Baltian kirjeenvaihtaja

Onko viron kielikoe kielirasismia?

 

kielikoe-001

 

Kiovassa puhutaan venäjää. Kyselin ukrainalaisilta, miksei kukaan puhu ukrainaa ja vastauksena oli, että kaikki ovat tottuneet puhumaan venäjää. Sitäpaitsi ukrainan kieli on niin lähellä venäjää ja ukrainaa opitaan kouluissa, yliopistoissa ja se on politiikan kieli. Länsi-Ukrainassa puhutaan enemmän ukrainaa ja siellä ihmiset ottavat kieliasian vakavasti ja pahastuvat, jos puhutaan venäjää. Ukrainassa asuu noin 46 miljoonaa ihmistä ja kansallistunne ei ole kielestä kiinni.

Ukrainassa viimeinkin sisäistin virolaisten ajatuksen siitä, että Viro on yhtä kuin viron kieli. Pienten kansojen elinehtona on oman kielen säilyttäminen, muuten ne pyyhitään kartalta. Tätä taustaa vasten balttien jääräpäinen ja joustamaton kielipolitiikka on ymmärrettävää, vaikka se yksilötasolla voi tuntua kohtuuttomalta simputukselta ja kielilakien määräykset pikkumaisilta. 

Historiasta muistamme, että Viron itsenäistyessä oli Viron venäläistäminen ehtinyt pitkälle, vuonna 1989 Tallinnan asukkaista yli puolet oli venäläisiä ja Viron asukasluvusta 61,5 prosenttia oli virolaisia. Viron historian valossa on siten täysin luonnollista ja loogista, että Viron perustuslain mukaan Viron valtion tehtävä on suojella virolaista kansaa ja säilyttää sen kulttuuri läpi aikojen ja että viron kieli on säädetty maan ainoaksi viralliseksi kieleksi.  

Olin aikanaan lukenut Leena Hietanen poleemisen pamfletin ”Viron kylmä sota” ja muistin erityisesti Hietasen tarinat venäläisten kohtelusta viron kielikokeessa. Hietanen syyttää Viroa kielirasismista ja kirjoittaa seuraavasti:

“Viron kansalaisuuden saaminen edellyttää venäläisiltä viron kielen taitoa. Kielivaatimusta käytetään tehokkaasti aseena Viron vähemmistöjä vastaan.”

“Venäläiset ovat useasti väittäneet kielikokeen olevan luonteeltaan nöyryyttävä.”

“Virossa väärennettyjä kielitodistuksia jopa ostetaan ja myydään, sillä ne ovat työlupia.”

Nämä olivat tausta-ajatukset, kun lähdin suorittamaan kielikoetta. Koepaikalla tungos ja epäjärjestys oli suuri. Venäläiset tungeksivat nimilistojen edessä ja kukaan ei oikein tiennyt, mitä pitää tehdä. Koetta järjestävät toimihenkilöt yrittivät venäjäksi ohjata väkeä. Vaikka etukäteen oli vannotettu, että paikalla on oltava riittävän ajoissa  ja myöhästymisiä ei sallita, alkoi koe myöhässä, sillä ihmiset eivät löytäneet oikeisiin luokkahuoneisiin ajoissa. Virolaiset toimihenkilöt selittivät, ettei moista ollut aikaisemmin tapahtunut.

Tauolla syy kokeen suosioon alkoi selvitä. Venäläiset Marina ja Anastassia kertoivat, että venäläiset pelkäävät. Työnantajat ovat ryhtyneet vaatimaan kielitodistuksia ja jos niitä ei ole, niin syy venäläisten irtisanomiseen ensimmäiseksi on olemassa. Marina kysyi minulta ja suullisen kokeen työpariltani amerikkalaiselta Stanleylta, mitä me oikein teimme kielikokeessa. Stanley kertoi, että myös hänen työnantajansa vaatii kielitodistusta ja pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä on kielikokeen suorittaminen. Ilman pysyvää oleskelulupaa 14 vuotta Virossa asunut Stanley ei saa pankista lainaa eikä leasingautoa.

Olimme kaikki neljä yhtä mieltä siitä, että kielikoe oli helppo, tosin myöhemmin tapaamani naapurin pullakaupan myyjä oli toista mieltä. Tilastojen mukaan näyttää siltä, että suunnilleen 70 prosenttia osallistuneista läpäisee kokeen. Stanleylta ja minulta kysyttiin suullisessa kokeessa näkemyksiämme virolaisista elokuvista. Tämän rankempia kysymyksiä emme kohdanneet. Saattaa tietenkin olla, ettei ollut silkkaa sattumaa, että juuri meidät oli paritettu kaikkien venäläisten sukunimien joukosta.

Minulle kielikoe oli harmitonta ajanviettoa ja ilmainen keino testata kielitaitoani, mutta muille totista totta työpaikan turvaamiseksi tai kansalaisuuden saamiseksi. Virkailijan pöydällä oli rivissä kansalaisuudettomien harmaita passeja ja ID-kortteja.

