että voisimme tuntea kuuluvamme johonkin, liikenteen rytmiin ja muiden joukkoon. Aina ei voi lukea kirjoja eikä kuunnella musiikkia, eikä istua kahvilassa tai ravintolassa.” Toinen expatti jatkoi: “Pateettisinta on, että osaan tämän ravintolan ruokalistan ulkoa”.

Mutta on expattiudessa ollut hyviäkin puolia. Yksi parhaimpia on itsensä toteuttaminen ja uusien harrastusten löytäminen.

Expatin riskinä on tehdä liikaa töitä, kun muuta elämää uudessa maassa ei ainakaan alkuun ole. Töitähän varten ulkomaille muutetaan, eikö? Oppaiden ja neuvojen mukaan expatin pitää tutustua paikalliseen elämään, tapoihin ja kulttuuriin, oppia kieltä ja hankkia ystäviä paikallisten keskuudesta, että työkin sujuisi pidemmän päälle paremmin.

Elin Virossa täsmälleen ohjeiden mukaan, opettelin kieltä ja olin iloisen aktiivinen ja aloitin useita uusia harrastuksia. Luonani vieraili venäjänkielen opettaja Grigor  (venäjän opinnot jäivät kesken), vironkielen opettaja Katrin (viron kielen tasokokeen tuloksena oli 99 pistettä (maksimi 100 pistettä)), pokeriammattilaiset Vallo ja Madis (pokeria pelaan kotitarpeiksi, mutta varmasti huonommin kuin Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama), raikihieroja Raimo Kalv (kaikki suomalaisystävättäreni vaativat päästä hänen käsittelyynsä) ja intialainen joogaopettaja Jaiveer (jooga ei ole hassumpi harrastus keski-ikäiselle takakireälle naisihmiselle). Tennistä yritti opettaa tennispro Taavi (tennis on hieno, mutta aikuiselle aloittajalle liian tekninen laji). Olen expattikavereilta kuullut hyvistä purjehdus-, ruoanlaitto- ja valokuvauskursseista, mutta niitä en ehtinyt kokeilla.

Mielenkiintoisinta ja samalla hauskinta Virossa oli kuitenkin blogin kirjoittaminen ja kommenttien lukeminen.

Kiitos Juha-Pekka Raeste, että annoit tilaisuuden blogin pitämiseen. 

Baltia kiinnostaa meitä suomalaisia. Erityisesti Viro on sydäntämme lähellä, eikä vähiten sen vuoksi, että Suomi on Viron tärkein kauppakumppani ja suurin sijoittaja, jos jätetään ruotsalaisten sijoitukset Baltian pankkeihin huomioimatta. Baltian taloudet ovat koko uudelleen itsenäistymisen ajan kehittyneet huimaa vauhtia ja muutokset ovat olleet nopeita. Nyt Baltian maiden taloudet ovat vapaassa pudotuksessa ja se tekee niistä – valitettavasti – vieläkin mielenkiintoisempia.

Joka päivälle riittää edelleen monia kirjoittamisen aiheita, mutta koska muutin Suomeen, päättyy Baltian kirjeenvaihtaja -blogi osaltani tähän.

Viimeksi tänään oli julkisuudessa aiheellista kritiikkiä Viron hallituksen uusimmista säästöajatuksista. Hallitus kaavailee, ettei se kahteen seuraavaan vuoteen maksaisi aikaisemmin sovittua omaa osaansa kansalaisten eläkesäästämisestä. Kansalaisten eläkesäästäminen loppuisi valtion yksipuolisella päätöksellä aikana, jolloin osakekurssit olisivat alhaisimmillaan ja sijoitusaika otollisin. Puhumattakaan kansalaisten luottamuksen menetyksestä eläkejärjestelmään. No, eipä mennä enää aiheeseen syvemmälle. 

Ja lopuksi tärkein:

Arvoisat kommentaattorit, mitä lämpimimmät kiitokset asiantuntevista, terävistä ja hauskoista kommenteistanne ja erinomaisista mielipiteistänne.

