Viron pankit eivät kärsi
Sain ensimmäisen kommentin ensimmäiseen blogimerkintääni ja se ansaitsee vastauksen. Terveisiä markkinoilta kirjoittaa seuraavasti:Â
“Viron äkkijarrutus oli täysin selvä asia jo viime vuoden elokuussa. Nyt ehtii vielä spekuloimaan mikä pankki kärsii siitä.”
Virossa on 14 pankkia ja ne ovat yhtä pankkia lukuunottamatta ulkomaalaisomistuksessa. Neljän suurimman pankin omistajat ovat vahvoja pohjoismaisia pankkeja. Tämä on omiaan tukemaan Viron pankkijärjestelmää.
Viron suurin pankki Hansapank on ruotsalaisen Swedbankin omistama www.hansa.ee. Hansapankilla on segmentistä riippumatta noin puolet Viron pankkimarkkinasta. Hansa on myös koko Baltian markkinajohtaja. Hansa tuo Swedbankenin tuloksesta noin kolmanneksen.Â
Hansapank kertoi viime viikolla, että pankin nimi muuttuu syksyllä Swedpankiksi. Hansan pääjohtaja Erkki Raasuke ilmoitti julkisuudessa, ettei mikään muu muutu. Tähän on vaikea kommentoida muuta kuin, että katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  Â
Viron toiseksi suurin pankki on ruotsalaisen SEB-ryhmän omistama SEB-pankki www.seb.ee. Tämäkin pankki muutti vastikään nimensä ja oli aikaisemmalta nimeltään SEB Ûhispank. SEB Pankin markkinaosuus on noin 20 prosenttia.
Viron kolmanneksi suurin pankki on tanskalaiseen Danske Bank -konserniin kuuluva Sampo Pank www.sampopank.ee. Sampo Pankin markkinaosuus on vähän yli 10 prosenttia. Neljänneksi suurin pankki Nordea Pank kuuluu ruotsalaiselle pääomalle, Nordea Pankki-konserniin www.nordea.ee. Nordea Pankin markkinaosuus jää hieman Sampo Pankin markkinaosuudelle. Â
SEB pankkia lukuunottamatta pankit ovat julkaisseet vuoden 2008 ensimmäisen kvartaalin tuloksensa. Pankkien luottotappioiden määrä on nousussa, mutta luvut eivät ole hälyttäviä.  Nordean luottotappiot on tällä erää pienimmät ja SEB Pankilla näyttää olevan eniten vaikeuksia. Hansapank tunnustaa osavuosikatsauksessaan, että vuoden loppua kohti luvut nousevat vielä. Pelkään, että näin tulee käymään muillekin pankeille.







Ruotsi siis palaa Itämeren alueen herraksi talouselämän kautta. Suomessa talousvalloitus on vielä helpompaa kuin Virossa,koska täällä lännestä tulijat saavat omakieliset palvelut lainsäädännön tukemana. Ei tarvitse vaivautua opettelemaan markkina-alueen kieltä.
On se toisille tehty helpoksi.
Niin se on, että ruotsalainen pääoma hallitsee pankkisektoria Virossa. Ruotsalaiset ovat kruunuissa mitattuna suurin ulkomainen sijoittaja Virossa, mutta Suomi tulee hyvänä kakkosena. Suomalaisyrityksiä on kappalemääräisesti eniten.
Vaikea sanoa, kuka on Itämeren herra, kun etelässä on Puola. Ruotsi vauraimpana Itämeren ympärysmaana on aika vahvoilla, siinä olet oikeassa.
Suomen valloitus pelkästään ruotsin kielen avulla tuskin onnistuu. Ruotsalaisomisteisten yritysten sisäinen kieli on englanti. Suomalaisilla ainakin kielen puolesta on ollut Virossa selvä etulyöntiasema.
Itämeri on muuten Viroksi Läänemeri eli Länsimeri.