Virossa kansalaisuudettomia on noin 110.000 tuhatta ja Virossa asuvista (noin 1,36 miljoonaa) vähän yli 80 prosentilla on Viron kansalaisuus. Vertailun vuoksi Latviassa kansalaisia on noin 75 prosenttia ja Liettuassa 99 prosenttia. Vaikka kielikoe sinänsä oli korrekti ja määrämuotoinen tapahtuma, niin siitä huolimatta mieleeni hiipi ajatus, onko se sittenkin aikuisten ihmisten kyykyttämistä.

Mutta taas toisaalta, kyllähän kansalaisuusvaatimuksiin maassa kuin maassa sisältyy kielikoe. Asia on jälleen kerran suomalaisnäkökulmasta hankala ja vieras, koska Suomessa kansalaisuuskysymys kielikokeineen on niin marginaalinen. Suomen kansalaisuus on 98 prosentilla Suomessa asuvista.    

Kielikokeen tulokset tulevat kuukauden kuluttua.  

__________________

Kuvassa viron kielen tasokokeeseen B1 ilmoittautuneet jonottavat kokeeseen pääsyä Tallinna Pae Gümnaasiumin pääoven portailla, osoitteessa Pae 5. Vähintään B1-tason kielikokeen suorittaminen kuuluu kansalaisuusvaatimuksiin.

Tagit: , , , , , ,

37 kommenttia

  1. Tepeteus kirjoitti:

    Täytyy ihmetellä miksi nostat esille Leena Hietasen kirjoitukset. Leena Hietanen on tunnetusti Viron “vihaaja”, hän haluaa nostaa esille yksipuolisesti Viron vastaisia mielipiteitä.

    Viro on Neuvostoliiton miehityksen jälkeen ollut vasta lyhyen aikaa itsenäinen, alle 20 vuotta. Neuvostoliiton hengenheimolaiset ja venäläismieliset ovat vieläkin nyreissään kun Viro pyristeli irti heille niin rakkaasta Neuvostoliitosta/Venäjästä. Tuollaisia leenahietasia maailmalla riittää, he ovat pieni mutta äänekkääksi pyrkivä vähemmistö.

    Muuten, Viron kielilaki täyttää EU:n vaatimukset.

  2. Tepeteus kirjoitti:

    Viron venäläisvähemmistön änkyräosasto on nyt 17 vuotta odottanut (ja opettanut lapsiaan odottamaan) että Venäjä tulee ja “vapauttaa” Viron eikä heidän tarvitse ryhtyä Viron kansalaisiksi ja suorittaa kielikoetta.

    Nyt siirtymäaika on kulumassa umpeen ja osa tajuaa että jotain on tehtävä päästäkseen elämässä eteenpäin (kielikoe). Aina ei voi nojata vanhaan Neuvostoliittoon, varsinkin kun sen kuolemasta on kohta 20 vuotta.

    Onko kielikoe sen enempää kansalaisten kyykyttämistä kuin takavuosina asuntolainan haku pankinjohtajalta hattu kourassa? Ei minun mielestäni. Nöyränä vain piti olla molemmissa tapauksissa.

    PS. En malta olla laittamatta tähän Leena Hietasta kuvaavaa hänen omaa tuoretta kommenttiaan:
    “Leena Hietasen blogista Dissidentti hänen kommenttinsa Virosta:
    Itse uskon, että tämä talousturbulenssi laittaa paikalleen nämä pienet maat. Suomessa on mahdotonta puolustaa Neuvostoliiton merkitystä omana aikanaan pienten kansojen turvana. Suomalaisen vasemmiston romahdus on täydellinen. Sen tehtävä olisi puolustaa työväen liikkeen historiallista merkitystä ja virolaisen vasemmiston valintoja vuosina 1939-40, mutta siitä se juuri vaikenee.
    10. helmikuuta 2009 14:05″

  3. Pate kirjoitti:

    On ymmärrettävää, että maahanmuuttajilta vaaditaan kielikoetta ennen kansalaisuuden saamista.
    Mutta tässä on kysymys ikänsä tai lähes koko ikänsä Virossa asuneista ihmisistä, jotka ovat yht’äkkiä jääneet vaille kansalaisuutta. Siksi tämä koe on kuin onkin vähemmistön kyykyttämistä. Vähän sama juttu, kuin jos suomenruotsalaisilta peruttaisiin kansalaisuudet ja laitettaisiin heidät kielikokeisiin.

  4. Golfmängija kirjoitti:

    Ei kapitalisti tarvitse mitään ihmeellisiä tekosyitä irtisanomisiin. Jos se haluaa antaa potkut vaikkapa venäläistaustaiselle työntekijälle niin ei siinä kielikoetulokset paljoa paina. Ahne kapitalisti tekee ratkaisunsa ajatellen ainoastaan omaa lompakkoansa.