Suuret kiitokset kaikille lukijoille.

Istuin taas kerran taksissa matkalla peltikorjaamosta keskustaan.

Virossa autokorjaamoilla on huonot ajat, koska nyt jätetään autojen pienet naarmut ja kuhmut korjaamatta, sillä vakuutuksen omavastuu on liian suuri raha maksettavaksi. Ns. vauras asiakas hyötyy tilanteesta. Kun autoon tulee klommo, saa vakuutusyhtiön korvauspäätöksen tunneissa ja auto halutaan heti korjaamoon, koska muita töitä ei ole.

En uskonut, että minusta tulisi peltikorjaamojen vakioasiakas, kun kerran kuuntelin erään kokeneen suomalaisen kertomuksia siitä, kuinka monta kertaa hänen autoansa oli maalattu. Näin vain kävi minullekin.  

Taksikuskinani oli ensimmäistä kertaa nainen, joten en malttanut olla jututtamatta ystävällistä naiskuskia. Kuljettaja kertoi, että firmassa on töissä kourallinen naisia. Arvioimme yhdessä, että naiskuljettajia saattaisi olla Tallinnan taksikuljettajien joukosta pari prosenttia. Virossa on vielä yllättävän paljon hyvin miesvaltaisia ammatteja.

Taksiautoilun määrä on kovasti vähentynyt niinkuin muunkin autoilun. Tallinnassa taksiliiketoiminta on vapaa ja tästä johtuen taksien määrä on suuri, takseja on yli 4000 vähän yli 400.000 tallinnalaista kohden. Takseja on siten enemmän kuin Helsingissä. Taksifirmoja on Tallinnassa yli 60 ja mukaan mahtuu kauniisti sanottuna monenlaisia toimijoita. Edellisen taksiaiheisen kirjoituksen kommenttien mukaan luotettavimpina pidetään Tulikaa ja Tallink Taksoa.

Takseja voi olla liikenteessä yhtä aikaa vaikka kuinka paljon. Osa takseista on laskenut hintoja, kuten esimerkiksi Tulika, mutta joidenkin hinnat ovat taivaissa. Kannattaa siis edelleen huolellisesti tutustua taksin takaikkunnan hinnastoon ennen kyydin hyväksymistä.

Vuokrakuskeille, jotka maksavat taksifirmalle kiinteää kuukausivuokraa autostaan ja bensan, tilanne on vaikea. Työpäivät venyvät 12-14 tuntisiksi ja siitä huolimatta päivän työllä ei välttämättä saa maksetuksi edes taksin vuokraa. Taksifirman ja kuljettavan sopimuksessa lukee, että taksifirma takaa kuskille työn, mutta taloustilanteessa ollessa nykyisen kaltainen, menettää sopimuspykälä merkityksensä. Kun asiakkaita ei ole, ei ole työtäkään. Naiskuski kertoi ostavansa ansioillaan lapsilleen ruokaa ja katsovansa sitten, mihin rahat riittävät.

Tavoistani poiketen annoin kuskille juomarahaa.

 

 

Kaikki Virossa asuvat ulkomaalaiset huomaavat heti, että syntymäpäivät ovat Virossa hyvin tärkeitä.

Niitä juhlitaan antaumuksella. Ei ole väliä, täyttääkö ihminen 23, 47 vai 34 vuotta, jokainen merkkipäivä noteerataan.

Työpaikallani on listat ihmisten syntymäpäivistä. Kun osastolla huomataan jonkun kollegan syntymäpäivä, hankitaan kukka ja lähdetään joukolla onnittelemaan syntymäpäivälasta, viroksi sûnnipäevalaps.

