Baltian kirjeenvaihtaja

Kunnia työlle!

 

Virossa on 28 lomapäivää. Lomiin lasketaan mukaan lauantait ja sunnuntait. Lomaa on vuodessa siis tasan neljä viikkoa. Ei enempää eikä vähempää.

Virossa on 12 virallista vapaapäivää. Uudenvuodenpäivä, pitkäperjantai, vappu, voiton päivä, juhannusaatto, Viron itsenäisyyspäivät, jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä.  Ensimmäinen pääsiäispäivä ja helluntai osuvat aina viikonlopuille.

Naapurimaassa Latviassa on enemmän vapaapäiviä, puhumattakaan katolisesta Liettuasta. Vanhoissa Euroopan liiton maissa on keskimäärin 15 pyhää ja kymmenellä uudella jäsenmaalla keskimäärin 13.

Työviikon pituus on 40 tuntia.

Virossa tehdään eniten töitä EU-alueella. Työn tehokkuudesta en nyt puhu, sillä siinä on korjaamisen varaa. Tehottomuus ei johdu ainoastaan työntekijöistä, vaan syytä on työnjohdossa. Työntekijät ovat useimmiten syyttömiä siihen, että työ on organisoitu tehottomasti tai että tehtävät ovat ylimiehitettyjä. Virolaiset ovat ahkeria.

Olen laskenut, että teen vuoden aikana Virossa töitä keskimäärin kolme viikkoa enemmän kuin Suomessa. Minulta on kysytty, että mitä siinä valitan.  Sitä saa, mitä tilaa. Maassa, jossa rakennetaan elintasoa, ei voi laiskotella.  Virossa työ on pääsääntö ja loma poikkeus. Niin monet suomalaiset haaveilevat vähätöisemmästä elämästä. Miksi?   

Vapaa-ajan ongelmia ei ole. Kun työpäivät on pitkiä, niin jokainen vapaa-ajan tunti on arvokas ja ne käytetään intensiivisesti. Samoin jokainen lomapäivä on arvokas.

Työtoverini pitävät lomiaan niin, että he lähtevät lomalle keskellä viikkoa ja palaavat lomalta seuraavan viikon keskellä. Loma tuntuu pidemmältä.

Kuulin äsken, että suomalaisille on annettu ohjeita siitä, miten kesälomaa käytetään. Tutkimuksen mukaan suomalaisista 2/3-osaa tuntee itsensä levänneeksi kolmen viikon loman jälkeen ja melkein kaikki ovat levänneitä neljän viikon loman jälkeen.

Virolaisten on päästävä työasioista eroon nopeammin. Virossa neljän viikon kesälomaa ei voi ajatellakaan, silloin ei jää yhtään lomapäivää talveksi.

Jään nyt kolmen viikon pitkälle kesälomalle ja palaan takaisin töihin elokuun puolivälissä.

Kiitoksia tästä kesästä kaikille lukijoille. Erityiset kiitokset kommentoijille asiantuntevasta keskustelusta ja mielenkiintoisista näkemyksistä. Yhdessä olemme saaneet aikaan enemmän. Mistä syksyllä keskustellaan?

Hyvää kesän jatkoa ja lomaa!

  

 

1. Au tööle! -Kuva on otettu entisestä tehdasrakennuksesta Tallinnassa, Tartu maanteen alussa.  Rakennuksessa sijaitsee nykyään yökerho Marat.

2. Kuva on Pärnun rannasta.

 

Tagit: , ,

Yksi kommentti

  1. erkki kirjoitti:

    Kyllä, eestiläiset ovat ahkeria, mutta millä tavalla? Minun mielestä tavalla “kerro mitä minun tulee tehdä ja teen pilkulleen niin”, kun kysymykseen tulee omien aivojen käyttö ja tilannetaju, niin silloin alkaa sakkaus. En väitä etteikö suomalaiset ole samanlaisia, mutta ei mielestäni yhtä pahasti. Toisaalta suuri työvoimapula on aiheuttanut kieroutunutta markkinatilannetta jossa häntä on alkanut heiluttaa koiraa eli työntekijät ovat tietoisesti lähteneet haastamaan työnantajaa kun ovat tienneet ettei ne potkuja kuitenkaan anna eli prosessien tehostaminen on melko vaikeaa tällaisissa olosuhteissa. Toiveikkaana edellisessä lauseessa puhuin menneessä aikamuodossa, koska todellakin toivon että pientä työttömyyttä syntyisi kauttaaltaan jotta työnarvostus lähtisi nousuun.

    Yksi mielenkiintoinen elementti ahkeruudesta on myös tämä tulojen ja palkan välinen ero :) Eestissähän palkka on pienempi kuin tulot, johtuen siitä että kaikki puuhastelevat jotain omaa sivubisnestä toiveikkaana, että he keksivät eestin nokian :D eikä tässä mitään pahaa, itseasiassa loistava asia! koska kun aikansa riittävän moni yrittää niin joku taatusti onnistuu, MUTTA paljonko nämä “yrittäjät” kuormittavat niitä resursseja josta työnantaja maksaa palkkaa vai tehostaako se?

Kommentoi

Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949