    Silviisii se kapitalismi toimii. Myös Virossa, jo kohta 20 vuotta. Ja toimii tulevaisuudessakin, vaikka Anastassija ja Marina ja Vladimir toista toivoisivat. Viro on talouskriisissä, mutta vapaa.

    En oikeasti usko, että kielikoe on tarkoitettu estämään kansalaisuuden saamista tai nöyryyttämään hakijoita. Viron valtion tavoite on selkeästi se, että venäläistaustaiset hankkisivat säällisen kielitiedon ja perustiedot länsimaisesta yhteiskunnasta ja tulisivat Viron kansalaisiksi rakentamaan yhteistä isänmaata. Olisihan koe voitu tehdä täysin mahdottomaksi suorittaa, tai vieläkin yksinkertaisempaa olisi ilmoittaa, että miehittäjien jälkeläisillä on oma maa idässä. Toki on yksittäisiä kansalaisia, jotka suhtautuvat rasistisesti venäläistaustaisiin, mutta onpa heitä Suomessakin, ei sille valtiovalta mitään mahda.

    Kaikki halukkaat ovat tervetulleita aloittamaan golfin koska uudet pelaajat laajentavat kenttien rahoituspohjaa ja siten vähentävät nykyisten pelaajien kustannuksia. Tästä huolimatta on säädetty, että ennen pelaamisen aloittamista on suoritettava ns. Green Card-testi, jonka suoritettuaan uusi pelaaja ei ole vaaraksi tai haitaksi muille pelaajille, kts. linkki:
    http://www.golf.fi/portal/golf_a-o_valikko/golf_a-o/green_card

  5. Pate kirjoitti:

    Pitäisikö siis meilläkin laittaa “miehittäjien jälkeläiset” kielikokeisiin? Ihan vain helppoihin kokeisiin.
    Virosta tulee varmasti tulevaisuudessa ns. länsimaa, kunhan selviävät talouskuplasta, saavuttavat normaalin kansallisen itsetunnon ja sitä kautta alkavat suhtautumaan vähimmistöihinsä sivistyneesti.

  6. Velirand kirjoitti:

    “Virossa asuvista (noin 1,36 miljoonaa) vähän yli 80 prosentilla on Viron kansalaisuus.”
    Väestörekisterin mukaan 02.02.2009 Viron väkiluku oli
    1364240, heistä Viron kansalaisia oli 1144976 (83,9 %)
    http://www.vm.ee/estonia/kat_399/4518.html

  7. vaneri kirjoitti:

    Koko kieli juttu on puhdas nationalismi. Venäläiset ovat vähemmistö Virossa. Kielen vaatimus on sama kun olisi suomea ruotsin puhuvien Suomessa. Ja lisäksi Irlanti on hyvä esimerkki että ajatus “Pienten kansojen elinehtona on oman kielen säilyttäminen, muuten ne pyyhitään kartalta” on hullu.

  8. Velirand kirjoitti:

    “Venäläiset ovat vähemmistö Virossa”
    Suurempi osa Virossa asuvista venäläisista ei ole alkuperäinen vähemmistö. He ovat Toisen maailmasotaan jälkeen tullut maahanmuutajat.

  9. Golfmängija kirjoitti:

    Ohessa on linkki josta ilmenee miten Suomen kansalaisuutta haetaan. Kannattaa vilkaista, ei ole näköjään mikään läpihuutojuttu tuo kansalaisuuden saaminen.

    http://www.migri.fi/download.asp?id=Suomen+kansalaisuus+hakemuksesta;1072;%7BE16D263A-8CBC-45DA-B69E-EDD72B6F0BC9%7D

    Kielitaitovaatimuskin on, pitää osata jollain tasolla jompaa kumpaa kotimaista kieltä. Suomenruotsalaisten laittaminen kielikokeeseen vaikuttaisi aika järjettömältä, eivätköhän he ainakin ruotsia osaa sen verran, että läpi pääsevät.

    Golfvertausten keksiminen vaatii aika lailla mielikuvitusta. Tästä huolimatta minun on aika vaikea pitää suomenruotsalaisia miehittäjien jälkeläisinä samassa merkityksessä kuin vironvenäläisiä. Toisenlaisiakin mielipiteitä toki lienee.

    Ohessa aiheeseen liittyvä linkki:

    http://www.balticguide.ee/03_01/tutuksi.htm

  10. Kielenvaalija kirjoitti:

    Rasismi? Alkuperä sanassa “racism” eli rotusyrjintä, kantasana “race” eli rotu. Kielirasismi on siis kielirotusyrjintä. Lopettakaa, olkaa hyvät, rasismi-sanan käyttö sille täysin kuulumattomissa yhteyksissä.

    Virolaisten kotkotuksista: kai heillä on tuohon täysi oikeus?