Syntymäpäivälapselle delegaation saapuminen ei ole yllätys. Juhlapäivänä syntymäpäiväsankari tuo työpaikalle valmiiksi keksejä, suklaata ja karkkia. Oman osaston väelle tarjotaan kakkua ja joskus kuohuvaakin. Syntymäpäivälapsi pukeutuu juhlan kunniaksi parhaimpiinsa ja ulkonäkö on muutenkin ojennuksessa. Syntymäpäivälasta onnitellaan jonossa. Naiset halaavat sankaria ja miehet jäykästi kättelevät. Jos kysymyksessä on miehen läheinen työkaveri, voidaan tätä myös taputtaa selkään. Tilaisuus on koruton ja se on nopeasti ohi. Illalla sankaria muistavat perhe ja ystävät kotona tai ravintolassa.

Kun selitän, ettei Suomessa aikuisten ihmisten syntymäpäivistä juuri välitetä pyöreitä vuosia lukuunottamatta, saan hämmästyneitä katseita ja kysymyksiä.

Kuinka on mahdollista, etteivät suomalaiset juhli syntymäpäiviään?

En oikein osaa vastata. Yritän selittää, ettei syntymäpäiviä Suomessa koeta niin tärkeiksi. Lisään, etteivät muut työkaverit edes tiedä, kenellä on kulloinkin syntymäpäivä, ellei ihminen sitä itse satu kertomaan.

Minua ei todellakaan ymmärretä, vaan jatketaan kysymällä, eikö edes nimipäiviä juhlita.

Olen kuullut, että neuvostomiehityksen aikana syntymäpäivä oli ainoa hetki, jolloin ihminen sai olla yksilö. Syntymäpäiviä sai juhlia ja siksi niitä juhlittiin kaikin mahdollisin keinoin. Traditio on jäänyt henkiin eikä se näytä laantumisen merkkejä. 

 

 

 

 

Paljon onnea! Palju õnne!

Virossa vastataan useimmiten puhelimeen etunimellä riippumatta vastaajan asemasta, iästä tai siitä, onko puhelin työpuhelin vai yksityispuhelin. “Aarne”, “Raivo”, “Ãœlle”, “Avo”, kuuluu vastaus luurin toisesta päästä, vaikka kysymyksessä olisi suuren yrityksen toimitusjohtaja tai talousjohtaja.

Ensin olin hämmentynyt, mutta nyt olen tottunut tapaan. Niin virolaista minusta ei tule, että alkaisin itse vastaamaan samoin, vaan sitkeästi kajautan puhelimeen sukunimeni. Kyselin virolaisilta kollegoiltani, mistä letkeä etunimen käyttö johtuu, sillä muutenhan virolaistavat ovat varsin muodollisia ja kohteliaita. Ja yleinen vastaus oli, että niin Virossa vain on tapana tehdä ja arveluja siitä, että ehkä kysymys on nuoresta ja kiireisestä yrityskulttuurista.

Latviassa vastataan vaimeasti puhelimeen ”haloo…” ja se on yleistä myös Virossa. “Tämän tavan takana saattaa olla vanhoista ajoista peräisin oleva epäluulo”, arveli yksi suomalainen. “Neuvostoaikana ei ollut turvallista vastata nimellä, sittenhän soittaja tiesi puhelinnumeron ja nimen”, valisti virolainen tuttava minua.  Puhelinkulttuurin takaa löytyy, jälleen kerran, miehitysajan ankeat kokemukset. 

Eräs Viron asioista erinomaisesti perillä oleva suomalaistuttuni kertoi menevänsä kertomaan virolaisille maakunnan yrittäjille taidoista, millä selvitä yhteistyöstä suomalaisyrittäjien kanssa. Tuttuni mainitsi puhelimeen vastaamisen yhdeksi avaimeksi menestykseen. 

Miksi ihmeessä virolaisten pitäisi muuttaa puhelinkäyttäytymistään?

Kuten tiedämme, joulunvietto on Suomessa perin intensiivistä puuhaa. Suomessa on vaikea välttää joulua, sillä jokainen media ja katukuva muistuttavat joulusta. Hyvä puoli Suomen joulussa on se, että tapaninpäivän jälkeen joulu loppuu kuin seinään. Sen jälkeen joulusta jää jäljelle vain alennusmyynnit.