  11. Yrittäjä Tallinnasta kirjoitti:

    Nämä kieli ja vähemmistöasiat taitaa olla niitä, joissa ainakaan suomalaisten ei pitäisi mennä virolaisia neuvomaan ollenkaan. Neuvoja on helppo jaelle erityisesti, kun ei ole 50 vuoden venäläismiehitystä takana. Viro on kuitenkin onnistunut vähemmistönsä kanssa hoitamaan asiat niin, että todella pahoja kärjistymisiä ei ole tullut. Pronssipatsaskiistankin voi panna aika pienen ryhmän piikkiin, niin virolaisten kuin venäläisten puolelta.

  12. Maahanmuuttaja kirjoitti:

    Mun viideksi vuodeksi myonnetty ID-kortti vanhenee ensi vuonna. Autojen, asuntojen tai tyopaikkojen esteena ei lyhytaikainen oleskelulupa ole ollut. Lahinna olen miettinyt etta saanko nyt aanestaa paikallisvaaleissa.

    Sorry, ei aakkosia.

  13. HoundDog kirjoitti:

    Mihinkohan nuo Virolaiset tuota kielikoetta tarvitsevat ? Liettuassa asukkaista on enemman maan kansalaisia kuin Suomessa ja kansalaisuuden myontaminen Venalaisille, Puolalaisille ja Valko-Venalaisille ei ollut mikaan ongelma. Ongelma on Viro ja Latvia jotka pitavat Schengen alueen sisalla suurta joukkkoa kansalaisuudettomia omien paatostensa mukaisesti.

  14. Mika Tuupola kirjoitti:

    Kuten olen ennemminkin maininnut. Kielikoe on naurettavan helppo. Eestin kielen alkeiskurssilla kaksi kuukautta opiskellut Turkkilainen kurssikaveri läpäisi kokeen ensi yrittämällä.

    Jos 15 vuoden aikana ei opi kielenalkeita tuntuu se minusta kiinnostuksen puutteelta.

  15. taksimatkustaja kirjoitti:

    Mites, jos on jo valmiiksi suorittanut vironkielen kokeen, josta on todistus, mutta koe on suoritettu Suomessa? Tulee muuten pian ajankohtaiseksi itsellenikin.

  16. Leena Hietanen kirjoitti:

    On heinoa, että muistat Lenina aina silloin tällöin muistuttaa tästä avoimesta haavasta Viron yhteiskunnassa. Varsinkin nyt, kun taistelu työpaikoista kovenee. Luit varmaan itsekin, että Latviassa uhataan antaa potkut 70 000 venäläiselle, jotka eivät osaa latvian kieltä. Ei ollut kauaa siitä, kun Viron kielipoliisi ratsasi Tallinnan johdinautokuljettajat ja 60 venäläistä kuljettaa sai jatkoaikaa ensi vuoden helmikuuhun.
    Me emme ymmärrä toisiamme siitä syystä, että minä en ole koskaan nähnyt venäläisiä Virossa laittomina maahanmuuttajina, vierastyöläisinä, miehittäjinä. Kun Viro itsenäistyi, venäläiset äänestivät itsenäistymisen puolesta. Sitä eivät ole koskaan tehneet turkkilaiset Saksassa. Venäläiset ovat Virossa kotimaassaan. Viro sai loistavan lähdön Neuvostoliitosta olla multikulttuurinen kaksikielinen virolais-venäläinen valtio. Tämän mahdollisuuden virolaiset ovat itse tuhonneet. Kysymykseni on, missä määrin Baltian maiden monokulttuurit ovat levittäneet Eurooppaan omaa nationalismiaan. Se alkaa nyt yhdessä protektionismin kanssa uhata nimenomaa näiden pienten maiden olemassaoloa. Vain omia myrkkyjäänkö nämä maat syövät talouskriisin pahetessa?

  17. Petteli kirjoitti:

    “Historiasta muistamme, että Viron itsenäistyessä oli Viron venäläistäminen ehtinyt pitkälle, vuonna 1989..” Muistammeko historian?? Minäs vuonna se Eesti (viro) itsenäistyikään? :) Oliko juuri 20 vuotispäivät..

  18. Velirand kirjoitti:

    “Kun Viro itsenäistyi, venäläiset äänestivät itsenäistymisen puolesta.”
    Ei ollut näit. Arvioiden mukaan 40 % venäläisistä äänesti itsenäistymisen puolesta ja 60 % itsenäistymisen vastaan

  19. Tepeteus kirjoitti:

    ”Viro sai loistavan lähdön Neuvostoliitosta olla multikulttuurinen kaksikielinen virolais-venäläinen valtio. Tämän mahdollisuuden virolaiset ovat itse tuhonneet.”