Virossa joulunvietto on leppoisempaa ja joulua voi paeta helpommin. Kaupat ovat auki enemmän tai vähemmän koko joulun ajan. Jos haluaa, voi joulunajan Virossakin viettää kaikenlaisissa joulujuhlissa ja joulukonserteissa, joita riittää jokaiselle illalle.

Virossa joulunvietto jatkuu tapaninpäivän jälkeen. Seuraava juhla on uusi vuosi, jota erityisesti vironvenäläiset juhlivat vanhaan tapaan. Uutena vuonna jaetaan lahjoja ja uutta vuotta varten hankitaan kuusi. Uusi vuosi eli näärid oli aikaisemmin virolaisillekin tärkeä juhla, koska neuvostoaikaina uutta vuotta sai juhlia, mutta joulua ei. Uutena vuotena tuli näärivana, joka jakoi lahjoja. Joululauluja ei saanut laulaa, mutta Oh kuusepuu-laulu kävi, kun jõuluks-sanan sijaan pantiin sana nääriks.

Uskovaisten venäläinen joulu on tammikuun 7. päivänä.  Vironvenäläinen kollegani, jonka lapset käyvät virolaista lastentarhaa, tuskaili ennen joulua, että lapset vaativat lahjoja myös virolaisena jouluna. Heillä juhlitaan joulua nyt kolmasti, tosin uusi vuosi on edelleen juhlista tärkein. Venäläisestä juhlapöydästä löytyy suolakurkkua, sieniä, kalaa ja siansylttyä. 

Monista juhlista johtuen Virossa kuusimyynnin sesonki on pidempi ja jatkuu yhdessä ilotulitusrakettien myynnin kanssa aina tammikuun alkuun asti.

Kaunis ja tunnelmallinen Tallinnan raatihuoneentorin joulutori on avoinna sekin tammikuun 7. päivään. Joulutorilla saa nauttia kupposen hehkuviiniä hyvää keskieurooppalaista perinnettä noudattaen. Kunnon joulutori on siis lähellä, eikä sitä tarvitse lähteä etsimään Krakovasta tai Venetsiasta.

Virossa syödään sikaa jouluna, muttei suolattuna joulukinkkuna kuten Suomessa, vaan sianpaisti pistetään uuniin ja syödään lämpimänä.  Ennen joulua kollegani kaivoi taskustaan läpinäkyvässä kelmussa olevan valkoisen möhkäleen ja pyysi minua arvaamaan mitä se on. “Ihraa”, oli oikea vastaus. Ihra eli pekk on perinteinen virolainen jouluherkku. Sitä levitetään ohuelti leivän päälle ja nautitaan viinan kera. “Herkullista”, vakuuttavat kaikki kollegani yhdestä suusta.

Virolaisen juhlapöydän itse oikeutettu herkku on kuitenkin verimakkara. Tämän todistaa myös talven hauskin tv-mainos. Mainoksessa virolaisessa juhlapöydässä istuva vironvenäläisvieras ihmettelee pöydän antimia. “Maailman paras jouluruoka on verimakkara”, julistavat virolaiset vieraalle. Seuraavassa otoksessa iloisilla virolaisilla isännillä on suussaan drakulan tekohampaat ja pelästynyt vieras juoksee pois. 

Verimakkaran kanssa kuuluu tietenkin syödä hapankaalia, muttei mitä tahansa hapankaalia. Hapankaalin maisteleminen ja oikean maun valinta on tärkeää. Lopputulos voi olla sekoitus erilaisia hapankaalisortteja, vähemmän makeaa ja makeaa.  

Häid jõule ja head uut aastat!

Ja vielä kerran kaunis kiitos kuluneesta vuodesta.

 

________

Kuva 1. Pukki myy kuusia Tallinnan Stockmannin edustalla 28.12.2008.

Kuva 2. Hapankaalikauppias tynnyreineen Tallinnan keskustorilla jouluaattona 24.12.2008.