    Jos Viro olisi entinen siirtomaa Afrikassa, kaikki ymmärtäisivät kuinka hyvä että se pääsi eroon entisestä valloittajastaan (Neuvostoliitosta). Kuinka hyvä että pieni maa onnistui säilyttämään oman kielensä ja kulttuurinsa. Eikä kukaan tohtisi esittää entisen valloittajan kulttuurin suojelua. Ja kuinka valloittajan luomasta yksipuolisesta tuotantorakenteesta on vaikea muutamassa vuosikymmenessä päästä eroon.

    ”Kysymykseni on, missä määrin Baltian maiden monokulttuurit ovat levittäneet Eurooppaan omaa nationalismiaan. ”
    Entä Venäjän monokulttuurin eli isovenäläisyyden ylistyksen vaikutukset?

    ”Se alkaa nyt yhdessä protektionismin kanssa uhata nimenomaa näiden pienten maiden olemassaoloa. Vain omia myrkkyjäänkö nämä maat syövät talouskriisin pahetessa?”
    Taitavat kantaa globaalin pankkikriisin seuraukset kovimman kautta, eivät ole ehtineet keräämään 20 vuodessa riittävästi varallisuutta suojakseen. Se valloittajan jäljiltä oleva yksipuolinen tuotantorakenne.

  20. AT kirjoitti:

    Kuten Golfmängija edellä kirjoittaa, vaaditaan myös Suomen kansalaisuuden saamiseksi suomen tai ruotsin kielen taito. Lisäksi on valtion virkoihin kielikoe, ainakin ennen vanhaan oli niitä eritasoisia, nk. suuri ruotsin/suomen kielen koe oli hyvin vaativa. En muista kuulleeni, että kyse olisi syrjinnästä. Kansalaisuuskysymys ei ole sattuneista syistä koskaan ollut Suomessa keskeinen kysymys, mutta se kielikysymys on muuttunut marginaaliseksi kai vasta sotien jälkeisenä aikana.

  21. Brooks kirjoitti:

    …potkut 70 000 venäläiselle, jotka eivät osaa latvian kieltä…
    Asia ei liity yksinomaan venäläisiin. Ihan sama homma, vaikka kyseessä olisi malesialainen tai vaikkapa amerikkalainen. Jos tosiaankin on vuosikaudet asunut maassa, eikä osaa sen vertaa kieltä, on se enemmänkin tahdosta kiinni. Joskus pitää vaan niellä ylpeys. Tässä tapauksessa se on myös omaksi eduksi. Latviassa moneen hyvään työpaikkaan vaaditaan latvian, venäjän ja englannin kielten osaamista. Kaipa sekin sitten syrjii jotain? Oma kieli liittyy tärkeänä osana kansalliseen identiteettiin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Se on tärkeä asia tällaisille pienille valtioille.

  22. JUKKA TALLINNASTA kirjoitti:

    Jos olet ulkomaalainen ja asut Venäjällä on yksi perusehto kansalaisuuden saamiseksi venäjän kielen koe. Miksi siitä ei nostateta otsikoita? Miksi Leena Hietanen ei nosta asiasta meteliä? Useat ns. harmaan passin omistajat eivät ole kiinnostuneita Viron passista koska Venäjä myönsi juuri vastikään viisumivapauden harmaan passin omistajille. Jos Viro venäläinen ottaa Viron kansalaisuuden on hänen anottava viisumi Venäjällä vierailua varten.
    KAIKKI, JOTKA OVAT ELÄNEET PIDEMPÄÄN VIROSSA JA JOILLA ON PYSYVÄ OLESKELULUPA VOIVAT HAKEA MAAN KANSALAISUUTTA. PITÄÄ SIIS VAIN SUORITTAA HELPOHKO KIELIKOE JA OSOITTAA TUNTEVANSA JOSSAIN MÄÄRIN VIRON PERUSTUSLAKIA. Itse olen asunut täällä jo yki 15 vuotta mutta en ole vaihtanut kansalaisuuttani.

  23. Soomepoiss kirjoitti:

    Olisitko Leena Hietanen mielissäsi, jos Suomessa posivirkailija haukkuisi sinua fasistiksi vain sen takia, että yrität toimittaa asiasi kotimaasi Suomen enemmistökielellä, suomeksi? Näin kävi eräälle virolaiselle neuvostoaikana.

    Neuvostoliitto ei muuten ollut pienten kansojen suojelija. Suojelija ei ammu vähemmistökielisiä kirjailijoita eikä polta rovioilla vähemmistökielisiä kirjoja. Näin kuitenkin teki Neuvostoliitto 1930-luvulla.

  24. Eemeli kirjoitti:

    Virolainen vähemmistöpolitiikka kumpuaa kahdesta voimakkaasta lähteestä: vihasta ja katkeruudesta. Historian tapahtumien valossa nämä ovat hyvin ymmärrettäviä tunnetiloja, mutta tulevaisuuden rakennusaineina ne ovat täysin kelvottomia.

    Ongelmana on tällä hetkellä se, että miehittäjiä ei ole enää ole olemassa ja miehitysvaltiokin on kaatunut omaan mahdottomuutensa, mutta viha ja katkeruus pitäisi silti kohdistaa johonkin. On inhimisellä tasolla ymmärrettävää, että kohteeksi otetaan miehittäjien lapset ja lastenlapset. Heidän syyllistäminen miehityksestä on kuitenkin loogisesti yhtä järkevää kuin minun syyllistäminen jatkosodan hyökkäysvaiheesta.

    Virolaisia ei voi kuitenkaan yritteliäisyyden puutteesta syyttää. Käynnissä oleva lama lienee pieni haaste kansalle, joka on ottanut elämäntehtäväkseen opettaa venäläisille nöyryyttä.

  25. Leena Hietanen kirjoitti:

    Virolaiset voivat ryhtyä vaatimaan venäläisiltä kielitaitoa sitten, kun ovat antaneet ensin kansalaisuuden. Maailmassa ei voi yleistyä tapa, että jokin enemmistö saa päähänsä viedä vähemmistöltä oikeudet ja asettaa erilaisia vaatimuksia kansalaiskelpoisuudelle. Menneisyydestä muistamme hyvin, miten 1930-luvulla Keski-Euroopassa yhtä kansakuntaa häiritsi vähemmistö, jolla oli iso nenä. Aina löydetään syitä syrjiä. Virolaisten rikos viedä kansalaisuus venäläisiltä on niin hirveä, että peittääkseen rikoksensa jäljet virolaiset ovat ryhtyneet sepittämään neuvostomenneisyydestään puuta heinää. Meidän toimittajien, totuuden ammattilaisten, ei tule tästä hämääntyä. Teille on kaikki sallittua.

  26. Golfmängija kirjoitti:

    Minä olen sitten vissiin golfammattilainen.

  27. Velirand kirjoitti:

    “Virolaisten rikos viedä kansalaisuus venäläisiltä on niin hirveä”
    Viron tasavalta ei saanut viedä kansalaisuuta Virossa asuvilta Neuvostaliiton kansalaisilta. Heillä ei ollut koskaan Viron tasavallan kansalaisuutta.

  28. Soomepoiss kirjoitti:

    Venäläisen imperialismin tukeminen ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin minkään muunkaan kansan harjoittaman imperialismin tukeminen. Virossa on ongelmana se, että venäläinen herrakansa on siellä menettänyt herruutensa. Suurin osa vironvenäläisistä ymmärtää asiaintilan ja on siihen sopeutunut. Kaksi pienehköä vähemmistön vähemmistöä ei kuitenkaan ole jaksanut kotoutua uuteen Viroon. Toinen on Neuvostoliiton uudelleensyntymisestä haaveilevat ja toinen keisarillisen Venäjän rajojen palauttamiseen uskovat. Näistä jälkimmäiset muistelevat muuten, että keisarikunnan raja kulki muinoin Tornionjokea pitkin.

  29. Ratturi kirjoitti:

    Tämähän on tuonut paljon kirjoituksia..
    Itse kun olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja vaimo Ida-Virunmaalta, tuo kaksikielisyysjuttu Virossa ei mulla oikein tahdo mennä jakeluun.
    Närpiössä et näe kadunnimiä suomeksi, et voi kaupassa asioida suomeksi eikä kovin moni vastaantuleva osaa suomea.
    Narvassa tuo viimeinen on samalla tasolla kuin Närpiössä, muissa vironkielisten puolella.
    Molemmissa kaupungeissa pieni osa väestöstä puhuu maan enemmistökieltä, Suomessa se on ymmärrettävää, Virossa ei. Suomessa ruotsinkielisiä on 5%, Virossa venäjänkielisiä 30% (karkeita arvioita, tiedän)..

    Mikä rikkaus venääjänkieliset olisivat olleet tällä vuosikymmenellä Viron ulkomaankaupalle? Ovatko virolaiset ainoita, jotka eivät sitä ymmärrä?
    Itse teen kauppaa Baltiassa koko ajan raskaan teräsrakenneteollisuuden puolella. Pieni osa minun kontakteista on paikallista kieltä puhuvia, venäjä on ehdottomasti yleisimmin kuultu kieli. Ja kaikki yritykset ovat vientiyrityksiä. Muista teollisuuden aloista en sitten osaa sanoa.
    Viron valtion politiikka ilmeisesti ajaa virolaiset yritykset Pohjoismaihin, Latvialaisilla kumppaneilla on myös Venäjälle suuntautuneita kauppoja. Vironkielisetkin yritykset sanovat, että Venäjälle eivät voi kauppaa tehdä. Se on minun mielestä sääli.

    Mutta kielikoe on varmasti helppo, vaimo on korkeimman tason suorittanut (kuten myös suomenkielestä), mutta jos asut esim. Narvassa ja missään et kieltä muuten kuule kuin kurssilla, niin ei se niin helppo varmasti olekaan. Vertaa vaikka 15 vuotiaita närpiöläisiä, jotka eivät osaa suomea sanaakaan (eivät sen puoleen ruotsiakaan, vain jotain närpiön murretta)..