Virossa rekisteröidyn auton omistajalla on aina silloin tällöin asiaa Viron autorekisterikeskukseen eli ARK:iin. ARK:ssa hommat sujuvat perinteiseen tapaan. Ensin jonotetaan jonotusnumeroa, joita jakaa kaksi tätiä, joille selitetään, millä asialla ollaan. Tämän jälkeen alkaa varsinainen jonotus. Jonotus kesti vielä keväällä kauan, mutta nyt kun uusien autojen rekisteröinti on romahtanut Virossa, kuluu jonotukseen vähemmän aikaa.

Jotta Virossa voi ajaa jonkun toisen omistamaa autoa, täytyy siihen olla auton omistajan antama kirjallinen valtakirja tai auton käyttäjän pitää olla merkitty auton rekisteriotteeseen.

Auton rekisteriote on tärkeä paperi. Sen nimi on viroksi auto tehniline pass. Tämä tekninen passi on auton omistajuutta osoittava dokumentti aivan niin kuin Suomessa auton rekisteriote. Sitä ei pidä säilyttää autossa, mutta se pitää aina olla mukana. Jos auto varastetaan tekninen passi hansikaslokerossa, niin autolle voi jättää hyvästit. Kätevin ratkaisu on pitää tekninen passi lompakossa.

Kuskille annettavan kirjallisen valtakirjan ei sentään tarvitse olla notaarin hyväksymä. Ajat ovat muuttuneet ja valtakirja voi nykyään olla jo käsinkirjoitettu, vaikka kaikki vakuutusyhtiöt eivät sellaista hyvällä katsokaan. Jotta vieras kuski voi ajaa autoa ulkomailla, pitää valtakirjan edelleenkin olla notaarin varmistama.

Kynä siis käteen tai auton nokka kohti ARK:ia, Virossa on oltava jämptisti ja tiedettävä tarkkaan, kuka kenenkin autolla ajaa ja kuka ei.  

 

   

 

 Tallinnan ARK:n konttori on Mustamäellä. 

 

Olen luvannut olla valittamatta ja pysyn lupauksessani. Kerron siis faktat.

Olen jonkin aikaa elänyt kerrostaloasunnossani ilman vettä. Asun kauniissa vuokrahuoneistossa Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan talossa. Alapuolellani kolmannessa kerroksessa on tapahtunut vesivahinko. Vesi vuotaa suoraan alla oleviin huoneistoihin.

Huoltofirman työntekijät levittelevät käsiään, sillä he ovat tehneet oman osansa. Koska vesivahinkohuoneiston vuokralainen ei päästä omistajaa korjaamaan vesivahinkoa, ovat alapuolella olevat asukkaat sulkeneet taloyhtiön vesihanat. Huoneistojen 4 ja 2 asukkaat eivät halua, että vesi vuotaa heidän niskaansa. Ymmärrän heidän kantansa, mutta toivon, että pattitilanne pian ratkeaa. 

Kuinka ollakaan, myös jääkaappini on rikki. Jääkaapin korjaaja ei pääse paikalle, sillä hän on joutunut “lumen vangiksi”. Koska ilmaisu oli näin runollinen, hyväksyin mukisematta korjausajan siirron myöhemmäksi.

Tallinnassa on tällä hetkellä totta tosiaan paljon lunta viikonvaihteen Irmela-myrskyn jälkeen ja liikkuminen on kaikille vaikeaa. Tuoreessa Õhtulehdessä verrattiin kaupungilla kulkemista Everestin valloitukseen. Tämän päiväisen kauppareissun perusteella voin sanoa, ettei ilmaisu ole aivan liioiteltu. 

Sähköt toimivat nyt ongelmitta. Jos sähköt olisivat pidempään poikki, pitäisi olla luova. Tuttavani kertoi minulle luottamuksellisesti oman ratkaisunsa, kun vuokranantajan maksulaiminlyöntien vuoksi sähköt laitettiin poikki. Toimen ihmisenä tuttavani teki sopimuksen seinänaapurinsa kanssa ja tämän sähköistä rakennettiin näppärästi pieni sivuveto tuttavani asuntoon. Ja sähköt toimivat taas.