  30. Tepeteus kirjoitti:

    “…virolaiset ovat ryhtyneet sepittämään neuvostomenneisyydestään puuta heinää”

    Neuvostomenneisyys on tabu Suomessa. Mediassa ei koskaan suoraan sanota millaista alistuneisuuden ja pelon aikaa neuvostoaika oli tavallisille kansalaisilleen. Yölliset pidätykset, viikkojen kuulustelut, kyyditykset ja vankileirit ihmisille jotka eivät olleet edes rikollisia. Siksipä Suomessa on helppo luulotella, että virolaiset valehtelevat Neuvostoliiton aikojen kauheuksista, ne tuntuvat yksinkertaisesti liian epäinhimillisiltä ollakseen totta.

  31. Viron venäläinen kirjoitti:

    Viron venäläisenä voin sanoa, että näiden kokeiden tarkoitus on nöyryyttää muunkielisiä. Maksan veroni mieluummin Suomeen kuin Viroon. Tässä statukseni on selvä – olen maahanmuuttaja. Kielitaitoni on muuten todella hyvää tasoa. Mutta minua inhottaa, että olen synnyinmaassani automaattisesti epätasaarvoisessa asemassa-vain sen takia, että olen venäläinen. En ole varas, narkkari, työtön, miehittäjä, huora yms., haluan olla tavallinen veroja maksava kansalainen. Ja saan olla sitä-mutta Suomessa, missä kokemukselleni ja kielitaidolleni annetaan arvoa vientialalla.

  32. Brooks kirjoitti:

    Pitää nyt hyvät ystävät kuitenkin muistaa, ettei se venäjän kielen käyttäminen kiellettyä ole vaikkei se virallinen kieli olekaan. Tuntuu vaan, että yhtä asiaa ei tahdota millään ymmärtää. Sitä, että nämä latvia ja viro ovat kielinä niin mitättömän pieniä. Mikäli venäjän kielellä olisi virallinen asema, se hyvin nopeasti syrjäyttäisi maan oman kielen. Oma kieli on kansallisen identiteetin kannalta erittäin tärkeä asia.
    Viron venäläiselle voin sanoa, ettei siellä Suomessakaan venäläisiä ihan yltäkyllin rakasteta. Kauppaa kyllä ymmärretään käydä Venäjän kanssa, mikä on positiivista. Olisitko valmis opettelemaan Suomessa maan kielen kansallisuuden saamiseksi muttet Virossa? Mikäli näin on, on kenties myös omassa asenteessa korjaamisen varaa. Kaikki ei ole aina jonkun muun syytä tai sitä, että muut kohtelevat minua huonosti.

  33. Viron venäläinen kirjoitti:

    To Brooks.
    Minä puhun viroa yhtä hyvin kuin suomea. Kannatan kaksin käsin kielitaitoa ylipäänsä. Eikä minulla ollut ikinä ongelmiä Suomessa, mahdollisesti sen takia, etten ollut täällä päivääkään työttömänä.
    Mutta virolaiset eivät edes halua nähdä koulutettuja ja päteviä venäläisiä. Heille sopii hyvin, että heitä kyykytetään, käytetään halpana työvoimana ja haukutaan tarvittaessa. Sellaisia Viron “omia neekereita”. Äsken Virossa puhuttiin mahdollisuudesta suorittaa lukio englannin kielellä. Ajatus tyrmattiin, koska se antaisi “väärää” kielitaitoa ja lisäpontta häipyä maasta muutenkin ulkomaille muuttamaan orientoituneille venäläisille. Oikeasti, kieliä puhuva ja koulutettu venäläinen on huono venäläinen, eihän se sitten suostu palvelemaan halvalla suurta valkoista (virolaista) bhanaa. Ei koske minua onneksi. Maksan Suomeen ihan riittävästi veroa, sen lisäksi Suomi on saanut ihan ilmaiseksi melko nuoren, koulutetun ja pätevän ihmisen. Ja pidän tätä hyvänä asiana Suomelle, huonona Virolle. Virossa asuvia venäläisiä kannattaa saada lojaaleiksi.

  34. Jampe kirjoitti:

    Viron kielikiistassa jopa venäläiset oppilaat haluavat välillä opiskelurauhan:

    http://www.postimees.ee/?id=91818
    9.3.2009

    Vironvenäläisten koulujen opiskelijoita edustavan liiton pääsihteeri Sergei Metlev pyytää Venäjän suurlähettilästä Virossa Nikolai Uspenskia lopettamaan puuttumisensa Viron sisäisiin asioihin, sekä vironvenäläisten opetukseen.”Vironkieli tuli jälleen viralliseksi kieleksi Virossa jo vuonna 1989, jopa ennen Venäjän miehityksen päättymistä. Kaksikymmentä vuotta on riittävä aika oppia kieli, varsinkin kun puhutaan pedagogeista [venäläisistä opettajista Virossa – jp]. Kiinnostaa saisiko esimerkiksi jossakin Marinmaan koulussa työtä opettaja, joka ei osaa venäjää?” Sergei Metlev kysyi.

    ”Suurlähettilään johtopäätökset venäläisten oppilaiden kiusaamisesta ovat absurdeja. Virossa toimii 63 venäjänkielistä lukiota, joka on jopa enemmän kuin tarpeen, koska lukuisat koulut ovat tilanteessa, että oppilaiden määrä vähenee.” totesi Metlev.

    ”Viron kouluissa on lähes kaikilla luokilla eivirolaisia oppilaita eikä meillä ole yhtään todistetta heidän diskriminoimisestaan kansallisuutensa tai äidinkielen perusteella. Nikolai Uspenskin taholta esille nostettu tapaus Laagnan lukion 4. luokan tytöstä, jolta opettajat väitettävästi kielsivät puhumisen äidinkielellään, osoittautui lähemmin tutkittuna lievästi sanottuna liioitteluksi,” lisäsi Metlev.

    Tallinnan Mustamäen Reaalilukiossa opiskelevan Sergei Metlevin mielestä Venäjän suurlähetystö voisi sekaantua vähemmän Viron sisäisiin asioihin, erityisesti liittyen integroitumiseen ja kielenopetukseen, sillä se vain lisää jännitteitä.

    ”Opettajat, jotka eivät osaa viroa, käyvät ilmaisilla kursseilla. Kieliviranomaiset, valtiollinen valvonta ja koulujen omistajat pyrkivät olemaan ymmärtäväisiä sekä antamaan mahdollisuuden ja aikaa hyville opettajille kielen omaksumiseen. On käynnissä tavallinen työprosessi, johon ei ole tarpeen lisätä poliittisia piirteitä, koska ne vain häiritsevät sitä,” totesi Metlev.

  35. Mika Tuupola kirjoitti:

    Viron Venäläiselle: “Mutta virolaiset eivät edes halua nähdä koulutettuja ja päteviä venäläisiä. Heille sopii hyvin, että heitä kyykytetään, käytetään halpana työvoimana ja haukutaan tarvittaessa.”

    En tiedä miten Eestin venäläisestä enemmistöstä koskaan voikaan tulla hyvin koulutettuja jos venäjänkielisten koujujen johto ja opettajat elävät edelleen neuvostoajassa. Yllämainuttu Sergei Metlevin on hyvä esimerkki tästä.

    Koulun keskimääräiseltä älykkäämmältä tuntuva oppilas on eri mieltä venäläisen poliitikon kanssa. Koulu rankaisee oppilasta, pakottaa eroamaan opiskelijaliiton johtotehtävistä ja nuhtelee julkisesti. Koulun johdon mukaan “17 vuotias ei ole henkisesti tarpeeksi kypsä arvostelemaan aikuisten sanoja”.

    Varmaan täysin normaali käytäntö neuvostoajalla, mutta allekirjoittaneelle joka tuntee itsensä eurokansalaiseksi tapaus tuntuu täysin absurdilta.

    “Viron venäläisenä voin sanoa, että näiden kokeiden tarkoitus on nöyryyttää muunkielisiä. Maksan veroni mieluummin Suomeen kuin Viroon.”

    Suomessakin kansalaisuuden saamiseksi sinun täytyy suorittaa kielikoe. Suomikin siis nöyryyttää sinua?

  36. "miksi minua syrjitään" kirjoitti:

    itse olen asunut(eestiläisenä) suomessa yli kaksikymmentä vuotta ja mietin ihan tosissa, että haluanko maksaa 400 euroa kansalaisuuden hakemisesta + 100 euro kielikokeesta, mikä pitää suorittaa ties missä. Olen työelämässä ja johtavassa asemassa,mutta se ei riittää.
    Tämä on vastaus niille , ketkä itkevät, miksi venäläisille, tai muille pitää järjestä kielikoe

  37. "miksi minua syrjitään" kirjoitti:

    “Virolaiset voivat ryhtyä vaatimaan venäläisiltä kielitaitoa sitten, kun ovat antaneet ensin kansalaisuuden. Maailmassa ei voi yleistyä tapa, että jokin enemmistö saa päähänsä viedä vähemmistöltä oikeudet ja asettaa erilaisia vaatimuksia kansalaiskelpoisuud….”
    Haluan heti suomen kansalaisuuden, koska minua syrjitään, olenhan asunut suomessa yli 20 vuotta.Kuinka kehtaavat pyytää kielikoetta?!
    Kyllä huomaa, että on kiva kirjoitella vaikka mitä puppua, kun ei itse ole käynyt läpi sellaista elämä, mitkä veneläiset( tai oliko kultuurintuojat) toivat mukaan eestin.

Kommentoi

Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949