Vedettömyys on harmillista pääasiassa joulukuuseni takia. Joulukuusi on kohta vuoden sinnitellyt minun ja erityisesti vieraitteni ilona. Olisi perin surullista, jos se juuri nyt ennen uutta joulua kuolisi pois.

 

 

 

Tein sen taas, siis saman virheen kuin kerran aikaisemminkin, istahdin nimittäin taksijonon ensimmäiseen taksiin Tallinnassa. 

Luottokortti ei tietenkään kelvannut ja matkamme kävi pankkiautomaatin kautta. Sanomattakin on selvää, ettemme löytäneet yhteistä kieltä taksikuskin kanssa, koska venäjänkielen taitoni on puutteellinen. Onneksi matka oli lyhyt ja taloudellinen menetys pieni.

Seuraavana päivänä matkustin jälleen taksilla. Tällä kertaa olin tilannut vakiotaksifirmasta kyydin, niinkuin useimmat virolaiset tekevät. Luottokortti kelpasi ja taksikyyti oli perinteiseen virolaiseen tapaan edullista ja mukavaa.

Jututin kohteliasta taksikuskia. Niinhän se on, Virossa asiakkaalla on oikeus valita taksinsa. Virossa on täysin luontevaa valita taksijonosta itselleen mieluisin taksi, joten sen ei suinkaan tarvitse olla ensimmäinen jonossa. Siinä ei ole mitään epäkohteliasta, vaikka suomalaisena siltä tuntuukin.

Pienen mielipahan lisäksi taksin oikealla valinnalla on muitakin seurauksia. Virossa riittää, että taksin hinnasto on takaikkunassa näkyvillä. Loppu on asiakkaan harteilla. Viime aikoina on lehdissä ollut hurjia juttuja taksimatkojen kovista hinnoista.

Kaikista hurjimmat jutut liittyvät Tallinnan taksimafiaan. Eesti Ekspressin mukaan takseilta kerätään kynnysrahaa oikeudesta seistä tietyissä keskustan paikoissa odottamassa asiakkaita. Kynnysrahat nostavat luonnollisesti tällaisten taksien taksoja. 

Tallinnan kaupungin virkamiehet eivät voi asialle mitään. Apulaiskaupunginjohtaja Jaanus Mutl on todennut, että vapaata yrittäjyyttä on vaikea rajoittaa.  

Millaisia taksikyytejä teillä on ollut Tallinnassa?

 

 

__________

1. Kuvassa erään taksin hinnasto. Taksin aloitusmaksu on 95 kruunua eli 6 euroa. Kilometri maksaa 45 kruunua eli 3 euroa. Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Tällaisella taksilla en matkusta.

2. Linda Linen Tallinnan satamaterminaalin taksijono sateisena sunnuntaina. Linda Linen terminaalista kävelen kotiin, vaikka matka on pitkä.

 

 

Aina silloin tällöin suomalaiset valittavat asiakaspalvelun kehnoa tasoa Virossa.  Olen huomannut, että me suomalaiset olemme varsinaisia kuningaskuluttajia. Odotamme parasta mahdollista palvelua ja olemme perin närkästyneitä, kun emme sitä saa. Asian voi kääntää toisin päin.

Mitä itse voisin tehdä, että minua palveltaisiin paremmin? Jos sallitte, annan muutaman ohjeen, joita itse olen suhteellisella menestyksellä noudattanut. 

Hae katsekontakti
Pysähdy ja huomaa asiakaspalvelijasi ja katso silmiin.

Hymyile
Virolaiset eivät ole luontaisesti hymyilijäkansaa. Ovatko suomalaiset? Yritä itse hymyillä ja odota hetki. Kyllä, todennäköisesti sinulle hymyillään takaisin.

Älä heti puhu suomea
Varsinkaan nuoret virolaiset eivät osaa suomea. Muista, että Tallinnan asukkaista noin 40 prosenttia on venäjänkielisiä. Venäjänkielisille suomen kielen hahmottaminen viron kielen kautta luonnistuu huonosti. Osaatko sinä venäjää? Kysy siis, mitä kieltä puhutaan. Aloita vaikka englannilla.

Älä vaadi mahdottomia
Älä esitä mahdottomia vaatimuksia. Pysy siinä tuotteessa tai palvelussa, mitä asianomainen liike tarjoaa, äläkä yritä kehittää sitä edelleen.

Sano jotain mukavaa
Sano jotain mukavaa. Kommentoi säätä tai anna kehu.

Lopuksi kiitä
Kiitä lopuksi ja jää odottamaan saatko vastauksen.

Onnea! Ja jos kaikesta huolimatta epäonnistut, niin syy voi olla siinä, että olet väärässä paikassa. Turistiluolat eivät ole parhaita paikkoja hyvän palvelun saamiseksi. Vaihda paikkaa ja suuntaa Tallinnan vanhasta kaupungista muualle.

Kuva on tallinnalaisesta Cafe Petersonissa, osoitteessa Narva mnt 15, jossa olen saanut sekä hyvää palvelua että hyviä leivonnaisia.

 

 

Venäjä on näyttänyt voimansa Georgiassa ja muistuttanut maailmalle omien intressipiiriensä rajat.  Läntinen Eurooppa on laimein sanankääntein tukenut Georgiaa. Ainoastaan baltit ja ukrainalaiset ovat voimakkaasti puolustaneet georgialaisia.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa on selvää, että maiden, joissa on iso venäläinen vähemmistö, on syytä pitää asia mielessä. Iso venäläinen vähemmistö on Virossa, Latviassa ja Ukrainassa.

Venäjälle ei ole yhdentekevää, mitä venäläiselle vähemmistölle näissä maissa kuuluu ja mitä vähemmistö ajattelee. Miten Venäjä pystyy ohjaamaan ulkovenäläistensä ajatuksia? Television ja internetin välityksellä.

Virossa asuu noin 1,4 miljoonaa ihmistä, joista noin 26 prosenttia  eli 350.000 on taustaltaan venäläisiä. Viron kolmanneksi suosituin televisiokanava on nyt venäjänkielinen Pervõi Baltiiski Kanal. Pervoi Baltiiski Kanal on ensimmäistä kertaa katsojatilastoissa ohittanut Viron valtion television ETV:n. 

Minun virolaisesta televisiostani näkyy 72 kanavaa, niistä 32 on venäjänkielistä. Tätä jaksaa jokainen suomalainen vieraani ihmetellä surffaillessaan kotini televisiokanavilla.

Virolaisten tuottama venäjänkielinen ohjelmatarjonta on vähäistä. Kun ETV:n on pitänyt mennä säästökuurille, päätettiin lopettaa nykymuotoinen ETV2 ja tehdä siitä lastenkanava. Jotkut ehdottivat siitä venäjänkielistä kanavaa, mutta ehdotus ei saanut tuulta siipiensä alle. Tämä on pronssipatsasjupakan ja Georgian tapahtumien valossa hyvin lyhytnäköistä politiikkaa.  Informaatiosota on hävitty ennenkuin se alkoikaan.

Halusimme tai emme, muodostamme maailmankuvaamme yllättävän paljon television kautta. Vaikken mikään innokas televisiokatsoja olekaan, olen huomannut, että MTV3:n ja Neloskanavan loppumisen jälkeen olen menettänyt tuntuman Suomen tunnelmiin ja tilalle on tullut virolaisten kanavien tuoma maailmankuva.

Millainen maailmankuva on vironvenäläisellä, joka katsoo televisiosta vain venäläisiä kanavia?

____________

Kuva on RTV:n uutisista. Aiheena on, kuinkas muuten, Georgia, Nato ja USA.